Vaippasulkeiset: kolme isää ja vauvat uusimmat merkinnät RSS

Aina joskus sanat vain loppuvat kesken

Ari Welling — Thu, 10 Mar 2011 20:37:54 +0000

En mielelläni palaa ajatuksissani maaliskuuhun, sairaalan sänkyyn ja siihen tyhjyyden tunteeseen, kun en tiennyt, miten jatkaa eteenpäin.

Tällä lauseella aloitti nimimerkki PNG lapsettomuusbloginsa viimeisen varsinaisen merkinnän marraskuussa 2009. PNG on omien sanojensa mukaan nainen, joka on synnyttänyt esikoisensa kuolleena, kokenut kaksi keskenmenoa ja lapsettomuushoidot. Pari vuotta sitten hänen "pingviinibloginsa" sarjakuvineen alkoi kerätä yhä enemmän ja enemmän lukijoita. Lopulta pinviinisarjakuvista julkaistiin myös kirja.

http://maailmamustavalkoinen.blogspot.com/

Meidän isäblogilaisten taivas on viimeisen vuoden aikana täyttynyt aivan muista pilvistä kuin synkistä lapsettomuuspilvistä. Tottakai meilläkin on ollut murheita. Itselleni ovat huolia aiheuttaneet ainakin unettomat yöt, vesirokko, pieneksi jäänyt kurahaalari, temppuilevat lastenvaunut - ja mitä niitä nyt onkaan ollut. PNG:n lapsettomuusblogia lukiessa tämä kaikki on kuitenkin täysin merkitystä vailla.

Kävin tänään neiti B:n kanssa neuvolan yksivuotistarkastuksessa. Neuvolantäti kirjoitti korttiin sellaisia iloisia viestejä kuin "kävelee muutamia askelia" ja "pitkä tyttö".

Huomenna on isäkuukauteni (joka oli muuten peräti kuuden viikon mittainen) viimeinen päivä. Maanantaina palaan töihin.

Kuten PNG:lle, myös minulle maaliskuu on ollut merkityksellinen. Vuosi sitten iloitsin neiti B:n syntymästä, viikko sitten hänen ensimmäisistä synttäreistään.

Nuorimmaiseni syntymäpäivän myötä tämä blogi tulee päätökseen. On nimittäin niin, että kaikki kolme Vaippablogin vauvaa ovat siirtyneet vauvaiästä leikki-ikään.

Kiitokset teille kaikille, jotka olette tehneet tätä matkaa kanssamme. Klikkauslaskurin mukaan teitä on ollut uskomattoman paljon - klikkauksia on kertynyt tuplasti se määrä, jonka joskus asetimme haamurajaksi.

Ps. Kiitokset viimeisen kirjoitukseni otsikosta kuuluvat nekin nimimerkille PNG. Teksti on peräisin hänen bloginsa ensimmäisestä stripistä. Kiitos.

Blogin päätös

Joona Haarala — Sun, 20 Feb 2011 12:38:35 +0000

Istun Kelan penkkirivissä. Minulla on numero 89 ja ruudussa on numero 57. "Tässä menee tunti tai kaksi", ajattelen. Ei mene monta minuuttia, kun lukema on jo 69. Niin moni on luovuttanut jo etukäteen. Päätän jäädä istumaan, sillä väkeä ei tarkemmin katsottuna ole paljonkaan paikalla.

Asiani Kelassa selviää. Luoja minua jatkossa Kelalta varjelkoon. On se sellainen laitos.

Vuosi on kulunut nopeasti. Samalla tavalla kuin Kelassa numerot vilisivät silmissä, on joitakin päiviä mennyt ohi niin, ettei ole vauvaa tai muksuja ehtinyt näkemään. Nämä ruuhkavuodet ovat tällaisia.

Kohta on isäkuukauden aika. Vauvamme täyttää tänään yhden vuoden. Eräs (nais)tuttavani sanoi, että "sinulla Joona ei ole enää vauvaa, vaan taapero". Kai se niin on.

Taapero osaa jo avata isin iPhonen. Hän tietää miten telkkarin saa päälle ja miten stereot menevät kiinni. Kaikki tärkeät taidot siis hankittu.

* * *

Mutta mitä tulee entisen vauvan isään? Työ vai perhe. Perhe vai työ? Siinäpä kysymys.

Toivottavasti olen ollut läsnä perheessämme. Olen joskus sanonut vaimolle, että alan olla parhaimmillani lasten kanssa, kun ne täyttävät pari vuotta. Silloin niiden kanssa on helpompi kommunikoida. Vauvan kanssa en ole ollut niin paljon kuin kuvittelin. Isompien veljien kanssa enemmän. Toisaalta, hekin kaipaavat huomiota, kun äiti puuhailee enemmän vauvan kanssa.

Olenkin reilusti ylpeä kaveristani, jonka näin eilen näin eräissä juhlissa. Hänen vaimonsa synnyttää parin viikon sisällä. Kysyin, että pidätkö sitten joskus isäkuukauden? Kaveri katsoi minuun ja sanoi, että hän jää vanhempainvapaalle.

Wau! Minusta ei olisi siihen. Mutta aidosti onnittelin häntä päätöksestä.

* * *

Vauvablogini päättyy osaltani tähän. Välillä kirjoitin enemmän ja välillä vähemmän. Kiitos teille lukijat. Vauvablogia tuskin kirjoitan enää - tai mistäs sen tietää.

Elämäni ensimmäinen ruuhkavuosi

Simo Kymäläinen — Mon, 31 Jan 2011 21:57:04 +0000

Blogikirjoitteluni rupesi hyytymään joulukuun alussa. Pojalla oli unihäiriöitä, minkä seurauksena kaveria sai kantaa parikin tuntia sylissään keskellä yötä. Siitä puolestaan seurasi se, että ei ehtinyt muuta kuin käydä töissä ja nukkua. Blogin kirjoittaminen ei ollut mielessä ihan päällimmäisenä.

Onneksi kaveri nukkuu taas jo paremmin. Ei se väsymys vaan äkäinen vaimo.

Tänään olimme pojan kanssa hänen 1-vuotisneuvolatarkastuksessaan: lähes 10 kg ja 75 cm. Ei ole turhaan poika syönyt puuroa aamuin ja illoin. Poika suostui jopa esittelemään kävelytaitojaan neuvolatädille: reilut viisi askelta. Kenties pieniä askelia ihmiskunnalle, mutta suuria isälle.

Katselin eilen kuvia, jotka oli otettu vuosi sitten Salon synnytysosastolla. Silloin poika näytti mielestäni ihan sellaiselta perusvauvalta, jolta kaikki vauvat näyttävät. Kun katson kuvia nyt, niin tunnistan valokuvasta heti poikani ominaispiirteet.

Minä hymyilen kuvassa, jossa pesen poikaa ensimmäisen kerran. Olo oli kuin jonkun ihmeellisen seikkailun alussa.

Minä, poikani, vaimoni ja kissamme jatkamme seikkailujamme, mutta tämä blogi on tullut osaltamme päätökseen. Kiitos teille kaikille lukijoille. Vauvasta on kasvanut vuodessa jo iso mies.

Näin tänään neuvolassa äidin, jolla oli sylissään vastasyntynyt vauva. Miten herttaiselta se näyttikään. Jaa-a, pitäisiköhän sitä kirjoittaa vielä yksi blogi...

Rocky Balboa boy

Joona Haarala — Fri, 07 Jan 2011 22:41:12 +0000

Olen joskus hyräillyt vauvalle Rocky-teemaa. Telkkarista tuli illalla Rockyn viimeinen (toivottavasti viimeinen) elokuva. Vauvaa ei nukuttanut ja vaimo oli koirien kanssa lenkillä.

Hieman oli kitinää,mutta... Vauva ei kiukutellutkaan, vaan tykkäsi kovasti - varsinkin Rocky-teemasta. Siinä se makasi selkäni takana, kun leffaa katsottiin. Tääättätäätäää hyräili polka.

Taas yksi hetki, jonka isä muistaa.

Itku pitkästä ja kylmästä ilosta

Joona Haarala — Sun, 02 Jan 2011 12:53:59 +0000

Olimme pulkkailemassa koko perhe. Mukana oli myös koko blogipoppoo lapsineen.

Vauvamme pääsi myös pulkkailemaan. Isonveljen vauvapulkka on tallessa ja turvavyö toimi. Vauva oppi kävelemään kunnolla tällä viikolla ja nyt sitä ei pidättele mikään.

Vauva suorastaan rakasti pulkkailua. Nauru oli leveä, kun pieneltä mäennyppylältä tultiin alas. Erityisen hauskaa oli, kun isoveli veti pulkkaa perässään.

Tulimme muita porukoita aikaisemmin ja minä olin tylsä isä, kun aloin ehdottelemaan kotiin lähtöä parin tunnin jälkeen. Isoveljen piti kuitenkin käydä hangessa asioilla ja vielä isompi veli valloitti vuorta ja minä kävin vielä rattikelkkakisan muiden isien kanssa.

Olisi kerrankin pitänyt uskoa omaa vaistoa. Niinhän siinä kävi, että kotimatkalla oli harvinaisen äänekäs huutokonsertti... mutta pulkkailu oli hauskaa.

Miten opettaa vauva välttämään joulun vaaratekijöitä?

Joona Haarala — Thu, 23 Dec 2010 19:04:20 +0000

Isot pojat halusivat kuusen. Pojat ovat 6 ja 7 vuotta. Pitihän se kuusi ostaa, mutta pojat halusivatkin muovikuusen (!). Olivat telkkarissa nähneet jonkun lastenohjelman, jossa muovikuusi todettiin oikeaa kuusta paremmaksi. Muovinen ei kuulemma sotke, tiesivät pojat.

Äidin kanssa pohdittiin, että oikea kuusi tai ei kuusta ollenkaan, kun semmonen hankitaan. Äiti oli kuullut neuvolantädiltä patenttiratkaisun: oikea joulukuusi pistää niin kovasti, että vauva ei kaada sitä. Muovinen ei pistele tarpeeksi hyvin!

Ratkaisu hyväksyttiin.

Varsinais-Suomessa on nyt jouluna todella kylmä. Jopa niin kylmä, että ilmalämpöpumppu oli pakko sulkea. Suoran sähkölämmityksen taloudessa takka käy kuumana koko ajan. Vauvaa kiinnostaa tuli suunnattomasti, kunnes keksin taas patenttiratkaisun: kun takka oli jo aika lämmin, kokeilimme vauvan kanssa sormella äkkiä lämmintä pintaa. Nyt ei vauvaa kiinnosta takkakaan.

Huomenna pukki tulee. Saa nähdä, tuleeko kuinka kova poru.

Unohtumaton pennunhakureissu vauvan kera

Joona Haarala — Sun, 19 Dec 2010 15:06:59 +0000

Olimme tuttavapariskunnan ja -perheen kanssa risteilyllä. Aamulla lähdettiin ja koko päivä meni isoilla pojilla peuhatessa. Vauvakin pääsi pallomereen hetkeksi ja voi sitä riemua! Koko reissun kruunasi se, että vaimo antoi minun nukkua päiväunet ja jouluruoka oli maittavaa.

Risteilyllä muistelimme vaimon kanssa - näin jälkikäteen ajatellen - uskomatonta koiranhakureissua viime pääsiäisenä. Vauva oli parikuinen, kun menimme Ruotsiin hakemaan perheemme kolmatta siperianhuskya (tällä hetkellä). Isot pojat olivat mummolassa pari päivää, kun haimme koiraa vaimon ja vauvan kanssa.

Ajomatkaa kasvattajan luokse oli vajaa puoli vuorokautta ja vauva vain nukkui autossa. Jostain syystä kaikki poikamme ovat kovasti viihtyneet autossa - eli nukkuneet. Tämä uusin tapaus ei tosin siedä pimeää valveilla ollessaan, mutta muuten menee hyvin.

Koiranhakureissulla tapahtui unohtumaton kommellus, kun koiramme karkasi emonsa kanssa jonnekin ruotsalaiseen korpeen. Siinä minä olin vauvan kanssa pari tuntia kahden ja ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu. Silloin äitiään kaipaavan lapsen hoitaminen ei hymyilyttänyt. Mielessä kävi silloin ajankohtaiset pääsiäisajan kärsimystarinat.

Koira oli jo kolmatta tuntia karussa, kun ilkeänä kelloontuijottajana tein päätöksen, että nyt on ihan oikeasti lähdettävä. Vaimo oli tietenkin suruissaan, kun koiraa ei vielä saatukaan. Kenties tulisimme takaisin tai koira pitäisi hakea lentokentältä. Auton takaluukku oli juuri menossa kiinni, kun se koiramme iloisena loikkeli luoksemme muina koirina.

11-tuntisella matkalla Ruotsin halki oli taas paljon ihmeteltävää. Etenkin Keski-Ruotsin vuoristo-osuus oli upeaa katseltavaa ja tekstiviesteillä sain tuttaviltani tietoa kotikaupunkini jääkiekkojoukkueen edesottamuksista semifinaaleissa.

Vauva nukkui jälleen lähes koko matkan laivasatamaa ja koirakin oli hiljaa. Koira ihmetteli kai kaikkea uutta ja taisi olla pelokaskin. Mutta tämä iloni hiljaisuudesta oli ennen aikainen.

Laivamatkan aikana yöllä ei nukkunut vauva saati koira - minusta puhumattakaan. Seuraavana päivänä oli vielä työpäivä, joten silmät ristissä oltiin. Tarkemmat muisteluni tunnelmasta jätän tässä kertomatta.

Mutta mitäs näistä näin jälkikäteen. Onpa ainakin tarina, jota kertoa vauvalleni sitten, kun hän on iso poika. Kun hän on taas aikuinen, niin tarina pitää kertoa tietenkin hänen lapsilleen, jos sellaisia on tullakseen.

Koirakin osoittautui jälkikäteen oikein hyväksi ja hänellä on vielä sama syntymäpäivä kuin minulla. Tärkeintä on tietenkin se, että koira asuu kavereidensa kanssa ulkona. Husky on kova koira karvastamaan sisällä. Edellisten vauvojen kanssa se on tullut koettua :)

www.antikainen.net/snorovarens/Inali.html

Discoverer Super Submachine Gun, Laser Airzooka ja Finnplush -pehmohirvi

Ari Welling — Tue, 14 Dec 2010 17:04:37 +0000

Mietin usein, miten nelivuotiaani on selvinnyt elämänsä ensi vuodet näinkin vähäisin vammoin. Poskessa on ylimääräinen hymykuoppa: tyttö kaatui päin terävää pöydänreunaa. Mutta muuten on mennyt aika hyvin. Tai sitten aika kultaa muistot enkä muista rypyistä puoliakaan.

Neljässä vuodessa sitä ehti jo unohtaa, miten onnettomuusherkkä pieni vauva onkaan. Hetki sitten yhdeksänkuukautinen neiti B. kiipesi TV-tason kulmaa pitkin ylös ja päähän siinä kolahti. Otsaa koristaa nyt sininen muistomerkki.

Kaikkein mieluisimpia leluja neiti B:lle ovat ne, jotka eivät ole leluja ollenkaan. Puoliksi syöty vessapaperirulla, sukka, television kaukosäädin, tyhjä 1,5 litran kivennäisvesipullo sekä kaikenlaiset ulkokengät - mitä likaisemmat, sen parempi.

Mieleisiä olisivat myös moninaiset muut kodin hyödykkeet: haarukka, muovipussi, silitysrauta, kännykän laturi ja pumppupullo, jossa on käsirasvaa. Yleensä saamme kuitenkin varjeltua hänet näiltä.

Aina eivät kuitenkaan linjat pidä. Kun vaaveli istuu keskellä lattiaa ylen tyytyväisenä kädessään lankille tuoksuva kenkäharja, hiipii mieleen huoli.

Myrkytystietokeskuksen päivystysnumero koristaa jääkaapin ovea. Toivottavasti sitä ei koskaan tarvita.

Mikäli Turvatekniikan keskuksen nettisivuja on uskominen, eivät kivennäispullo ja vessapaperirulla ole kuitenkaan niitä vaarallisimpia, joihin vauva saattaa tarttua.

Käsittämätöntä, minkälaisia leluja markkinoille pääsee. Näiden kun pitäisi olla nimenomaan tarkoitettu lapsille.

Discoverer Super Submachine Gun -nimisen leikkipyssyn laser on kaksitoistakertaisesti (luit oikein, 12 krt!) liian tehokas käytettäväksi leluissa ja Finnplush -pehmohirven kiristysnyörien muoviset tapit saattavat tukkia pikkulapsen kurkun.

Hyvä, että Suomessa leluja tutkitaan. Näin joulun alla kannattaa vilkaista Tukesin nettisivuilta, mitä ei ainakaan pakettiin kannata kääräistä.

http://www.turvallistajuhlaa.info/testatut-tuotteet/lelut/

http://www.hus.fi/default.asp?path=1;32;660;548;644;3818;2260

"Vartalo vetää pois, mutta pää käskee pysymään lähellä"

Joona Haarala — Sun, 12 Dec 2010 21:10:21 +0000

Vauvan yöunet olivat taas mitä sattuu. Isän hermot olivat riekaleina. Äidiltä moista ei uskaltanut edes kysyä.

Netin keskustelupalstat tarjosivat jos jonkinlaista syytä siihen, miksi vauva ei nuku. Tässä parhaita paloja.

- hampaiden puhkeaminen

- märkä vaippa, nälkä

- makuuhuoneessa on liian kylmä tai kuuma...

Paras oli kuitenkin tämä:

"Yöheräilyn taustalla saattaa olla myös eroahdistus. 8-12 kk ikäinen, joka aikaisemmin nukkui hyvin, alkaakin nyt heräillä öisin ja "takertuu" päivisinkin enemmän vanhempiinsa ... vartalo vetää pois vanhempien luota, mutta pää käskee pysyttelemään lähellä."

Tosiaan! Vauva on oppinut seisomaan tukea vasten ja nojailee todella paljon minunkin kintuissani. Sehän se on se syy, kunnes tajusin: vauvahan on tulossa kipeäksi ja jo seuraavana päivänä nenä vuosi.

Tuli hieman uusavuton olo. Pitikö mennä googlaamaan?

Isä - arjen Kevin Costner

Simo Kymäläinen — Wed, 08 Dec 2010 18:50:23 +0000

Bodyguard leffan miespääosassa on Kevin Costner, joka suojelee uhrautuvaisesti asiakastaan. Tottakai siinä käy sitten niin, että hän rakastuu asiakkaaseensa. Minulle on käynyt samoin. Olen aivan korviani myöten tykästynyt asiakkaaseeni, jonka henki on vastuullani.

Asiakkaani konttasi juuri parisängyn laidalta toiselle niin vauhdikkaasti, että henkivartija sai tosissaan juosta laidalta toiselle, ettei asiakas olisi syöksynyt pää edellä lattiaan. Bodyguardin pitää olla aina askeleen edellä asiakastaan.

Kokeneemmat bodyguardit ovat kertoneet, että huoli ei lopu missään vaiheessa.

Henkivartijan työehtosopimuskin on kehno. Töitä joutuu paiskimaan ympäri vuorokauden. Likaisen työn lisää ei makseta. Palkasta on turha haaveilla ellei asiakkaasta satu kasvamaan jääkiekkomiljonääriä.

Kevin Costner heittäytyi empimättä luotien eteen. Minä tekisin samoin. Jos asiaakkaani henki olisi vaarassa, niin en epäröisi hetkeäkään. Sellaisia me bodyguardit olemme.

Boom shakalakaka boom baby boom

Joona Haarala — Fri, 03 Dec 2010 20:37:00 +0000

Isot veljet olivat illalla jo nukkumassa ja vauva heräsi. Äiti oli juuri avannut jonkun musalinkin ja kaiuttimissa soi "Boom shakalaka boom". Jätkä hytkyy, pomppii ja nauraa.

Teimme tieteellisen testin: Roxetten Listen To Your Heart - ei liikettä. Shakira - ei juurikaan liikettä.

Reel 2 real ja I Like To Move It vuorossa - taas mennään että hytkyy. Oikea gansta-poika siis!

Olen tehnyt kaiken, mitä nuorena naureskeli

Joona Haarala — Wed, 24 Nov 2010 07:24:02 +0000

Kaupungilla tapasin tutun rock-muusikon, jota en ole vuosiin nähnyt. Tiesin hänetkin perheelliseksi. Hän kysyi, että mitäs kuuluu?

- Mitäs tässä, kolme lasta, kolme koiraa, farmariauto ja asuntolainaa.

Vastauksena oli leveä hymy, sillä näinhän se menee. Kaikki se mitä parikymppisenä katsoi nenänvartta pitkin on toteutunut: jopa vatsa ja kaljun alku... taI oikeammin kaljun alun loppu.

Mutta mitä väliä. Tämähän on ihan kiva tapa elää. Kun vain vauva malttaisi öisin nukkua pari tuntia pidempään. Sekin vaiva taitaa parantua iän myötä. Kertovat suuressa maailmassa, että teinit ne vasta nukkuvatkin.

Vauvarollaattori vai muovinen lastenvahti?

Joona Haarala — Tue, 09 Nov 2010 19:28:22 +0000

Meidän poika opettelee kävelemään vauvarollaattorin avulla. Siis sellainen muovinen häkkyrä, jossa on pyörät. Vauva pistetään sen häkkyrän sisälle ja siinä se istuu tai kävelee rollaattoriin nojaten.

Olen vastustanut moista vehjettä koko ajan, mutta saimme siskoltani käytetyn. Nyt tajuankin, että eihän se mikään kävelyä opettava vehje ole. Sehän on liikkuva lapsenvahti. Vanhemmat vain väittävät sen olevan hyvä laite kävelemäään oppiessa.

Vauvamme ei pääse vetämään mitään tavaroita alas saati kaatuilemaan, kun sen laittaa siihen häkkyrään.

Onneksi vauvamme on niin fiksu, että se kyllästyy laitteeseen nopeasti. Olkoonkin, että vehkeessä on kaikenlaisia äänivitkuttimiä yms. yms.

Kuka tykkää Facebook-isästä?

Simo Kymäläinen — Wed, 03 Nov 2010 19:30:24 +0000

Kännykkäisät ovat niin last season, mutta naamakirjassa ovat jo melkein kaikki. Facebook-isyys on se, mikä minua stressaa. Vauva ja Facebook ovat haastava yhdistelmä.

Kun vauva on pieni, niin isä on joka kerta vaikean valinnan edessä, kun kirjoittaa seinälleen kuulumisia. Jos hehkutan joka tilapäivityksessäni lapsen tuomaa syvää onnea, niin lapsettomat kaverini vaipuvat koomaan. Ketä kiinnostaa, jos vauvamme vatsa on kovalla tai kestovaipat vuotavat? Ainakaan minua se ei kiinnostaisi, joten säästän myös tuttuni moiselta tilitykseltä.

Voisin ladata sivuille vaikka kuinka paljon söpöjä kuvia pojastani, mutta olen malttanut mieleni. Ennen kuin minusta tuli isä, niin kaikki vauvat näyttivät minusta samannäköisiltä. Tästä olen päätellyt sen, että lapsettomat kaverini tuskin arvostaisivat 200 vauvakuvaa, joissa jokaisessa pojallani on niin "erilainen" ilme.

Toisaalta 9 kuukauden ikäinen poikani on ISO osa eläämääni, joten olisi vähän outoa, jos en kirjoittaisi hänestä mitään Facebookiin. Olen ratkaissut tämän perustavaa laatua isyyteen liittyvän ongelman kuten moni muukin mies. Kirjoitan hauskoista sattumuksista, joihin isänä väistämättä ajautuu (toki olen vähän tätä blogiakin mainostanut kavereilleni).

Kirjoitan siis pieniä koomisia tilapäivityksiä muksustani. Yksi ongelma ratkaistu, vai onko?

Mitäs sitten, kun vuodet vierivät ja poikani pyytää minua kaverikseen? Miten pitkään tilapäivitykset säilyvät? Pääsekö hän lukemaan viestejäni ajalta, jolloin hän oli vasta vauva? Entäs ylevät kasvatusperiaatteeni?! Olen vitsaillut humalasta ja krapulasta sivuillani, niin koita siinä sitten uskottavasti varoitella viinan kiroista.
Ja vaatiiko murrosikäinen poikani poistamaan kaikki nolot kuvat itsestään sivuiltani?

Niin, tai suostuuko poikani edes ottamaan minua kaverikseen? Ei ole helppoa tämä Facebook-isän elämä.

Vauva takoo tv-ruutua (ja järkeä isän päähän)

Simo Kymäläinen — Mon, 18 Oct 2010 07:54:39 +0000

Vauvablogi on elänyt viime viikkoina hiljaiseloa. Poikani oppi konttaamaan ja sen jälkeen ei ole kauheasti ehtinyt runoilemaan, sillä sen verran vilkas kaveri on liikkeissään. Lisäksi töissäkin on ollut vähän hässäkkää ja vaimoakin pitäisi ehtiä jututtamaan. Päässä muhii monta hyvää aihetta blogiin, mutta ei vain tahdo ehtiä / jaksaa.

Ei minulla silti stressiä ole. Onhan tämä mukavaa aikaa. Poika naurattaa meitä touhuillaan. Kännykkäni piippasi muutama päivä sitten. Vaimo koodasi kotoa: "Poikasi irrotti stereoista volyymi-nupin. Älä huoli, sen saa kyllä takaisin."

Irrotettava volyymi-nuppi onkin osoittautunut kullan arvoiseksi. Nyt voimme kuunnella musiikkia rauhassa ilman, että tarvitsee pelätä pojan kääntävän nupit kaakkoon. Toki hän osaa myös laittaa virrat päälle ja pois stereoista. Yksi päivä kuuntelin Johnny Cashin levyn alkutahteja uudelleen ja uudelleen, kun poika napsutteli virtakytkintä.... tv-ruudustakin lähtee muuten melko kumea ääni, kun sitä hakkaa puisella rakennuspalikalla...

Pieni vauva saa aikaan filosofisia oivalluksia: Tavaran omistaminen lisää isän tuskaa :)

Tarttuiko äidin hoppu poikaan?

Joona Haarala — Mon, 04 Oct 2010 06:22:54 +0000

Vauvamme on kä-sit-tä-mät-tö-män vilkas. Äija painelee eteenpäin ja keittiön baarijakkara toimii hyvänä rollaattorina. Turvavöihin änkeminen vaatii melkein voimaa ja sälliä on kuvailtu jänteväksi.

Isommat veljet eivät olleet yhtä vilkkaita. Mikä siis syynä? Voisiko äidin raskaus vaikuttaa?

Äidillä oli raskauden aikana oman vakityön lisäksi opastuskeikkoja museossa ja tietenkin lukuisia erilaisia luottamustehtäviä - äiti kun on yhteiskunnallisesti aktiivinen.

Mene ja tiedä. Nyt ainakin näyttäisi siltä, että meillä on kolme hyvin eri luontoista poikaa. Kun vain tuo kolmas malttaisi hetken olla paikallaan...

Urho Kekkonen - presidentti vauvan makuun

Simo Kymäläinen — Wed, 29 Sep 2010 09:01:49 +0000

Olen suorittanut lapsemme avulla pienen tieteellisen läpimurron. Tutkimusteni perusteella voin väittää, että 8 kuukauden ikäinen poikamme olisi pitänyt Urho Kekkosesta. Tutkimustulokseni tukevat myös sitä, että pikku poikamme hymyilyisi myös nykyiselle presidentti Tarja Haloselle. Mauno Koivistoa hän olisi sen sijaan kavahtanut.

Olen nimittäin huomannut, että poikamme pelkää tummatukkaisia miehiä. Jos tummakutrinen mies yrittää lähestyä poikaamme, niin hän menee ensin todella vakavaksi ja jos mies ei tässä vaiheessa ymmärrä siirtyä kauemmas, niin hän puhkeaa lohduttomaan itkuun.

Sen sijaan kaikista naisista poika tuntuu pitävän (isänsä poika).

Minä olen blondi, joten vaaleatukkaiset miehet ovat hänen mielestään myös ihan ok. Jos tummatukkaisella miehellä on silmälasit kuten minulla, niin tälläinen mies saattaa myös läpäistä poikamme kriittisen seulan.

Yleisesti ottaen poika tuntuu suhtautuvan miehiin varauksellisemmin kuin naisiin, mutta tästä säännöstä on yksi poikkeus. Kaljuja miehiä hän ei tunnu vierastavan lainkaan! Tämän perusteella voi hyvällä syyllä olettaa, että poikamme olisi pitänyt Urkista.

Vauva lainassa

Joona Haarala — Sun, 26 Sep 2010 19:14:35 +0000

Vauva oli yön yli hoidossa. Kummitäti halusi pitää vauvan pidempään ja mikäs siinä. Ei ollut ikävä olo, kun isä ja äiti nukkuivat pitkään. Kolmas lapsi on jo sen verran rutiinia, että ei tarvitse koko ajan pelätä vauvan puolesta. Kummitäti on hoitanut luotettavasti jo aiempiakin lapsia.

Tulin lauantai-iltana kotiin duunista kymmenen aikoihin. En itse asiassa tiennyt, että vauva on jäänyt yökylään. No... vaikka vauva ei ollut kotona, niin illlalla hiippailin hiljaa ja hidastin reilusti tahtia ennen makuuhuonetta.

Olen väittänyt monelle, että meidän vauva ei hätkähdä pientä meteliä. Tiedä häntä.

Aamulla koko lössi heräsi seiskalta. Tietenkin. Onneksi saimme unenpäästä kiinni. Luksustahan tämä hiljainen aamu on. Onneksi on lastenhoitajia.

Prinssi, prinsessa vai vähän molempia?

Simo Kymäläinen — Tue, 14 Sep 2010 19:05:47 +0000

Synnytyslaitoksella hoitaja pahoitteli, että oli joutunut laittamaan pojallemme vaaleanpunaisen myssyn. Minua ja vaimoani huvitti, kun moista asiaa piti erikseen pahoitella. Sitä kuvittelee olevansa tiedostava humanisti, kun hymyilee vanhoista sukupuolirooleista kiinni pitävälle hoitajalle, mutta totuus on karumpi.

Poikani syntymän jälkeen olen havahtunut siihen, että käsitykseni miehisyydestä on todella perinteisen äijämäinen. Olen pohtinut sitä, miten meistä kasvatetaan miehiä ja naisia. Esimerkiksi me miehethän kävelemme eri tavalla kuin naiset. Opimme, että miehen kuuluu kävellä tietyllä tavalla, jotta olisimme miehekkäämpiä.

Minulla on nelivuotias kummityttö. Rupesin yhtenä päivänä pohtimaan sitä, millaisista asiosta minä kehun häntä: "Onpa sinulla nätti takki, mistä sait noin hienon nuken." Toki kehun pikkupoikienkin vaatteita, mutta aivan eri tavalla: "Oho, sinullahan on traktorin kuva lippiksessä, onpas hurjan näköinen hirviö." Tuollaiset repliikit tulevat ulos suustani kuin varkain.

En aio kuitenkaan kasvattaa poikaani sukupuolineutraalisti, koska koen sen keinotekoiseksi ja jossain määrin turhaksi.

Se on kuitenkin tärkeää, että pystyn tunnistamaan itsessäni näitä vanhoja tapoja käyttäytyä. Kun ne tunnistaa, niin kenties pojastani kasvaa mies, joka on sinut itsensä kanssa sellaisena kuin hän on.

Mistä sitä ääntä tulee?

Joona Haarala — Fri, 03 Sep 2010 05:18:37 +0000

Koko perheemme on ollut vuorotellen kipeä. Niin vain lentsu iski vauvaankin. Ilmeisesti nenä ja kurkku olivat sen verran tukossa, että hengittäminen tuntui vauvalta vaikealta.

Mikä on vauvan ratkaisu? No, itkupa tietenkin.

Itkun kuunteleminen yöllä on raskasta vanhemmille, mutta yön pimeinä tunteina piti hieman ihaillakin vauvan hengitystekniikkaa. On uskomatonta, miten vauva jaksaa huutaa todella pitkään yhtä soittoa äänen kärsimättä. Ääni lähtee oikeaoppisesti palleasta ja sitä myötä voimalla ihmisten ilmoille. Missä vaiheessa ihminen oppii hengittämään väärin?

Onneksi ei ollut korvatulehdusta ja isäkin sai lopulta nukuttua tovin - lastenhuoneessa isonveljen vieressä.