Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Ylioppilaaksi yhdessä
 

Aiheesta ovat keskustelemassa Posiolta 59-vuotias Eila Seppänen ja hänen tyttärensä 19-vuotias Elina. He kirjoittivat keväällä 2006 yhtä aikaa ylioppilaiksi.

Eila on 9 lapsen äiti ja maanviljelijän vaimo. Pitkään asiaa harkittuaan Eila päätti opiskelun kautta katsoa mihin hänestä oikeasti on. Hän aloitti kansakoulupohjalta lukion vuonna 2001. Äidin kanssa lukiossa opiskeli vuorollaan kaikkiaan kolme tytärtä. Elinan kanssa he viettivät yhdessä vuonna 2006 lakkiaisia.

Eila sanoo, että opiskelu on vaikuttanut häneen hyvin voimakkaasti. Hän on kokenut, että oma tiedon ja taitojen kehittäminen on vapauttanut energiaa moneen muuhunkin toimintaan. On jotenkin turvallisempaa seurata esimerkiksi uutisia, kun tietää syvemmin mistä milloinkin puhutaan. Kaikki muu opiskelussa meni sulavasti, vain kielet olivat ajoittain liiankin vaativia. Lopputulos oli kuitenkin hyvä. Eilan harrastuksena on pitkään ollut kunnallispolitiikka ja siihenkin opiskelu on tuonut uusia näkökulmia.

Elina asuu Oulussa ja opiskelee tällä hetkellä Oulun seudun ammattikorkeakoulussa tarkoituksenaan valmistua oikeustradenomiksi. Kun äiti aloitti 2001 lukiossa, Elina oli vielä yläasteella. Silloin tilanne tuntui joskus hiukan oudolta ja vähän hävettävältäkin. Kun he sitten myöhemmin opiskelivat yhdessä lukion loppuvaiheet, oli asetelma jo hyvin luonteva, joskus Elina sanoi olleensa äidistään jopa ylpeäkin. Lukiossa opiskelu tapahtui kummallakin omaan tahtiin ja erikseen, silti joissain tilanteissa oli vähän vertailuja ja yhdessä työskentelyä.

Juontaja Arto Tiihonen
Taustatoimittaja Raimo Vakkuri