Blogit - tv-ohjelma

Tiesitkö, että muurahainen pyörtyy, jos se puree kastematoa?

Johanna Reen — Fri, 25 Oct 2013 07:39:07 +0000

Johanna Reen on Ulos luontoon -ohjelman tuottaja.

Luonto-ohjelman tekijän on helppoa määritellä luontoon kytkeytyviä arvoja. Enpä liioin tiedä suomalaista, jolle luonto ei olisi arvo itsessään. Suomen luontoon liitetään joutsenet, jylhät Kolin maisemat ja paljasjalkaiset suomineidot lausumassa Leinoa pellavaisissa mekoissaan. Luonto on lähes tabu – pitää laskea ääntä ja ottaa pyhä ilme kasvoille, kun luonnosta puhutaan.

Ja tottahan se on, että luonnon edessä vetää aika usein hiljaiseksi. Onhan Avara luontokin sivistänyt meitä jo kohta 30 vuotta maailman moninaisilla luonnonihmeillä.

Lisäarvoa ohjelmaamme tuo omistautunut tiimi. Juontajien asiantuntijuus ja aito innostus on välttämätöntä. Lisäksi se on miellyttävää katsottavaa kenelle tahansa. Käsikirjoittajamme ovat kunnianhimoisia, he lähestyvät aiheita ja tarinoita – niitä karhuja, sieniä ja siilejä – aina avoimin silmin. Ja kuvathan sen tv-ohjelmassa kertovat. Kuvista emme tingi, vaikkei se käsikirjoituksen siili tulekaan paikalle tai vettä sataa kaatamalla.

Ovatko ilo ja nauru arvoja? Meidän tiimin mielestä ovat. Luonto ja nauru = arvoa potenssiin kaksi.

Ulos luontoon -ohjelma haluaa tuoda perinteiseen ja hiukan totiseen luontosuhteeseen uudenlaista kevyttä ja viihteellisempää näkökulmaa. Tavoitteena on olla vähän rähmällään ja tutkia läheltä, niinhän lapsetkin tekevät oppiessaan. Ja kertoa, että myös kaupungissa voi nauttia monipuolisesta luonnosta.

Jokaisessa osassa nähdään myös kulttuuria tanssista valokuvataiteeseen. Ohjelma tarjoaa elämyksiä, mutta myös kiinnostavaa knoppitietoa sekä uusia tarkastelutapoja luonnon havainnointiin.

Ajattelemme että luonto ja luonnossa puuhastelu kuuluu kaikille. Luonnon antimien hyödyntämiseen ja luonnonsuojeluun voivat myös kaikki osallistua. Haluamme tarjota tietoa siitä, kuinka toimia yhteisen luonnon puolesta, mutta emme ota kantaa ympäristö- tai kalastuskysymyksiin emmekä osallistu petokeskusteluun.

Ulos luontoon -ohjelman myötä voi myös päästä sinne, minne muutoin ei tulisi lähdettyä. Ohjelman kautta voi kokea asioita, joita ei kirjoista voi yhtä elämyksellisessä muodossa saada.

Ohjelmaa tehdään yhteistyössä monien toimijoiden kanssa ja sisältöjä syntyy eri puolilla Suomea. Yliopistot ja tutkijat auttavat lajien kuvaamisessa. Metsähallitus on tärkeä kumppani, koska kuvaamme metsissä ja monien lajien tai paikkojen kuvaaminen on lupien takana. Metsähallitus on sitoutunut antamaan myös asiantuntemustaan. Ja eri alojen luontoharrastajat ovat hyvin tärkeitä kumppaneita. Yhteistyö tuottaa monenlaista lisäarvoa. Yhteistyökumppaneita luontoasioihin on helppo löytää.

Teemme yhteistyötä radion luontoillan kanssa ja Ylen muiden luonto-ohjelmien kanssa, mutta ohjelman nettimahdollisuudet ovat vielä miltei kartoittamatta. Verkossa olisi mahdollista jakaa videoita, lajikuvia ja omia havaintoja sekä lisätietoa.

Mutta odottakaahan ensi kevääseen! Vilkutimme muuttolinnuille ja pian valmistaudumme ottamaan ne taas vastaan. Ulos luontoon -kevätseuranta toukokuussa 2014 on siellä, missä sammakot kutevat ja karhut heräävät uniltaan.

Metsään mennään – ihan sanan varsinaisessa merkityksessä!

Lue myös Erja Ruohomaan ja Tuija Aallon teksti Suomalaiset punnitsevat Ylen arvon yhteiskunnalle.

Lainaus

Arvokasta kuluttajaohjelmaa

Ville Alijoki — Fri, 18 Oct 2013 06:29:13 +0000

Ville Alijoki on Kuningaskuluttajan tuottaja.

Mikä on Kuningaskuluttaja-ohjelman arvo yhteiskunnalle? Äkkiseltään kysymykseen tuntuu olevan kovin helppo vastata. Kuningaskuluttajahan tuottaa arvoa, jopa aivan konkreettista sellaista, yleisölle; antaa vinkkejä hyvään ja kestävään kuluttamiseen. Toisin sanoen neuvoo, miten säästää rahaa ja tehdä parempia ostoksia.

Pyrimmekin usein jutuissamme noudattamaan, hieman soveltaen, yhtä journalismin perussääntöä: ”follow the money”, eli seuraamme rahaa: mitä maksaa, mitä sillä saa, saako tarpeeksi, saako hyvää, kuka käärii voitot?

Mutta arvoa on monenlaista, eikä se kaikki liity rahaan, onneksi. Julkisen palvelun, eli Ylen, ytimessä olevia arvoja ovat mm. yhteisöllisyys, demokraattinen keskustelu ja sivistys.

Kuningaskuluttaja toteuttaa näitä arvoja monella tapaa. Kuluttajaohjelman yksi monista eduista on se, että sille on vaikea määritellä vain yhtä kohderyhmää, sillä ikään tai asemaan katsomatta kaikkia kiinnostaa rahan säästäminen. (Rikkaimmat ovat usein niitä piheimpiä, kuten jo Aku Ankasta olemme oppineet.) Kukaan ei halua maksaa huonosta tai turhasta. Kuningaskuluttaja tarjoaa työkaluja parempaan kuluttamiseen kaikille suomalaisille.

Näkökulmamme on aina tavallisen kuluttajan, sen ihmisen, joka painii yhä monimutkaistuvan maailman kanssa: Minkä laitteen hankkisin? Hyväksynkö käyttöehdot? Kenen ja missä valmistamia vaatteita käytän? Missä ja mistä ruokani on oikeasti tehty? Aiheet vaihtelevat geenimuuntelusta, irtokarkkipussin hintaan. 2010-luvun kuluttamisen maailmassa tarvitaan kansalaistaitoja, joita ei koulussa opetettu.

Me myös osallistamme ihmiset mukaan juttujen tekoon, joukkoistamme tiedonhankintaa, pyydämme apua, kokemuksia ja testaajia. Tässä sosiaalinen media on osoittautunut loistavaksi apuvälineeksi.

Olemme onnistuneet luomaan Kuningaskuluttajan Facebook-ryhmään melkein 10 000 ihmisen yhteisön, jossa käydään tasokasta keskustelua kuluttamisesta ja autetaan toisia ongelmissa. Toimituksen puolesta tarjoamme apua, sekä mielenkiintoisia linkkejä kuluttamisen maailmaan.

Kuningaskuluttaja on ainoa kriittinen kuluttajaohjelma Suomessa. Ja Yle on oikea paikka tehdä sitä, sillä näin kaupalliset intressit eivät pääse ohjelmantekoa häiritsemään.

Yhä monimutkaistuvassa maailmassa yli 20-vuotias Kuningaskuluttaja on tarpeellisempi kuin koskaan – ja jatkaa metelöintiä kuluttajien puolesta.

Lue myös Erja Ruohomaan ja Tuija Aallon teksti Suomalaiset punnitsevat Ylen arvon yhteiskunnalle.

Lainaus

Nyt se alkaa!

Ronja — Thu, 15 Aug 2013 07:03:39 +0000

Muista katsoa ensimmäinen jakso sarjasta Ystäväni hevonen! Tänään tv2 ja kello 16.30 alkaa Galaxi. Siellä se on: Ystäväni hevonen ja jakso nimeltä Hevoskuiskaaja.

Kerro mitä pidit!

Ekan jakson kunniaksi pari ihanaa kesäfiilistelykuvaa.

kuvat Sallis Lindqvist

Lainaus

Berliini 24h –päivä metropolin elämää

Helena Yli-Kyyny — Sat, 09 Jan 2010 14:17:37 +0000

Olen tässä nyt muutaman päivän seurannut YLE Teeman esittämää Berliini 24h – päivä metropolin elämää -dokumenttia. Dokumentti esitettiin kokonaisuudessaan 5.9.2009, jolloin se teki historiaa olemalla historian pisin yhtäjaksoisesti esitettävä tv-produktio. Itse törmäsin dokumenttiin sattumalta tällä viikolla, jolloin dokumenttia on esitetty Teemalla noin kuuden tunnin pätkissä. Ensi yönä pääsee vielä seuraamaan berliiniläisten elämää puolesta yöstä aamukuuteen saakka (Teeman esitysaika 23.30-05:30).

Dokumentti onnistuu mielestäni hienosti esittämään moninaisen ja mielenkiintoisen kuvan berliiniläisten päivästä, aamusta aamuun. Henkilögalleria on todella laaja, mutta lähes jokaisen päivässä on jotain mielenkiintoista, vaikka kyse on useimman kohdalla tuiki tavallisesta arjesta. Paikoitellen esiintyvä kertojaääni antaa mielenkiintoista lisätietoa, mutta ei sorru liiallisiin selittelyihin.

Voin vain arvailla, miten mittava operaatio dokumentin toteutus on mahtanut olla. Ylen ohjelmatietojen mukaan yhden päivän aikana kuvattua dokumenttia tallensi peräti 80 kuvausryhmää. Leikkausprosessi on eittämättä ollut työläs, mutta lopputulos on melkoisen ehjä kokonaisuus. Ryhtiä tuo esimerkiksi väligrafiikkana toimiva Berliinin kartta, jossa seurattava henkilö sijoitetaan oikeaan kaupunginosaan.

Berliini 24 h -dokumentti on erittäin onnistunut ja pitkälle viety toteutus siitä, mitä Suomessa tehtiin Toinen Suomi -projektin puitteissa. Toinen Suomi -projektin tavoitteena oli synnyttää kolmetuntisia dokumentteja siitä, miten Suomessa elettiin kuvaushetkellä. Dokumenttien kohteena ei kuitenkaan olleet kokonaiset kaupungit ihmisineen vaan pienemmät yhteisöt (vaikka Isolinnankatu melko läheltä jo liippaakin). Jo tavoitteena ollutta kolmetuntista kestoa kauhisteltiin, mutta ihan hyvin nämä Teeman kuuden tunnin esitykset ovat jaksaneet pitää mielenkiinnon yllä (vaikka myönnän, että näin komeina pakkaspäivinä en ole pelkästään ruudun ääressä viihtynytkään). Mielenkiintoista on myös jatkossa seurata, minkälaisen kuvan Suomesta Lönnrot 2017 -projekti onnistuu maalaamaan, vaikka hieman erilaisesta konseptista onkin kyse.

Lainaus

Off The Record

Anna Tulusto — Mon, 26 Oct 2009 11:29:28 +0000

Tapasin helmikuussa 2008 ensi kertaa Daniel Katzin. Kuvasimme Kirjamaan Minun kaupunkini -osiota Loviisassa, Katzin nykyisessä kotikaupungissa. Osiossa kirjailija esittelee kolme itselleen tärkeää paikkaa kotikaupungissaan. Katzin paikat olivat Loviisan tori, jonka reunalla ovat Raatihuone ja kirkko, Pinkku-pubi, jossa istuu paikallisen ydinvoimalan työntekijöitä sekä Katzin entinen koti Liljendalissa, reilun kymmenen kilometrin päässä Loviisasta.

Katz, ohjaaja Miia, kuvaaja Jouni ja minä kohtasimme torilla. Kirjailija oli juhlinut edellisenä iltana ja oli riehakkaalla ja hulvattomalla tuulella. Heti alettiin vitsailla. Sain myös kuulla muistuttavani nuorta Aulikki Oksasta. Kävimme käynnistämässä kirjailijan päivän Aleksanterinkadun ja Mannerheiminkadun kulmassa olevassa kuppilassa. Kaksi tilasi kahvia, kolmas teetä, neljäs lonkeroa.

Kuvasimme ensimmäisen kohtauksen ulkona torilla, ja alkoi seikkailu, joka ei koskaan päätynyt televisio-ohjelmaan. Hurmaava kirjailija tunnistetaan pikkukaupungissa, hänelle moikkailivat niin tarjoilijat kuin poliisitkin. Kuvaustauoilla veimme Ylen valkoisella pakettiautolla Katzin ystäville kahvia ja savukkeita. Dani oli vauhdissa, vitsit sinkoilivat. Kuvauskohteissa oltiin seesteisemmin. Katz puhui kiinnostavasti, eikä kaikki siitäkään aina mahdu televisio-ohjelmaan.

Haaveilen välillä siitä, että ohjelmaan päätyisivätkin kuvaustilanteen ulkopuolella tapahtuneet asiat: hervoton pelleily, suorat sanat, pienet juorut. Kamera kuorii aina jotain ihmisestä. Inhimilliset rosot tasoittuvat. Kamera, vaikka kuvaustilanne olisi kuinka rento, jäykistää tottunuttakin esiintyjää. Julkisuuteen ei haluta antaa itsestään kaikkea. Ainakin on jos itsekritiikkiä.

Haaveillessani of the record -materiaalia sisältävästä ohjelmasta tiedostan, että toimittajana minun pitää myös suojella haastateltavaani. Sovin etukäteen hänen kanssaan, mistä suunnilleen tullaan puhumaan. Yllätyksille pitää jättää tilaa, mutta haastateltavaa ei voi huijata. Tauot kuvauksissa – kun esimerkiksi siirrytään autolla kuvauspaikasta toiseen – ovat lepoa ja rentoutumista varten. Silloin voi huokaista, olla hassu ja hullu ja vaikka kuinka tolkuton. En itsekään toivoisi, että taukohölinöitäni lähetettäisiin televisiosta.

Pitkinä kuvauspäivinä, joihin mahtuu monta lyhyttä valojen, mikrofonien ja kameran säätötaukoa, pidämme juontajakollegani Reidarin kanssa itseämme vireinä puhumalla lähes taukoamatta. Tunnustan, että 70 prosenttia (toisinaan 90 prosenttia) niistä puheista on paino- eli lähetyskelvotonta. Haastateltavien kanssakin päästään joskus tauolla samaan vauhtiin. Daniel Katzin kanssa ainakin päästiin.

Sain kiitoksen hyvästä ja hauskasta kuvauskeikasta Katzilta, kun haastattelin häntä vuosi Loviisan kuvausten jälkeen toisessa yhteydessä: ”Sun kanssas on hauskaa!” kirjoitti Dani Berberileijonan rakkaus -kirjansa kansilehdelle. Kiitos samoin Dani!

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus

Metsä silmissä ja sielussa

Anna Tulusto — Tue, 13 Oct 2009 07:24:07 +0000

Huhtikuun toinen päivä vuonna 2008. Sotkamossa on kuulas talvinen päivä. Bussi ajaa lumisessa maalaismaisemassa. Pikkukaupungit ja kirkonkylät muistuttavat kaikkialla Suomessa toisiaan, ainakin ensisilmäyksellä. Kun paikkoihin ja niiden ihmisiin tutustuu paremmin, ne paljastavat oman luonteensa. Kainuulaisista sanotaan, että heillä on metsä sielussaan ja silmissään.

Bussissa tuttu porukka. Anna, Reidar, Sakke, Hamu ja kaksi Jounia. Tavallisen kokoinen ryhmä Kirjamaan kuvauksissa: kaksi haastattelee, yksi ohjaa, yksi (ja välillä kaksi) kuvaa, yksi äänittää ja yksi ajaa bussia. Vitsaillaan. Reidar ja minä pidämme pelleilemällä itseämme virkeinä. Olemme menossa tapaamaan Veikko Huovista, filosofista humoristia ja satiirikkoa. Tiedämme, että Huovista kutsutaan mestariksi. Olemme lukeneet lehdistä juttuja ärhäkästä Huovisesta. Minua ja Reidaria alkaa jännittää. Mitä jos Veikko on meille äkäinen?

Ajamme Huovisten pihaan. Hilkka-vaimo vilkuttaa ikkunasta, ottaa valokuvia. Tuntuu vähän samalta kuin tulisi mummolaan. On aina hämmentävää mennä kuvaamaan tv-ohjelmaa ihmisten kotiin. Eteinen täyttyy lampuista, kameroista ja johdoista. Ravataan ulos ja sisään, siirrellään huonekaluja. Mietitään pidetäänkö kengät jalassa vai ollaanko sukkasillaan. Puhutaan niitä näitä, ettei vahingossa vain tulisi purettua liian aikaisin sitä, mistä haastattelussa on tarkoitus puhua. Veikko ei ole äkäinen, mutta minua ja Reidaria jännittää silti.

Istumme Reidarin kanssa vierekkäin, vastapäätä Veikkoa. Yhtäkkiä tuntuukin luontevalta. Haastattelun lopussa puhumme vähän kirjasta Pojan kuolema. Veikko katselee ulos ikkunasta, maisemaa, jota hän on katsellut koko ikänsä.

Haastattelun jälkeen syödään viinereitä ja juodaan kahvia. Hilkka-vaimo pitää seuraa, Veikko katselee ulos. Maisemaa, jota hän on katsellut koko ikänsä. Veikko ei ole koskaan harkinnut muuttavansa Sotkamosta. Nyt tuntuu siltä, että Veikolla oli metsä sielussaan ja silmissään.

Tänään 13.10. me muistamme Kirjamaassa Veikko Huovista ja matkaa Kainuuseen klo 20.20. Uusinnat ke 14.10. klo 15.50 ja la 17.10. 14.30.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus