Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Rakkaudella ei ikärajaa
 

Kun he kohtasivat tanssilattialla, Maria Toivonen oli eronnut kahdesti ja Leo Tuunainen jäänyt leskeksi vuosia aikaisemmin. Rakkaus ja intohimo veivät mukanaan ja nyt pari elää onnellisessa avioliitossa.

Eipä arvannut Leo mihin päätyy, kun haki Mariaa tanssimaan Helsingin Pavilla vuonna 2000. Vaikka seuraavaan tapaamiseen meni melkein vuosi, tunnisti Maria heti Leon, joka oli jäänyt mieleen hyvänä tanssijana. Ja hyvän tanssijan kanssa hän halusi tanssia lisää.

Jo seuraava tapaaminen Tulenliekit tanssilavalla johti kosketukseen, haluun aloittaa seurustelu. Mariaa ja Leoa yhdisti rakkaus luontoon, puutarhanhoitoon ja mökkeilyyn. Vähitellen suhde syveni kiihkeiden tekstiviestien säestämänä aktiiviseksi parisuhteeksi.

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen vuonna 2005 Leo ja Maria sanoivat ”tahdon” myös alttarilla ja seuraavana vuonna Leo kantoi Marian kynnyksen yli yhteiseen asuntoon Aktiiviset seniorit ry:n Loppukirin asuinyhteisössä, jossa heillä on 64 m2 asunto.

Maria ja Leo hoitavat aktiivisesti parisuhdettaan ja heillä on toive voida viettää koko loppuikänsä yhdessä. Leo on nyt 72, Maria 67. Ajatus siitä, että saattaa joutua huolehtimaan toisesta ei pelota tai ahdista, vaikka juuri nyt he elävät parasta aikaansa.

Oman kokemuksensa pohjalta he haluavat rohkaista myös muita ikääntyviä ja ikääntyneitä hakemaan aktiivisesti parisuhdetta, jos vain sellaiselle on tarvetta.




Toimittaja Kimmo Saares
Taustatoimittaja Raimo Vakkuri




Lähetyspvm 7.10.2012