Olet tässä

Levylautakunta 20.10.2012

Sinikka Nopola, Pekka Laine ja Kirsi Väänänen

Kuva: YLE

Pitääkö artistin aina uusiutua, pitääkö biisin aina viedä jonnekin, eikös saisi vaan olla ja möllöttää? Näitä asioita pohtivat levyuutuuksien äärellä kirjailija Sinikka Nopola ja Ylen mainiot musiikkitietäjät Kirsi Väänänen ja Pekka Laine.

OHJELMASSA KUULTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Edu Kettunen aloitti uransa 1980-luvulla Broadcast-yhtyeessä. Soolouran läpilyönti oli 1986 Lentäjän poika. Laulaja – lauluntekijä tekee kappaleita myös muille artisteille. Esiintyy yhdessä Kuustosen ja Kaartamon kanssa. Nähty viime vuosina lavalla myös Esa Elorannan ja Bablon kanssa. Musiikin lisäksi hän on tehnyt myös piirroksia ja pienoismalleja sekä puuveistoksia ja kirjoittanut myös pari kirjaa. Uusin albumi on nimeltään Pomminpurkajan maanantai.

Timo Lassy on vantaalainen saksofonisti, joka kuuluu suomen seuratuimpiin jazz-artisteihin. Hän on soittanut useissa bändeissä mm. U-Street All Stars. Kolme soololevyä julkaissut Timo Lassy on ainoana suomalaisjazzarina nostettu maailman arvostetuimman jazzlehden Downbeatin kriitikkoäänestyksessä listalle ’Rising Star’ eli nouseva kyky. Timo Lassyn uusin levy In With Lassy julkaistiin syyskuussa. Marraskuussa Lassy bändeineen keikkailee ympäri Eurooppaa > Timo Lassyn kotisivu

Aste on kouvolalaissyntyinen räppäri, joka aloitti uransa nimellä Asteriks. Oikealta nimeltään hän on Jani Sutelainen, joka aloitti riimittelyn vuosituhannen vaihteessa, Asteen ensimmäinen julkaisu oli 2008 AD/HD. Aste on ollut mukana Kuorosodassa, esiintynyt Salatut elämät –tv-sarjassa ja tänä syksynä hän on valmentajana Nelosella esitettävässä AnkkaRäp-ohjelmassa. Uusin albumi on nimeltään Sirkus palaa. > Aste netissä

Laura Närhi tuli tutuksi Kemopetrolin laulusolistina ja bändin hajottua 2007 hän aloitti soolouransa. Esikoisalbumi 2010 ylitti myynnissä platinarajan. Tuolta levyltä kappaleet ’Mä annan sut pois’ ja ’Tämä on totta’ olivat suuria radiohittejä. Laura Närhi, muusikko-laulaja Seppo Närhin tytär, julkaisee lokakuussa 2012 toisen sooloalbuminsa. >Laura Närhin kotisivu

Van Morrison on pohjoisirlantilainen laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista rock-muusikoista, josta tunnustuksena hänet on valittu sekä Rock and Roll Hall of Fameen että Songwriters Hall of Fameen. Van Morrison tuli alun perin tunnetuksi brittiläis-irlantilaisen Them-yhtyeen laulusolistina. Van Morrisonin soolouran tunnetuimpia kappaleita ovat "Brown-Eyed Girl" ja "Moondance". Edellinen studioalbumi julkaistiin 2008, uusin on 35. studioalbumi sooloartistina. Morrison soittaa levyllään myös pianoa, kitaraa ja alttosaxofonia. > Van Morrison kotisivu

Ukko-Pekka Vaismaa on pitkän linjan muusikko, jonka ensimmäinen soololevy on tekeillä. Bile- ja cover-bändeissä parikymmentä vuotta soittanut Ukko-Pekka Vaismaan haaveena ollut pitkään omien laulujen tekeminen. Yrittäjänä työskentelevä Ukko-Pekka Vaismaa on saanut musiikkinsa vaikutteita ruotsalaisesta popista ja tulevalla levyllä on muutamia hänen ruotsalaisten soittokavereidensa tekemiä lauluja. > Ukko-Pekka Vaismaa kotisivu

TULOS JA LAUTAKUNNAN KOMMENTIT

1. Timo Lassy: Teddy the Sweeper (T.Lassy -T.Mäkynen) 26
-ihan älyttömän hienoo soittoa, vanhan sukupolven arvostama svengi aika kova tässä, lisää sielua mun päivääni todella paljon
-svengaavaa, tarkkaa, hienot soundit
-odotin rytmin vaihdoksia ja enemmän pökköä pesään, hienosti soitettu, huipputekijät tässä taisi olla

2. Laura Närhi feat Erin: Siskoni (sä M.Mikkola -A.Rannila sa S.Törmä) 22
-kaipasin tekstiin konkretiaa, tämä oli yleisellä tasolla ja pyöritteli samaa asiaa, pisteet menee laulajille
-normimusaa, mut tervehdin ilolla tällaisiä herkkiä folk-tyyppisiä ääniä, nämä soivat hyvin yhteen, tekstiin suuresta teemasta kirjoitettu liian hattaraa
-valloittava, lempeä, pehmeä laulutulkinta, monimutkaisuutta siinä ei ollut, miksi aina pitäisikään

3. Van Morrison: Born to Sing (V.Morrison) 20
-olen aina arvostanut taiteilijoita, jotka koko elämänsä tekee samaa juttua, tässä ei kuitenkaan haltioitumista taustoissa tai laulussa, ei ihan päräyttävä
-upeat puhaltimet, hienosti versioivat teemaa läpi biisin, hyvärytmistä lenkkimusiikkia heikommallekin peruskunnolle
-tämä on raskasta ja hidasta musiikkia, tykkään nopeammasta, kuuntelen mieluummin Huppaveikkoja, tällainen musiikki ei anna energiaa kaamoksessa rämpiville suomalaisille

4. Edu Kettunen: Kuranen koira (E.Kettunen) 18
-missä oli draamallinen käänne? en saanut kaikista sanoista selvää, oli vähän yksitoikkoinen, laulajalla kiva ääni
-blues-tyyppistä tekstiä on vaikea saada suomeksi toimimaan, tässä lirvahti monotonisuuden puolelle
-tää on just niin kuin se kuva marraskuusta, ihana kun sai olla möllöttää tunnelmassa

5. Aste: Pumppaa (sä H.Lantz -W.Rappaport sa J.Sutelainen - Shani) 16
-liian täynnä elektronista pumppaamista, svengi oli ihan OK, mutta ei ollut mitään juttua, johon olisin ihastunu
-tää oli kovin tuotteistettu
-tekstipuoli oli järjettömän köyhää, mutta toimii tässä kontekstissa, tausta tehokkaat, hienoa, että kierrätettiin suomalaista iskelmäperimää tekstin 'Satulinna' -lainauksessa

6. Ukko-Pekka Vaismaa: Villi tyttö (sä B.Ekholm sa H.Vaismaa) 9
-laulaja huuteli alistuneena villin tytön perään, ei siinä pelasta edes särökitara, tämä oli kuin epäsynkassa oleva elokuva
-laulussa toistettiin yhtä ja samaa, ei keksiny kaveri muuta kuin 'villi tyttö, villi tyttö'
-tämä oli kuin suomirock-painajainen, tosi huonosti istuva teksti

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä