Esitetty: 13.09.2005 | Päivitetty: 14.09.2005 Juontajat: Salla Paajanen ja Pasi Toivonen | Tuottaja: Reeta Kivihalme
Toimittaja: Timo Seppänen Viikko sitten marssivat portista ulos Yleisradion työntekijät, eilen MTV3:n. Kummankin ulosmarssin syy oli sama, työnantajan ilmoitus odotettavissa olevista irtisanomisista. Yleisradion väen vähentämisestä on päätetty hyvässä demokraattisessa järjestyksessä. Siinä toteutetaan eduskunnan ja hallintoneuvoston tahtoa. Aidan toisella puolella Pöllölaaksossa toteutetaan ruotsalaisten sijoittajien tahtoa. Lopputulos on sama. Yleisradion pienentämisestä päätettiin jo kolme vuotta sitten, kun eduskunta päätti ensin puolittaa ja sitten kokonaan poistaa kaupallisten kanavien toimilupamaksut. Se tarkoitti käytännössä kymmenien miljoonien eurojen rahansiirtoa Yleisradiolta kaupallisille toimijoille. Yleisradion laihdutuskuuri on siis jatkunut jo pitkään. Viimeviikkoiset uutiset kertoivat vain siitä, että dieetti ei ole edennyt aivan toivotulla tavalla. Miten tästä eteenpäin, sitä selvitti toimittajamme Timo Seppänen.
[Takaisin] | ||||