Aamusydämellä

Liisa Lilja ja Ville Waaramäki ovat aktiivisia liikkuvia ihmisiä, joille urheilu on erittäin tärkeä osa elämää. Oman haasteensa tuo se, että Liljalta puuttuu toinen jalka lähes kokonaan, Villeltä kummatkin jalat nilkasta alaspäin.

Liisalla on useita uinnin suomen-mestaruuksia, ja Ville on ollut pelaamassa jääkiekon maajoukkueessa EM-kultaa ja MM-hopeaa. Jalka meni, mutta elämä jäi!


JOSTAIN LUOPUU, JOTAIN LÖYTÄÄ

Porista kotoisin oleva Liisa on 18-vuotias ja opiskelee Tampereen urheilulukiossa. Lapsena hän oli lupaava telinevoimistelija, mutta aggressiivinen syöpä johti toisen jalan menetykseen 10-vuotiaana. Ville puolestaan on Itellan 26-vuotias työnjohtaja. Hänen jalkansa amputoitiin jo vauvana, koska niissä oli useita epämuodostumia.

Syöpä vei Liisan kahden vuoden ajaksi sairaalakierteeseen, jonka aikana myös hänen fyysinen kuntonsa romahti. Toistuvat infektiot jalassa eristivät hänet myös muusta maailmasta oman pihan, perheen ja sairaalan piiriin. Kun lääkärit lopulta päättivät amputoida jalan, se oli helpotus sekä Liisalle että hänen perheelleen. Liisa päätti, ettei elämä pääty siihen - oli aika taistella!

Jotain Liisan asenteesta kertoo se, että kahden kuukauden kuluttua sairaalasta päästyään hän jo pyöräili proteesin kanssa. Myös kävelemään hän oppi nopeasti, tosin vauhti oli välillä ikätovereita hitaampi erityisesti rappusissa. Nykyään Liisan saattaa tavata myös liikkumassa rullaluistimilla, jolloin vauhtia kyllä riittää.

Uinti löytyi Liisan lajiksi sattumalta, vaikka Liisa ei ollut aluksi motivoitunut edes kokeilemaan. Kahden vuoden kuluttua hän jo keräsi suomenmestaruuksia.

Tätä nykyä Liisa harjoittelee 50-60 kilometriä viikossa, joten aikaa sosiaaliselle elämälle ei juuri jää. Mutta Liisa panostaa nyt yhteen tavoitteeseen - unelmissa siintävät Rion paralympialaiset 2016.

Joskus ihmiset tuijottavat Liisaa, kun huomaavat hänen liikkuvan uimahallissa yhdellä jalalla hyppien. Erityisesti vanhemmat ihmiset ja lapset saattavat esittää suoriakin kysymyksiä. Liisalle itselleen jalan puuttuminen on niin luonnollinen asia, että välillä hän saattaa pohtia pitkäänkin onko kasvoihin jäänyt esimerkiksi hammastahnaa, kun ihmiset katsovat häntä niin pitkään.

Ihmisten reaktioihin Liisa on tottunut, mutta häntä harmittaa, jos joku lähestyy häntä pelkästään vammaisena tai proteesin käyttäjänä - ikään kuin Liisaa omana persoonanaan ei olisi olemassa.


OIVALLUKSIA KAUKALOSSA

Ville on pelannut jääkiekkoa ala-asteen alkamisesta asti. Hän pelasi vammattomien joukkueessa B-junioreihin saakka, mutta siinä vaiheessa pelin fyysisyys alkoi olla liian suuri haaste, sillä proteesit vaikuttavat tasapainoon. Lukioikäisenä hän löysi yhteyden proteesilätkää pelaaviin kohtalotovereihin.

Vuonna 2002 Venäjältä koottu joukkue otti Villen mukaansa Yhdysvalloissa pelattavaan turnaukseen, josta muodostui yksi hänen elämänsä tärkeimmistä käännekohdista. Peleissä ja niiden ympärillä olleissa tapaamisissa muiden pelaajien kanssa Ville oivalsi jotain olennaista vammaisena olemisestaan - sen, että omalla tavallaan se voi olla ihan hyväkin juttu. Erilaisuus on myönteistä, sitä ei tarvitse peitellä.

Tapahtuman jälkeen hän tunsi itsensä avoimemmaksi ja itsevarmemmaksi. Yhtenä konkreettisena seurauksena oli myös suomalaisen proteesilätkäjoukkueen muodostuminen. Seuraavissa MM-kisoissa joukkue tähtää jo kultaan.

Toisaalta muutos näkyi myös pienissä asioissa arjessa, kuten vaikka siinä, että Ville kulkee nykyään kesäisin mielellään shortseissa eikä enää peittele proteesejaan.


VOIMAA VALAMASSA

Ville on käynyt tapaamassa lastenkotilapsia Pietarissa ja puhunut suomalaisille lätkäjunnuille. Hän haluaa kertoa, että elämää on edessä, vaikka jotain ikävää sattuisikin. Ja että vammaisena voi saada aikaan tuloksia ihan samalla tavalla kuin terveenäkin, jos vain haluaa.

Sekä Liisa että Ville uskovat vahvasti siihen, että ihminen pystyy elämässä paljon enempään kuin hän kuvittelee. Ja jos joku asia näyttää mahdottomalta, usein kuitenkin löytyy keino tehdä asia jollain toisella tavalla. Silloinkin, kun joku ovi sulkeutuu kokonaan, jostain muualta löytyy uusia mahdollisuuksia. Molemmat tahtovat muistuttaa, että esimerkiksi jalan menettäminen ei tarkoita elämän menettämistä.


Toimittaja: Kimmo Saares
Taustatoimittaja: Raimo Vakkuri

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Proteesilätkän kotisivut

Suomen vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry

Suomen Nuoret Amputoidut ry (SNA)