Olet tässä

Levylautakunta 3.11.2012

Jorma Hietamäki, Iris Mattila ja Pepe Willberg

Kuva: YLE

Taas yksi tunnistamaton laululintu, ihmettelevät laulaja Pepe Willberg sekä Ylen tutut äänet Iris Mattila ja Jorma Hietamäki.

OHJELMASSA KUULTIIN NÄITÄ ARTISTEJA

Kurre nousi pinnalle vuoden 1991 Syksyn Sävelen voitolla. Turkulainen herra Westerlund on viime ajat pitänyt musiikkia enemmän rakkaana harrastuksena. Varsinaisena hommana on mm. fanituotteiden valmistus ja maahantuonti. Hän on myös pitkään toiminut maan ykkössalibandyseuran SSV:n manageri-johtajana. Harvakseltaan levyjä tekevän Kurren uutta albumia odotellaan ensi vuonna. > Kurren kotisivu

Aino Venna on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka tähän asti on työskennellyt lyhytelokuvien tuotantotoimittajana. Keväällä 2012 ilmestynyt EP sai niin suuren huomion ja ylistystä kriitikoilta, että nyt Venna on antautumassa kokonaan musiikille. Venna on Aino Ahokkaan taitelijanimi ja nyt myös koko bändin nimi. Aino Vennan esikoislevyn 'Marlene' laulukielinä ovat englanti ja ranska. > Aino Vennan kotisivu

Miilukorpi on tuusulalainen bändi, jonka juuret ulottuvat -80 luvulle. Lauluja tehdään hitaasti ja pedantisti, nyt on julkaistu ensimmäinen single ensi keväänä julkaistavalta levyltä. Bändin solistina on Janne Roivainen, jota kuvaillaan Norah Jonesin ja Gösta Sundqvistin välimuodoksi. > Miilukorpi netissä

Amusia on bändi, joka tulee Porista. Amusia on ollut koossa pari vuotta, ja musiikkiinsa he ottavat vaikutteita niin trendipopista kuin iskelmästäkin. Bändissä on kaksi tyttöä ja kolme poikaa, lauluista vastaa pääosin laulaja ja pianisti Tuija Nyrhinen. Bändin nimi tarkoittaa neurologista vaivaa, jonka vuoksi on kyvytön tunnistamaan säveliä (ts. sävelkorvattomuus)!!! > Amusia netissä

Fatboy on bändi, jota kutsutaan Ruotsin Agentsiksi. Suomivaikutteet tulevat ruotsinsuomalaiselta kitaristilta Hannu Kiviaholta, joka myös tekee biisit yhdessä laulaja Thomas Pareigisin kanssa. Kaverusten hupibändistä on vähitellen kasvanut ammattiorkesteri, jonka ensilevy julkaistiin 2004. Country, rockabilly, Chris Isaak ja Nick Cave ovat bändin vaikutteita, myös juuri ilmestyneellä neljännellä levyllä. > Fatboy kotisivu

Mikko Alatalo on kirjoittanut yli 600 laulua, ensimmäiset levytettiin -70 luvun alussa Juicen kanssa perustetussa Coitus Int. yhtyeessä. Mikko Alatalon sooloura ampaisi liikkeelle raketin lailla kappaleella Maalaispoika oon. Plakkarissa on neljä Syksyn Sävel-voittoa. Alatalon repertuaariin ovat kuuluneet niin railakkaat rallit kuin koskettavat sukupolvikertomukset, joissa maisemana on usein tyhjenevä maaseutu. Mikko Alatalo on tehnyt myös useita levyllisiä suosittuja lastenlauluja. Toimittajan ja hiihdonopettajan töitä tehnyt Alatalo ajaa nykyisin kansalaisten asioita sekä Eduskunnassa että Tampereen kaupunginvaltuustossa. Uusin laulu on syntynyt viime syksynä äidin hautajaisissa tyhjäksi jääneessä kotitalossa. > Mikko Alatalon kotisivu

ÄÄNESTYKSEN TULOS JA KOMMENTIT

1. Fatboy:Give me something to.. (Pareigis, Kiviaho, Morén) 24
-just sellaista 'limakantria', josta tykkään, kaveri oli kuunnellut Roy Orbisoninsa hyvin
-kaikkiseltaan läsnäoleva, ei paras mahdollinen, mutta liippasi läheltä
-hienoja kitaratiluja, niin hyvin äänitetty ja tuotettu, että ensin arvelin amerikkalaiseksi

2. Kurre: Vieköön myrsky mukanaan (sä M.Kolehmainen sa S.Mustonen) 21
-laulaja kuulosti tutulta ja hyvältä, tyypillinen suomalaisten ammattilaisten tekemä biisi
-laulaa nätisti, ei mitään vikaa mutta ei myöskään mitään erikoisen hyvää, illan viimeinen hidas - kuin sinkun B-puoli
-mielenkiintoinen kehittelyjakso biisin alussa, jäi turhan kesyksi, oli sävellyksellisesti kasvun varaa

3. Amusia: Sadasta nollaan (T.Nyrhinen) 18
-jälleen kerran tuntematon laululintunen, B-osan kohdalla varmistui, että tämähän on selkeäsi hitti biisi
-mikään ei puhutellut, väliosa sai hämmennyksen valtaan
-mielenkiintoinen poikkitaiteellinen kohta, kun tuli se 'rumpalipoika', biisi kuitenkin keskinkertainen

4. Mikko Alatalo: On kotipiha hiljainen (M.Alatalo) 17
-Mikon henkilökohtainen tilitys, vaikea arvostella musiikkina
-intro hienosti soitettu ja sovitettu, en kuitenkaan pidä tämän tyylisestä musiikista, laulaja kuulosti kuluneelta
-uskon, että tämä on tuleva hitti, tekstissä niin paljon suurten ikäluokkien elämäntilanteeseen sopivia asioita

5. Miilukorpi: Äiti maa (sä J.Roivainen sa J.Roivainen, K.Immonen) 16
-en tajunnut tekstiä ollenkaan, pyrittiin syvälliseen tunnelmaan, kitarasoolo mukavan vanhanaikainen soundiltaan
-jätkäporukka touhuaa kotistudiossa, vakavat harrastajat asialla
-tekstissä syksyinen fiilis, mutta onneksi tausta kulki kevyesti eteenpäin, tunnelma ja rytmi toimi

6. Aino Venna: Devil take care (A.Venna) 16
-samanlaista laukkakomppia alusta loppuun, yksitoikkoisuudessaan melko puuduttava
-ilmavaa musiikkia, mutta turhan niukasti elementtejä, kaipasin lisää soittimia tai lauluharmonioita
-olihan siinä pieniä herkkiä muutoksia, laulaja lauloi puhtaasti, ilmeisesti rekisterinsä alarajoilla

  Kuuntele Levylautakunta

Muualla Yle.fi:ssä