Olet tässä

Levylautakunta 2.2.2013

Jorma Hietamäki, Lasse Wikman ja Pekka Laine

Kuva: YLE

Nyt ei kuulla särökitaraa, kun Levylautakunnan kokouksessa istuvat Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan tekijä Pekka Laine, iskelmätekstittäjä Lasse Wikman ja Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki

OHJELMASSA KUULTIIN SEURAAVIA ARTISTEJA

Nino Nyman on 25-vuotias Joutsassa asuva laulaja, joka on muutaman kerran nähty Tangomarkkinoillakin. Nino on ahkerasti osallistunut erilaisiin iskelmäkilpailuihin ja saanut julkaistua muutaman sinkun, mutta se varsinainen menestys on vielä antanut odottaa.

Mikki Kauste on Egotrippi -yhtyeen laulusolisti, joka valmistelee ensimmäistä soololevyään. Pian 20-vuotistaiteiljajuhlaa viettävä Egotrippi säilyy myös mukana, nyt ei siis ole kysymys irtiotosta vaan lauluntekijän kasvamisesta myös oman polun kulkijaksi. Mikki Kauste kertoo vaikuttajikseen melodisen musiikin, slaavilaiset iskusävelmät ja kansainväliset käännösiskelmät 50- ja 60-luvuilta. Viime vuosina Mikki Kauste on nähty mm. Kuorosodassa ja Syksyn Sävelessä 2011. > Mikki Kauste kotisivu

Guardia Nueva on kokkolalainen viihdeorkesteri, joka on keskittynyt argentiinalaiseen tangoon ja erityisesti Astor Piazzollan musiikkiin. Vuonna 1999 perustettua orkesteria johtaa Raimo Vertainen. Orkesterin solisteina ovat vierailleet mm. Johanna Rusanen, Merja Larivaara, Matti Korkiala, Eino Grön, Jari Sillanpää ja Angelica Klaas. Pian ilmestyvällä levyllä on viime syksynä konserteista taltioituja kappaleita, joissa solistina mm orkesterin harmonikan ja bandoneonin soittaja Jonna Pirttijoki. > Guardia Nueva kotisivu

Sara Varga on kolmekymppinen tukholmalainen monitaituri - laulaja/lauluntekijä, kirjailija, kuvataitelija. Hän on juuri julkaissut kolmannen levynsä Ett år av tystnad. Ensimmäisen levynsä 2008 kappaleet olivat englanniksi, mutta sitten Sara alkoi kirjottaa laulujaan ruotsiksi. Pari vuotta sitten Sara Varga osallistui Ruotsin Euroviisuihin paljon keskustelua herättäneellä perheväkivallasta kertoneella kappaleella. > Sara Varga kotisivu

Janne Laurila on laulunkirjoittaja, joka aloitti englanninkielisellä materiaalilla toistakymmentä vuotta sitten. Ensimmäinen levyttämään päässyt bändi Jannella oli Office Building. Nyt Janne Laurila julkaisee bändinsä Tuhlaajapojat kanssa suomenkielisen levyn, jossa on sekä iskelmällisiä balladeja että meneviä rock-biisejä. > Janne Laurila netissä

Jaana Lehtorinne on Pohjanmaalta kotoisin oleva laulajatulokas, joka on nyt asettunut asumaan Lahteen. Keikkakokemusta Jaana on saanut jo 10-vuotiaana isän orkesterissa. Takana on haitarinsoittotaitoa, useita osallistumisia Tangomarkkinoille ja alan opiskelua Ikaalisten artistikoulutuksessa. Jaana on itse kirjoittanut sanat uusimman singlensä kappaleeseen. Haaveissa on oman albumin tekeminen. > Jaana Lehtorinne netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1. Mikki Kauste: Onnellinen (M.Kauste) 24
-tässä tulkitsija uskoi asiaansa, melodisesti viehättävä ja kaunis 60-lukulaisen musiikin pohjalta lähtevä harmonia-maailma, kova laulusuoritus
-tyyni, sujuva, luonteva, levollinen, vaikka aihe onnellisuus niin vältettiin ne yleiset korniuden vaarat
-tässä ilon kuvaaminen onnistui loistavasti, kertosäkeessä olisi voinut viedä tarinaa enemmän eteenpäin

2.Janne Laurila & Tuhlaajapojat: Laura (J. Laurila) 23
-nyt alettiin olla kiinnostavilla vesillä, rohkeuskerroin korkealla, naivismia ja emotionaalista suoruutta, hyvä laulaja tässä lajissaan
-lopputulos tyylillisesti viehättävä, loistava vokalisti, tämän haluaisin kuulla uudestaan
-oli pilkettä silmäkulmassa, tekstissä viehättävää pelkistämistä, mutta välillä ampuu omaan nilkkaansa

3.Jaana Lehtorinne: Sielun siivet (sä P. Westerholm sa J.Lehtorinne) 18
-säkeistön alussa hieno melodian kaari, jonka kasvua jäi innolla odottamaan, kokonaisuus jäi lopulta latteaksi, laulaja hyvä
-melodia lähti hienosti liikkeella, teksti vaisu, siinä haettiin liian monimutkaisia kielikuvia
-kaunis melodia, kaunis lauluääni, mutta erittäin tulehtunut teksti

4.Guardia Nueva: Kaipaus (sä Gotan Project sa S.Svärd) 17
-sovitus kovin retro, vähän elokuvaiskelmää, tyylillisesti tämä olisi voinut olla vanhaa Carolaa
-hyvin elokuvallista musiikkia, tarinassa hienoja sisäisiä tuntoja, biisinä ei kasvanut odotetusti
-viehättäviä elementtejä molli-jenkki-jazz-iskelmästä, muusikot saaneet tässä äänensä kuuluviin, näin hitaan tempon soittaminen on erittäin vaikeaa

4.Sara Varga: Min poet (S.Varga - L.Hägglund) 17
-mukava, rullaava meininki, tässähän tulee kesää ikävä
-tämä oli just viimevuosien piilokantri-formaatissa, aika geneerinen, paljon 'ihan kiva' -elementtejä
-sisäsiisti biisi, ei ollut meininkiä, tasaista pötkylää kuin lauantaimakkara

6.Nino Nyman: Tuntein kosketa (sä H.Hedman- sa M-L Kallatsen) 13
-tekstissä aikuisen ihmisen kaunista tarinaa, mutta ei paljon intohimoa, jäi polkemaan paikalleen hetken tunnelmaan
-vintage-tyyliä, tuli Rainer Friman mieleen, nasakkaa materiaalia tanssimisen näkökulmasta, vetävä ja selkeä beat-meiniki, laulaja ihan okei, teksti kovin karua
-tällä oli tanssittava tarkoituksensa, tällaisella tanssi-iskelmällä on kiihkeät kannattajansa


  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä