Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Laman lapset
 

Lama kosketti 90-luvun alussa myös lapsia. Työttömyys ja ulosottovelat aiheuttivat monissa perheissä ahdistusta ja riitoja. Rahasta saattoi olla niin kova pula, että lapset eivät saaneet kotonaan edes tarpeeksi ruokaa. Monia lapsia myös kiusattiin koulussa vanhempiensa taloudellisen ahdingon vuoksi.

LAPSUUDEN LOPPU

Suzanne Ylönen, 29, oli laman alkaessa 10-vuotias tyttö, jonka onnellinen lapsuus loppui vanhempien työttömyyteen. Firma, jossa Suzannen vanhemmat olivat töissä, meni konkurssiin, eikä töitä ollut muuallakaan tarjolla. Suzannen vanhempien elämänhallinta alkoi pettää mielenterveysongelmien vuoksi. Suzanne joutui kantamaan vastuuta aikuisille kuuluvista murheista ja sairastui ahdistuksessaan myös anoreksiaan.

Suzannen vanhemmat muuttivat usein paikkakunnalta toiselle velkoja ja vuokrarästejä pakoon.
Tästä Suzanne sai tarpeekseen 14-vuotiaana ja halusi asua yksin. Ilman rahaa ja huolenpitoa Suzanne lopetti syömisen ja päätyi lopulta 15-vuotiaana sairaalan kautta huostaanottoon. Sijaisperheessään Suzanne koki saavansa sitä turvaa ja huolenpitoa, jota hän omilta vanhemmiltaan jäi kaipaamaan.


KOTI MENI

Pauli Luode, 29, havahtui 12-vuotiaana poikana siihen, että hänen isänsä Veikko Luode vangittiin talousrikoksista epäiltynä. Konkurssirytäkässä meni koti ja turvallinen kouluympäristö. Paulia kiusattiin uudessa isossa koulussa ja ala-asteen koulumenestys vaihtui seiskan keskiarvoon.

Harrastuksistaankin Pauli joutui osaltaan luopumaan rahanpuutteen vuoksi. Perheen keskinäinen tuki auttoi kuitenkin selviytymään laman aallokoista. Pauli ei ole koskaan kokenut olevansa talousrikollisen poika, eikä hänelle ole jäänyt pahempia traumoja tuosta ajasta. Itkun ja riitojen sävyttämiä aikoja on toki Paulillekin jäänyt mieleen.

Pauli näki koulussa myös, miten monessa perheessä oli ankeaa laman vuoksi, vaikka häntä itseään ei kiusattu isänsä takia, vaan muista syistä. Urheiluharrastukset kantoivat kuitenkin pahimpien kokemusten yli ja perheen yhteishenki antoi voimaa. Ammatillisen lukion Pauli keskeytti, kun hänen paras kaverinsa teki itsemurhan. Tapauksen jälkeen Pauli lähti työelämään ja on menestynyt sillä saralla hyvin.


LAPSI MAKSAA LASKUT

Tällä hetkellä Suzanne Ylönen toivoo, ettei postiluukusta enää tulisi parinkymmenen vuoden takaisia laskuja hänelle maksettavaksi. –Olin silloin lapsi, enkä mitenkään voinut vaikuttaa vanhempieni ostopäätöksiin, toteaa Suzanne ja kertoo, miten esimerkiksi ala-asteella otetusta koulukuvasta häntä on laskutettu moninkertaisten korkojen ja perintäkustannusten kera.

Suzanne yritti selvittää perintätoimistossa, miksi hänen pitäisi vanhempiensa laskuja maksaa, mutta ei saanut mitään selkeää vastausta asiaan. Velkaneuvontaankin Suzanne hakeutui parikymppisenä , jotta saisi velkojen kasvun pysäytettyä, mutta häntä ei otettu asiakkaaksi liian pienten velkojen vuoksi. Suzannen oman talouden nämä ”pienet” velat kuitenkin romahduttivat monen vuoden ajaksi.

Suzannelle rankkojen nuoruusvuosien kokemusten jälkeen antaa voimaa taiteen tekeminen. Hän opiskelee Metropolian ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja aineopintoja on myös näyttelijäntyöstä Teatterikorkeakoulusta. Ehkä jonain päivänä Suzannen kokemukset purkautuvat hänen näytelmissään.



toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Jussi Pylväs



- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Katso ohjelma YLE Areenassa (12.4.2011 asti)