Tuulta, hikeä ja maisemia

Anna Tulusto — Mon, 16 Nov 2009 11:04:14 +0000

Valaistus bussissa muuttuu äkkiä. Ikkunan taakse pystytetty kirkas lamppu on kaatunut kovassa tuulessa. Nauhoitamme Kirjamaan lukupiiriä Helsingin Messukeskuksen edustalla syksyllä 2008. Bussin ohi kulkee virtana kirjamessuvieraita. Toimitussihteeri Niina Mäkeläinen nostaa kuvaaja ja valaisija Sakke Kantosalon kanssa kaatuneen lampun pystyyn. Niina jää pitelemään valaisinta. Keskustelu bussin sisällä jatkuu. Jos kääntäisin vähän päätäni, katseemme kohtaisivat Niinan kanssa. Puhumme Maija Vilkkumaan ja Riku Korhosen kanssa siitä, mitä ihmiset surevat Siri Hustvedtin romaanissa Amerikkalainen elegia.

Mennään ajassa taaksepäin, Göteborgiin ja syksyyn 2007. Lukupiiri pidetään Göteborgin kaupunginkirjaston edustalla. Puhumme Susanna Alakosken kirjasta Sikalat. ”Onko tämä tavallinen kertomus lapsuudesta alkoholistiperheessä?” Näen syrjäsilmällä, kun Kirjamaan tekemisessä mukana ollut runoilija Joni Pyysalo pyyhältää lehmuksenvihreä solmio liehuen bussin ohi. (Jonilla on melkein sata solmiota.) ”Loukkasiko Alakosken kirja Ruotsissa asuvia suomalaisia”, kysyn lukupiiriläisiltä. Bussin ikkunan takana on alkaa hiljainen mielenosoitus. Tiibettiläisen munkin kaapuun pukeutunut mies raahaa perässään paksua rautakettinkiä ja Free Tibet -kylttiä. ”Miksi Sikalat sai Ruotsissa yhteiskunnallisen romaanin maineen?”

Syyskuussa 2009 tuulee Raumalla. Lukupiiripaikka on mitä hienoin - Rauman satamassa, tyrskyävän meren äärellä. Kuvaaja Petteri Lappalainen on kiivennyt ohjaaja Tuula Viitaniemen kanssa viereisen viljasiilon katolle, korkealle kuvaamaan satamaa ja bussia lintuperspektiivistä. Tuulan jalat tärisevät pitkään. Puhumme bussissa Herman Melvillen Moby Dickista. Tuuli ravistelee ulkona olevia lamppuja ja välillä joudutaan pitämään taukoja, kun niitä tuetaan ja köytetään. Mutta kun merenkulkuoppilaitoksen opettaja Kirsi Uola ja tuleva merikapteeni Martti Leinonen puhuvat valtavasta valaasta ja samalla hetkellä bussin ikkunan takaa lipuu hiljalleen suuri laiva, tiedän, että juuri tällä paikalla ja tässä hetkessä on syytä puhua tästä kirjasta.

Tuulen riepottelemat lamput bussin ulkopuolella, auringon ja pilvien odottamattomat liikkeet, jotka vaikuttavat valaisuun, yllättävät tapahtumat ikkunan takana, bussin sisätilan kuumuus, joka saa juontajan ja vieraiden meikit leviämään ja hien valumaan kuvaajien silmiin. Lukupiirin nauhoitukset venyvät melkein aina ulkopuolisten seikkojen takia. Mietimme joskus kuvausryhmän kanssa lukupiiriä tehdessä, miksi haluamme tehdä kaiken niin hankalasti. Miksi emme mene steriiliin studioon ja nauhoita keskustelua helposti ja asiallisesti?

Siksi, että paikka, jossa kirjasta puhutaan, luo keskustelulle tunnelmansa ja mielentilansa. Lukupiiripaikat ovat kirjamaalaisten mielenmaisemia. Erääseen Kirjamaan varhaiseen lukupiiriin osallistunut kirjailija Pirjo Hassinen sanoi myös, että oli mukavaa puhua lukemastaan kylki kyljessä toisten kanssa – bussissa on nimittäin myös ahdasta. Kuvaajat istuvat pienillä jakkaroilla hipaisuetäisyydellä lukupiiriläisistä. Lukeminen voi olla hyvin yhteinen kokemus.

Terijoella oli Reidarin vuoro vetää lukupiiriä. Silloin ei kuvattu bussissa, vaan meren rannalla ränsistyneessä huvilassa Villa Golickessa. Reidar, venäjän kääntäjä Jukka Mallinen sekä runoilija Stella Parland puhuivat Stellan isoisän Oscar Parlandin Terijoelle sijoittuvasta romaanista Lumottu tie. Istuin lukupiirin aikana talon yläkerrassa, pienessä kamarissa ja katselin pitsiverhojen läpi tuuliselle Suomenlahdelle. Taas tuulee, ajattelin. Pihalla pihlajaterttu oli kypsyyttään raskas, niin kuin Anna Ahmatova kirjoittaa.

Kirjamaan Terijoki-jakso tulee televisiosta tiistaina 17.11.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus

Metsä silmissä ja sielussa

Anna Tulusto — Tue, 13 Oct 2009 07:24:07 +0000

Huhtikuun toinen päivä vuonna 2008. Sotkamossa on kuulas talvinen päivä. Bussi ajaa lumisessa maalaismaisemassa. Pikkukaupungit ja kirkonkylät muistuttavat kaikkialla Suomessa toisiaan, ainakin ensisilmäyksellä. Kun paikkoihin ja niiden ihmisiin tutustuu paremmin, ne paljastavat oman luonteensa. Kainuulaisista sanotaan, että heillä on metsä sielussaan ja silmissään.

Bussissa tuttu porukka. Anna, Reidar, Sakke, Hamu ja kaksi Jounia. Tavallisen kokoinen ryhmä Kirjamaan kuvauksissa: kaksi haastattelee, yksi ohjaa, yksi (ja välillä kaksi) kuvaa, yksi äänittää ja yksi ajaa bussia. Vitsaillaan. Reidar ja minä pidämme pelleilemällä itseämme virkeinä. Olemme menossa tapaamaan Veikko Huovista, filosofista humoristia ja satiirikkoa. Tiedämme, että Huovista kutsutaan mestariksi. Olemme lukeneet lehdistä juttuja ärhäkästä Huovisesta. Minua ja Reidaria alkaa jännittää. Mitä jos Veikko on meille äkäinen?

Ajamme Huovisten pihaan. Hilkka-vaimo vilkuttaa ikkunasta, ottaa valokuvia. Tuntuu vähän samalta kuin tulisi mummolaan. On aina hämmentävää mennä kuvaamaan tv-ohjelmaa ihmisten kotiin. Eteinen täyttyy lampuista, kameroista ja johdoista. Ravataan ulos ja sisään, siirrellään huonekaluja. Mietitään pidetäänkö kengät jalassa vai ollaanko sukkasillaan. Puhutaan niitä näitä, ettei vahingossa vain tulisi purettua liian aikaisin sitä, mistä haastattelussa on tarkoitus puhua. Veikko ei ole äkäinen, mutta minua ja Reidaria jännittää silti.

Istumme Reidarin kanssa vierekkäin, vastapäätä Veikkoa. Yhtäkkiä tuntuukin luontevalta. Haastattelun lopussa puhumme vähän kirjasta Pojan kuolema. Veikko katselee ulos ikkunasta, maisemaa, jota hän on katsellut koko ikänsä.

Haastattelun jälkeen syödään viinereitä ja juodaan kahvia. Hilkka-vaimo pitää seuraa, Veikko katselee ulos. Maisemaa, jota hän on katsellut koko ikänsä. Veikko ei ole koskaan harkinnut muuttavansa Sotkamosta. Nyt tuntuu siltä, että Veikolla oli metsä sielussaan ja silmissään.

Tänään 13.10. me muistamme Kirjamaassa Veikko Huovista ja matkaa Kainuuseen klo 20.20. Uusinnat ke 14.10. klo 15.50 ja la 17.10. 14.30.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus

Blogit - Kirjamaa

Tuulta, hikeä ja maisemia

Metsä silmissä ja sielussa