Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Adoptoitu etsii juuriaan
 

Adoptoitu lapsi alkaa jossain vaiheessa elämäänsä miettiä, kuka olen ja mistä tulen. Suomessa 1970-luvulla adoptoidut Reetta Kurjonen ja Karoliina Norhomaa halusivat selvittää juurensa omaa minäkuvaansa täydentääkseen.

Reetta Kurjosella, 34, ei ollut lapsena tietoa, mistä hänen ulkonäkönsä on peräisin. Murrosiässä koettu kiusaaminen sai hänet kuitenkin miettimään, kuka on se ihminen, joka katsoo häntä peilistä.

Omaa perhettä perustaessaan Reetalle tuli keskenmenoja ja menetyksiä, jotka veivät hänet perimmäisten asioiden äärelle. Lapsen adoptointia miettiessään Reetta koki, että hänen pitää selvittää ensin omat juurensa. Nykyään Reetalla on kolme lasta ja heidän syntymänsä myötä itsetuntemuskin on syventynyt.

Reetalla on monien vaiheiden jälkeen kontakti biologiseen äitiinsä sekä tieto siitä, että toinen puoli perimästä on intialaista alkuperää. Biologisen enonsa ja serkkunsa kanssa hänellä on läheiset välit ja heidän avullaan Reetta on käynyt läpi mm. luonteenpiirteitään.

Karoliina Norhomaa, 35, tiesi jo pienestä pitäen, että hänet on tuotu jostain kasvattajaperheeseensä. Hän muistaa katsellessaan lapsena kaupungilla, kuka voisi olla hänen oikea äitinsä. Kun Karoliina täytti 18 vuotta, hän marssi saman tien Pelastakaa lapset ry:n toimistoon, josta lähetettiin yhteydenottopyyntö hänen biologiselle äidille.

Karoliina biologinen äiti ei yhteydenpitoa halunnut, vaikka Karoliina lähetti hänelle vuosien ajan kirjeitä ja sähköposteja. Kohtaaminen toteutui lopulta 14 vuoden odotuksen jälkeen, mutta se jäi yhteen lyhyeen tapaamiseen.

Juurien etsimisen myötä Karoliina on löytänyt kuitenkin sisarpuolia ja biologisen isänsä. Isän ja sisarusten kanssa toteutuneet kohtaamiset ovat antaneet vastauksia kysymyksiin, joita hän on oman persoonansa kohdalla pohtinut.

Kaikille aikuiseksi kasvaneille adoptoiduille tulee todennäköisesti käsittelemättömiä tunteita eteen, joita olisi hyvä purkaa saman kokeneiden kesken. Tähän tarpeeseen Reetta ja Karoliina perustivat vuosi sitten muutaman muun henkilön kanssa Aikuiset adoptoidut –yhdistyksen.



Toimittaja Hilla Blomberg

Lähetyspvm 4.3.2012



Lisätietoa:
Aikuiset adoptoidut