Hae yle.fi:stä:

 
Normaaliversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Rauhanturvaajan ikävä
 

Suomesta osallistuu vuosittain yli
1 000 henkilöä Yhdistyneitten Kansakuntien rauhanturva-toimintaan.

Maailman eri kriisialueille lähtevä keskiverto rauhanturvaaja on vuonna 1999 julkaistun tutkimuksen mukaan noin 27-vuotias mies tai 32-vuotias nainen. Naisia on rauhanturvaajissa prosentin verran. Parisuhteessa rauhanturvaajista elää keskimäärin noin 60 prosenttia, ja sitoutuminen yleistyy iän karttuessa. Viidenneksellä rauhanturvaajista perheeseen kuuluu kotona asuvia lapsia, ja heistä puolet on alle kolmivuotiaita.

Opetusupseerina Porin prikaatissa tällä hetkellä työskentelevä Jaakko Vainionpää (44-v.) on ollut rauhanturvakomennuksella jo kahdeksan kertaa, lähinnä muonitus- ja huoltotehtävissä. Lisäksi hän on osallistunut nopean toiminnan joukkojen koulutukseen kahdesti. Seurakuntapastorina Tampereella toimiva Jaani Vilkkilä (36-v.) työskenteli rauhanturvapappina Kosovossa syksystä 2005 kesään 2006.

Ensimmäiselle komennukselleen Golanille Jaakko lähti 22-vuotiaana poikamiehenä. Toiselle komennukselle lähtö oli huomattavasti mutkikkaampi, koska hän oli juuri saanut vaimonsa Mervin kanssa lapsen, ja kotitalokin oli vasta puoliksi valmis. Jaakon oli tarkoitus ottaa perhe mukaan komennukselle, koska usein sekin on mahdollista. Sitten syttyi Persianlahden sota, ja olosuhteiden muututtua kotijoukot jäivät Suomeen selviytymään vaikeasta tilanteesta ilman Jaakkoa.

Jaanille rauhanturvaajaksi lähteminen oli ollut nuoruuden haave, ja hän tunnustaa nyt, että silloin oli vielä autonkiiltoakin silmissä. Hakeutuessaan aikuisempana sotilaspastoriksi motiivina ei ollut enää verovapaa auto tai parempi toimeentulo, vaan puhtaasti kutsumus tehtävään, jolle kriisialueella oli tarvetta. Jaanin lapset olivat kouluiän molemmin puolin, kun hän oli komennuksella. Päivittäinen soitto lapsille lievitti hieman ikävää ja syyllisyyttä siitä, ettei Jaani pystynyt olemaan lasten arjessa mukana. Lasten oli välillä vaikeaa käsittää, miksi isä ei pääse kotiin juuri silloin, kun häntä kaivattiin.

Kotijoukkojen valmistautuminen ennen lähtöä ja heidän hyväksyntänsä ja tukensa ovat tärkeitä asioita rauhanturvaajalle. Parisuhteen ongelmia ei kannata lähteä pakoon komennukselle - pitkä välimatka ja ero lähentävät parhaimmillaan toisiaan kaipaavia puolisoita, mutta myös ongelmat usein kärjistyvät.

Kotiin jäävän puolison huolet pitää pystyä kriisialueille tulevissa viesteissä hyväksymään, vaikka kotoa haluaisikin kuulla vain hyviä uutisia. "Kenelle muulle äitinä, isänä, talonmiehenä ja taksikuskina toimiva kodinturvaaja voisi purkaa tuntojaan ellei omalle puolisolleen", toteaa Jaakko.

Yhteydenpito kriisialueilta on vuosien varrella helpottunut, ja se on auttanut omaisia saamaan oikeata tietoa kohteen tapahtumista. Uutisten ja muidne medioiden välittämiä uutisia seuraamalla saattaa olosuhteista saada huolestuttavamman vaikutelman. Pelko voi aiheuttaa kotiin jääneille stressiä, huolta ja itkua.

Ympäristön ihmiset eivät myöskään aina tunnu ymmärtävän niitä uhrauksia, joita rauhanturvaajan ja hänen läheistensä elämään liittyy. Kateelliset näkevät vain hienot autot ja lahjat ulkomailta ja saattavat pahoittaa kotijoukkojen mielen esimerkiksi sensaatiouutisia kärttämällä.

Jaakko on saanut vaimoltaan suostumuksen kymmeneen rauhanturvakomennukseen. Kysynnän ja tarjonnan laki määrää, lähteekö Jaakko vielä komennukselle, mutta hänellä itsellään ei ole mitään näitä kutsumusreissuja vastaan. Jaakon tytär suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta ja on kertonut myös haaveilevansa rauhanturvaajan tehtävistä. Samoin nuorin poika on ilmoittanut lähtevänsä maailmalle, ja siitä Jaakko on päätellyt, etteivät isän komennukset kovin pahaa traumaa ole lapsiin jättäneet.

Jaani ei näillä näkymin aio pyrkiä mielenkiintoisten työtehtäviensä keskeltä uudelle komennuskeikalle. Hän suosittelee kuitenkin kokemusta ainakin kertaluonteisena, koska se avartaa maailmankuvaa ja opettaa arvostamaan myös kotimaan hyvin toimivia olosuhteita. Rauhanturvaajan reppuun jää komennukselta paljon sellaisia kokemuksia, joita ei muualta voi saada.

toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Raimo Vakkuri

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tutkimus:
Monica Röberg: Kotona ja kaukana, rauhanturvaajan parisuhteen erilainen aikakausi (Suomen sinibarettiliitto ry, 1999)

Holkkari.net - rauhanturvaajien keskustelupalsta