Blogit - suunnittelu

Juuli kisaa ja kulkee rutiinilla

Emmakaisa Jokiniemi — Sun, 26 Oct 2014 20:07:00 +0000

Esteratsastaja Anna-Julia Kontio on rutinoitunut matkustaja. Kilpailut kuljettavat Sveitsissä asuvaa ja treenaavaa Juulia ympäri Eurooppaa. Tänä viikonloppuna Helsinki International UB Horse Showssa hän oli menestynein suomalaisratsastaja ja nappasi sijoituksen Fardonilla niin lauantain Grand Prixssa kuin sunnuntain World Cupissakin.

Kilpailupäivä on ratsastajalle yhtä aikatauluttamista. Anna-Juulia Kontiolle kilpailupäivän suunnittelu on vuosien aikana tullut tutuksi. Kisapäivän Juuli suunnittelee sen mukaan, milloin luokka tai luokat ovat. Merkittävää on että hevonen ruokitaan, kävelytetään ja verrytellään oikeaan aikaan.

Vaikka arkirutiinit rikkoutuvat kisoissa, Juuli yrittää pitää ainakin hevosten normaaleista ruokailuajoista kiinni niin hyvin kuin mahdollista. Juulin hevoset saavat kilpailupäivänä aamuruuat noin 6.30. Ruokkimisen lisäksi hevosen hoitaja siivoaa karsinat ja kävelyttää hevosia mahdollisuuksien mukaan noin 10 minuuttia. Kävelytys onkin kilpailujen aikana erityisen tärkeää, koska kisapaikalla hevoset eivät pääse tarhaan moneen päivään.

- Kun hevoset eivät pääse tarhaan, niiden jumppa tulee pelkästään siitä, että niitä ratsastaa ja kävelyttää. Kisoissa pitää huolehtia siitä, että hevosia tuodaan tarpeeksi ulos karsinasta, jotta ne eivät turhaudu.

Hevosten päiväruokien aika on noin kello 12.00 ja iltaruuat hevoset saavat noin kello 18.00.

- Ruokinnat vaihtelevat kuitenkin sen mukaan, monelta luokka on. Yleensä hevoset saavat ruuan viimeistään kaksi tuntia ennen luokkaa.

Kävelytyksen lisäksi Juuli ratsastaa hevoset kisapäivänä noin 2-3 tuntia ennen rataa.

- Jos ei ole hoitajaa mukana, niin silloin on paljon stressaavampaa, kun pitää tehdä moni asia itse. Täällä HIHS:ssä on onneksi hoitaja mukana.

Aikataulujen lisäksi ratsastajan tulee suunnitella, mitä kilpailureissulle otetaan mukaan. Juuli on tullut HIHS:iin suoraan kilpailuista Oslosta, minkä vuoksi hevosauto on täynnä tavaraa.

- Meillä on mukana HIHS:ssä viisi hevosta. Meidän hevosautoon mahtuu yhteensä seitsemän hevosta, mutta esimerkiksi nyt yksi hevospaikka on täynnä tavaraa.

Juuli pakkaa kisatavarat yleensä päivää ennen lähtöä. Kokenut kisaaja ei mitään tarkistuslistaa tarvitse, koska vuosien saatossa Juulille on muodostunut rutiinit pakkaamiseen.

- Yleensä kisatavarat on valmiina hevosauton kaapissa, mutta tietysti tarkistan kaikkein tärkeimmät tavarat moneen kertaan.

Varavarusteita Juulilla ei ole tapana pakata mukaan, sillä hevosauto täyttyy mukavasti jo hevosten perusvarustuksesta. Jos jotain menee rikki niin, sitten lainataan.

- Parit varaohjat on mukana, mutta siinä se taitaa sitten olla.

Ratsastusvarusteiden lisäksi hevosauto täyttyy muista tarpeellisista tavaroista, kuten hevosen ruuasta.

- Tuon kisoihin oman heinän, jos se mitenkään on mahdollista, koska kisapaikkojen heinän laatu vaihtelee niin paljon. Tämä reissu on ollut niin pitkä, että olen käyttänyt vain kisapaikkojen heinää. Väkirehut otan tietysti aina mukaan.

Kisojen jälkeen, kaikki kisamatkalla mukana ollut tavara pitää käydä vielä läpi.

- Purkaminen kisojen jälkeen on melkein pahempaa, kuin pakkaaminen, koska kaikki tavarat pitää pestä. Laitan kisakamat aina pesun jälkeen valmiiksi taas seuraavia kisoja varten. Sitten lähteminen on taas helpompaa, kun kaikki tärkeä on mukana.

Kuvat: Emmi Kähkönen

Lainaus

ABC ei onnistuisi julkisena IT-hankkeena

Vesa Metsätähti — Sun, 26 Feb 2012 07:22:00 +0000

Epäonnistuneet IT-hankkeet saavat huomiota mediassa. Esimerkiksi vuoden 2011 lopulla hieman epäonnisen uudistushankkeen läpikäynyt VR:n lipunmyyntijärjestelmä on ollut monenkirjavan uutisoinnin aiheena. Puolustusvoimien palvelinuudistuksen lisälasku saattaa herättää lisäkeskustelua.

Usein viivästyneitä, budjetteja ylittäviä ja puuttellisesti palvelevia projekteja ja järjestelmiä voidaan lukea selitettävän mm. puutteellisella vaatimusmäärittelyllä, kuten Pavel Haimin artikkelissa. Jokseenkin vastakkainen selitys, vedenpitävään vaatimusmäärittelyyn uskomisen kankeus, on alkanut näkyä 2011-2012 vaihteessa yhä enemmän, kuten Antti Koskelinin blogauksessa.

Keskustelun kohteena on useimmin julkishallinnolliset järjestelmät. Osin siksi, että niitä seurataan ja niistä saadaan enemmän tietoa, kuin yritysten sisäisistä tai välisistä hankkeista. Osin niihin liittyvien hankintamenettelyiden mukanaan tuoman hankaluuden vuoksi.

Minkälainen olisi nyky-ABC:n tarjouspyyntö?

Jos jokin julkishallinnollinen taho tilaisi ABC-asemien toteutuksen, niin tavoitteeksi saatettaisiin mainita esimerkiksi:

kuntakeskusten siirtäminen lähemmäs valtateiden varsia
kaupankäyntikeskittymän luominen ja paikallisten tuotteiden myynnin mahdollistaminen tämän yhteydessä
suomalaisen valtatiemaiseman muuttaminen ja harmonisoiminen
lämpimän ruoan 24h tarjoaminen
paikka uutuuslevyjen lanseeraamiselle
400 polttoainemyyntipistettä eri puolilla maata
jne.

Kävisikö tälle projektille kuin julkisille palvelu- ja tietojärjestelmähankkeille? Olisiko homma edes hoidettavissa? Rahalla voi tarjota lämmintä ruokaa ympäri vuorokauden ja polttonestettä voi laittaa tarjolle, jos kukkaro kestää. Ihmisten käytöstä on kuitenkin vaikea muuttaa pelkällä määräyksellä.

ABC startuppina

Myönnetään, että ABC ei vastaa perinteistä käsitystä aloittelevasta yrityksestä, jonka jokainen askel saattaa olla horjahdus taloudellisen turmioon. Kirjassa The Lean Startup Eric Ries käyttää termiä sisäinen startup viittaamaan toimintaan jo vakiintuneiden yritysten sisällä. Kun toimintaan liittyy suurta epävarmuutta, tavoitellaan jotain jonka tulos on epävarma, melko lailla hämärän peitossa. Kuulostaa siis hieman julkishallinnolliselta IT-projektilta.

Kirjassa esitetään, että aloittelevaa toimintaa pitäisi arvottaa sen perusteella, miten nopeasti opitaan, mikä on oikeasti arvokasta asiakkaille ja mille voi rakentaa kestävää businesta? Neuvotteluhuoneiden uumenissa tehtyjen arvausten todetaan olevan inhimillisiä ja usein hyviä, mutta usein vääriä.

The Lean Startup ei ole ajatustensa kanssa mitenkään yksin. 2000-luvulla julkaistun Ketterän ohjelmistokehityksen julistuksen hengessä on julkaistu useita tuotekehitystä ja businesta yhdisteleviä opuksia ja näiden ajatusten yhteydessä viitataan usein Toyotan tuotantomalliin. Mallit ja säännöt kuulostavat kovin yksinkertaisilta, mutta usein käytännössä intuition vastaisia ja vaativat ympäröivältä toiminnalta (asenne)muutoksia.

Eric Ries esittää Lean startupissa melko yksinkertaisen rakenteen:

Vision
Steer
Accelerate

ABC ja vision

Suunnittelutyötä ajatellaan usein ongelmanratkomisena. S-ryhmällä oli ongelma. Huoltamoketjut lopettivat pieniä polttoaineasemia syrjäseuduilta. Kun bensaa käytiin tankkaamassa isommassa taajamassa, siellä hoidettiin samalla ruokaostokset. Lähikaupalta katosi elinvoima. Miten pitää elintarviketarjonta asiakasomistajien saatavilla ympäri Suomen?

Oman polttoaineketjun perustamisesta on kai ollut aiemminkin puhetta, mutta nyt katoavien kylmäasemien korvaaminen todettiin tärkeäksi osaksi ratkaisua. Eri malleja vertaamalla S-ryhmässä todettiin, että päivittäistavarakaupan, polttoainekaupan ja ravintolan yhdistelmällä saavutettaisiin riittävän kestävä kustannusrakenne.

Ketjun rakentamisessa haasteena on riittävän tasalaatuisen tuotteen tarjoaminen (varsinkin ravintolapuolella). Logistiikastahan S-ryhmällä on vankka kokemus.

S-ryhmässä tiedettiin, mikä on kustannus- ja suoritusmielessä mahdollista ja minkä hallitsemiseen on sopivat osaamiset?

Arvo-olettamat ja asiakkaat

Asiakasta ei ilahduta paljoa tieto siitä, että kustannusrakenne on tehokas. The Lean Startupin esittämän mukaan tarvitaan arvo-olettamia1 — arvauksia siitä, mikä on asiakkaalle arvokasta. Selvitystyön perusteella arvo-olettamiksi nousi mm. suuret puhtaat vessat, jotka löytyvät heti sisäänkäynnin kulmalta.

ABC ja steering

Huoltamoketjua ei lähdetty rakentamaan lopulliseksi, täydelliseksi ratkaisuksi. Heti alussa ei ollut selvää, että huoltamoita olisi kolmea perusmallia. Vuonna 1998 joku saattoi jo olettaa, että 13-vuotta myöhemmin huoltoasemilla ET-lehden kanssa tarjottaisiin seniori-iltapäiviä. Lanseerauksessa keskityttiin kuitenkin minimituotteen lanseeraamiseen ja arvo-olettamien sekä kasvu-olettamien varmentamiseen.

The Lean Startup esittää prosessiksi julkaisemista, mittaamista ja oppimista. Kun näkemys hyvästä ratkaisusta on mielessä, sitä pitää päästä validoimaan mahdollisimman nopeasti jotain julkaisemalla. Todellista toimintaa tarkastelemalla ja asiakkaan kanssa keskustelemalla mitataan, miten arvo-olettamat toimivat. Opitun perusteella rakennetaan uusia arvo-olettamia, joita sovelletaan seuraavaan julkaisuun.

ABC:n kohdalla tämä näkyy toimineen ilmeisen hyvin. Varmennettua oppimista ei lopetettu ensimmäiseen onnistumiseen. Heikkoja signaaleita kentältä on kuunneltu hyvin tarkasti ja uusia arvo-olettamia on rakennettu jatkuvasti. (Esimerkiksi Seniori-iltapäivät tai kisoihin matkaaville urheilujoukkueille tarjottavat Sportti-menut — ennakkotilauksena 10 % alennus, tai savonkielinen palvelu).

ABC ja accelerate

Niiltä osin kuin arvo-olettamat osoittautuvat oikeiksi, voidaan painaa kaasua. Kehitystä tehdään pienissä erissä, joissa kokonaisuus tehdään alusta loppuun peräkkäin monta kertaa. ABC-asema toisensa jälkeen antaa lisätietoa sille, miten taustalla toimiva logistiikka ja seuraava asema kannattaisi rakentaa. Tämä on melko vastakkaista sille, miten ohjelmistohankkeissa edetään usein hyvin pitkälle, ennen kuin saadaan toteutettua jokin osa koko arvoketjusta. Pienissä erissä toteuttaminen on kuitenkin välttämätöntä julkaisemalla oppimiselle.

Kaasun painaminen tapahtuu pitkälti kysynnän luoman imun eikä innokkaan tarjoamisen ansiosta. Esimerkiksi kysyntä 24 tuntia vuorokaudessa saatavilla olevalle lämpimälle ruoalle oli paljon suurempaa kuin, mitä ketjun alkua kehitettäessä oli osattu odottaa. Ravintolapalveluiden kohdalla onkin tapahtunut mittavaa kehitystä ja vauhdin lisäämistä.

Entäs sitten?

ABC näyttää siis kehittyneen pitkälti lean-ajattelun (mikä mahtaisi olla oikea suomennos tälle?) mukaisesti. Julkisena hankintana tämä olisi tuskin onnistunut, koska merkittävä osa nykyiseen laajuuteen ja tarjontaan kehittymistä on saavutettu jatkuvalla iteraatiolla.

Käyttäjien, asiakkaiden osallistamisesta kehitystyöhön puhutaan onneksi nykyään usein jo perinteikkäämmänkin busineksen kohdalla. Arvo-olettama on yksi tapa käsitellä tutkimustyötä ja tuoda se osaksi kehitystyötä. Jokaista asiakkaan antamaa vihjettä ei kannata uskoa sellaisenaan. On tärkeämpää miettiä, mitä pyyntö merkitsee ja minkälaiseen arvo-olettamaan se viittaa. Suuret amerikkalaiset keksijät tv-sarjaa seuranneet muistanevat esimerkiksi, miten fokusryhmässä heitetty toive saada ohje-DVD kuntoiluvälineen yhteydessä, toteutettiin sellaisenaan sen sijaan, että olisi pyritty muuttamaan käsitemaailmaa ja laittamaan opasvideot, vaikka YouTubeen, jolloin ne olisivat toimineet samalla tuotteen markkinointina. ↩

Lainaus

Lähetystoiminnan sarkajako ja maaton internet

Vesa Metsätähti — Thu, 23 Feb 2012 09:21:36 +0000

Televisio- tai radiokanava voi lähettää ohjelmaa korkeintaan 24 h vuorokaudessa. Sydänyönä ei kannata lähettää ohjelmaa ollenkaan ja illalla lähetysaika on arvokkainta. Kun mietitään miten palvellaan ja ketä palvellaan voidaan siivuttaa tätä hyvää ja parempaa maata eri genreille.

Lisäksi kanavien profiilia rakennetaan päättämällä kenelle maata jaetaan minkälainen siivu.

Vuoden 2009 TV-kanavien lähetystoiminta näyttääkin Ylen osalta sarkajaetulta kyläyhteisöltä. (Ja vertailuksi: Sub on melko erilainen; jos lyötäisiin rinnan saman konsernin muutkin kanavat saattaisi tulos olla enemmän isojakoa?).

Käytännössä tuo toteutuu, kun kanavia jaetaan erilaisiin ohjelmapaikkoihin joihin sitten tilataan tai ostetaan paikkaa vastaavaa ohjelmaa. Voi olla, että tullakseen tilatuksi jotakin ohjelmakonseptia pitää säätää, jotta se sopisi kyseiseen paikkaan. Voi tietenkin käydä niin onnellisesti että kertakaikkisen mahtava idea pitää saada ilmoille ilman säätöä ja sarkajakoa muutetaan jotta tämä mansikka saadaan kylvettyä.

Toisaalta lähetettyjen tuntien ja genrejen mukaan myös arvioidaan toimintaa. Lähteenä olleessa LVM:n materiaalissakin vertaillaan noita tunteja/genre/kanava. (Kyllä, katsojaluvutkin vielä ja moni muukin asia löytyy vertailutapojen listalta, mutta siitä ehkä joskus toiste).

Minkälaisia läänityksiä internetissä jaetaan?

Verkossa ei ole tilaa, jota voisi jakaa paloiksi niinkuin peltomaata ja rantoja aikoinaan. Rajoitteena profiilin rakentamiselle ei toimi jaettavissa oleva lähetysaika (ja tämän sisällä jaettavat hankinta- tai tuotantobudjetit).

Budjettia voi aina jakaa. Sen hallinnoimiseksi voi koittaa keksiä ohjelmapaikkoja vastaavia rakenteita joihin voi tilata sitten … jotain.

Näitä vastaamaan ei pidä tehdä asiakkaalle samoja rakenteita verkkoon. Verkossa ei ole parasta katseluaikaa tai rakenteita johon asioita voisi sijoittaa. Julkaisuun käytettävä rakenne ole sama asia kuin niiden markkinointi. Jokaisen sisällön pitäisi präjätä omilla ansioillaan eikä siksi että ne on tilannut tai tuottanut taho X.

Hallittavat kokonaisuudet ovat paljon pienempiä ja itsenäisempiä. Brändien rajat ja suhteet —ainakaan niitä rakennettaessa— eivät ole yhtä selviä kuin tuollaisessa ajallisessa jatkumossa.

Entäs sitten?

Siinä missä vaikka telkkarissa kanavaidentiteettiä ja toimintaa hallitaan tekemällä rakenteita ja hankituttamalla niihin jotain lähtetettävää, ei sama toimi verkossa (riippumatta siitä millä vehkeellä sitä käytetään).

Lähetystoiminnassa voidaan ratkoa ongelmaa joka syntyy tyhjästä ohjelmapaikasta joka pitää täyttää paikan määrttelyyn sopivalla ohjelmalla.

Verkossa ratkottava asia löytyy suoremmin asiakkaista. Ei tehdäkkään rakennetta johon tilataan sisältöä. Pin vastoin: rakenne muodostetaankin sen perusteella mitä on tarjolla ja miten sitä käytetään.

Ei: “Palvelemme 17 ½-vuotiaita perustamalla niille palvelun” vaan “Selvittäkää millä sisällöllä tai ominaisuudella voimme palvella 17 ½-vuotiasta ja missä tilanteessa”.

Pitää muistaa, että internetissä tapahtuu HD-teknologiaan siirtymisen tasoinen muutos kerran pari vuodessa ja nyt tietyllä tavalla tietystä yhteydestä löytyvä aritikkelisarja voi olla tarpeen esittää melko toisenlaisessa yhteydessä ja ulkoasussa huomenna.

Myös ohjelmapaikkaa vastaavan rakennelman tekeminen vaatii verkossa paljon teknologisia perustamisponnistuksia.

Vielä hieno kaavio

Aiheeseen liittyy vielä tällainen kaavio:

Jonkin verkkoon tilattavan perään haikailtaessa ei voida lyödä lukkoon kolmion jokaista nurkkaa. Jos 17 ½-vuotiaille halutaan tehdä jutusarja romantiikan ajan säveltäjien ylärekisterin käytön eroista, niin tilauksessa ei voida realistisesti haluta sen koukuttavan päivittäisiksi lukijoikseen 80 % ikäryhmästä.

Jos haluaa saada kaupunkilaiseläkeläiset puhumaan valaanpyynnistä, niin on parasta antaa toimeksi sen arvioiminen millä tämä voitaisiin saada aikaan ja sen todentaminen saako tämä ko. vaikutuksen oikeasti aikaan ko. ryhmässä.

Lainaus

Pinterest jyrää Facebookin!

Vesa Metsätähti — Sat, 18 Feb 2012 19:12:43 +0000

Miksi Pinterestiin näyttää liittyvän läjäpäin tuttuja joiden ei olisi uskonut innostuvan kuvien kokoamisesta ja kokoelmien seuraamisesta?

Ehkä parempi kysymys olisi: miksi juuri Pinterest näyttää saaneen nostetta, eikä mikään niistä muista, lähes samanlaisista palveluista? Tai mikään niistä palveluista joilla voisi tehdä ihan samaa: jakaa verkosta löytyviä kuvia ja seurata sitä mitä muut jakavat.

Pinterest, Zootool, ffffound, dribbble, vi.sualize.us ja muut kuvien kirjanmerkitsemispalvelut ovat ominaisuuksiltaan lähes samanlaisia.

Tumblrilla harrastetaan paljon samaa toimintaa ja flickrin ominaisuuksilla ja rakenteilla voisi toteuttaa Pinterestin. Seteillä voisi rakentaa pinboardeja ja kontakteista voisi tehdä pinboardin seurattavia.

Onko Pinterestin nousukiito pelkkää sattumaa, oikeaa ajoitusta vai liittyykö siihen suunntteluvalintoja? Ja miksi vaikkapa Google+:n kohutaan flopanneen jos samaan aikaan sosiaalisen toiminnan kentällä on tilaa Pinterestin kaltaisen palvelun leviämiselle? Kaikki yllämainitut palvelut ovat samalla tavalla sosiaalisia, joten se ei ainakaan toimi tässä tapauksessa moottorina.

Jokainen menestyvä mutkikas palvelu on ollut aikoinaan yksinkertainen toimiva palvelu. Ja hyvin menestyvä tarkkaan fokusoitu palvelu voi kasvaa kattavaksi ja menestyväksi. Siksi vääjäämätön Facebookin syrjäyttäjä saattaisi nousta esimerkiksi Pintereststä.

Mutta miksi siis Pinterest? Tässä muutama arvaus.

Pinterestin käyttöliittymä on parempi

Ominaisuudet palveluissa ovat jokseenkin samat. Pinterest ei missään nimessä ole monipuolisin noista palveluista. Ominaisuuksien rajaamisen lisäksi se korostaa rohkeasti tärkeimpiä ominaisuuksia joka käänteessä. Palvelun toiminnot ja näiden esillepano kertoo johdonmukaista tarinaa kuvien kokoamisesta nastalla esille kiinnittäen tarinaa, joka on käyttäjälle helposti ymmärrettävä.

Pinterest on onnistunut sopivien kärkikäyttäjien löytämisessä

Merkittävää näissä eri palveluissa ovat erot niissä jaettavien kuvien sisällössä. Käyntikortteja, julistetaidetta, fantasiakuvitusta, vintagepornoa, ruutukaappauksia peleistä… Pinterestissä oli (ainakin vielä joku kuukausi takaperin) merkittävän paljon käsitöitä. Itse tehtyjä ja internetissä nähtyjä.

Kärkikäyttäjät—porukka, joka pitää saada ensiksi liikkeelle, jotta palvelulla olisi kasvumahdollisuuksia—määrittävät jakamallaan materiaalilla paljon sitä, minkälaiseksi mielikuva palvelusta modostuu. Toisenlaisella pesämunalla tulos olisi saattanut olla toinen.

Pinterestillä on selvä fokus, se painottaa sopivaa asiaa

Sosiaalinen kuvanjakopalvelu ei ole kaiketi vielä tarpeeksi tarkka rajaus, koska kaikki siihen määritelmään tungettavissa olevat palvelut eivät kasva samaa vauhtia. Suunnittelutyöllä Pinterest ei voi vaikuttaa siihen, mihin sitä käytetään. Rajaamalla toimintojaan ja tuomalla kuvataulut keskeiseksi tavaksi jäsentää materiaalia, palvelu on helppo ymmärtää. Lisäksi fokus sattuu sopimaan käyttäjille.

Esimerkiksi Tumblrissa voisi tehdä kuvakokoelmia asiasanojen avulla. Sen voisi myös esittää melkoisen samalla tavalla, niin kuin vaikka ummhellon käyttämä teema tekee. Pinterestiä tehtäessä tuo on kuitenkin päätetty keskeiseksi tavaksi toimia.

Samalla Pinterest on rajannut (ainakin näin aluksi) jaettavan median tiukasti kuviin. Esimerkiksi Zootoolissa taas saa jakaa kuvien lisäksi osoiteita, saitteja, tekstejä, videoita… Olisi helppoa ajatella, että monipuolinen on parempi, mutta se pitää harvoin paikkaansa. Ainakaan aluksi.

Pinterest etenee sopivalla vauhdilla

Sopiva vauhti tarkoittaa sitä, että palvelu malttaa lähteä liikkeelle niillä ominaisuuksilla jotka ovat ehdottoman välttämättömiä. Ja palvelu osaa olla ahnehtimatta itselleen osa-alueita, ominaisuuksia, toimintoja tai käyttäjiä jota se ei hallitse.

Ffffound on julkaistu muutamia vuosia ennen kuin Pinterestiä alettiin rakentaa. Ffffoundiin ei voi nykyisin rekisteröityä, vaan sinne kutusutaan. Ehkä kysyntä kasvoi nopeammin kuin teknologia antoi myöten? Tai kenties ffffound olisi kärsinyt inflaatiota jos sinne olisi suuret ihmismassat olisivat jakaneet siellä “vääränlaisia” kuvia. (Ja voihan olla että rajattu käyttäjämassa sopii ffffoundin strategiaan paremmin kuin agressiivinen kasvu).

Pienen kohun säestämänä liikkeelle lähtenyt Google+ oli julkaisun yhteydessä paljon Pinterestiä monipuolisempi palvelu (ja kyllä, tehtykin ihan toiseen tarkoitukseen). Se imi käyttäjiä kuin sieni, vaikka palveluun pääsy oli aluksi melko hankalaa. Käyttäjämäärä räjähti kun Google+ päätyi avoimeen betaan. Nyt sitä solvataan iltapäivälehtien artikkeleissa aavekaupungiksi. Kärkikäyttäjille Google+ sopi hyvin, alun hiomattomuus oli näille ennemmin etu kuin haitta. Isoille massoille homma ei kuitenkaan auennut (ja Facebook vastasi samaan aikaan voimakkaalla uudelleensuunnittelulla). Tuliko Google+ avoimeen betaan liian nopeasti? Kärkikäyttäjien innostuksesta ei onnistuttu kuitenkaan tekemään käännöstä massojen mielyttämiseen.

Pinterestillä on vain tuuria

Ehkä juuri tänä jouluna oli mahdollista saavuttaa kriittinen käyttäjämassa, jotta palvelun leviäminen saatiin liikkeelle? Sopva taho on sattunut kirjoittamaan palvelusta mukavaan sävyyn? Voi olla että kyse ei ole mistään mitä tiimi on tehnyt.

Nähtäväksi kuitenkin jää miten palvelu reagoi käyttäjämäärien kasvuun, jääkö se pinnalle ja mihin sen kehitys lopulta vie.

Jatkoja

Pinterestin käyttö ja käyttötavat ovat lisääntyneet blogauksen jälkeen. Muun muassa yrityskäyttö on lisääntynyt myytävien asuntojen kuvien jne. ilmaantuessa myös Pinterestiin.

Lue Jenni Siikanivan juttu Pinterstistä ja sen yrityskäytöstä.

Lainaus

Älä tilaa vahingossa kallista: projektien hintaluokat

Kirjoittaja on Yle.fi designissä konseptisuunnittelijana toimiva Vesa Metsätähti — Tue, 10 Jan 2012 08:58:25 +0000

Projektien ja tuotantojen luokitteluun on isommissa taloissa erilaisia malleja. Vaikka niissä voi esiintyä runsaastikin muuttujia mitataan lopulta yleensä (kalenteri)aikaa ja rahaa. Tai ainakin rahaa.

Tässä universaaliksi todettu malli, josta voi jo toimeksiantoa laadittaessa tietää miten paljon tekemiseen palaa oikeasti aikaa ja rahaa:

Kallein luokka: “Teillä on vapaat kädet, päästäkää luovuutenne valloilleen”

Jos joku maksaa suunnittelu- ja toteutustyöstä on rajoitteita aina. Käytännössä aikaa ja rahaa kuluu kun koitetaan arvata mitä toimeksiantoa tehtäessä oli mielessä ja mitkä kaikki asiat sitä oikeasti rajoittavat.

Ihan kuin mastermindiä pelaisi! Paitsi että mastermindissä on tunnettu tapa kommunikoida ratkaisuyrityksiä ja antaa palautetta.

Toiseksi kallein luokka: “Sen pitää olla juuri tällainen”

Melkein tällainen saattaisi järjestyä pienellä vaivalla. Sen viimeisen pyöristyksen tekemiseen ja toimivuuden varmentamiseen saattaa mennä enemmän aikaa kuin kaiken muun prosessoimiseen.

Lisäksi voi olla että juuri tällainen osoittautuu myös huonoksi ratkaisuksi kun päästään konkretiaan.

Valmiin speksin mukaan tilattavat hankkeet (niinkuin VR:n lippukaupan ja hinnoittelun uudistus) putoavat muuten tähän kategoriaan.

Kallis luokka: “Selvittäkää toteutustyön sivutuotteena mitä oikeastaan kannattaisi tehdä”

Jonkin toiminnan suunnittelu ja toteutus saattaa olla melko triviaalia. Jos odotetaan kertarysäyksellä valmista, toteutuksen sivutuotteena ei kuitenkaan löydetä sitä missä busineksessa ollaan.

Konteksti ja se mitä käyttäjille muudään vaikuttavat aika paljon siihen miten se toteutuskin oilisi hyvä laatia. Iteraatiot lisääntyvät, päätöksenteko ja hyväksyntä vaikeutuvat ja rahaa palaa.

Keskihintainen luokka : “Tiedän, ettei asia oikeasti ratkea tällä, mutta tehkää silti tämä ratkaisu”

Projektin näkökulmasta aikaa ja rahaa palaa kun ratkaisun laatimiseen ja tuottamiseen ei löydy hyviä perusteita. Iteraatiot lisääntyvät ja mutkistuvat kun päätökset pikkuasioista nostetaan komiteoiden seulottaviksi.

Halvempi luokka, ainakin pidemmällä aikavälillä: “Tämä yksittäinen asia pitäisi saada ratkaistuksi nyt ensin”

Tavoitteet saattavat olla kovat ja visiot villit. Ensiksi voidaan kuitenkin koittaa ratkoa ja toteuttaa ihan pieni osa mahtipontisesta kokonaisuudesta. Jos samalla varmennetaan millä on arvoa ja miten saavutetaan kasvua vältetään työn ja rahan hukkaanheittämistä.

Lainaus

Sisältö hyödykkeenä, eli miten Intialainen kuvaisi Suomen sisällissotaa?

Fri, 23 Sep 2011 07:46:44 +0000

Mediatalossa tulee aina lopulta puheeksi sisältö. (Ja jos ei tule niin sitten ollaankin jo pulassa).

Puhe sisällöstä on ongelmallista, koska se määrittelee puheena olevaa asiaa turhan laveasti.

Sisältöbusines on usein kuitenkin siitä kiitollista, että innokkaat ja taitavat tekijät saavat jonkinlaisen julkaistavan teoksen aikaiseksi. Ilma-aika jää harvoin tyhjäksi, vaikka sisällön määrittely tapahtuisikin kovin laveasti.

Itseasiassa sisältöä on olemssa aika paljon ja useimmin löytyy jotain julkaistavaa.

Minkälaisen artikkelin intialainen kirjoittaja tuottaa Suomen sisällissodasta?

Yllättävän hyvän.

Puhuessaan onnistumisestaan mediatoimija mainitsee julkaistavan sisällön määrän, ainakin sisäisen tehokkuuden mittarina. Päätin koittaa taannoin mikä olisi halvin tapa tuottaa riman ylittävää julkaistavaa.

Tilasin taannoin Intiasta lyhyen artikkelin Suomen sisällissodasta:

200-300 sanaa
sisältää numerotietoa kaatuneista
tietoa taistelun osapuolista
jonkinlainen huomio hävinneen osapuolen näkökulmasta

Artikkelin hinnaksi tuli 4 $ ja se toimitettiin seuraavana aamuna.

Luonollisesti artikkeli oli englanniksi, mutta minkälaisella panoksella hankkisivat suomenkilisen kirjoittajan? Näillä sisällöntuotantoklustereilla on joustavia sopimuksia: voit antaa sisällönhallintajäjestelmään oikeudet ja kirjoittavat vaikka viikossa 100 artikkelia määrätyillä spekseillä. Kunnon määrästä saa kunnon alennuksen. Syötteeksi kelpaisi sopimuksen mukaan varmasti kuvat, videonpätkät ja keskustelunavaukset.

Vastaavanlaisella diilillä voi saada eri puolilta maailmaa myös video-, kuva- ja audiotuotantoa (jossa laatu kärsii kyllä eri tavalla).

Miltä artikkeli näyttää?

The Finnish Civil War

The Finnish Civil War is one of the most important events in the history of Finland. Fought in Finland from 27 January to 15 May 1918, the war was an outcome of the national and social upheavals caused by World War I. The civil war was fought between the forces of the Social Democrats led by “Reds” the People’s Deputation of Finland and “Whites” the forces of the non-socialist, conservative-led Senate. The Reds had direct support from the Russian Soviet Republic and the Whites had military assistance from the Germans.

Since Finland was the part of the Russian Empire, it got directly affected by the 1917 February and October Revolutions in Russia. The Russian empire collapsed during the World War I and the whole chaos led to the breakdown of the Finnish state and society.

The war, induced by a general strike in 1917 called by Finnish workers against Bolshevik takeover, soon turned into armed conflicts between the Red and White soldiers, causing death of many soldiers. The white troops comprised of farmers mostly, while the Reds had the support of the urban modern class.

The whites had a lot of advantages over the Reds, which actually became the prime reason of their defeat. The Whites had a professional leadership, while the Reds not only had poor leadership but also lacked training, discipline and proper food. As a result, the Whites had a decisive victory by reducing the control area of the Reds and never giving them a second chance to make a comeback.

Though the end of the war brought in sweet victory for the Whites, the war cannot be forgotten for the number of casualties involved. About 37,000 people died during the war, shockingly most of them not on the battlefield. The soldiers and their sympathizers were killed and tortured by political terror campaigns. The loss of so many casualties also marred the Independence Day celebrations.

Julkaisu on triviaalia

Verkossa kuka vain voisi perustaa blogin, youtube-kanavan, tms. johon voi tilata jotakin intiasta.

Julkaistua materiaalia mittaamalla kuka vaan voi siis olla mainio toimija. (Jos taskurahat riittävät). Tulevaisuudessa julkaisukanavan omistamisesta saa entistä vähemmän etua.

Millä sitten on väliä?

Pitää tietää mitä julkaista, riippumatta siitä kuka sen sisällön tuottaa. Tärkeää on julkaista jotain, millä on merkitystä yleisölle. Suunnitelmallisesti. Tarjota se kulutettavassa muodossa.

Eikö sitten tekijöillä ole väliä?

Vanha sanonta: “sodan ensimmäinen uhri on totuus” ei pidä paikkaansa. Ensimmäisenä uhrina kaatuvat suunnitelmat.

Intialaisiakin pystyy uudelleenohjeistamaan, mutta paremmin homma etenee, jos taitavat tekijät ja suuntaa määrittelevät tekevät työtä yhdessä. Silloin pystyy reagoimaan odottamattomaan (jota varmasti tulee) ja säätämään suuntaa helpommin.

On kuitenkin kiusantekoa jättää taitavat tekijät selviämään ilman suuntaa ja suunnitelmaa. Vain reagoimaan. Silloin businestasi ohjaa joku muu kuin sinä.

Lainaus

Tägäys: hopealuoti onkin lyijyä!

Wed, 24 Aug 2011 11:12:12 +0000

Tägitys, mistä tässä nyt oikein puhutaan?

Tägi ja tägitys roikkuu vielä tämän hetken pelastavien komponenttien ja toimintatapojen listalla. Se on siis osa sitä pitkää perinnettä, jossa jokin ajan myötä vaihtuva asia tekee palvelusta tai sisällöstä hyvän.

Asiasanoitus, tägäys, avainsanat… tässä yhteydessä tuosta kaikesta puhutaan tägeinä. “Mertkitsin tämän tällaiseksi kirjoittamalla kylkeen tämän”. Tägäyksellä on kaiketi yleensä vähän enemmän painotusta folksonomiaan ja epämuodolliseen merkkaukseen sisällön sekaan.

Tässä yhteydess tägitys on kuitenkin sekä toimintatapa että tietoa, joka on jonkun varta vasten ja tahallaan valitsemaa. Tietoa, joka lisätään jonkun muun sisällön rikastamiseksi. Eikä nyt rajata kokonaan pois mahdollisuutta ajatella automaattisesti tai julkaisun sivutuotteena syntyvää tietoa tägeinä (esim. aikaleima).

Ongelmia tägien kanssa

Tägi —jonkun sanan lisääminen muun sisällön yhteyteen— on ratkaisuna helpon kuuloinen. Tähän tägäämiseen tulee kuitenkin ongelmia heti kun sitä tehdään muuten kuin omaksi tai kaveripiirin iloksi.

Tägi kohdistuu huonosti

Tägi ei välttämättä kerro mikä rooli sillä on sisällön kuvaajana.

[runo] - puhutaanko tässä runoista vai onko sisältönä runo? Runo voi olla myös henkilön nimi.

Tägit selittävät huonosti itseään

Lyhenteistä on vaikea tietää mistä on kyse. [HCM] voi olla useampikin asia, mutta mikä juuri tällä kertaa? Joskus sisältö selittää tägiä, joskus taas ei.

Selkokielinenkään sanasto ei aina kerro mistä on kyse. [WhatNotToWear] kuvaa hyvin missä mielessä jokin lausahdus julkaistaan. Roistovaltioissa voi monelta mennä ohi että kyseessä on TV-sarja jota kommentoidaan tai jonka hengessä kommentoidaan.

Tägi ei välttämättä siis lisää ymmärrystä. Lisäksi se saattaa laimeta kun sen käyttö leviää kyllin alkuperäisen tai tarkoitetun ulkopuolelle (uudistuminen ja ennakoimaton kehityshän on pop, mutta ilmaisuvoiman katoamista ei kukaan kai toivo).

Esimerkiksi tämän kirjoituksen asiasanoissa / tägeissä on termi ‘konseptiklinikka’. Termi pitää selittää jossain muualla (ja olisi mukava jos ko. termistä pääsisi sen selitykseen, niinkuin internetissä hypertekstin kanssa olisi määrä).

Tägit eivät aina kovin yhteismitallisia

Tägin ilmaisuvoima ja luonteva kohdistuminen vaihtelevat eri yhteyksissä. Aikeeksi tarkoitettu ei käy välttämättä kuvaamaan aikomusta toisaalla tai sisältötyyppiä muualla.

Varsinkin isommassa organisaatiossa kaivataan aina yhtä yleiskäyttöistä asiasanastoa. Käyttäjä- ja businesvaatimukset vaihtelevat niin kovasti että kompromissit syövät järjen koko järjestelmästä.

Konkretian tägääminen on helppoa mutta ei niin hyödyllistä

Videosta on helppo sanoa että siinä esiintyy hevonen. Se voi olla ihan hyödyllistäkin. Voisi olla kivampi tietää että tässä käytetään jotain ratsuna tai että tunnelma on surrealistinen.

Tunteet, konseptit, asenteet. Joissain tapauksissa ne ovat paljon esineistöä hyödyllisempää merkkausta. Monista sanastoista näitä löytyy myös vähemmän.

Tägeistä ei aina hyötyä

Esimerkiksi uutisten tägääminen voi olla hankalaa. Tägeja saatetaan ajatella vaikka hakemisen helpottamiseksi. Jos uutissisältöä kulutetaan pääasiassa tuoreuden perusteella ja eiliseen ei palata, voi tägääminen mennä hukkaan.

Suosituimpien tägien listaaminen saattaa jäädä kiusaksi. Niiden yhteydessä voisi olla tärkeämpää esittää miksi ne ovat suosittuja kuin näyttää mitä kaikkea niillä on tägätty.

Entäs sitten

Kannattaa laatia tapa kertoa mistä tägeissä on kyse ja kertoa mitä tägejä kannattaa käyttää. Satunnainen kommentoija saattaa hyvinkin kaivata tietoa siitä onko jo tapa kommentoida presidentinvaalien ehdokasasettelua. Tai tapa kertoa mitä jokin tägi tarkoittaa.

Osa tägien kuvaamisesta hoituu varmasti sisällön ja sen kytkentöjen kautta. Viimeisin [julkaisu], [runo]n yhteydessä esiintyy monasti [rakkaus] mutta tosi harvoin [varaanit].

Olisi hyvä olla olemassa tapa kertoa mitä sisällöstä tägi oikein kuvaa. [aiheena Kekkonen], [esiintyy Kekkonen], [viittaus Kekkoseen] jne. Oikein ahkera hoitaa tällaisen kuvaamisen tripleteillä ja tekee tägeistä sanastojen termejen välisiä relaatioita.

Subjeki –> predikaatti –> objeki. Kuvassa esiintyy kekkonen. Artikkelin tyylilaji on runo.

Tägien laatijoille kannattaa kertoa minkälaisella tarkkuustasolla asioita koitetaan tägätä. Puhutaanko [silmänpainetaudista], [silmäsairauksista], [sairauksista] vai ihan vaan [terveydenhoidosta]? Sopiva tarkkuustaso on tietenkin riippuvainen käyttäjistä ja busineksesta.

Voidaan tarvita myös hierarkia kuvaamaan tägien luokitusta tai suhteita. Voidaan kertoa että [silmänpainetauti] on [silmäsairaus] joka on [sairauksien] alaluokka ja liittyy [terveydenhoitoon]. Tällaisen kanssa törmätään jo kokonaisten käsitehierarkoiden synnyttämisiin (tai olemassaolevien hyödyntämisiin) eikä puhuta enää kovin kevyestä toiminnasta.

Jotain lajittelua kuitenkin saatetaan tavita arjessa. [kesto(lyhyt)] ja [kesto(pitkä)] ovat medialeikkeen pituuksia tägättäessä parempia kuin [lyhyt] ja [pitkä] jotka halutaan ehkä varata sisällön kuvaamiseen.

Joku asia mitä tägeillä oikeasti ratkotaan. Eli miks näitä asioita pitäisi tägittää? Jos ei tunneta syytä, niin valitut menetelmät saattavat mennä melkoisesti mönkään.

Mitä tägeillä voi tehdä?

… ja heti joku kysyy miksei se voisi olla kaikkea allaolevaa. Kai se voisikin. Sen mihin tägejä ja tägäämistä käytetään pitäisi olla valinnan tulos, eikä “näin on kai tapana tehdä” sivutuotetta. Käyttötarkoitus kun määrää mitä niiden tägien pitäisi sitten lopulta olla ja miten niitä käytetään.

Kohteena tägille voi olla näkymä jossa itse asia ei vielä ole esillä. Hakutuloksessa voidaan kertoa löytyykö otsikon takaa esim. haastattelu vai ei.

Tai sitten tägillä voi olla tärkeämpi rooli itse sisällön kyljessä, tiivistämässä sitä mistä on kyse tai mitä halutaan sanoa.

Aikomuksen kuvaaminen

Jo melko varhain joillekkin foorumille tuli otsikoiden yhteyteen tägitys. Toisaalta tällä madallettiin kansiorakennetta. Toisaalta kerrottiin siitä mitä sisältöä otsikon takaa oli löytymässä.

[ennakkojulkaisu], [kysymys], [julkaisu] jne. Osin tällä paikattiin puutteellista otsikointitaitoa, osin mahdollistettiin silmäily ja automaattinen käsittely.

Kuvittele jotain kuvausfoorumia. Miten paljon vähemmän katkeraa riitelyä saattaisi syntyä, jos otsikon viereen voisi kirjoittaa aikomukseksi [katso mitä näin] vs. [maailman paras kuva]. (Jälkimmäisen mukaanhan jotkut silmäilevät kaikkia postauksia).

Nykyinen tuttu vastine voisi olla vaikka Twitterissä #whitewhine -tägi viestin yhteydessä: “tiedän että maailmassa on oikeitakin ongelmia, mutta haluan silti valittaa” tai jonkun toisen ehdottamana “maailmassa on oikeita ongelmia, mutta valitat tästä”.

Keskeisen sisällön osoittaminen

“Keimo Hansiosta ei saa tulla ikinä ehdokasta!” voi puhua sekä Keimo Hansiosta, ehdokasasettelusta, siitä että joku ei saa olla jotakin. olisi hyödyllisintä jos sisältö selittäisi itseään, mutta viimeistään kone kaipaa tietoa siitä, että onko keskeinen sisältö Keimo Hansio vai se, että joku on ei-toivottu.

“[Keimo Hansio]sta ei saa tulla ikinä ehdokasta!”

“Keimo Hansiosta ei saa tulla ikinä ehdokasta! [ei-toivottu]”

Kytkennän osoittaminen

Mihin tämä nyt liittyy jos se ei käy asiasta ilmi (tai vaikka se käy asiasta ilmi). Samalla tämä tuo rakennetta mukaan sisältöön, käsittelyä varten.

“Keimo Hansiosta ei saa tulla ikinä ehdokasta!” voi liittyä presidenttikilpaan, liittyy todennäköisesti joihinkin vaaleihin jne. vaikkei sitä tuossa ihan suoraan sanottaisikaan. Tarvitaan joku rakenne kertomaan mihin tuo liittyy jotta asian voi ymmärtää paremmin ja jotta sen voi ymmärtää myöhemminkin.

“Keimo Hansiosta ei saa tulla ikinä ehdokasta!” [presidentinvaalit 2012]

Löytämisen helpottaminen

Tägiksi kirjoitettuja sanoja saatetaan tarjota ensi sijassa hakukoneelle. Varsinkin jos sisältö on jotain muuta kuin tekstiä.

Joskus tällä paikataan haun puutteita. Toisaalta taas paraankaan haun ei ole helppo ymmärtää mikä on esimerkiksi artikkelin pääasiallinen sisältö (mutta tässä mennänkin jo vähän eri merkkaukseen kuin mistä tägättäessä on kyse).

Rakenteen tuominen

Rakenteeksi —erilaiseksi luokitteluksi, kategorisoinniksi, tyypitetyksi— tehdyt tägit ovat suka hakukonetta varten kirjoitetulle tekstille.

Rakenteeksi käytetyt tagit liittävät sisällön johonkin suurempaan kokonaisuuteen, vaikka siihen ei suoraan viitattaisikaan. Vähän samaa siis kuin aiempi #whitewhine -esimerkki. Rakennetta tuova tägäys ei kuitenkaan kerro aietta vaan littää ennemmin yhteen.

[runo], [resepti], [Sibeliuksen teokset] jne.

Näitä tägejä lukee ensisijaisesti kone. Ihminen saattaa hyvinkin tunnistaa runon ilman että sitä erikseen merkitään.

Kansiorakenteen täydentäminen tai korvaaminen

Rakennetta tuovien tägien spesifi käyttö liittyy yrtyksiin korvata täydentää tiedostojärestelmiä ja kansioita. Tägejä kansioiden sijaan käytettäessä yksi asia voi kuulua helpommin useampaan paikkaan. Listattavat asiat on tapana suodattaa erilaisin tägiyhdistelmin ja esittää suunnattomina listoina.

Sisältöjen yhdistely eri järjestelmien välillä

Jos vaikka julkaisee artikkeleita omassa systeemissään ja videoita jonkun toisen osapuolen palvelussa, käy näiden niputtaminen ehkä vaivattomimmin jonkin tägin perusteella.

Kun näytetän kirjoitus tägillä [tripoli] haetaan samalla toisesta palvelusta esille liuta videoita tägillä [tripoli] ja toivotaan että ne vastaavat jokseenkin hyvin aihetta.

Lainaus

"Planning is design" - suunnittelu on suunnittelua

Tue, 03 May 2011 10:23:54 +0000

Suunnittelu on suomeksi aika laaja sana. Esimerkiksi sekä planning että design ovat suomeksi suunnittelua. Designistä puhuttaessa onkin alettu käyttää enenevässä määrin sanaa muotoilu (ja tämä taas on sikäli hankalaa, että siinä on vahva mielleyhtymä todella fyysiseen, kosketeltavaan toimenpiteeseen).

Puhuttakoot alla plänäyksestä, kun tarkoitetaan organisaation tai vast. tekemästä suunnitelmasta jonkin tavoitteen tai toiminnan aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Ongelman suunnittelu vs. ratkaisun suunnittelu

Plänäys on ratkaisun suunnittelua. Aikataulutetaan ja resursoidaan esimerkiksi projekti jolla ratkaistaan jokin ongelma. Vaikkapa raitiovaunujen keskinopeuden putoaminen palvelusopimuksessa määritellyn alle.

Jotta plänäys voisi onnistua on ongelma tunnettava hyvin. Vanhan sanonnan mukaan ongelman ratkaisemisessa onnistuu todennäköisimmin se, joka osaa mallintaa sen hyvin. Jotta plänäys voisi olla realistista eikä (raskaista tiilistä tehdyn) pilvilinnan rakentamista, tarvitaan lähtökohdiksi ongelman selvittämistä josta voidaan johtaa suunnitelma ja suunnitelma sen ratkomiseksi.

Liikkeellelähtö on pakko tehdä plänäys edellä, mutta ei tarvitsisi plänäillä niin pitkälle

Kun organisaatio, iso tai pieni, tarttuu johonkin toimeen se alkaa todellisessa maailmassa kuitenkin plänäilyllä. Tähän on impulssina intuitiivinen huomio tai muuten enemmän omin voimin esille noussut ongelma.

Innokas ratkaisija plänää pöytään heti resursoitavan projektin joka pyörii vuoden (vaikka sen epäonnistuminen käykin ilmeiseksi ensimmäisen kymmenyksen aikana).

Fiksu plänääjä haluaa parempaa näkyvyyttä ongelmaan ja suunnittelee sen mukaan mitä tiedetään (oli kyse sitten planning-suunnittelusta tai design-suunnittelusta). "Mikä toiminta vie asiaa seuraavaksi eteenpäin ja kertoo meille enemmän siitä ollaanko menty oikeaan suuntaan?"

Raitiovaunujen keskinopeuksia ratkottaessa keskinopeuteen vaikuttavien syiden selvittäminen on tärkeää.

Arvaukseen perustava suunnitelma, plan, on olettamus jota pitää testata ennen kuin tehdään lopullista

Liikkeelle lähdettäessä aiheen kanssa työskennelleet keksivät nopeasti muutamia hyviäkin ratkaisuja, joskus datankin pohjalta.

Risteys saattaa olla tuskallinen, mutta jos niin tehdään niin mihin kaikkeen se vaikuttaa?

— "Raitiovaunuliikenteen keskinopeutta hidastaa reittien X ja Y käännös noista valoista, ajoin siitä vuosia, tosi tuskallosta."
— "Jospa laitamme vaunut kulkemaan suoraan ja ne ohittavat tämän hankalan lenkin?"
— "Hyvä, ajetaan muutamia testejä koevaunuilla sekä hiljaiseen että ruuhka-aikaan ja katsotaan miten vaikuttaa näiden keskinopeuteen? Otetaan ihan matkustajiakin kyytiin niin nähdään miten pysäkillä seisominen vaikuttaa. Suunnitellaan reitti niin että ei tarvi testata koko matkaa..."

Entäs sitten?

Suunnittelu —planning ja design— ovat suunnittelua. Tämä ei ole omistajakysymys, vaan kysymys siitä miten asioita käsitellään.

Plänäyksen traditiot ovat vahvat. Plänäystä tapahtuu paljon ilman design thinkingiä. Aikataulukärjellä laaditaan ratkaisuprojekteja ennen kuin tiedetään mitä ne oikeastaan ratkaisevat, sopiiko ratkaisu ongelmaan ja voiko se saada tuotehyväksynnän.

Miten sen raitiovaunun kävi?

Riippuu siitä mitä lopulta oikeasti mitataan.

Jos todetaan yksikäsittesesti 15,5 km/h keskinopeuden olevan tärkeä saavutettava mittari, niin voi olla että mutkat voidaankin laittaa suoriksi. Vasta kun ongelmat ovat paremmin selvillä ja olettamuksia kokeiltu voidaan tietää mihin pitää vaikutta.

Moni nopeuttamistapa (reittivalinnat, pysäkkien poistaminen reiteiltä) saattaa laskea muuta asiakastyytyväisyyttä.

Ennen suuria pitkän aikavälin plänäämistä pieniä muutoksia ja kokeiluja. Joskus suin päin esitystavalla ratkottava asia onkin kiinni organisaation käytännöistä, joskus pitää miettiä taas uudelleen mikä ylipäänsä on sopivaa niille asiakkaille (ks. suunnittelutyön kerrosajattelu).

Lainaus

Mitä voidaan julkaista?

Thu, 21 Apr 2011 09:20:00 +0000

Ylellä tehdään työtä palveluiden kehittämisen yhteydessä miettien —päivittäisen busineksen hiomisen lisäksi sitä— miten eri toimintoja kehitetään useamman vuoden aikajänteellä. Tämä joukko on organisaation kokoa ajatellen kohtalaisen pieni.

Eräs kehityksen alla olevista toiminnoista on Elävä arkisto.

Kehityksen yhteydessä joudutaan miettimään mm. on mikä on pienin, ensiksi julkaistava päivitetty kokonaisuus.¹

Julkaisu voisi tukea organisaatiota, käyttäjätavoitteita ja businesta, työtapaa …

Ensimmäinen julkaistava päivitetty kokonaisuus voisi olla rakennettu tukemaan tunnistettuja käyttäjätavoitteita ja businesta.

Toinen vaihtoehto on tarjota organisaation viestiä tukeva julkaisu.

Muitakin vaihtoehtoja on, esimerkiksi työskentelytapaa tukeva julkaisu. Kaikkien näiden on huomioitava jollain tasolla palveluun kohdistuvat lukuisat rajoitteet esimerkiksi tekijäoikeussopimuksien suunnalta.²

Organisaation viestiä tukeva julkaisu

Organisaation kannalta seuraavan kehitysaskeleen tulisi selkeyttää Elävän arkiston roolia ja toimintaa. Poimia sisältömassasta asioita helpommin kulutettavaksi.

Tärkeimpiä käyttäjätarinoita tässä yhteydessä olisivat vaikkapa

Käyttäjä näkee etisuvulla ajankohtaisiin aiheisiin liittyviä poimintoja
Käyttäjä voi nähdä etusivulla poiminnan aiheesta josta kaikkien suomalaisten tulisi olla perillä
Käyttäjä voi siirtyä artikkeliin kuluttamaan poiminnoissa mainitun median
Käyttäjä voi siirtyä artikkelista aiheisiin ja muihin artikkeleihin aiheiden, henkilöiden, jne. perusteella

Tunnistettuja käyttäjätavoitteita tukeva julkaisu

Tunnistettujen käyttäjätavoitteiden pohjalta ensimmäinen julkaisu voisi rakentua myös hyvin toisenlaiseksi, tietyssä mielessä torsoksi, jossa kehitettäisiin ensin kuluttamista hakukoneiden ja jakamisen kautta. Esimerkiksi keskittymällä käyttäjätarinoihin:

Käyttäjä voi siirtyä artikkeliin kuluttamaan hakukoneessa esitellyn median
Käyttäjä voi siirtyä artikkeliin kuluttamaan käyttäjien toisilleen jakaman median
Käyttäjä voi jakaa median
Käyttäjä voi siirtyä artikkelista aiheisiin ja muihin artikkeleihin aiheiden, henkilöiden, jne. perusteella

Jotain on julkaistava ensin, mielummin pientä, vasta myöhemmin korvataan kokonaisuus

Tavoitteena on julkaista jotakin pienempää ensin. Pienemmän julkaisun ei ole tarkoitus korvata ensi vaiheessa tuotannossa olevaa palvelua. Pienillä julkaisuilla saadaan hiottua kehitystyötä ja ominaisuuksia paremmiksi kokonaisuuksiksi, samalla kun edetetään koko palvelun uudistamiseen.

Yksi vaihtoetho on tietenkin yritys osua maaliin kerralla ja julkaista paljon suurempi julkaisu joka korvaa kerta heitolla tuotannossa olevan palvelun. Sitä vain joudutaan aina odottamaan vähän pidempään eikä sen sopivuus —vaikka tehtäisiinkin kovasti selvitystyötä— osu aina yhtä hyvin kohdalleen.

Minkälaisen kehittämisen sinä kokisit mielekkäänä?

Julkaistaanko pienempiä toiminnallisuuksia, jotka täydentyvät käytettäviksi kolmannen osapuolien palveluiden (hakukoneet, some, sähköposti) kautta?
Julkaistaanko pienempiä kokonaisuuksia, jotka viestivät palveluista ja niiden näkökulmista?
Julkaistaanko suuria kokonaisuuksia, jotka parantavat palvelut uudelle tasolle kerta heitolla?

Näiden lisäksi oma etenemislinjansa on tietenkin tuotannossa olevien palveluiden toiminnan hiominen. Monissa tapauksissa jollain ominaisuudella voidaan parantaa tuotannossa olevaa palvelua. Suuresta pelikentästä johtuen moniin pienempiinkin muutoksiin liittyy kestävän kehitystoiminnan kannalta suurempia taustajärjestelmien ja toimintatapojen muutoksia.

¹Minimum viable product, eli tuotejulkaisu jossa on vain aivan välttämättömät ominaisuudet. Välttämättömyys tietenkin vaihtelee tavoitteen mukaan.

²Elävä arkisto on palvelu, jossa on lyhyitä näytteitä televisio- ja radio-ohjelmista. Tekijänoikeussopimukset sanelevat osaltaan näytteiden määrää ja kestoa. Lisäksi nykysopimuksilla näytteiden on liityttävä taustoittavaan artikkeliin ja olla kulutettavissa sen yhteydessä, Elävän arkiston kontekstissa.

Lainaus

YLE.fi etusivun uudistus, mitä, miksi ja mitä on odotettavissa?

Vesa Metsätähti — Fri, 12 Mar 2010 16:02:21 +0000

Etusivu on uudistunut keskiviikkona 10.3. Tätä ennen sivu oli jonkin aikaa julkisessa betassa palautteen keräämiseksi. Kehityskohteet olivat pääosin selvillä betaan siirryttäessä. Palautteista haettiin sopivia tapoja ratkoa näitä kehityskohteita.

Uudistuksen myötä halutaan tuoda esille Yleisradion monipuolista sisältöä ja helpottaa siihen pääsemistä. Lisäksi halutaan varautua tulevaisuuden tarpeisiin: etusivulla pitää olla mahdollista reagoida erilaisiin tilanteisiin ja erilaisten sisältöjen esittämiseen. Muutosten tekemisestä haluttiin muutenkin helppoa.

Esimerkiksi uutisia voi esittää tilanteeseen sopivammalla tavalla: isommin, kun meneilään on jotain kriittisempää, pienemmin, kun on hiljaisempi päivä. Lisäksi, kun etusivun asiat on esitetty eheässä rakenteessa, mahdollistuvat erilaiset sisällön kulutustavat.

Vielä kolmisen vuotta sitten etusivu oli sivu, jossa piti kiteyttää toiminta yhdellä silmäyksellä. Nyt YLEnkin sisältöjä päädytään kuluttamaan paljolti muita reittejä kuin etusivun kautta. Etusivu tarjoaa mahdollisuuden törmätä myös sisältöihin, joita ei olisi osannut etsiä.

Monipuolisen, muuttuvan ja runsaan sisällön esittämistä varten etusivun visuaalisuus on suunniteltu puhtaasti käyttöliittymän näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että etusivun jokaisella graafisella elementillä tulee olla funktio.

Ilmavuudella ja typografialla, eli taitollisilla keinoin, on etusivusta pyritty luomaan helposti silmäiltävä kokonaisuus, jossa visuaaliset jännitteet luodaan sisältöjen kautta. Etusivun tyyli on kestävää designia, koska siellä ei ole “koristeellista” grafiikkaa, joka pitkässä juoksussa vain häiritsee varsinaisen sisällön kuluttamista.

Lisäksi uudistukseen liittyy toimintatapojen ja YLEn www-sisältöjen saatavuuden kehittämistä ihan yleisellä tasolla, ei pelkästään etusivun tai sen ilmeen kehittämistä. Vain osa ponnistuksista konkretisoituu nyt nähtävissä olevalla sivulla.

Haastavaa etusivun uudistamisessa oli sen ja muiden palveluiden roolien määritteleminen. Vain uutisiin keskityttäessä YLE Uutisten sivut palvelevat parhaiten, siinä missä etusivulla esitetään vain tilanteeseen sopivalla tavalla joitakin pääuutisia (urheilua mukaanlukien) ja jokunen viimeisin otsikko.

Ohjelmista esitetään muutama poiminta, nyt ja pian tulevia ohjelmia. Katselupäätöksen ja -suunnitelmien tekeminen sekä ohjelmien yksityiskohtien tarkastelu onnistuu tulevaisuudessakin parhaiten ohjelmaoppaassa. Etusivulla poimintojen lisäksi halutaan tukea ohjelmiin törmäämistä, netissä katselun esittämistä. Yhtaikaisia lähetyksiä valtakunnallisilla kanavilla on melko paljon.

Musiikkiin, kulttuuriin, viihteeseen liittyviä sisältöjä ei ole ollut kauheasti esillä aiemmin, vaikka aihetta sivutaan paljon. Sama koskee tieteen ja vapaa-ajan sisältöjä, joita YLEllä on runsaasti.

Vaikka muutos on aina hankalaa, luotamme siihen, että pitkällä juoksulla ratkaisut palvelevat paremmin käyttäjiä.

Seuraavaksi etusivulla on tarkoitus kehittää nettiradioiden saatavuutta ja ohjausta lastenpalveluihin.

Lainaus