Olet tässä

Levylautakunta 11.5.2013

Jorma Hietamäki, Marita Taavitsainen ja Pekka Laine

Kuva: YLE

Lavasuosikki Marita Taavitsainen sekä YLEn Pekka Laine ja Jorma Hietamäki altistavat korvansa levyuutuuksille.

Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged on akustinen folk-pop-kuusikko. Laulujen tekijäTuomo Salmelainen rakastui tarinoihin löytäessään vanhempiensa kirjahyllystä Stephen Kingin kirjoja. Tekstejä alkoi syntyä pöytälaatikkoon, ensi englanniksi ja sitten myös suomeksi ja pikkuhiljaa vaativat myös säveltä. Salmelaisen ympärille löytynyt muusikkojoukko on soitellut kahviloissa ja kadunkulmissa ja nyt valmistelemassa ensimmäistä levyään Kunnes vihdoin vaikenen. > Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged netissä

Laura Mvula on 26-vuotias birminghamilainen laulaja-lauluntekijä. Musiikillista taustaa löytyy gospelkuoroista, mutta myös soul/jazz-bändeistä. Hän on valmistunut kotikaupunkinsa konservatoriosta, ja alkoi kirjoittaa lauluja vasta aikuisena. Laura Mvulaa on Britanniassa ennustettu yhdeksi tämän vuoden kovimmaksi tulokkaaksi. Esikoislevy Sing to The Moon ilmestyi kuukausi sitten ja nousi heti kotimaassaan albumilistan TOP10 kärkeen. > Laura Mvula kotisivu

Matti Esko on laulajalegenda, oululaislähtöinen, nykyisin Järvenpäässä asuva 65-vuotias crooner. Matti Eskon ensimmäinen oma levy ilmestyi v. 70, ja hänellä on ollut hittejä kaikilla vuosikymmenillä. Välillä on ollut terveyssyistä hiljaisempaa, mutta nyt taas viime vuodet kaikkien Rekkamiesten joviaali kaveri on tehnyt ahkerasti levyjä ja keikkoja. > Matti Esko kotisivu

Jukka Poika on Suomen reggaeykkönen. oikealta nimeltään Jukka Rousu. Elokuussa häneltä ilmestyy koko tähänastisen uran summaava kokoelma, jossa mukana tulee olemaan vain kriittisesti olennaisimmat kappaleet Viimevuotinen levy möi tuplaplatinaa ja toi kaksi Emma-pystiä, joten Jukka Pojan matka marginaalista koko kansan suosikiksi on ollut todella hieno. > Jukka Poika netissä

Michael Monroe on yksi maamme menestyneimmistä rokkareista, kansainvälinen ura Hanoi Rocksin kanssa on edelleen legendaarinen. 51-vuotias rock-veteraani julkaisee elokuussa uuden levyn. Michael Monroe on viime vuodet vaikuttanut Suomessa, tosin keikkaillut ympäri maailman, ja edellinen kaksi vuotta sitten julkaistu levy oli hyvä, jopa kansainvälisesti noteerattu menestys. > Michael Monroe kotisivu

Nuppu on 28-vuotias tulokas popin saralla. Musa-ala on kuitenkin tuttu juttu suvun kautta, isä on Jakke Seppälä ja setä Jokke. Nuppu on esiintynyt esim. radiomainoksissa jo ennen kouluikää ja aikuisena taustalaulajana mm. Laura Voutilaisella. Ja äitinsä on takavuosien Miss Suomi Seija Paakkola, jonka kanssa Nuppu työskentelee kahvilayrittäjänä Helsingissä Haltialan tilalla. Nupulta on tulossa albumi myöhemmin tänä vuonna. > Nuppu netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Laura Mvula: That’s alright (L.Mvula) 21
M:Tätä biisiä pitäis kuunnella täysillä, jäin odottamaan isoa huipennusta, jota ei tullut, jännä kaanoni-meininki
P:Tämän haluan kuunnella uudestaan monta kertaa, hittiin tähdätään, mutta kaihtamatta jyrkkiäkin käänteitä. Nyrjähtänyt fiilis, joka heerätti horroksesta.
J:Liian pitkä kehittelyjakso, eikä jatkossa tapahtunut mitään

1.Matti Esko: Sydämen huoltomies (E.Eloranta) 21
M:Mukava teksti, tykkään remonttimiehistä :-) Tekstissä se vika, että A-osassa ei tapahtunut oikein mitään, vaan kaikki sisältö B-osassa.
P:Ammattimaisesti kirjoitettu kappale, riimit kohdallaan. Hyvä peruskantrirenkutus ja hienoa että tällainen ääni tässä musiikissa.
J:Tässä jotain, joka erottaa miehen pojista, laulaja vahvasti asiansa päällä, tässä oii joku onnistunut punainen lanka, joka piti koossa koko kappaleen.

1.Michael Monroe: Ballad of the Lower East Side (M.Monroe) 21
M:En ole koskaan kuunnellut tämän artistin musiikkia, tuli mieleen skottilaisen pubin meinikin, mutta kitarasoolo oli liian kesy
P:Vilpitön biisi ja tulkinta, mutta olihan tämä todella kliseinen. Artistille nostan hattua, mutta biisi alkoi haukotuttaa...
J:Tämähän oli kuin jalkapallokenttien kannustuslaulu energialtaan. Positiivisella tavalla rasittava ja samalla innostava.

4.Jukka Poika: Pelimies (J.Rousu) 13
M:Tämähän oli Casinon uusi mainosbiisi :-) Muuten ole sitä mieltä, että todellinen pelimies voi olla vain Frederik! Fonisoolosta tykkäsin.
P:Täydellinen aurinkoisen päivän kesäfestaribiisi, älyttömän hyvin soitettu ja tuotettu, toimiva ajatus vailla järkeä...
J:Mies on oman tyylilajinsa uhri, nyt pitäis tehdä jotain muuta, en tätä samaa jaksa enää

4.Nuppu: Anopin kaktus (M.Kolehmainen, T.Lipp, S.Vinci - J.Herranen) 13
M:Ymmärsin jotenkin tekstin, vaikka lauseet oli ripoteltu kummallisen harvaan. Hyvä, että anopeille lauletaan. Laulajalla nätti ääni.
P:Päivän säysein ja sisäsiistein kappale, tässä tehtiin niinkuin liitossa suositeltiin. Kaunis lauluääni ehdottomasti, ammattimainen
J:Ihastuin aluksi laulamisen meinikiin, mutta lopuksi siitä jäi valju vaikutelma

4.Tuomo Salmelainen & Helsinki Unplugged:Sadan vuoden jälkeen (T.Salmelainen) 13
M:Keikka vois olla Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla, kauniit viulut oli, mutta laulaja ei ollut mun mieleen.
P:Sympaattinen, mutta se ole aina hyvä asia, soitossa oli miellyttävä meiniki, mutta laulu ja teksti meni eteenpäin lomksumalla, livenä varmaan toimisi paremmin
J:Pelimannit soittivat ska-tyypistä takapotkua, teksti oli kovin naivi.

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä