Aamusydämellä

Puolison masentuminen muuttaa parisuhdetta ja muidenkin perheenjäsenten elämää. Marja Rask ja Kari Räisänen ovat olleet yhdessä jo 20 vuotta, joista viimeistä kymmentä vuotta on varjostanut Karin vakava mielenterveyden sairaus.



”YHDESSÄ OLEMME VOITTAMATON PARI”

Marja, 40, ja Kari, 41 tapasivat toisensa parikymmentä vuotta sitten Etelä-Savossa. Seitsemän vuotta myöhemmin tanssittiin häitä.

Karin odotettiin vanhimpana poikana jatkavan tilanhoitamista, mutta Kari ei halunnut jäädä kotitilalle, vaan kouluttautui ravintola-alalle ja rakennusalalle. Pariskunta muutti pätkätöitä pakoon pääkaupunkiseudulle. Molemmat menestyivät työssään hyvin, ja Kari suorastaan innostui ja uppoutui rakennusalan töihinsä.

Yhteisiä harrastuksia olivat mm. matkustelu ja parisoutu. Soutukisoissa heidän T-paidoissaan luki: ”yhdessä olemme voittamaton pari”. Tätä slogania Marja sanoo muistelleensa monasti, kun Karin masennus alkoi tehdä kiilaa pariskunnan väleihin hyvin menneen kymmenen vuoden jakson jälkeen.


TUNTEET HÄVISIVÄT

Marja huomasi aluksi, että Kari muuttui tunne-elämältään etäisemmäksi eikä miestä kiinnostanut mikään muu kuin työteko ja nukkuminen. Töitäkin Kari teki seitsemisen vuotta masennuslääkkeiden voimalla.

Keskinäinen hellyys hiipui, ja sängyssä Kari jaksoi lopulta vain nukkua ja kuorsata.

- Välillä en voinut sietää toista edes lähelläni, saatikka kosketusta tai halausta. Tunteet olivat täysin poissa, en surrut enkä iloinnut, olin vain erittäin ahdistunut ja yöunet menivät vähäisimmistäkin asioista.

Pahimman kauden molemmat muistavat hyvin: Syksyllä 2007 Marjasta tuntui kamalalta, ettei Kari ei osannut iloita edes toisen lapsensa syntymästä.

–Karille lapsen syntymä oli yhtä liikuttava asia kuin aamulehden kolahdus postiluukusta.

Kahden vaippaikäisen lapsen äitinä ja naisena, Marja olisi kaivannut rakkaan puolisonsa tukea, mutta Kari pakeni perhettään toiselle puolelle omakotitaloa omiin oloihinsa.


MASENNUS PITÄÄ TUNNUSTAA

Syksy 2007 oli myös taitekohta Karin masennushistoriassa. Silloin hän tunnusti, että hänen on pysähdyttävä ja alettava toden teolla hoitaa sairautta, joka vie kaikki voimat. Kari jätti työt ja jäi sairaslomalle.

Alussa Karia yritettiin kuntouttaa mahdollisimman nopeasti takaisin työkuntoon. Lääkäri saattoi määrätä esimerkiksi kuukauden sairasloman, mutta paine toipua työkuntoon ajoi Karin entistä ahtaammalle. Karista tuntui monta kertaa, että häntä ei kuunneltu lääkäissä. Marjan mielestä Kari tuli usein huonommassa kunnossa lääkärin vastaanotolta kuin mitä oli sinne mennessään ollut.

–Eihän sitä masentuneena muutenkaan jaksanut paljon selittää, mikä miestä vaivaa, toteaa Kari kokemuksistaan.

Tilanne koheni, kun Marja lähti Karin mukaan lääkäriin ja piti vastaanotolla Karin puolia. Terapiaakin Kari sai vakavaan masennustilaansa vasta, kun Marja sitä lääkäriltä varta vasten pyysi.

Lääkekokeilutkin veivät Karin voimia, sillä uuden lääkkeen sisäänajo saattoi kestää puoli vuotta, ja jos se sitten ei ollutkaan sopiva, oli vuorossa puolen vuoden alasajo. Monilla lääkkeillä oli myös ikäviä sivuvaikutuksia.

Marja ja Kari pitivät itsestään selvänä sitä, että Kari kuntoutuu, kun saa rauhassa levätä ja kuntoutua. Karin stressi toipumisesta kuitenkin piti tilannetta paikoillaan, kunnes he yhdessä päättivät, että Karille haetaan työkyvyttömyyseläkettä. Paineet ja ahdistus helpottivat paljon keväällä 2010, kun Kari sai lopulta päätöksen eläkkeestä.

Masennuksesta tuli eläkkeen myötä myös julkinen asia eikä Karin tarvinnut enää esittää enempää kuin mitä päivän kunto oli. Karin ”työ” on nyt kuntoutua.


VASTUU ARJESTA

Perhetilanteen paineessa Marjalle on langennut vastuu arjen pyörittämisestä. Työ on Marjan henkireikä, ja pariskunta on järjestänyt arjen niin, että Marja selviää tehtävistä, vaikka Karin kunto olisi huono. Kun Kari jaksaa, hän on lastensa kanssa, mutta jos lasten touhut rasittavat, hän vetäytyy omiin oloihinsa tekemään puutöitä tai lueskelemaan. Marja on palkanneet kotiin lastenhoitajan siksi ajaksi, kun Marja on töissä tai kotoa poissa.

Karin sairauden myötä pariskunnan ystäväpiiri on kaventunut. Läheiset ja ystävät eivät vieläkään ole sinut perheen tilanteen kanssa, vaikka he itse ovat valmiita puhumaan asioista suoraan ja julkisesti. Onneksi uusia ystäviä on löytynyt Mielenterveyden keskusliiton järjestämiltä kursseilta. Lapset ovat suhtautunet isänsä sairauteen avoimesti ja antaneet sairaudella kumpikin oman nimen - Lepo- ja Unisairaus.

Marja ja Kari ovat kouluttautuneet kokemusasiantuntijoiksi ja vertaisohjaajiksi. Näissä tilaisuuksissa on ollut läsnä ihmisiä, jotka puhuvat keskenään samaa kieltä. Kari tuntee saaneensa toiminnan kautta mielekästä tekemistä ja osallisuuden tunnetta, vaikka ei vielä ihan ole valmis vetämään vertaistukitapaamisia ilman työparia.

– En ota siitä stressiä itselleni, vaan elän nyt päivän kerrallaan ja iloitsen vaikkapa siitä, että joskus jo tulee liikutuksen kyynel silmäkulmaan, toteaa Kari hieman jo kohentuneesta kunnostaan.

-Ajattelemme myös, etteivät mielenterveyteen liittyvät asiat lakkaa olemasta tabu, ennen kuin löytyy riittävästi ihmisiä antamaan näille asioille kasvot. Haluamme olla rikkomassa myyttejä ja tehdä asiaa näkyväksi, toteaa Marja heidän rohkeudestaan ryhtyä kertomaan puolison masennuksesta julkisesti.


Toimittaja Hilla Blomberg