Olet tässä

Nisäkkäät

julkaistu 23.3.2011 klo 10:04, päivitetty 15.2.2012 klo 15:38
Kuvassa pihallamme käydyt siilien kosiomenot 6.5.2011.
Sulho on pienempi ja morsian suurempi siili. Tosin tässä tarinassa kävi niin, että ruokailu-ajan koittaessa sulho valitsikin morsiamen sijasta maistuvan ilta-aterian.

Kuvassa pihallamme käydyt siilien kosiomenot 6.5.2011. Sulho on pienempi ja morsian suurempi siili. Tosin tässä tarinassa kävi niin, että ruokailu-ajan koittaessa sulho valitsikin morsiamen sijasta maistuvan ilta-aterian.

Kuva: Anita Eronen

Kuuntelijoiden lähettämiä kuvia

Nisäkkäät Myyräkannat Kittilän Sirkan alueella ovat tänä kesänä huipussaan. Hirvikoirani onkin nyt erikoistunut myyrän pyyntiin. Syksyllä nähdään, onko mennyt jo kokonaan pilalle hirvikoirana. Sen ansiosta olen kuitenkin itsekin kiinnittänyt vähän normaalia enemmän huomiota pikkujyrsijöihin. Huomasin yhden koiran tappaman myyrän poskessa puutiaisen. Onko kyseessä oikeasti sama puutiainen, joka levittää tauteja Etelä-Suomessa? Lisäkommentti: Tunturisopuli on tänä kesänä levinnyt Levin alueelle. Se näyttää myös pesivän täällä, koska olen nähnyt myös pikkupoikasia. Sopulihavainnot olen ilmoittanut Luonnonsuojeluliiton sivuille. Kuva: Jukka Brusila
Nisäkkäät Omakotitalomme pihassa Hämeenlinnassa käy lintujen talviruokinnan aikaan lähes joka ilta rusakko tai kaksi. Yleensä ne ovat kuitenkin säikkyjä ja poistuvat viereiseen metsään. Toissa talvena sattui kuitenkin erikoinen tapaus, aivan talon seinustalle ilmestyi noin klo 19 aikaan rusakko, joka kyyhötti kutakuinkin samoilla jalansijoilla lähes vuorokauden vaikka kuvasin sitä läheisestä ikkunasta ja seuraavana päivänä pihalta. Tyttäremme Pinja ja Pihla kävivät katsomassa pupua varsin läheltä, mutta varmuudeksi kielsin tyttöjä menemästä. Veimme rusakolle vielä kulhollisen salaattia ja porkkananpaloja, joita se haisteli, mutta jätti syömättä. Seuraavaan iltaan mennessä se hävisi. Muutaman päivän kuluttua erätaitoinen naapurimme kertoi nähneensä parin sadan metrin päässä metsässä ilveksen jäljet. Olisiko rusakko paennut ilvestä pihalle pitäen meitä pienempänä uhkana? Ja olisiko ilves kenties jäänyt metsän reunaan vaanimaan, minkä vuoksi rusakko pysytteli sangen pitkään pihalla aiheuttamastamme häiriöstä huolimatta? Rusakon edessä lumesta törröttävä salaojakaivon putki muodostaa näkösuojan nimenomaan metsän suuntaan. Kuva: Ilkka Puusaari
Nisäkkäät Mökkimme on Klamilassa, Virolahdella. Huhtikuussa 2010 lumikko yritti viedä kuollutta pikkulintua mökin seinälaudoituksen alle. Lumikko mahtui sinne hyvin, mutta pyöreä lintu ei. Lumikko jaksoi yrittää yli puoli tuntia ennenkuin luovutti. Se ei piitannut edes kuvaamisestani, vaikka olin lopulta vain parin metrin päässä. Aina kun lintu putosi maahan, lumikko haki sen ja yritti eri tavoin saada sen seinän väliin. Lopulta se vei linnun pensaan alle. Myöhemmin kesällä lumikkoa ei näkynyt, joskus jotain roskia ilmeistyi seinän viereen. Nyt talvella hangessa näkyivät jäljet, kaksi tassunjälkeä rinnakkain, aina n. 20 cm päässä toisistaan. Eivät muistuttaneet oravan jälkiä, ja olivat ihan liian isot hiiren jäljiksi. Voiko lumikko asua seinän takana, vai pitääkö se ruokavarastoa siellä? Kesällä pihassamme on sammakoita, vaskitsoja ja myyriä, ja talvella lintuja ja peltohiiriä. Ruokaa kai riittää. Mitään meillä ei alivuokralaista vastaan olisi, mutta onko se edes mahdollista? t: Marja Konsti Kuva: Marja Konsti
Nisäkkäät Liito-oravat, emo ja poikanen nukkuvat päiväunia helteessä Artjärven Hietanassa. Ilma oli +28 astetta ja helmipöllön pönttö oli varmaakin liian kuuma nokosille. Heidi Kinnunen vastaa: Saattaa tosiaan olla, että liito-oravilla oli kuuma heinäkuun helteillä! Todennäköisempää on kuitenkin, että ne kurkistelivat kolon suulta, koska eivät uskaltaneet lähteä liikkeelle valokuvaajan ollessa näköpiirissä. Ennen liikkeelle lähtöä oravat varmistavat turvallisuutensa. Liito-oravilla on tyypillisesti useita pesäpiiloja ja niiden tiedetään käyttävän tavallisten oravien risupesiäkin. Ehkä sellaiset olisivat olleet helteellä vilpoisampia. Kuva: Pirkko Saarikivi

  Kuuntelijoiden aikaisemmin lähettämiä luontokuvia

Muualla Yle.fi:ssä