Blogit - syksy

Sää on mielentila

Mira Sharma — Fri, 04 Oct 2013 11:13:05 +0000

Syksy on kaunis. Puiden eriväriset lehdet saavat hymyn kasvoilleni ja kirpakka tuuli herättelee aamuhorroksessa olevia aivojani. On myös toisenlaista syksyä, sitä harmaata ja masentavaksikin luonnehdittua. Vettä tulee ja aamun pimeydessä aivot ovat entistä enemmän horroksessa.

Syksyllä ihminen saa olla sitä mitä on. Ketään ei moitita syksyllä siitä, jos hän on yrmeä ja valittaa synkkää säätä, sillä hän saa seurassa kuin seurassa aikaan kanssavalittajien kuoron. Syksystä nauttivien koen olevan alakynnessä tämäntyyppisissä keskusteluissa, ja usein meillä ei ole heittää pöytään kuin kliseiksi muotoutuneet lausahdukset sohvan nurkassa nyhjöttämisestä kynttilän valossa.

Todellisuudessa syksystä nauttivia on kahta eri tyyppiä. Juuri näitä viltin alle käpertyjiä ja sen lisäksi kadulla vastaan porhaltava tarmokas syysihminen. Energiaa pursuava tarmokas henkilö on kenties saanut akkunsa ladattua kesällä ja syksyn tullen janoaa elämäänsä muutoksen tuulia. Muutos voi olla uusi harrastus, uusi työpaikka, uusi koti tai mikä tahansa asia, pääasia että se on uusi.

Aamuisin työmatkalla vaihdan bussia Pasilan rautatieaseman kohdalla. Ruuhka-aikana busseihin änkeytyminen on yhtä itsensä asettelua, jos pidän tolpasta kiinni, kyynärpääni osuu kanssamatkustajan naamaan, jos taas en pidä kiinni murjon äkkijarrutuksen sattuessa takanani seisovan lapsen ja tämän äidin. En silti ole ärtynyt. Tänään aamulla bussipysäkillä ollessani katselin ympärilläni olevia ihmisiä älypuhelimeni sijaan. Yllätyksekseni heistä yksikään ei näyttänyt erityisen ärtyneeltä tai hytissyt kylmissään. Monen naisen kaulaa suojasi muhkea kaulahuivi ja usea mieskin oli lämpimin vaattein varustautunut. Miksi kenenkään sitten olisi pitänyt näyttää ärtyneeltä? Ehkä siksi että minun maailmassani suurin osa suomalaisista vihaa syksyä. Tai kuten osa heistä ilmaisee ”Syksy on ihan ookoo silloin kun ei sada vettä.” Vesisade, pyh sanon minä, jo usean vuoden ajan on ollut sosiaalisesti hyväksyttävää käyttää kumisaappaita myös kaupunkioloissa.

Kuulen ympärilläni voivottelua ja vihapuhetta syksystä alituiseen, onko jollakin todella ollut niin mahtava kesä, että pelkästään sään vaihtelu voi saada ihmisen kertakaikkisen surkeaksi?

Syksy on oivaltamisen aikaa, vasta tänään oivalsin oman syksyni alkaneen. Siksi tämä blogiteksti syntyi vasta tänään, vaikka muinoin koin syksyn orjallisesti alkavan aina syyskuun alkaessa. Kirpeä tuuli, villasukat kengissä ja punottavat posket olkoon tulevaisuudessakin merkkinä minulle syksyn alkamisesta.

Itse en pidä keväästä, silloin vasta koiran kakka lemuaa ja sulalumi peittää maan, mutta se onkin asia erikseen ja silloin on haastavampaa saada kanssavalittajien kuoroa kasaan.

Tästä teen päätelmän, että todellisuudessa lapset ovat ainoat suomalaiset, jotka eivät sorru säästä valittamiseen. Yleensä lasten leikit sujuvat säässä kuin säässä, ainoa rajoittava tekijä voi olla leikkikentän laidalla varpaitaan kipristelevä ja hytisevä aikuinen.

Lapset aidosti nauttivat kaikista neljästä vuodenajastamme. Tasan kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyi lastenohjelma ”Myttö ja syksy”. Valloittavassa animaatiossa Myttö nauttii syksystä, vaikka siihen kuuluukin tuulta ja sadetta. Yhtäkkiä myös ystävä on vieressä.

Katso Elävässä arkistossa: Myttö ja syksy

Lainaus

20-22.8.2010 Blue Sea Film Festival, Rauma

Tiina — Wed, 25 Aug 2010 16:47:49 +0000

Kesäkiertueemme viimeinen mediapaja oli Rauman elokuvafestivaalin yhteydessä viime viikonloppuna, joten koulua oli käyty useilla paikkakunnilla jo pari viikkoa. Syksy on muutoksen ja siirtymän aikaa: vuodenaika vaihtuu, kouluvuosi alkaa. Tuhannet Mun uutisten kohderyhmäämme kuuluvat seiskaluokkalaiset totuttautuvat uuteen kouluun, kenties uuteen paikkakuntaankin, uuteen koulumatkaan, uusiin luokkakavereihin, opettajiin ja oppiaineisiin. Se on jännittävää. Monelle lisäjännitystä tuo vielä siirtymäriitti seiskalle: mopotus tai millä nimellä yläluokkalaisten ”tervetulotoivotuksia” milläkin paikkakunnalla ja koululla kutsutaan. Siitähän perimmiltään pitäisi olla kyse, että tulokkaat otetaan ilolla vastaan osaksi kouluyhteisöä eikä pelotella karkeilla kepposilla heti alkajaisiksi.

Kouluruoka on jälleen tärkeä osa oppilaiden arkea. Siksipä toivoisi, että se on hyvää ja ravitsevaa heti kouluvuoden alusta alkaen, jotta oppilailla riittäisi virtaa ”työpäivänsä” ja koko kouluvuoden ajan.

Nämä itsellenikin tärkeät aiheet ilahduttavasti koskettivat myös mediapajamme koululaisia – kolmea seiskaluokkalaista, kahta ysiluokkalaista ja yhtä lukiolaista, joten saimme pari tuoretta ”mun uutista” suoraan nuorten kouluarjesta.

Myös meillä mebulaisilla on muutoksen aika, kun valmistaudumme alkavaan syksyn kierrokseen ympäri Suomea. Raumalla oli mukava saada ”varaslähtö” koulumaailmaan, aiheisiin, jotka koululaisia siellä puhuttavat. Ensi maanantaista mekin olemme osa sitä maailmaa. Odotan myös mielenkiinnolla, millaista ruokaa koulut tarjoavat kasvissyöjälle. Voi olla, että tästä aiheesta kuullaan vielä jatkossakin...

Lainaus

Läpi tuulen ja lörtsin – tunteella

Jaana Semeri — Thu, 29 Oct 2009 12:03:01 +0000

Loska on viroksi lörts. Sattuvasti ilmaistu. Savolaiset, oliko niin, että erityisesti kuopijolaiset kutsuvat sitä lerpukkaa, ohutta piiraastaan lörtsyksi? Jotenkin on looginen tämä sanojen kaimuus.

Lörtsiä tuli tässä mennäpäivänä taivaan täydeltä. Me suomalaiset intensiivit otimme asian ihan rauhallisesti, mutta muut olivat kauhuissaan. Lunta! Kylmä! Ei meillä ennen tammikuuta!

Me yritimme siihen väliin, että nyt ei sentään tuule hirveästi – hirmsalt – ja on muutenkin vielä aika valoisaa. Ei. Keski-Eurooppa, Australia ja Yhdysvallat olivat poissa järjestyksen kourista jouduttuaan rämpimään yhden senttimetrin syvyisessä loskassa virontunnille...

Jenkkipoika Christiania kävi kyllä sääliksi. Hän oli edellispäivänä hankkinut nastat melkein valkoiset lenkkarit ja nyt oli tekemistä, etteivät ne menneet heti ihan entisiksi. Christian oli maksanut niistä paljon huolimatta siitä, että paikallisella Stokkalla oli paikalliset hullutpäivät eli osturalli. Ja sitten hän oli vielä rakastunut ja kun ne uudet kengät piti päästä näyttämään armaalle.

Joka tapauksessa lörts sai aikaan sen, että sydänsyksy on takana – sügise hooaeg on läbi.

Vähan aikaisemmin, kuulaana syyspäivänä, vierailin Riston ja Seijan luona Varnjan kylässä, Peipsi-järven rannalla. Varnja on vanhauskoisten ortodoksien nauhakylä eli kylänraitin molemmin puolin pitkulaiseksi rakentunut yhteisö, joka on täynnä mummoja ja sipuleita ja talvisin latvialaisia kalastajia.

Risto on ollut onnekas. Hän sai haltuunsa ihanan – no vaivalla ihanaksi laitetun – tiilitalon aivan kuin sallimuksen johdattamana. Ja siellä he nyt ovat, suomalaiset, keskellä lähes ummikkovenäläistä asujaimistoa. Mummot myyvät sipuleitaan, muiluttavat kalamafialta kalaa, tekevät pirukaid – ja pitävät jöötä. Suomalaiset tuovat heille kaupasta sokerit ja kahvit ja kuljettavat joskus autolla sairaalaan tai kaupunkiin.

Menneen ajan tuntu ihastutti. Lihakauppias palasti pakun ovelta sianruhoa mummoille ja koerad haukkuivat raitilla. Valtalinjan ortodoksinen kirkko lahosi käyttämättömänä paikalleen samalla kun naisiakin puhujiksi kelpuuttava vanhauskoisten pyhättö kimmelsi aarrekammion lailla.

Paikkaan sopi käsite stiilipuhas pisarakiskuja, takuuvarma ja tyylikäs itkettäjä, jollaiseksi paikallinen tv-lehti mainitsi tässä taannoin erään elokuvan.

Stiilipuhas pisarakiskuja! Ihan mahtava ilmaus. Pateettinen sieluni herkeää lähes kyyneliin tämän kielen ja omamme yhteneväisyyksiä tarkastellessa. Kyllä ne kyyneleet olivat lähellä koepalautuksen jälkeenkin, ei sen puoleen, mutta muista syistä...

Kovasti siis lohdutti, kun intensiiviryhmämme tšekit kertoivat, että heillä on venäjän kielen kanssa samanlaista kuin meillä viron. Että jotkut sentään tietävät, miltä tuntuu, kun sukulaiskieli kuulostaa niin helpolta ja on niin vaikeaa...

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus