Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Anorektikko perheessä
 

Aamusydämellä-ohjelmassa keskustellaan anoreksiasta ja sen vaikutuksesta perhe-elämään. Lähetys on toiveuusinta tammikuulta 2008.

Anoreksiassa on kysymys sairaalloisesta lihavuuden pelosta ja pakonomaisesta laihduttamisesta. Anoreksian puhkeamisen syyt ovat edelleen tuntemattomia ja monisyisiä. Joskus sairaus voi alkaa ihan viattomasta laihdutuskuuristakin, kuten kävi 27-vuotiaalle Ruusa-Mari Koistiselle. Millaiseksi tämän kaiken on vuosien varrella kokenut kaksi vuotta nuorempi sisko Anni-Kaisa Berhanu Ketema?

Siskokset halusivat tulla ohjelmaamme kertomaan, miten anoreksia varjostaa koko perheen elämää. He ryhtyivät selvittelemään välejään viime keväänä monien vuosien riitaisuuksien jälkeen. Vasta nyt he ovat alkaneet ymmärtää, miten paljon vanhemman siskon 13-vuotiaana puhjennut anoreksia on rasittanut heidän suhdettaan. Siskosten vanhemmat antoivat täyden tuen asioiden julkiselle kertomiselle, vaikka he itse eivät omasta mielestään pystyisi kipeitä haavoja avaamaan.

Ruusa-Mari ja Anni-Kaisa leikkivät lapsina paljon keskenään ja kasvoivat yhteen. Myöhemmin syntyneet veljet ja sijaisveli olivat nuorempia ja leikkivät enemmän omissa piireissään. Siskosten kiinteä suhde muuttui täysin, kun Ruusa-Mari päätti yläasteelle mentyään laihduttaa muutaman kilon. Kukaan ei ollut varsinaisesti kiusannut Ruusa-Maria hänen painostaan, mutta sukulaiset ja tuttavat olivat jossain vaiheessa ihmetelleet hänen nopeaa kasvuaan tokaisemalla esimerkiksi ”Onpa sinusta tullut iso!”. Ruusa-Mari olisi halunnut olla aina pieni ja laiha.

Ruusa-Mari alkoi seitsemännen luokan syksyllä jumpata ja liikkua niin säntillisesti, että kaveritkin alkoivat kaikota lähipiiristä. Anni-Kaisasta tuntui, että hänen siskonsa keskittyi vain jumppaamiseen ja kalorien vahtimiseen. Sisko muuttui Anni-Kaisan mielestä ihan erilaiseksi persoonaksi - hän menetti isosiskonsa ja ystävänsä. Tämä suututti Anni-Kaisaa: hän oli usein vihainen tai jopa ilkeä siskolleen. Hän alkoi myös vahtia siskonsa tekemisiä ja raportoida niistä äidille. Yhteinen huone vain pahensi asiaa, kun Anni-Kaisa joutui seuraamaan siskonsa pakkomielteistä käytöstä liian läheltä.

Ruusa-Mari joutui ensimmäisen kerran anoreksiansa vuoksi lääkäriin seitsemännen luokan keväällä. Hän oli jo hyvin väsynyt tilanteeseen ja koki helpotukseksi sen, että äiti ja isä veivät hänet hoitoon. Koulunkäynti keskeytyi sairaalajaksojen aikana, ja perheen elämä alkoi pyöriä Ruusa-Marin vaikean sairauden ympärillä.

Anni-Kaisalla oli toisaalta helpompaa silloin, kun isosisko oli sairaalassa. Anni-Kaisa ei halunnut olla mukana perheterapiassa, koska siellä käsiteltiin vain siskon asioita. Yksi perheleiri jäi kuitenkin mieleen myönteisenä kokemuksena, koska siellä järjestettiin anorektikoiden sisaruksille muuta yhteistä puuhaa eikä koko sairaudesta tarvinnut puhua mitään.

Ruusa-Mari muutti omaan asuntoonsa 20-vuotiaana, kun hän alkoi opiskella kotikaupungissaan laborantiksi. Anni-Kaisasta tuntui, että hän pystyi pitkästä aikaa hengittämään ja olemaan rennommin kotona. Siskon viikonlopun vierailuja Anni-Kaisa vihasi ja tilanne rauhoittui kokonaan vasta sitten, kun Anni-Kaisa muutti parikymppisenä Helsinkiin opiskelemaan. Vasta Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveydenhoitajan kanssa juteltuaan Anni-Kaisa pystyi ymmärtämään, miksi hän oli vihannut siskoaan. Hän oli jäänyt vaille huomiota ja menettänyt turvallisen isosiskonsa.

Ruusa-Mari valmistui siskolleenkin yllätyksenä laborantiksi vuoden 2007 lopussa. Opiskelut etenivät henkilökohtaisen opintosuunnitelman avulla sopivaan tahtiin. Nyt Ruusa-Mari toivoo löytävänsä osa-aikatyötä, koska täyttä päivää hän ei jaksa työskennellä. Fyysinen kunto on heikko, ja häntä väsyttää usein. Lääkärin mukaan anoreksia on kroonistunut.

Ruusa-Marin haaveena on vielä jonain päivänä löytää itsensä ja synnyttää oma biologinen lapsi. Anni-Kaisa valmistuu pian lastentarhanopettajaksi, ja hän ei enää usko siskonsa täydelliseen paranemiseen, mutta toivoo toki, että jonakin päivänä hän saisi Ruusa-siskonsa takaisin. Molemmat haluavat nyt myös rakentaa keskinäistä suhdettaan parempaan kuntoon.

Syömishäiriöliiton eli SYLI ry:n verkkosivuilta löytyy lisätietoa ja vertaistukea anoreksiaan sairastuneille ja heidän omaisilleen osoitteessa.

toimittaja Hilla Blomberg
taustatoimittaja Saija Sievistö


----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Syömishäiriöliitto Syli ry