Olet tässä

Levylautakunta 19.5.2012

lauantaina 19.5. klo 11:03 - 11:55
Juha-Pekka Sillanpää, Thomas Lundin ja Kirsi Sutinen

Kuva: YLE

Levyuutuuksista huumaantuvat juontaja, laulaja ja euroviisutietäjä Thomas Lundin sekä YLEn mainiot Kirsi Väänänen ja Juha-Pekka Sillanpää.

OHJELMASSA KUULTIIN SEURAAVIA ARTISTEJA

Esa Eloranta nousi pinnalle oululaisen Garbo-yhtyeen biisintekijänä 80-luvun puolivälissä. Viime vuosina Esa Eloranta on tehnyt paljon lauluja muille artisteille, mutta rauhalliseen tahtiin julkaissut myös omia levyjä. Hän on esiintynyt paljon yhdessä Edu Kettusen ja Bablon kannsa. Uusin levy Suuret odotukset ilmestyy kesän jälkeen. > Esa Eloranta kotisivu

Frida Hyvönen on ruotsalainen laulaja-lauluntekijä-pianisti. Tämä 34-vuotias artisti on kriitikkojen rakastama ja hänen viides levynsä To The Soul on saanut jälleen valtavasti kehuja. Levyä on sävellyksiltään ja sovituksiltaan verrattu mm. Abbaan. Frisa Hyvönen kävi juuri esiintymässä Helsingissä. > Frida Hyvönen netissä

Marita Taavitsainen muistetaan vuoden 1995 Tangokuningattarena ja 1998 Syksyn Sävelen voittajana Andrella. Marita Taavitsainen on ollut viimeisen vuosikymmenen kesälavojen suosikki. Viime aikoina hänen julkaisulistallaan ovat olleet yksi ja kolmevuotiaat tyttäret. Nyt Marita Taavitsainen on palaamassa taas levyntekoon. > Marita Taavitsainen netissä

Neljä Ruusua perustettiin 30-vuotta sitten nimellä Talouskukkaro. Levytysuran nämä Pohjois-Karjalan pojat aloittivat 1987. Nyt tällä supersuosikilla on takana kuuden vuoden tauko, joka rikottiin viime kesänä kerran Ilosaarirokkia varten. Syksyllä ilmestyy Neljän Ruusun uusin, uran 13. levy. > Neljä Ruusua kotisivu

Carrie Underwood on levymyynnillä mitattuna maailman menestynein Idos-voittaja. Hän voitti American Idol kisan 2005 ja on sen jälkeen luonut huikean uran nykykantrin kärkinimenä. Carrie Underwood tunnetaan vakaumuksellisena kristittynä, innokkaana hyväntekijänä ja eläinten oikeuksien puolustajana. Hänen uusin, uran neljäs levy nousi suoraan USAn listaykköseksi. > Carrie Underwood kotisivu

Pistepiste on taiteilijanimi herralle Harri Arhio, jonka tausta löytyy hiphop -ympyröistä. Pistepiste edustaa melodista brittityylistä konepoppia. Persoonallisen laulusoundin omaava Pistepiste on kokonaisen albumin teossa. > Pistepiste netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Esa Eloranta: Isä oppi lentämään (E.Eloranta) 27
-rauhallinen ja energinen samalla kertaa, mainio banjo ja viulu soundi
-oivaltava teksti, myös tuon pienen Edu Kettus-lainan osalta
-laulajalla hieno tunnistettava soundi, lauluntekijänä suomen Springsteen

2.Neljä Ruusua: Seitsemän päivää selvin päin (sä K.Koistinen sa I.Alanko) 26
-hauska, mutta ilman turhaa pelleilyä, loistava teksti, kuuntelisin heti uudestaan
-miesasiamiesten laulu, on se niin kamalaa kun nainen vie vapauden!
-tässä toteutui tarkoitus iskeä suoraan tajuntaan, takuuvarma kesähitti

3.Pistepiste: Elän sut uudestaan (sä Arhio,Kovalainen,Mällinen sa Arhio) 22
-tässä kuultiin kaikkien aikojen pehmeimmät suomalaiset T:t, popmusiikin pitää olla juuri tällaista
-selkeä sävellys, jotain tällaista olisin halunnut kuulla viime talvena Uuden Musiikin Kilpailussa
-tuosta artikulaatiosta tulee vielä uusi slangi!

4. Marita Taavitsainen: Kaksi aikuista (sä A.Suonio sa M.Karjalainen) 18
-paljon hyviä asioita, jotka puuttuu yleensä uudessa iskelmässä: tunnistettava solisti, tekstissä järkeä, riimeissä oivallusta, oikeat soittimet
-Marita on ihana, mutta en tunne tätä tyylilajia ja laulu ei tuntunut minusta miltään
-tällaista musaa kuunnellaan autossa, en keksi muuta käyttöä

4. Frida Hyvönen: Terribly Dark (F.Hyvönen) 18
-olipa tanakka pohja, josta sitten lähti jotain kevyttä upeaan nousuun
-80-lukulainen syntikkapoppipastissi, olis pitäny vähän karsia, kun tässä oli niin paljon rönsyjä
-ideassa paljon hyvää, mutta toteutus jotenkin ontui

4.Carrie Underwood: Blown Away (J.Kear - C.Tompkins) 18
-pitääkö sitä koko ajan huutaa, ääni meni kuin pora päähän
-tuotanto ja laulun tarina hienosti synkassa, hyvin rakennettua painostavuutta ja piinaavuutta
-kaipasin vahvempaa ja tarttuvampaa kertosäetta

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä