www.yle.fi    

   |YLE| Draamaohjelmat

Keskiviikkona klo 21.00 3.9.2003 TV2    

Elokuva rakastamisen vaikeudesta

Akvaariorakkaus oli valmistuessaan vuonna 1992 juuri sellainen elokuva, jota kotimaisen elokuvan ystävät olivat pitkään kaivanneet. Se oli moderni ja viihdyttävä rakkaustarina, jossa oli myös ajatusta niin, ettei se jäänyt pelkäksi pintaliidoksi.

Elokuva perustuu Anna-Leena Härkösen romaaniin, joka kertoo kahden nuoren rakkaussuhteesta. Parikymppinen Saara on seksuaalisuudestaan tietoinen ja sillä miehiä härnäävä tarjoilijatar. Toimittaja Joni on kiltti ja aurinkoinen nuori mies, jonka luo Saara muuttaa vauhdikkaan seksisuhteen jälkeen asumaan.

Akvaariorakkaus on kuvaus rakastamisen vaikeudesta ja ongelmista. Saara ja Joni ovat meneviä nykypäivän nuoria, kauniita ja rohkeita, jotka tietävät kaiken, mutta eivät silti saa suhdettaan kohdalleen. Heidän suhteessaan tunteet jäävät näyttämisen ja hauskanpidon varjoon, ja seksikin uhkaa jäädä pelkäksi tekniseksi suoritukseksi vailla todellista intohimon paloa.

Ohjaus: Claes Olsson  
Käsikirjoitus: Tove Idström  
Pääosissa: Tiina Lymi ja Nicke Lignell  
muissa osissa: Minna Pirilä,  
Satu Silvo ja Antti Virmavirta  
Musiikki: Yari