Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Lapsiperheille apua
 

Pitkäaikaissairaiden lasten äidit Hanna Tiihonen ja Tiina Liljeberg ovat jo vuosia yrittäneet hakea apua arkensa pyörittämiseen. Pahimpaan väsymykseen äideille on tarjottu vaihtoehdoksi jopa lastensa huostaanottoa. Lisäksi heidän kykyään vanhemmuuteen on kyseenalaistettu.

Hanna Tiihosen, 42, nuoremmalla 8-vuotiaalla pojalla on vakavia ja harvinaisia pitkäaikaissairauksia, joista osa on henkeä uhkaavia. Vuotta vanhemmalla isoveljellä on todettu pikkuveljen oireilusta johtuvaa ahdistuneisuutta.

Hanna on joutunut elvyttämään nuorempaa poikaansa kolme kertaa sydämen pysähtymisen vuoksi ja tajuttomaksi poika on mennyt viimeisten neljän vuoden aikana toistasataa kertaa. Elvytystilanteista Hanna on selviytynyt kunnialla, mutta huoli lapsen hengissä pysymisestä on vienyt usein yöunet ja aiheuttanut Hannalle vakavaa väsymystä.

Hanna on nuoremman poikansa omaishoitajana kiinni poikansa voinnin valvomisessa vuorokaudet ympäri. Hannan aviomies käy päivätöissä, mutta Hanna on joutunut jättämään haaveet sairaanhoitajaopintojensa valmistumisesta ja työnteosta. Poika on koulussa kolmisen tuntia päivässä, jolloin Hannalla on mahdollisuus hoitaa koti- ja viranomaisasioita. Kodin- ja lastenhoitoon he ovat saaneet apua vuosien varrella vain 3-4 tuntia viikossa. Tukiperhettä he ovat odottaneet jo yli neljä vuotta.

Runsas vuosi sitten, kun Hanna valitti väsymystään lääkärilleen, tämä teki Hannasta lastensuojeluilmoituksen kertomatta siitä vanhemmille mitään. Sen jälkeen omaishoidon sosiaalityöntekijä yritti saada lastensuojelun kautta Hannan perheelle apua, mutta puhelu kirjattiin yllättäen lastensuojeluilmoitukseksi, vaikka työntekijä ei sellaista ollut edes tekemässä. Tätä seurasi vielä kaksi ilmoitusta lisää, joka johti siihen, että Hannan perhe määrättiin vanhemmuuden arviointiin. Kun perhe ei halunnut muuttaa arviointia varten 8 viikoksi ensi- ja turvakotiin, heitä uhattiin lasten huostaanotolla. Lopulta vanhemmuuden arvioinnin teki yksityinen taho Hannan perheen kotona. Lopputuloksena heidät todettiin hyviksi vanhemmiksi ja avuntarpeeksi sama kuin mitä he itse olivat esittäneet eli apua kotiin ja pojille terapiat pyörimään.

Tiina Liljeberg, 45, on kahden lapsen yksinhuoltaja. Ero tuli, kun 1-tyypin diabetesta sairastava poika oli 3 vuotta vanha ja tytär 6-vuotias. Pojan diabetes vaatii verensokerin mittaamista 7-9 kertaa vuorokaudessa ja insuliinin pistämistä noin seitsemän kertaa vuorokaudessa. Arvoja pitää siis mitata ja ruokaa tankata aamuyöstäkin. Tytär on Tiinan mielestä kokenut välillä jäävänsä paitsioon, kun elämä on pyörinyt paljolti pikkuveljen sairauden määräämässä tahdissa.

Tiina haki sosiaalitoimesta apua vuonna 2007, kun arjen pyöritystä oli hankaloittanut jo kuukausien ajan kaiken muun lisäksi välilevyn pullistuma. Sosiaalityöntekijä esitti myöhemmin, että Tiina voisi muuttaa joksikin aikaa ensi- ja turvakotiin lastensa kanssa, mutta talon henkilökunnan mielestä Tiina oli liian väsynyt tällaiseen kuvioon ja tilalle tarjottiin lasten sijoittamista. Tässä vaiheessa Tiina otti asianajan tuekseen, jota tarvittiin myös silloin, kun kahdeksan asiantuntijan ryhmää oli varoiteltu jopa siitä, että Tiina voisi olla vaaraksi lapsilleen.

Tukiperhettä Tiinalle tarjottiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Ensimmäinen perhe totesi, etteivät heidän lapsensa kestä katsoa pistämistä. Toinen tukiperhe pysyi mukana muutaman viikon ja kolmas puolisen vuotta. Sitten Tiina halusi lopettaa tämän tukimuodon, koska hänen omille lapsilleen jatkuvat muutokset kävivät raskaiksi. Kaupungin kotipalvelun henkilöillä ei ollut pistolupia tai muuta taitoa osallistua diabeteksen hoitoon, joten apua ei löytynyt sieltäkään. Pojan harrastuksiin Tiina on myös kaivannut tukihenkilöä.

Hanna ja Tiina toivoisivat molemmat, että perheille saataisiin helpommin avohuollon tukia ja vanhemmuutta tuettaisiin, kuten Lastensuojelulaissa määritellään. Nyt näyttää siltä, että valtion tukemaa huostaanottoa tarjotaan aivan liian herkästi ratkaisuksi ja vanhemmuus kyseenalaistetaan sen sijaan, että sitä autettaisiin. Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten kohdalla sijoittaminen laitoksiin tai sijaisperheisiin olisi muutenkin erittäin riskialtis vaihtoehto.




Toimittaja Hilla Blomberg




Lähetyspvm 3.2.2013