Olet tässä

Viikon 42 / 2013 levyuutuudet

julkaistu 10.10.2013 klo 09:17, päivitetty 10.10.2013 klo 13:48
Milana Misic

Milanan laulamana soi uutuuksissa Tiedäthän mistä mut löytää.

Kuva: SONY BMG Finland

Tutustu Radio Suomen levyuutuuksiin

MILANA Tiedäthän mistä mut löytää

Milana Misic on laaja-alainen laulaja, joka on vuosien varrella levyttänyt niin iskelmää, viihdettä kuin pop-musiikkiakin. Hän on jo aikaa sitten noussut valovoimaiseksi artistiksi laulajaäitinsä varjosta. Keikoilla hänet nähdään yhdessä huippuammattilaisista koostuvan Mandshuria-orkesterin kanssa. Bändissä soittavat Juha Tikka, Jarmo Nikku, Vesa Aaltonen ja Tuomas Kesälä.

Milana Misic on mukana vuoden 2013 Syksyn Sävel -laulukilpailussa kappaleella Tiedäthän mistä mut löytää. Milana itse iloitsee kilpailusta – ei vähiten siksi, että hän on ollut lapsesta saakka vannoutunut Syksyn Sävel -fani.

Alkuvuodesta saamme kuullaksemme myös Milanan uuden, seitsemännen pitkäsoiton, jolla tämäkin laulu tulee soimaan.

STIG Niks ja naks

Kantriräpin kuninkaaksikin nimitetyn Stigin uusi albumi Niks ja Naks julkaistaan lokakuun lopulla.

- Teksteissä on menty asteen verran melankolisempaan suuntaan, vaikka muuten musiikillisesti jatketaan samoilla linjoilla kuin aiemmin. Levyllä kuuluu suomalaisen miehen kaiho, mutta kantava teema on kuitenkin se, että murheen alhosta pystyy nousemaan, Stig kuvailee levyään, jonka Laululeijasta alkanut yhteistyö Paula Vesalan kanssa jatkuu ja tuleva duetto Kaija Koon kanssa lataa sekin osaltaan odotuksia levyuutuutta kohtaan.

Ennakkomaistiainen levyltä on sen nimiraita Niks ja Naks.

TAPANI KANSA Kenties, kenties

Kun asialla ovat alansa legendat, voidaan odottaa legendaarista musiikkia.

Tähän tullaan kun orkesteriksi valitaan Tallinnan Sinfoniaorkesteri, tuottajaksi Petro Hietanen ja sovittaja/vibrafonistiksi Arttu Takalo. Sama porukka kuin Topi Sorsakosken viimeiseksi jääneen albumin taustallakin oli.

Kun tämä porukka sitten palvelee suurta suomalaista laulajaa, Tapani Kansaa, on luvassa klassikkojen klassikko. Materiaaliksi marraskuun alussa ilmestyvälle Särkyneen toiveen katu –levylle ovat kelvanneet vain tutut ”suuren viihteen” klassikot, joten makupalana Radio Suomen levyuutuuksissakin soi Osvaldo Farresin säveltämä Quizas, quizas, quizas – tietysti Kullervon suomentamin sanoin Kenties, kenties.

NAT NEWBORN Smoky eyes

Visa Luttisen taiteilijanimellä Nat Newbornin ei ole mitään tekemistä uudelleen syntymisen kanssa. Visa kertoo nimen olevan yksinkertaisesti yhdistelmä Nat ”King” Colesta ja legendaarisesta vuonna 1931 syntyneestä jazzpianisti Phineas Newborn Jr.:sta. Ja kyllähän nimi hyvin rimmaa, samalla kun se kertoo 14-henkisen orkesterin musiikkityylistä ja meiningistä.

Uutuusalbumillaan Love Leave on Visa Luttinen kahta biisiä lukuun ottamatta antautunut myös säveltäjän ja sanoittajan rooliin. Malliksi levyuutuuksissa soi (007:llä väritetty) laulu Smoky eyes.

MAGGIE REILLY Heaven sent

Maggie Reilly on skotlantilaislaulajatar, joka meillä varmimmin muistetaan 30 vuoden takaisesta Mike Oldfield –klassikosta Moonlight Shadow. Palkitulta ja ylistetyltä Maggielta on juuri julkaistu uusi levy – ensimmäinen neljään vuoteen. Albumin nimi on Heaven sent ja näytteenä äänitteeltä levyuutuuksissa soi levyn nimiraita Heaven sent.

Reilly saapuu lokakuussa Suomeenkin viiden konsertin mittaiselle kiertueelle ja tällöin häntä on mahdollista kuulla Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Oulussa ja Porissa.

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot
Muualla Yle.fi:ssä