Aamusydämellä

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on tuplaantunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja nykyään heitä on noin 16 000.

Sijoitettuna lapsena elämisellä voi olla pitkät varjot - hylkäämisen pelko tai tarve pärjätä omin voimin ovat tuttuja tunteita monelle vielä aikuisenakin.

SABINE KARKASI LASTENKODEISTA

Sabine Lehtinen, 21, oli kuusivuotias, kun hänet otettiin ensimmäisen kerran huostaan alkoholisoituneilta vanhemmiltaan. Muutaman vuoden ajan hän kiersi lastenkoteja Hyvinkäällä ja Tuusulassa, mutta koska äiti oli sitä mieltä, että lapsi kuuluu kotiinsa, Sabine karkasi toistuvasti lastenkodeista äitinsä kannustamana. Elämä oli pitkään rauhatonta säntäilyä paikasta toiseen.

Tilanne Sabinen kohdalla rauhoittui, kun hänet kymmenen vuoden ikäisenä sijoitettiin SOS-lapsikylän Haakila -kotiin Espooseen. Paikka tuntui enemmän oikealta kodilta, ja Sabine asui siellä 16-vuotiaaksi asti.

Sijaisperheessä oli sekä vanhempia että nuorempia huostaan otettuja lapsia, ja sijaisäiti Sari tarjosi hoivaa, turvaa ja rakkautta. Omia vanhempiaan Sabine kävi tapaamassa yhdessä Sarin kanssa kerran viikossa.


SALE SAI SIJAISPERHEEN

Sale Gröhn, 38, päätyi lastenkotiin jo viiden kuukauden ikäisenä vauvana.

”Äitee jätti lastenkodin pihalle ja lapun mukaan, että sillä on nälkä”, toteaa Sale huostaanotostaan.

Lastenkotiajasta Salella ei ole minkäänlaisia muistikuvia. Ensimmäiset muistikuvat lapsuudesta ovat ajalta, jolloin Sale jo asui sijaisperheessä yhdessä vuotta vanhemman Pete-veljensä kanssa. Kaksi muuta sisarusta sijoitettiin biologisen suvun piiriin.

Sale oli sijoituksen aikaan kolmevuotias, ja sijaisperheessä oli jo ennestään omia lapsia kaksi, Salea vuotta nuorempi tyttö ja vuotta nuorempi poika. Sijaisvanhemmat tekivät vuosien mittaan selväksi sen, että kaikki lapset ovat samanarvoisia, olivat ne omia tai sijoitettuja. Kaikille pätivät samat säännöt, ja kaikille osoitettiin yhtä paljon rakkautta ja välittämistä.

Sale on koko lapsuutensa ajan kokenut sijaisperheensä omaksi perheekseen, ja yhä edelleen välit äitiin, isään ja sisaruksiin ovat tiiviit ja lämpimät.


ÄIDIN TAHTO

Kaikesta huolimatta Sabine rakasti biologista äitiään ja oli hyvin sidoksissa häneen. Voimakastahtoinen äiti ei koskaan antanut Sabinelle lupaa elää muualla, vaan aina 18-vuotiaaksi asti hän vaati tytärtään kirjoittamaan kirjeitä, joissa hän pyytäisi päästä takaisin kotiin.

Omaa alkoholismiaan äiti ei suostunut myöntämään, ja Sabine sai kuulla muiden syyttelyä vuodesta toiseen kotona käydessään.

SOS-nuorisokotiin muutettuaan Sabine sai mahdollisuuden olla pidempiä jaksoja kotona vanhempien luona, mutta jo muutaman yön jälkeen hän heräsi karuun todellisuuteen siitä, että mikään ei ollut muuttunut. Viinanhuuruinen meno kotona jatkui, vaikka äiti lupasi kerta toisensa jälkeen, että elämä on taas normaalia, kunhan tyttö tulee kotiin.

Aikuistumiseen liittyi Sabinella paljon tunnekuohuja, joissa jopa tietyt hajut palauttivat mieleen lapsuuden rankkoja kokemuksia.


SALEN BIOLOGISET VANHEMMAT JÄIVÄT ETÄISIKSI

Sale tapasi biologisen isänsä vasta teini-iässä. Hän ehti tavata isäänsä vain kolme kertaa ennen tämän kuolemaa. Joka kerta isä oli tapaamisten aikana vahvassa humalassa. Sale muistaa, kuinka pettynyt hän oli siihen, että isä ei sen vertaa välittänyt pojistaan, että olisi kohdannut heidät selvin päin.

Äitinsä Sale tapasi ensimmäisen kerran isänsä hautajaisissa. Salelle oli järkytys huomata 34-vuotiaan äitinsä olevan viinasta pöhöttynyt, vanhan ja väsyneen näköinen nainen. Tapaamiset äidin kanssa ovat olleet myöhemminkin muodollisia kohtaamisia lähinnä sukujuhlissa.

Salen äiti ei ole kertaakaan ottanut puheeksi menneisyyteen liittyneitä asioita, eikä Sale ole ryhtynyt niitä myöskään kyselemään.


ÄLÄ JÄTÄ MUA YKSIN TÄNNE KYLMÄÄN MAAILMAAN!

Äidin kuolema vuosi sitten oli Sabinelle kova paikka. Samassa yhteydessä Sabine sai tietää myös isänsä dementoituneen alkoholin vuoksi, ja näin hän menetti tavallaan kerralla molemmat vanhempansa. Sabinen vanhemmat sisarukset oli otettu huostaan vanhempien Ruotsin vuosina eivätkä he koskaan palanneet Suomeen, joten yksinäisyyden tunne iski Sabineen voimakkaasti. Hän tunsi jääneensä yksin maailmaan.

Sabine haki äidin kuoleman jälkeen lopulta ammattilaisen apua tilanteeseensa, vaikka aikaisemmin oli päättänyt pärjätä omillaan. Apua ei tullut, vaan sitä olisi ollut tarjolla vasta kuukausien kuluttua.

Nyt Sabine yrittää elää päivän kerrallaan ja haaveilee pukuompelijaksi valmistuttuaan työpaikasta, jossa voisi tehdä myös asiakaspalvelutyötä.

Perheen perustaminen on Sabinelle vielä pelottava aihe. Hän vierastaa ajatusta olla lasten kanssa, koska hänen koko lapsuutensa kului ilman samanikäisiä ystäviä. Parisuhteessakin Sabine kaipaa paljon hellyyttä ja läheisyyttä ja vakuutteluja siitä, että on varmasti rakastettu ihminen.


SALE PELKÄÄ HYLKÄÄMISTÄ

Salelle on vielä aikuisenakin kokenut hylätyksi tulemisen tunteita, vaikka siihen ei varsinaisesti mitään aihetta ole ollutkaan. Pitkässä avioliitossaan hän on usein vaikenemalla reagoinut vaikeisiin tilanteisiin ja vasta vähitellen opetellut luottamaan siihen, että elämä kantaa.

Parasta terapiaa Salelle ovat olleet anopin vetämät Pride-kurssit, joihin hän on osallistunut lapsuuden kokemustensa kertojana. Sijaisperhetoimintaan mukaan aikoville hän on aina painottanut sitä, että sijoitettuja lapsia pitää ottaa siksi, että heitä haluaa rakastaa. Salen mielestä on erityisen tärkeää, että sijoitettuun lapseen suhtaudutaan kuin omaan lapseen. Lasta pitää arkastaa, vaikka hän tekisi mitä hyvänsä.

Omille lapsilleen Sale haluaa olla läsnä niin paljon kuin on mahdollista. Hän on myös tehnyt heille selväksi, että tapahtui mitä tahansa, hän ei hylkää lapsiaan. Omien biologisten vanhempiensa tekemiä virheitä Sale haluaa välttää kaikin keinoin.

Sale haluaa tulevaisuudessa tarjota vaimonsa kanssa sijaisperheen huostaan otetuille lapsille.

"Varmaan viimeistään siinä vaiheessa, kun omat tenavat ovat jo vanhempia, haluan tarjota välittämistä myös hylätyille lapsille, koska itsekin sain uuden rakastavan perheen sijaisperheestä".


Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittaja Linda Lappalainen

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nuorten ystävät

Sos-lapsikylä ry

www.sijaisvanhemmaksi.fi

Kirsikka Arkimies: Terveisiä sijaisperheestä, yhdessä lapsen parhaaksi
(Kirjapaja 2008)