Olet tässä

Pyöreä pöytä: Älykästä populismia

julkaistu 15.1. klo 19:26
Pauli Aalto-Setälä johtaa Taustapeilin Pyöreää pöytää Radio Suomessa.

Pauli Aalto-Setälä johtaa Taustapeilin Pyöreää pöytää Radio Suomessa.

Kuva: Yle / Kalevi Rytkölä

Tammikuun viimasta lämpimään keskusteluun olivat saapuneet puheenjohtaja Pauli Aalto-Setälän johdolla Maija Vilkkumaa, Mika Pantzar ja Pekka Seppänen.

Ensiksi Pauli halusi tietää väittelijöiden kannan alkaneeseen vuoteen 2014, joka on maailmanlaajuisesti suuri vaalivuosi. Jopa 40% ihmisistä pääsee äänestämään. Mika halusi heti tuoda mukaan historiallisen näkökulman ja verrata sadan vuoden takaiseen maailmaan, jolloin vain prosentti pääsi äänestämään. Pekka tosin muitutti, että vieläkin demokratiassa on parantamisen varaa.

Ensimmäisenä aiheena Mika Pantzar nosti Helsingin Sanomien Saska Saarikosken kolumin innoittamana älykkään populismin. Onko sellaista edes olemassa? Itse hän ehdotti määritelmäksi älykkäälle populistille sen, että osaa kysyä oikeita kysymyksiä.

Pekka Seppänen pohti kuinka populistin leima voi vaikuttaa sanoman vastaanottamiseen:

- Kun ihmisellä on populistin leima, kaikki mitä hän sanoo ja tekee on populistista ja jos on vaikka älykön leima, kaikki mitä hän tekee on älyllistä.

Maijan mielestä koko älykkyyden ajatus on muuttunut, sivistys ei ole enää muodikasta.

Mika pohdiskeli myös sitä, kuinka vasta historia todistaa älykkään populismin.

-50-luvulla rillumarei-kulttuuria pidettiin populistisena, mutta nykyään esimerkiksi Reino Helismaata arvostetaan.

Toisena aiheena Pekka Seppänen oli pohdiskellut pääministeri Jyrki Kataisen ajatusta Suomen liian kielteisestä henkisestä ilmapiiristä.

- Olen kääntänyt kelkkani. Voisimme tietoisesti olla positiivisempia?

Maija ei ole nähnyt Suomea niin negatiivisena. Enemmänkin hän haluaisi visioita.

- Jos tiedetään minne ollaan menossa, ei tarvitse takertua lillukanvarsiin.

Mikan mielestä media on täynnä negatiivisuutta, koska siellä ei synny oikeaa keskustelua ja ajatusten vaihtoa. Toisaalta keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että pienessä kielteisyydessä, tyytymättömyydessä on eteenpäin menevää voimaa.

- Suomalainen ei tyydy, vaan pohtii koko ajan mahdollisuutta parempaan, kiteytti Pekka.

Kolmantena aiheena Maija Vilkkumaa otti esiin teollisuusseminaarissa puhumassa olleen Sammon konsernijohtaja Kari Stadighin ennustuksen siitä, kuinka suomalaisilla on edessä ankeat ajat.

Mika lähti heti pohdiskelemaan Stadighin motiiveja ja epäili, että hän on puhunut hyvin tarkoitushakuisesti. Pekkakin muisteli, että vastaavia tuomiopäivän ennustajia on ollut aina ja pelkäsi nyt olevan se hetki, että kukaan ei enää usko heitä.

Maija arveli, että pelottelemalla saa parhaiten rahat haalittua ihmisiltä. Kukaan keskustelijoista ei edes uskonut Stadighin ennustuksia, vaan luottivat valoisaan tulevaisuuteen.

Lue lisää:

HS: Sammon Stadigh povaa Suomen köyhtyvän

HS: Saska Saarikosken kolumni Kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot
Muualla Yle.fi:ssä