Metsämuistoja Riihonniemeltä

Elettiin 50-60 luvun vaihdetta, maataloustraktorit alkoivat syrjäyttää hevosen. Puumalassa Riihonniemessä oli Enso Gutseitilla ollut hakkualue leimattuna 5 vuotta korkean mäen päällä.Koska maasto oli vaikea, olisi hevosella matka ollut kaksinkertainen traktoriin nähden. Isäukko keksi, että ajetaan puut traktorilla jos saadaan "hevostaksa". Rakennetaan silta noin seitsemän metriä korkealta kallionkielekkeeltä alas , jota pitkin puut saadaan ajettua. Silta tarpeiksi kaadettiin 6 kpl 30 metristä kuusirunkoa, jotka aseteltiin kielekkeelle 4 metristä ropsikantta kantamaan. Näin saatiin tie traktorille.

Sydäntalvella homma toimi hyvin, kunnes kevätaurinko maaliskuussa alkoi sulatella kalliolta lumitien pohjaa. Kerran laskiessani suuren kuorman kanssa tien vaihtuessa sillaksi, katkesi ketju toisesta takapyörästä ja sitten mentiin! Onneksi järki sanoi, että älä jarruta. Ilman toisen pyörän ketjua jarruttaessa olisi Majori kääntynyt poikittain ison kuorman eteen. Ja jos niin olisi päässyt käymään tuskinpa olisin tätä nyt kertomassa, koska sen aikaisissa traktoreissa ei ollut turvavarusteita taikka hyttejä. Ainoa toivo olikin, että siinä vauhdissa pysyttäisiin ajotiellä, mikä kiemurteli isojen tervaskantojen ja kivilouhosten välissä. Kiitokset Fordson Majorille, mikä kesti huimat ylikierrokset.

Seuraava myötämäki oli louhikkoinen kapea notko, missä oli pakkastalven ansiosta runsas puallejään tuotto, joka täytti louhikon muodostaen erittäin hyvän alamäen, mikä laski Jokijärven jäälle.Jäällä ajaessa piikkiketjut irroittivat polanne lumitieroja ja heitti niitä ilmaan lennättäen pariin otteeseen hatunkin pois päästä. Loppumatka oli sitten ajettava ilman hattua.Kevään edetessä oli ajoon lähdettävä kahden kolmen aikoihin yöllä, aamupakkasilla, jotta pääsi sillan yläpäässä olevan kallion yli tyhjällä reellä, puolen päivän jälkeen ei reen kanssa enää ylös päässyt. Näin nuoremmat veljet jatkoivat ajoa vielä seuraavinakin talvina.

Esko Kasanen