Olet tässä

Levylautakunta 24.11.2012

Ile Vainio, Tomi Saarinen ja Juha-Pekka Sillanpää

Kuva: YLE

YleX:n musiikkipäällikkö, moneen kertaan palkittu Tomi Saarinen, iskelmämoguli Ilkka Vainio ja Ylen mainio J-P Sillanpää etsivät viikon parasta levyuutuutta.

OHJELMASSA KUULLUT ARTISTIT

Antti Kleemola on pianisti-laulaja-lauluntekijä, joka on työskennellyt Jyväskylässä ammattiopistossa musiikkiopettajana. Kleemola on tehnyt kappaleita monille artisteille ja omia levyjä on ilmestynyt kaksi, ensimmäinen 2006. Hän on myös säveltänyt kolme musikaalia. Ensimmäisiä Kleemolan bändejän oli kansanmusiikkivaikutteinen Jouka. Uudella bändillään Antti Kleemola esiintyy Musiikkitalolla 30.11. > Antti Kleemola kotisivu

Miki Lamarr on Mirka Misukan taiteilijanimi. Hän on tällä nimellä laulanut rockabillyä bändissä Miss Treatment ja myös omalla nimellään eri bilebändeissä. MIki Lamarrin ensimmäinen soololevy on 'In High Fidelity'. Levyllä on pääosin vanhoja biisejä ja muutama uusi bändin jäsenten tekemä. Tyylinä on rockabilly 60-luvun maustein. > Miki Lamarr netissä

Nok Nok on uusi bändi Helsingistä, joka soittaa reipasta poprockia maustettuna lattari- ja rytmimusavaikuttein. Bändin ensimmäinen viiden kappaleen EP tarjoaa vahvasti elämänmakuisia ja oivaltavia arjen kuvauksia. Bändin jäsenet ovat kulttuuriaktiiveja mm. pääkaupungin klubiympyröistä. Nok Nokin esikoisen levynkannen on piirtänyt Milla 'Kiroileva siili' Paloniemi. > Nok Nok netissä

Kuru tulee Oulusta ja soittaa omien sanojensa mukaan tunturijatsia skandinaavisin kansanmusamaustein. Yhtyeen toinen levy 'Enemmän' sisältää sävellettyjä vanhoja runoja Sarkiasta Leinon kautta Pohjanpäähän. Kurun ensimmäinen levy oli instrumentaali, uudelle on solisitina laulunopettaja Mari Leppävuori. > Kurun kotisivu

Cody Chesnutt on 45-vuotias soul-mies, joka on toistaiseksi jäänyt pienten piirien ja kriitikkojen suosikiksi. Ensimmäinen levy ilmestyi kymmenen vuotta sitten ja siitä napattu The Roots -ryhmän tekemä cover biisistä The Seed oli kova hitti. Cody Chesnuttin uusin levy on nimeltään Landing On A Hundered, sen vaikutteet tulevat 1970 -luvulta ja se on äänitetty legenda Al Greenin aikanaan käyttämässä studiossa. > Cody Chesnutt kotisivu

Pojat on ramopunkbändi, joka perustettiin Tampereella yli 20-vuotta sitten. Bändin lauluntekijä Miika Söderholm on punkin pioneereja Ypö Viis -yhtyeestä ja ainoa Pojissa koko ajan mukana ollut jäsen. Yhtyeen edellinen levy ilmestyi 2009 ja tuolloin jatkoa luvattiin nopeasti, mutta projekti on venähtänyt niin, että seuraavaa pitkäsoittoa odotellaan alkuvuodesta 2013. > Pojat netissä

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1.Nok Nok: Hotti nätti nuori äiti (J.Hytönen) 23
-naivistista suomirokkia, piristävä ja poikeuksellinen ilmestys, kertosäkeessä mainio hokema
-loistava kertsi, rohkeaa menoa, pitäis kuunnella heti uudestaan
-kreisiä heittäytymistä, solisti uskoi omaan raporttiin

1.Cody Chesnutt: ’Til I Met Thee (C.Chesnutt) 23
-nostalgiaa tässä päivässä, rupes pyörimään paljon kuvia päässä, kuin tuhat kertaa kuultu ja silti tuore
-oikeita soittajia, paljon ja hallitusti, mutta mielestäni yksinketainen laulu ei tarvitse noin paljon porukkaa
-tästä tuli vahvasti 60- ja 70-lukujen tunnelmat

3.Kuru: Maantien Mari (sä J.Jaako sa G.Fröding) 18
-tekstistä meni valtaosa ohi, toimiva tunnelmakuvaus tietystä hetkestä, taitavia muusikoita, ei radiohittiaineksia
-laulajalla kuulas, makea ääni, taiteellinen operaatio, joka pysyi kasassa
-jännä keitelmä - alkoi folkkina ja sitten tuli ovesta jazz sisään ja jyräsi, teksti oli rajua tavaraa

3.Antti Kleemola: Kaiken keskellä (sä A,Kleemola,J.Rajala, N.Nylund sa A.Kleemola, M.Karjalainen) 18
-oli käytetty paljon aikaa musiikilliseen kuoruttamiseen, laulajan soundi maneeriton, aidon kuuloinen mutta tekstin vaatima veresliha puutttui
-solisti uskoi siihen, mitä oli tekemässä, tekstin riimeissä olisi saanut olla vähän yllätyksiä
-jäi ulkopuoliseksi kerronnaksi, koska teksti oli 'sinä' -muodossa

5.Pojat: Mie en tunne mitään (M.Söderholm) 15
-tämän bändin keikalla ei takuulla ole yhtään naisia, miesten omaa hauskanpitoa
-hieno ajatus tekstissä ironisesti, miehen roolin tärkeää käsittelyä
-eihän tämä mullistava ollut tiedotteena, mutta riemukasta meininkiä

6.Miki Lamarr: Just For You (M.Railo - M.Lamarr) 9
-laulajan äänenväri hyvä, esityksestä puuttui se suurempi riemu ja biisi tuntui pitkältä
-löysää, kuin kaksi päivää kattilassa maannut makarooni
-liian pitkä A-osa, homma pitäis pystyä myymään nopeammin, hyvää soittioa, kitaralla hieno soundi

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä