Olet tässä

Levylautakunta 10.3.2012

Lyly Rajala, J-P Sillanpää ja Kalevi Pollari

Kuva: YLE

Jazzia, räppiä, slowfoxia ja italoiskelmää arvioimassa legendaarinen Danny Shown rumpali ja entinen kansanedustaja Lyly Rajala sekä Ylestä musiikkitoimittaja Kalevi Pollari ja musiikkituottaja Juha-Pekka Sillanpää.

OHJELMASSA KUULTIIN SEURAAVIA ARTISTEJA

Kalle Kaaja on Laihialta kotoisin oleva laulaja, joka aloitti rockabillymiehenä.Hän vaihtoi sittemmin tanssimusiikkiin, ja osallistui viime ja toissa vuonna myös Tangomarkkinoille aika hyvällä menestyksellä. Topi Sorsakoski ehti tuottaa Kallen ensimmäisen iskelmälevyn 2009 ja oli myös jonkinlainen mentori. Nyt Kalle Kaaja on perinyt Topin Kulkukoirat-bändin taustalleen ja valmistelee uutta levyä. > Kalle Kaaja netissä

UMO on Suomen virallinen jazz-orkesteri, ammattimaisesti toimiva bändi, joka perustettiin 1975 ajamaan rytmimuusikoiden asiaa. UMO:n 16-henkinen kokoonpano tekee 80 konserttia vuodessa ympäri Suomen. Uudella levyllä mukana on ruotsalais-amerikkalainen 42-vuotias Magnum Coltrane Price,multilahjakkuus, joka soittamisen lisäksi säveltää, sanoittaa, laulaa ja tuottaa. Ensimmäiseksi singleksi valittiin suositun Red Dead Redemption -videopelin innoittama hypnoottinen Nekoti Rock, joka on Pricen oma sävellys ja sanoitus. > UMO ja Magnum Coltrane Price netissä

EMiiNA on Hankasalmelaisten serkusten Anni ja Auli Pöyhösen muodostama duo. Nämä nuoret tytöt ovat laulaneet yhdessä lähes koko ikänsä. “Lisäksi olemme parhaat kaverit!” – toteavat tytöt. Esiintymiskokemusta heillä on nuoreen ikäänsä nähden paljon. Kuorolaulu- ja pianonsoittotaustan omaavat tytöt tekevät myös itse biisejä. Keikkoja on kuoron, oman coverbändin kanssa sekä duona. > EMiiNA netissä

GG Caravan on rytmimusan kotimainen superkokoonpano, joka syntyi sisäministeriön tilaaman rasisminvastaisen kampanjan tiimoilta. Parin tilausesityksen ympärille alkoi syntyä biisejä niin paljon, että kaverit päätyivät levyntekoon. Mukana mm. Paleface, Redrama, Tommy Lindgren ja Brandon sekä Marzi Nyman ja Zarcus Poussa. Rappia yhdistettynä mustalaismusaan noin 15 muusikon voimin! > GG Caravan netissä

Arisa on kolmikymppinen laulajatar Genovasta, oikealta nimeltään Rosalba Pippa. Arisa on noussut erilaisten laulukilpailujen kautta pinnalle, eka levy julkaistiin 2009. Tämän vuoden Sanremon iskelmäfestivaaleilla Arisa sijoittui 2. ja kilpailukappale nousi Italian singlelistan ykköseksi. Uuden, kolmannen levyn ”Amami” biisit ovat ex-sulhon Anastasin kirjoittamia paitsi kaksi Arisan omaa. > Arisa netissä > Arisan video

Heikki Salon on lauluntekemisen moniottelija, joka sekä tekee että opettaa. Pohjanmaan pojan ensimmäinen bändi oli 1986 Jyväskylässä perustettu Miljoonasade, joka teki 12 albumia. Sittemin Heikki on tehnyt paljon teatterimusiikkia, lauluja lapsille Herra Heinämäen Lato-orkesterissa ja pari levyä on syntynyt Iiro Rantalan kanssa. Biisinteko- ja tekstityskurssien ahkera pitäjä on julkaissut myös alan opaskirjan. Uusin bändi on Tulipalo ja sen kanssa on tulossa uusi levy huhtikuussa. > Heikki Salon kotisivu

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1. Emiina: Joka kyynel on kotiinpäin (sä J.Rasinkangas sa M.Karjalainen) 25
-mukava lainehtiva tunnelma, joka jäi sitten liplatuksen puolelle
-tuli 50-luku mieleen, viehättävä tanssilavameiniki studiossa tehtynä
-raikkaus ja perinne kohtasivat, tämmöinen slowfox on piilojatsia parhaimmillaan

2.GG Caravan: On se hienoo (säT.Roininen-S.Vuori sa Bauer-Mellberg-Miettinen-Lindgren) 23
-runsas soppa, josta riittää moneen kuuntelukertaan
-tämä pirunpolska alkoi mallikkaasti, mutta meni sekaisin liiasta tavarasta
-soitannollinen imu tässä kova, sanallista tavaraa tosi paljon, ei ehdi jäädä mitään mieleen

2.Heikki Salo: Knokattu (H.Salo) 23
-tässä oli päätetty rokata, asialla sanankäytön mestari
-ei lähtenyt laukkaan kunnolla, kaipasin enemmän 'räkää'
-Heikki Salo on näköjään ryhtynyt vanhemmiten Neil Youngiksi ja ruvennut remeltämään

4.UMO feat Magnum Coltrane Price: Nekoti Rock (M.C.Price) 22
-paljon osaamista, tyylitajua riitti, mutta jäi kliiniseksi, tällaista 'muusikkomusaa'
-lauluäänessä luontevaa pitkää liukua, mutta hiki puuttui
-kuulas ja avara soundi

5.Arisa: La Notte (G.Anastasi) 20
-mentiin pitkälle laulun varassa, mutta matkalla tuli mukaan liikaa kuorrutusta
-onko Italiakin köyhtynyt melodiallisesti? Kaipaan kiihkeyttä!
-vähä olisi riittänyt, biisin edetessä soitto kasvoi liikaa

6.Kulkukoirat ja Kalle Kaaja: Paratiisista karkoitetut (säJ.Aron saV.Salmi) 17
-soitossa paljon oikeaa ja hyvää, teksti oli moneen kertaan kaluttu kliseekimppu
-biisissä miehekäs sisääntulo sähkökitaralla
-laulajan ääni alkoi soida kunnolla vasta siellä korkeammassa väliosassa

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä