Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Kehitysvammaisen äitinä
 

Kehitysvammaisen äitinä - rakkauden ylimääräinen geeni. Aira Kasanko kieltäytyi 30 vuotta sitten sijoittamasta poikaansa laitoshoitoon. Jaana Kvistin tytär käy esikoulua kuten
muutkin lapset.

Downin oireyhtymä on tunnetuin kehitysvammaisuutta aiheuttava kromosomivaurio. Nykyisin Suomessa syntyy noin 100 Down lasta. Ylimääräinen geeni aiheuttaa henkistä kehitysvammaisuutta, mutta usein myös sydänvikoja sekä ongelmia esimerkiksi korvakäytävien ja ihon kanssa.

Kun Airan poika Jouko syntyi hätäsektiolla 1978, vietiin lapsi välittömästi happikaappiin. Lääkäri kertoi Airan miehelle, että lapsi on mongoloidi, mutta ”onneksi se ei tule elämään vuottakaan”. Aira koki tehneensä hirveän teon synnyttäessään yhteiskunnan taakaksi tällaisen lapsen.

Vaikka ensimmäinen vuosi oli äärimmäisen raskas, sai hän tukea sekä ammattilaisilta että toisilta vammaisten lapsien vanhemmilta. Rakkaus lapseen vain vahvistui lapsen kasvaessa, eikä hän halunnut laittaa lasta kehitysvammalaitokseen, kuten hänelle oli suositeltu.

Kun Jaanan tytär Paula syntyi seitsemän vuotta sitten, olivat asenteet kehitysvammaisuutta kohtaan muuttuneet jo paljon. Jaana itse huomasi heti että vauva saattaa olla Down-lapsi. Hän ei kaivannut puolisonsa kanssa heille tarjottua kriisiapua, mutta koki tärkeänä sen, että asiasta pystyi avoimesti puhumaan itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

Jouko kävi aikoinaan peruskoulun kokonaan ja oppi jonkin verran lukemaan. Sen jälkeen Jouko kävi ammattiin valmentavan koulutuksen (AVA), jossa opeteltiin myös kodinhoitoon liittyviä asioita. Lisäksi Jouko opiskeli ravinto- ja puhtaanapitolinjalla (rapue) sekä kävi itsenäistymiskurssin. Jouko käy nyt työkeskuksessa ja on viihtynyt siellä erinomaisesti.

Paula käy nyt esikoulua ”terveiden” lasten kanssa ja lähtee koululle aamuisin innoissaan reppu selässä. Jaana toivoo että Paula saisi osallistua samaan opetukseen kuin muutkin lapset, eli integroituun yleisopetukseen. Tietysti sen mukaan mihin hänen omat mahdollisuutensa riittävät ja miten paljon hän saa koulunkäyntiin tarvitsemaansa tukea.

Jouko asuu tällä hetkellä itsenäisesti, mutta tuettuna. Paula on tietysti vielä pieni tyttö, mutta Jaana toivoo myös Paulan oppivan itsenäiseen elämään. Sekä Aira että Jaana ovat saaneet paljon omilta elämänmyönteisiltä ja iloisilta lapsiltaan. Jaanan mielestä Paula on avannut hänelle yhden oven erilaiseen maailmaan, ei huonompaan tai parempaan, mutta ilman Paulaa olisi jäänyt paljon arvokasta kokematta.

Toimittaja Kimmo Saares, taustatoimittaja Anneli Elsinen

• Kehitysvammaisten tukiliitto http://www.kvtl.fi/
• Downin oireyhtymä http://www.kvhtietopankki.fi/syndroma/down.htm