Pojan muistoja metsäsavotalta
Lestinkankaalla olivat laajat valtionmetsät, joissa sodan jälkeen suoritettiin suuria metsä-savotoita joka talvi. Eskolasta oli rakennettu kapearaiteinen rautatie halki erämaiden aina Kanaseen asti. Talviasuttavia metsäkämppiä oli useita näillä syvänmailla. Kesäisin näillä kämpillä asuskelivat lähinnä leimamiehet ja palstottajat Talvella niihin saapuivat kaato-miehet ja hevosmiehet ympäri maakuntaa. Viikot asuivat kämpillä ja sunnuntaiksi tulivat kotiin. Tuliaisina saattoi olla joku kelopuu polttopuuksi. Mennessä oli kyytiin otettava viikon rehut hevoselle ja vähän eväitä miehillekin.
Kämpällä oli oma keittiö ja kämppäemäntä, joskus kaksikin. Sieltä sai ostaa keittoruokaa ja juomia. Samoin jokaisella kämpällä oli kämppäisäntä, joka vastasi kämpän lämmityksestä, kunnosta ja siisteydestä. Valona oli karpiittilamput ja petroolilyhdyt. Miehistön kämppä oli iso huone, keskellä kamina ja pitkä pöytä penkkeineen sekä reunoilla kiersivät makuulaverit kahdessa kerroksessa. Työnjohtajien puoli oli erikseen samoin kämppäemäntien tilat. Makuulaveri oli vain lautapohjainen tila ja reunuksena välihirsi naapureihin päin. Jokainen sai pehmustaa sen niin kuin tahtoi. Luteita ja russakoita tahtoi olla joka kämpällä aivan riesaksi asti. Varsinkin lutikat olivat inhottavia verenimijöitä. Minun vieruskaverina oli vanhempi mies. Hän sanoi heti ensimmäisenä iltana, että puukkoa ei saa nukkuissa olla vyöllä. Oli kuulemma kerran joku unissaan huitaissut puukolla, mutta onneksi välihirteen.
Puiden kaato tapahtui siihen aikaan yksistään pokasahalla ja kirveellä – suurimmat tukki-puut piti kaataa justeerilla kahdestaan. Senpä vuoksi kämpällä kuului sahan viilausta ja kirveen teroitusta jokaisena iltana. Työkalut piti olla hyvässä kunnossa. Hevosmiesten oli ruokittava hevoset illalla ja aamulla aikaisin. Minä tulin joululta velipojille hevosmieheksi ja olin kevääseen saakka. Opettajani kanssa sovimme, että käyn sunnuntaisin tenttimässä 7. luokan tehtävät. Velipojat tekivät propseja pöllipalstalla ja lastasivat kuorman aina valmiiksi. Minä ajoin kuorman radan varteen ja purin pöllit pinoon. Vuotta aikaisemmin olin menettänyt molemmat vanhempani ja elämä kotona oli niukkaa, joten tienestiin pääsy oli tärkeä ja halu saada omaa rahaa.
Palstoille menevän varsitien reen raiteet jäädytettiin pakkasella. Näin helpotettiin hevosten työtä, sillä kuorma kulki kevyesti jäätietä pitkin. Varsitieltä erosivat sivutiet kunkin palstoille. Tyhjillään palaavan piti aina väistää sivuutuspaikkaan vastaan tulevaa kuormaa. Omalla palstalla joutui polkemaan tai tyhjällä reellä polettamaan ajouria. Kylmillä ilmoilla joutui juoksemaan kuorman perässä pysyäkseen lämpimänä. Ei ollut sellaisia lämpöhaalareita, että olisi tarjennut istua kyydissä jatkuvasti.
Huhtikuussa ajohommat loppuivat ja savottamiehet siirtyivät radanvarteen lansseille parkkuutöihin. Tukkeja ja propsia vuoltiin puhtaiksi vuoluraudalla ja petkeleellä. Velipojat, kuten muutkin pientilalliset lähtivät kotitilalle kevättöihin. Minä jäin vielä parkkuuhommiin. Ensimmäinen päivä näytti lupaavalta, mutta toinen päivä oli pettymys. Lihakset olivat kipeät ja ähkien yritin lykkiä parkkia irti tukeista. Kämpälle tulin illalla roppa kipeänä ja allapäin.
Illalla työnjohtaja, joka oli isävainaani tuttu, kutsui minut toimistoon ja sanoi: "Tuo parkkuusavotta on sinulle vielä liian raskasta hommaa. Miten olisi, jos menisit kirkolle liikennöitsijälle ilmoittamaan halukkuutesi rahastajapojaksi. Hän nimittäin soitti ja kyseli sopivaa nuorukaista." Totta kai minä olin kiinnostunut. Heti seuraavana aamuna marssin kirkolle ja sain sen rahastajapojan toimen, jossa olin yli kaksi vuotta.
Jälkeenpäin ajattelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, ettei kämpälle kukaan soittanut, vaan työnjohtaja etsi minulle homman. Se oli häneltä fiksusti ajateltu nuoren pojan hyväksi.
"poika Syrinkylältä maailmalle"