Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Huostaanotetut
 

Suomessa on tällä hetkellä noin
17 000 lasta, jotka eivät voi asua omassa kodissaan vanhempien alkoholinkäytön, väkivallan, sairauden tai jonkun muun lapsen elämään haitallisesti vaikuttavan syyn vuoksi. Tiina Savolainen oli
14-vuotias ja Aku Engblom
7-vuotias, kun heidät otettiin huostaan.

Tiina Savolaisen, 21, vanhemmat sisarukset oli huostaanotettu jo ennen Tiinan syntymää, mutta jostain syystä Tiina ja hänen pari vuotta nuorempi veljensä joutuivat elämään alkoholisoituneen äidin kanssa rankoissa kotioloissa vuosia. Vähän väliä kotona kävi sosiaaliviranomaisia, joille Tiina yritti kertoa hädästään. Hänelle tuli kuitenkin vaikutelma, että hänen ja veljen puheita pidettiin valehteluna. Tiina koki myös, että äiti kyllä yritti tehdä kaikkensa, mutta koska hän ei saanut apua omiin ongelmiinsa, lastenkin tilanne paheni.

Koulussa Tiina kertoi perhetilanteestaan opettajalle, jonka mielestä asia ei kuulunut hänelle ja kouluterveydenhoitaja taas pyysi Tiinaa kertomaan äidilleen ja ottamaan yhteyttä, jota äiti ei sitten tehnyt.

Aku Engblom, 24, oli alle kouluikäinen, kun hän joutui olemaan pari vuotta nuoremman pikkusiskonsa kanssa kahdestaan kotona aikuisten häivyttyä ryyppyreissuilleen. Ruokaakaan ei juuri ollut. Naapurit kävivät silloin tällöin auttamassa ja kerran myös sosiaaliviranomaiset pistäytyivät, kun lapset olivat kotona keskenään, mutta silloinkaan asiaan ei saman tien puututtu.

Huostaanotto tuntui 7-vuotiaasta Akusta ensin pahalta, koska hän rakasti vanhempiaan ja halusi olla heille lojaali. Aku ja pikkusisko vietiin ensin lastenkotiin, jossa vanhempien lasten rajut otteet ahdistivat heitä. Sijaisperheeseen pääsy toi helpotusta Akun elämään, vaikka hän aluksi saikin raivokohtauksia. Akun mielestä kovia kokeneen sijoitetun lapsen paha olo ja oireilu pitäisikin paremmin ymmärtää sijaisperheissä.

Tiina ja Aku ovat olleet mukana Pesäpuu-yhdistyksen Selviytyjät-ryhmässä, jossa nuoret ovat tehneet omien kokemustensa pohjalta ”Uskomme sinuun – usko sinäkin” -oppaan sijoitetuille lapsille ja nuorille. Opas kannustaa nuoria uskomaan itseensä ja unelmiinsa ja antaa käytännön neuvoja esimerkiksi koulukiusaamistilanteisiin ja siihen, mitä taustoistaan kannattaa kertoa muille.




Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittaja Raimo Vakkuri




Lähetyspvm 14.10.2012




Lisätietoa:

Pesäpuu - valtakunnallinen lastensuojelujärjestö