Olet tässä

Levylautakunta 29.9.2012

Puhelinlagat laulaa-ohjelman juontajia vuosien varrelta - Sanna Kojo, Klaus Thomasson ja Juha-Pekka Sillanpää

Sanna Kojo, Klaus Thomasson ja Juha-Pekka Sillanpää

Kuva: YLE

Levyuutuuksien joukossa on paljon tuttuja ääniä - ja niin myös lautakunnassa, jossa istuvat Puhelinlangat laulaa -ohjelmaa eri vuosikymmenillä juontaneet Klaus Thomasson, Sanna Kojo ja J-P Sillanpää.

OHJELMASSA KUULTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Risto Puheloinen on savonlinnalainen, Luumäellä syntynyt laulaja-rumpali, jolla on takana yli 30 vuotta ravintolamuusikkona. Lapsuuden suosikkeja olivat Johnny Cash, Tom Jones ja blues. Risto tekee tällä hetkellä keikkailun lisäksi myös maalarinhommia. Viime vuonna Puheloinen teki ensimmäisen singlensä ja nyt on ilemstynyt EP, biisinkirjoittajana on Riston lapsuudenkaveri Jouko J. Pesu.

Stiftelsen-yhtyeen taustalla on lauluntekijä-solisti Robban Petterson, joka yleensä soittaa raskasta rokkia yhtyeessa Takida. Hän kokosi vähän toisenlaista musaa soittavan sivubändin pari vuotta sitten ja näinä päivinä ilmestyi eka levy. Levyn nimi Ljungaverk viittaa yhtyeen kaikkien jäsenten kotiseutuun Ruotsin Sundsvallin. Robban myös laulaa kotimurteellaan. Tämä bändi tulee kuulemma jäämään pelkäksi ”harrastukseksi”, vaikka suosio vähän yllättikin. > Skiftelsen netissä

Muska Babitsinin ura alkoi n. 40 vuotta sitten, ensimmäinen sinkku ilmestyi -71 ja eka albumi -73. Muska oli Suomen ensimmäinen virallinen rokkimimmi ja hän täytti 2012 juhannuksen tienoilla 60-vuotta. Muskalta ilmestyi edellinen albumi 'Kulissit' pari vuotta sitten. > Muskan kotisivut

Joel Hallikaisen Kuurankukka ja Tuttu Juttu -läpilyönneistä tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Hurjien suosikkivuosien jälkeen iskelmäidoli paloi loppuun ja vetäytyi markkinoilta. Viime vuosina hän on tehnyt mm. hengellisen levyn ja lastenmusiikkia. Joel Hallikainen esiintyy myös yhdessä elämäntaitoekspertti Tommy Helstenin kanssa. > Joel Hallikaisen kotisivu

Hel-Gators on modernia rockabillyä soittava bändi, jonka takana on miehiä Hearthill-orkesterista. Pääjehuna heiluu rumpali-laulaja Jussi Sydänmäki, joka perusti Hearthill-yhtyeen v. 85, sen jälkeen bändejä, kuten J. Hearthill Trinity, Soul Tattoo ja nyt tämä Hel-Gators. Juuri ilmestynyt Monster Suite on bändin kolmas levy, triossa soittavat rumpali-laulaja Sydänmäen ohella basisti Marko Mainelakeus ja kitaristi Jama Löf, jotka molemmat olivat mukana jo Hearthillissa 80-luvulla. > Hel-Gators kotisivu

Remu, Hurriganesin rumpali ja laulaja-legenda on taas levyn teossa. Kesä meni teatterissa Peppi Pitkätossun isänä. Hurriganesin tarinasta ollaan tekemässä musikaalia teatterin lavalle ”Hitto, ei mitään tolkkuu vaan keikkaa ja väkee ku ketun nenää. Fiilis on nostalginen, ku jengi alkaa kelata, että nelkyt vuotta tätä. Jengi hiffaa, miks suksi luistaa. Ei me olla mitään nykytaidetta, me ollaan antiikkia ja rokokoota. Ruotsalaisilla on joku Ikea, mutta me ollaan oikee vanhojen tavaroiden kammari, jossa on kattokruunut ja kaikki.” > Remun kotisivu

TULOS JA KOMMENTIT

1. Muska: Nukkuva sydän (J.Aaron) 27
-hienoa, kun artistin tuntee ensihönkäyksestä, upean selkeästi laulaa suomea! kappale hyvä popralli
-mukavaa, kun saa sanoista selvää
-laulajan soundi on uniikki, Muskalla olis varaa revittää vielä rankemmin, biisin sanoma hyvä

2. Stiftelsen: Vart jag än går (R.Peterson) 23
-tässä kantripoljento toimii, ruotsalaista musiikkia saisi tulla enemmänkin
-jäi harmittamaan, koska oli aineksia parempaankin, sovituksessa liikaa kaikkea, kuitenkin raikas rockhölkkä
-'turvasatamakappale', tästä tuli turruttavan hyvä olo

3. Joel Hallikainen: Etsin sinua (J.Hallikainen) 19
-kappaleessa taisi olla hengellistä sanomaa, iskelmässä tärkeät naivismi ja romantiikka hallussa
-kuin Chris Reaa olis pöyhitty lattarirytmeillä, biisi ei kovin hyvä
-laululla ja taustalla/sovituksella ei mitään tekemistä toistensa kanssa, laulutyyli ns. 'poskisauhu-tyyliä' -ei vedetä kunnolla henkeen

4. Risto Puheloinen: Karjalan kaljapaimen (J.J.Pesu)17
- joskus sanoittajien kannattaisi kuunnella vaikka Saukkia, tässä liikaa kantrikliseitä samassa paketissa
-oliko tämä mallaspanimon mainoskappale, laulaja taisi olla 'Kari Tapio sound alike' -kilpailun kolmonen
-pidin kappaleen eteläkarjalaisesta kuvastosta, solistin uskottavuus ohutta, tässä biisissä pitäis olla ainakin Matti Esko

5. Remu: Sininen sävel (Remu) 14
-tässä kappaleessa ei järjen häivääkään, teksti ihan dadaa ja liikaa väännetty nappuloita studiossa
-sanoja niin paljon, että mitenkähän Remu muistaa nämä keikalla
-intro lupasi suurta, kuulosti kuin Remu olisi raahattu karaokebaariin, mukava mustalaisromatiikka kuitenkin puski läpi

6. Hel-Gators: Trailer Park Elvis (J.Sydänmäki) 14
-Elvis jauhoi samaa purkkaa liian pitkään
-olisin halunnut kuunnella tuon tarinan paremmin, mutta nyt en saanut sanoista selvää
-epätoivossa mässäilemista

Muualla Yle.fi:ssä