Olet tässä

Levylautakunta 23.11.2013

Juha-Pekka Sillanpää, Timo Rautiainen ja Pekka Laine

Kuva: YLE

Muusikko Timo Rautiaisesta on vaikea antaa numeroita opettajataustasta huolimatta. Ylen musiikin sekakäyttäjiä edustavat Pekka Laine ja Juha-Pekka Sillanpää.

OHJELMASSA KUULTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Pekka Kaasalainen on Turun puolessa vaikuttava muusikko, jonka tunnetuin laulusuoritus lienee duetto Kotiviini yhdessä Anna Hanskin kanssa v. 90. Pekka Kaasalainen on mukana turkulaismuusikoiden huumoriretkueessa Vilperin perikunta, jossa hän on laulanut ja soittanut kitaraa alusta asti salanimellä Pekka Vilperi. Yhtye vietti vuosi sitten 20-vuotisjuhliaan. 1970- luvun lopulla rockabillyllä aloittaneelle Pekalle nyt julkaistu EP on ensimmäinen soololevy omalla nimellä.

Weeping Willows on kohta 20 vuotta kasassa ollut tukholmalaisyhtye, joka teki ensimmäisen oman levyn -97. Yhtye on ollut viimeiset seitsemän vuotta telakalla ja tässä välillä yhtyeen jäsenet ovat soitelleet tahoillaan, solisti Magnus Carlsson on ehtinyt tehdä pari palkittua jazz-levyä ja yhden popimman soololevyn. Uusi albumi ilmestyy helmikuussa 2014, ja on lähempänä niitä alkuaikojen levyjä, eli mahtipontista ja pateettista ja kaunista yhtyeen pomon Magnus Carlssonin mukaan. > Weeping Willows netissä

Uma on Essi Marilan (laulu) ja Jenny Vartiaisen (sähkökantele) duo, joka perustettiin Sibelius akatemiassa projektityötä varten, mutta se laajeni ihan oikeaksi bändiksi. Marilan työllistävämpi leipäpuu on lauluyhtye Viisi ja Vartiainen mm. opettaa. Uman ensilevyn musiikkissa yhdistyvät naislaulajan ja säkökanteleen persoonallinen sointi, triphopin elementit ja rajoja ylittävä tyyli. Suurin osa levyn biiseistä on sävelletty Ilpo Tiihosen runoihin Sibiksen lopputyötä varten. > Uma Facebookissa

Jussi Wemberg on porilainen laulaja-lauluntekijä, joka teki nuorempana heviä, mutta nyt jo muutaman vuoden ajan kädessä on ollut akustinen kitara. Jussi on julkaissut pari EP:tä, ja nyt sitten ensimmäinen albumi nimeltään Myötäiseen virtaan. Jussin EP:t olivat mies ja kitara -pohjalta, nyt julkaistu albumi on selkeästi bändilevy. Jussi Wembergin lauluissa seilataan suomalaisen miehen tunteiden myrskyssä. > Jussi Wemberg Ystävineen netissä

Luke Bryan yksi Usan nykypopkantrin isoja nimiä. Saavutuksena on lukuisia listaykkösiä, mm. uusin neljäs levy Crash My Party on ollut yksi syksyn myydyimpiä kantrilevyjä. Luke Bryan edustaa ns. jätkäkantria, eli biisien aiheet koskettelevat autoja, kaljaa ja naisia. Luke Bryan on nyt 37-vuotias, oli jo yli kolmikymppinen ekan levyn ilmestyessä, ja oli aikaisemmin tehnyt kappaleita toisille artisteille. > Luke Bryan kotisivu

Suvi Isotalo on kolmekymppinen helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä. Ensilevy v. 2010 sai jo kriitikot ihastumaan. Tulevana keväänä ilmestyy Suvin kolmas oma albumi. Omien laulujen lisäksi Suvi Isotalo tekee musiikkia myös teatteriesityksiin. > Suvi Isotalo kotisivu

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Weeping Willows: (We’re in) Different Places (Carlsson-Nyström-Hernestam-Röhlcke) 23
T:Hyvin oli Beatleseilla käyty kylässä ja oli myös komeat jouset, niitä rakastan - mutta tuli liikaa tavaraa tiskiin heti alussa. Hyvin tehtyä, haluan kuulla tätä lisää ja koko levyn
P:Mulle kodikkaan kuuloista musiikkia, diggaan kovasti. Tämä oli 60-luvun kitara-pop-sukupolven melodramaattista ja romanttista musaa, hienosti tehtyä
J-P:Ei tätä voi ihan aamusta iltaan kuunnella, vaikka onkin niin hienosti tehty. Olis voinut olla oikeasti vanha biisi, kuulosti niin vanhan mallinnukselta. Kuulosti myös leffamusiikilta.

2.Uma: Vieraassa kaupungissa (J.Vartiainen) 19
T:Hengästyttävä junamainen komppi, välillä tarinan ja tempon syke eivät olleet samassa tunnelmassa, tarina oli selkeä ja laulaja hyvä.
P:Paljon asiaa hallitusti esitettynä, tässä tapahtui paljon koko ajan. Tuotanto jotenkin liian siistiä ja steriiliä. Tarina oli hanskassa. Uteliaisuus heräsi ja teksti herätti positiivisia tuntoja.
J-P:Maija Vilkkumaata pop-jazz-opiston otteella. Meni eteenpäin kuin Eino -myrsky, en päässyt ollenkaan kyytiin

2.Jussi Wemberg Ystävineen: Rytinällä (J.Wemberg) 19
T:Voimasanojen käytössä ei ollut katu-uskottavuutta. Laulussa jotain Samuli Putromaista, vähän matkimisen kuuloista. Kitarasoundi oli hyvä, ei mitenkään teollinen
P:Odotuksia herättävä säkeistö, mutta todella tylsä kertosäe, tekstissä hyviä sivalluksia, mutta oltiin liikaa vaikutteiden piirissä, kuuluiko artistin oma ääni?
J-P:Tarina oli tarkka ja uskottava juttu parikymppisen jätkän arjesta, just tuollaista se on. Tarinalle vois antaa vaikka täydet pisteet.

4.Suvi Isotalo: Uusi (sä S.Isotalo - T.Kämäräinen sa S.Isotalo) 11
T:Biisin tausta hyvin staattinen, oli kuitenkin ilmava. Miksi tekstissä piti olla noin eroottinen koukku, oliko tarina Thai-hieronnasta? Kenelle tämä oli tarkoitettu, en tajunnut
P:Moitteettomasti toteutettu 80-luvun pastissi, oli vaan jotenkin koominen
J-P:Erittäin hämmentävä spektaakkeli, olen ihan kysymysmerkkinä

4.Pekka Kaasalainen: Tähtisilmä (P.Kaasalainen - A.Varjonen) 11
T:Alun kitarasta tuli mieleen CCR, ja koska kysymys oli perinnemusiikista, niin saakin olla vanhaa ja tuttua, tekstiin olisin kaivannut tarinaa ja esitykseen rosoisuutta
P:Tämä oli vähän ärsyttävällä tavalla iskelmällinen, vaikka kantri on ameriikan humppaa, niin tässä liian humppaava meno
J-P:Bändi esitti soittavansa kantria ja laulaja esitti olevansa menestynyt sankari - en uskonut kumpaakaan

4.Luke Bryan: Drink a Beer (J.Beavers - C.Stapleton) 11

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä