Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Kun pelihimo iskee
 

Peliriippuvaisuudesta kärsii Suomessa 130 000 ihmistä. Kun pelihimo iskee, eivät riitä omat rahat eivätkä lainatutkaan. Pikavipeistä saa syöksykierteeseen kivasti lisää vauhtia. Oman selviytymistarinansa kertovat Kalevi Laine ja Joonas Tenkanen.

Joonaksen peliriippuvuus alkoi varsin vaarattoman tuntuisesti. Veljet saivat karkkirahaa, mutta koska Joonaksella oli diabetes, käytti hän kolikkonsa pajatsoihin ja pelikoneisiin. Vähitellen pelit veivät yhä enemmän ja enemmän rahaa. Kun Joonas sai ensimmäiset kesätienestit, päätyivät nekin pelattaviksi.

Kalevi oli käynyt vähintään yhtä harmittoman tuntuisesti säännöllisesti bingoamassa. Kun bingohallin aulaan tulivat kolikkokoneet, hän koukuttui lähes heti niiden tarjoamaan välittömään tyydytykseen ja huolellisesti suunniteltuun pelikokemukseen. Pian pelikoneilla kului lähes kaikki valveillaoloaika työtä lukuun ottamatta. Ja kolikkoaukosta Kalevi sai menemään alas kokonaisen lauttasaarelaisen asunto-osakkeenkin.

Joonakselle vuosi 2000 merkitsi käännettä – huonompaan suuntaan. PAF, eli Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys (Ålands Penningsautomatförening) toi markkinoille nettipokerin. Nyt pystyi helposti laittamaan koko palkkansa muutamassa tunnissa menemään. Joinain päivinä Joonas oli hetkellisesti voitolla kymmeniä tuhansia, mutta aina rahat menivät.

Kun Kalevin ja Joonaksen omat tulot eivät riittäneet, sai pankeista helposti kulutusluottoja. Ja kun takaisinmaksu tökki yhdessä pankissa, sai lainaa seuraavasta – ja taas seuraavasta. Jossain vaiheessa pankit sulkivat rahahanansa ja silloin tulivat ”apuun” pikavippiyritykset, joilla oli vieläkin vähemmän motivaatiota tarkistaa lainanottajan taustoja.

Joonaksen ja Kalevin ystävät ja omaiset olivat huolissaan pelaamisesta, mutta pelaajille tyypilliseen tapaan he itse eivät kyenneet näkemään omaa tilannettaan. Toisaalta esimerkiksi työterveyshuollossa ei osattu tunnistaa peliriippuvuutta samalla tavalla kuin vaikkapa alkoholismia.

Kalevin ensimmäinen yritys hakea apua A-klinikalta oli turha, koska terapeutti ei tuntenut peliriippuvuutta lainkaan. Joonaksen ensimmäinen katkaisuyritys ei onnistunut oman motivaation puutteen vuoksi: hän meni A-klinikalle vanhempien toiveesta, mutta ei itse myöntänyt pelaamisen olevan mikään ongelma.

Kun Kalevilta menivät luottotiedot lopullisesti eikä rahaa ollut enää pelaamiseen, hänen oli pakko hakea apua. Nyt hänellä on ”elinkautinen” velkajärjestely.
Joonaksella epätoivo johti jopa itsemurhayritykseen, ennen kuin hän oli valmis hakemaan apua. Hänen mielestään peliriippuvaisuus on alkoholismin tavoin krooninen sairaus, josta ei varsinaisesti parane. Silti on mahdollista oppia elämään pelaamatta. Kun kierre on poikki, löytyy elämään muutakin sisältöä.

Joonaksen ja Kalevin mielestä vaikeinta on ottaa ensimmäinen askel ja myöntää, että pelaamisesta on tullut ongelma ja ulkopuolista apua tarvitaan. Vaikka hoitopaikkojen määrää on valitettavasti vähennetty, peliriippuvainen voi nykyään löytää tukea useilta tahoilta.

(Välitämme halutessasi yhteydenottopyyntösi Kaleville tai Joonakselle, viestit sähköpostiosoitteeseen: aamusydamella.toimitus@yle.fi)




Toimittaja Kimmo Saares
Taustatoimittaja Jussi Pylväs

Lähetyspvm 1.4.2012




Lisätietoa:

Peliklinikka - palveluja peliongelmaisille ja heidän läheisilleen

Peluuri - peliriippuvaisten auttava puhelin 0800 100 101 arkisin klo 12-18

Tiltti - tietoa ja tukea pelaamisen hallintaan

Nimettömät pelurit - Gamblers Anonymous (GA) - peliongelmaisten vertaisryhmä

Pelitaito - rahapelaamisen lisäksi mm. lasten ja nuorten netti- ja konsolipelaaminen

A-klinikkasäätiö