Olet tässä

Levylautakunta 2.11.2013

Pasi Hiihtola, Juha-Pekka Sillanpää ja Kalle Torniainen

Kuva: YLE

Nenäpäivän kapellimestari Kalle Torniainen, musiikkitoimittaja Pasi Hiihtola ja musiikkituottaja Juha-Pekka Sillanpää innostuvat vuolaisiin kehuihin. Joku on tehnyt siis hyvää musiikkia!

OHJELMASSA KUULTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Inka Auhagen (os. Kuoppamäki) on 47-vuotias musiikkiperheen laulajatar, joka tekee paluuta suomen markkinoille 17 vuoden jälkeen. Inka esiintyi jo lapsena elokuvissa, mutta näyttelijän ura jäi musiikin jalkoihin. !990-luvulla hän sai useita radiohittejä ja teki yhden albumin. 11-vuotiaasta asti Saksassa asunut Inka työskennellyt Keski-Euroopassa monenlaisten musaprojektien kanssa teknosta heviin. Ensi vuoden alussa on tulossa suomenkielinen albumi. > Inka netissä

Pauli Halme on nuori kitaramestari Helsingistä. Pauli on vinguttanut kitaraa ala-asteikäisestä lähtien ja ensimmäisellä levyllään hän haluaa kumartaa autenttisen amerikansoundin puoleen. Aikaisemmin akustisen kitaran kanssa esiintynyt Pauli Halme esittelee nyt ensimmäistä kertaa osaamistaan sähköisesti Telecasterin varressa. Esikoisalbumilla, joka julkaistaan 15.11., on Paulin tekemiä kitaravetoisia moderneja kantrikappaleita. > Pauli Halme netissä

Johanna Iivanainen on oululaislähtöinen, nykyisin Mäntsälään asettunut laulaja. Hän aloitti kiiteltynä jazz-solistina mm. Umon ja Antti Sarpilan bändien kanssa. Myös Johannan soololevyt on kehuttu kuplille. Johanna Iivanainen oli mukana pari vuotta sitten euroviisukarsinnoissa ja tuon esityksen jälkeen sanoittaja Sinikka Svärd ehdotti hänelle yhteistyötä. Johanna sävelsi Sinikan tekstejä ja tästä syntyi juuri julkaistu levy Mustarastas laulaa. > Johanna Iivanainen kotisivu

Dave Lindholm on ollut keskeinen voimahahmo suomalaisen rockin saralla jo neljän vuosikymmenen ajan. Lindoholm on saanut urallaan sekä Valtion säveltaidepalkinnon että Juha Vainio -palkinnon ansioistaan sanoittajana. Tämä rockin ja bluesin velho julkaisee pitkästä aikaa suomenkielisiä laulujaan albumilla 'Ken elää, ken näkee. Ken B.' Levyllä Dave palaa lauluntekijänä juurilleen, mutta esittelee samalla uuden, tätä päivää edustavan yhtyesoundin. > Dave Lindholm netissä

Aino Venna on viime vuonna debytoinut laulaja/lauluntekijä, joka tekee musiikkia sekä englanniksi että ranskaksi. Musiikissa yhdistyvät mannereurooppalainen cahanson, jazz ja folk. Keikkarintamalla tämä uusi tulokas on jo sävähdyttänyt ja Aino Venna päättä vuoden 2013 konsertoimalla Savoyssa uudenvuoden aattona. Uusi albumi on tulossa ensi vuonna. > Aino Venna kotisivu

Matti Rockell on suomalainen kaveri, joka on tehnyt musikaalirooleja laulajana ja tanssijana kotimaan lisäksi myös Ruotsissa ja Italiassa. Nyt Matti tekee tuloaan suomeksi rockabillya esittävänä levylaulajana. Taustalle on saatu Bulgarialainen bilebändi Akaga, joka kiertää Eurooppaa tekemällä bigband-tyylisiä sovituksia tunnetuista rock-klassikoista. > Matti Rockell netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Dave Lindholm: Hoida puut (D.Lindholm) 28
K:Ihan mahtava biisi, nyt ei puristettu mailasta, vaan kaikki oli niin rentoa ja asiaansa uskovaa. Tässä ei kiinnitä huomiota mihinkään epäolennaiseen
P.Dave on 40-vuotta ollut ihan omissa sfääreissään. Tätä biisiä varmaan hoilaan ensi kesänä kun puita hakkaan
J-P:Todella HOLTITONTA soittoa, parhaassa mielessä. Tekstissä on oikeastaan ihan sama mitä Dave hokee, aina se kuulostaa nerokkalta. Omassa sarjassaan riemastuttava.

2.Johanna Iivanainen: Tuntuuko sinusta koskaan (sä J.Iivanainen sa S.Svärd) 27
K:Kun hyvä laulaja laulaa, silloin jää heti kuuntelemaan tekstiä, hieno biisi ja hieno sovitus, jossa kaikki palveli Johannan tekstin tulkintaa
P:Hienoa, että tulkinta pysyi yksinkertaisena, lähellä lattiaa eikä lähtenyt maalailemaan liikaa, upea sovitus
J-P:Tämän ajan hienojen naislaulajien joukossa tämä ääni on Best Of All! Johanna on paras laulamaan tekstin sisältöä, tässä sovituksessa laulajalla ja tarinalla oli tllaa

2.Matti Rockell: Rockabilly star (sä K.Kurtev sa M.Rockell) 27
K:Tykkäsin svengistä ja meiningistä, laulajalla oli ripaus kaihoa ja baddingiä, äänityksessä oli röyhkeästi vanhan perinteen päällä modernia toteutusta
P:Periaatteessa perus - ränttä - tänttää, mutta tässä oli joku vinksahtanut mielenkiintoinen juttu, hyvä että solisti ei ollut karjuva äijä
J-P:Kova meinikin, pitää sanoa! Solistinen suoritus oli niin yli vedetty, vaikutti enemmän isolta estradiviihteeltä. Kökkö teksti, mutta ei haitannut. Haluan tämän bändin soittamaan pikkujouluihin!

3.Aino Venna: Radio ma cherie (A.Venna) 26
K:Svengasi, pienillä elementeillä tehtiin hauska tunnelma, tämä ei ottanut itseään liian vakavasti, ja laulaja oli niin hienosti varma, uskoi itseensä ja asiaansa koko ajan
P:Sovitus hyvä, esimerkki siitä että ei tarvita niin paljon soittimia, yksinkertainen melodia mutta se toimi
J-P:Yksinkertainen teksti, jonka ymmärsin, vaikka en kieltä osaakaan. Mahtava komppi, joka kulki kuin junat ennen vanhaan. Kokonaisuutena veikeä homma.

4.Pauli Halme: You can call me a cowboy (P.Halme) 23
K:Vaikuttava kitarointi kiinnitti heti huomiota, dynamiikka ei muuttunut matkan varrella ja aloin kaivata suvantoa, tekstissä tai biisissä ei sinällään ollut mitään uutta
P:Tästä tulee hyvälle tuulelle, selkeästi kitarahirmun tekemä ja soittama biisi, sitä lirutusta oli kuitenkin loppujen lopuksi liikaa
J-P: Komea kipale. Kiitämme telecasterin soitantaa ja muiden instrumenttien aitoa käyttöä, moitimme huonoa englannin ääntämystä

5.Inka: Ristiretki (sä Inka-K.Spindeldreher sa Inka) 18
K:Kappaleen äänimaailma oli mukava, pitkin matkaa korvakarkkeja siellä täällä. lopun marssirummut oli mielenkiintoiset
P:Sai pinnistellä, että kuulisi laulajan, tämä oli dramaattista pyhäinpäivän musiikkia, sovituksessa liikaa tavaraa
J-P:Sovitus vei 20-vuoden taakse, laulaja oli hukutettu melko syvälle muuhun tuotantoon, olisin halunnut tuon tumman äänen lähemmäksi korvaa

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä