Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
 
 
Kirjeenvaihtoystävät
 

Mikä merkitys kirjeenvaihtoystävällä on nykypäivänä? Siitä kertovat Heini Nissi Järvenpäästä ja Leena Laakso Helsingistä, jotka ovat olleet kirjeenvaihtoystäviä yli kolmekymmentä vuotta, kouluajoistaan lähtien.

Heiniä kiusattiin koulussa ja hän jäi luokalleen tarkoituksella, koska tiesi pääsevänsä kirjeenvaihtoystävänsä Leenan kanssa samalle luokalle. Leenaakin kiusattiin ja niinpä ystävykset taistelivat yhdessä kiusaamista vastaan. Kirjeitä he kirjoittelivat samalla luokalla ollessaan silloin, kun toinen oli sairaana pitkään tai lomilla.

Heini on mapittanut kaikki Leenalta saamansa kirjeet tarkasti järjestykseen. Leena on puolestaan kerännyt laatikoihin Heiniltä saamansa kirjekuoretkin niiden koristeellisuuden ja myös postimerkkien vuoksi. Leenan mielestä jo pelkästään kirjekuori kertoo paljon ajankuvasta. Tämä on yksi tärkeä syy, miksi he eivät aio koskaan siirtyä kirjoittamaan toisilleen sähköpostia. Sähköposti ei samalla tavalla säilytä muistoja ajasta.

Heinillä on Leenan lisäksi kaksi muutakin pitkään säilynyttä kirjeystävää. Samoin Leenalla on kaksi muuta kirjeystävää, yksi jo parikymmentä vuotta kulttuurikortteja lähettänyt ystävä ja toisena eläkkeellä oleva Aili Jaalasta. Heini saa ystäviltään kirjeiden lisäksi enkeliaiheisia kortteja, koska kerää niitä. Leena taas puolestaan kerää postimerkkejä ja kulttuuriaiheisia kortteja.

Kirjeenvaihtoystävälle on Heinin ja Leenan mielestä aina aikaa, koska kirjeen kirjoittaminen selkiyttää asioita ja auttaa jaksamaan, jos on murheita. Heini on viime vuodet kärsinyt masennuksesta ja Menieren taudista ja ollut hyvin arka kohtaamaan muita ihmisiä. Kirjeet Leenalle ovat helpottaneet Heinin ahdistusta. Kirjeenvaihto nimenomaan Leenan kanssa lisääntyy, kun Heinillä on murheita, muiden kanssa se harventuu. Leenakin omasta mielestään pysyi pienten lastensa kanssa hengissä sillä, että hän keskellä yötä otti omaa aikaa ja kirjoitti Heinille kirjeitä.

Nykyään Heini ja Leena kirjoittavat toisilleen vähintään 3-4 kertaa kuukaudessa. Kasvotusten he tapaavat vain noin kerran vuodessa, vaikka asuvatkin lähellä toisiaan. Kirjeissä on mahdollisuus kirjoittaa kevyesti ja huumorilla hirveistäkin asioista, joita kasvotusten ei edes pystyisi sanomaan.

Molemmat ovat harkinneet kirjeidensä lahjoittamista arkistojen aarteiksi sitten kun sen aika koittaa.

Toimittaja Hilla Blomberg
Taustatoimittaja Saija Sievistö