Blogit - työllisyys

Lasten paivahoitoa cuzcolaisittain

laitinen_yle — Fri, 12 Nov 2010 01:42:27 +0000

Guzco, Peru
Nuori tarjoilija riiputtaa vajaan vuoden vanhaa lastaan kasivarrellaan ja esittelee perheravintolan ruokalistaa. Jyrkkia toisen kerroksen kierreportaita laskeutuu arviolta nelivuotias tytto kurkistamaan asiakkaita.

Jos Peru olisi EU:n jasen, niin ravintola tuskin tayttaisi maarayksia, vaikka keitto onkin hyvaa ja ravitsevaa. Suomalaiset lastenvalvojatkin saattaisivat raapìa korvallisiaan lasten paivahoidon jarjestamisesta. Mutta Guzcossa tallainen paivahoito on aivan tavallista ja toimivaa.

Vanhassa suomalaisessa maalaisyhteiskunnassa lapset pyorivat mukana aikuisten toissa ilman sen kummempia leikittamisia. Tyohonkin oli tartuttava heti kuin kynnelle kykeni. Siis aivan kuin Guzcossa, Perussa, tanaan.

Ei tiedetty, etta lapsityovoiman kaytto voisi rikkoa joitakin maarayksia, kun sellaisia ei juuri ollut. Miten maatalo olisi voinut tulla toimeen, jos lapset vain laiskottelisivat?
Hetken kuluttua tarjoilija kantaa toisella kadella keittoa ja pitelee toisessa kainalossaan pikkulasta. Hyvin onnistuu, vaikka sivullisesta tama vaikuttaakin akrobaattitempulta.

Valilla pikkulapsi on kuitenkin laitettava likaiselle lattialle, kun komerokaapista taytyy etsia lisaa astioita. Hyvin vajaa vuoden vanha viihtyy siellakin ja saa tarpeellista vastustuskykya tulevaa elamaansa varten.

Lasku kijoitetaan taas yhdessa. Lapsi istuu baaritiskilla toisessa kainalossa, kaiken varalta, ettei vain tipahda.

Kiittelemme hyvasta ja halvasta keitosta ja vilkutamme vauvallekin lahtiaisiksi. Aiti siirtyy vauvansa kanssa ovensuun tuolille houkuttelemaan uusia asiakkaita. Paivahoito jatkuu nain iltaan saakka.

Tallainen tyon ja perhe - elaman yhdistaminen on maan tapa maassa, jolle suomalainen sana hyvinvointiyhteiskunta tuntuu ihmeelliselta yhteiskunnan jarjestamine paivahoitoineen seka aitiys- ja isyyslomineen.

Kuvasin (valitettavasti en saa tahanvalo kuvaa) kadunlakaisijanaista, jonka perassa tallusteli arviolta nelivuotias tytto. Tya ja paivahoito yhdistyivat. Valilla tytto vetaisi takataskustaan pullon, imaisi kulauksen ja tarrasi aidin kateen katua ylitettaessa.

Etela-Amerikan pisimpaan yhtajaksoisesta asutussa kaupungissa Guzcossa ( noin 350 000 asukasta, 3400 metrin korkeudessa) myos isat nayttivat osallistuvan silmiinpistavan aktiivisesti lastenhoitoon.

Aamuisin ja iltapaivisin monet isat veivat lapsia kouluun, toivat siestan alkaessa kotiin syomaan (ei taida olla Guzcossa kouluruokailua) ja hakivat paivan paatteeksi kotiin.
Lapsiin ylipaataan Perussa suhtaudutaan hyvin ystavallisesti, mutta tarvittaessa ankarastikin. Pikkuveljea kadulla kiusannut isosisko sai heti napakan napsautuksen. Kiusaaminen loppui siihen, eika edes itkettanyt.

Taas tuli mieleen suomalainen lainsaadanto, mutta Peruhan ei ole Suomi. Toisaalta tuskin pikku tytto ansaitusta kurinpidosta traumojakaan sai.

Ollantaytambossa, Guzcosta parin tunnin bussimatka luoteeseen, piipahdin iltakaljalle nuhjuiseen perheravintolaan. Yksi kouluikainen lapsi kuorsasi sivupenkilla, aiti veti peittoa paalle ja jatkoi vajaan kaksivuotiaan viihdyttamista sivupoydassa.

Perheen koira juoksenteli rauhattomasti sisaan ja ulos. Ei se minua, eika ketaan muutakaan asiakasta haitannut.

Niin, tassa ravintolassa ei sitten ollut olutta, mutta ei hataa. Isanta piipahti vikkelasti ulos ja toi kohta keskikoisen pullollisen paikallista kuohuvaista. Keskikokoinen tarkoitti 6,20 desilitraa suomalaisen 0,5 litran sijasta. En jaksanut edes juoda kaikkea.

Ajattelin taas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pikkutarkkoine saadoksineen. Jos sellaisia olisi sovellettu tassa pienessa perheravintolassa, niin perheella ei olisi ollut toimeentuloa.

Kuinkahan moni tyollistymisidea Suomessa kaatuu byrokratian viidakkoon ?

Lainaus

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

laitinen_yle — Wed, 27 Jan 2010 18:28:21 +0000

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni.

Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Minulla on tästä omakohtaisia käytännön kokemuksia toisin kuin hallintobyrokaateilla ja monilla poliittisilla päättäjillä. Kerrotaan siis miltä asiat näyttivät työttömän työnhakija näkökulmasta ennen ja nyt.

Paperille painettu sanomalehti Uusi Suomi lopetettiin loppuvuodesta 1991. Monenlaiset osaajat joutuivat etsimään uusia töitä aikana, jolloin Suomi aloitti huiman lamasyöksyn.

Olin silloin 47 – vuotiaana ensimmäistä kertaa eläessäni työtön työnhakija. Monipuolisesti kokenut, ammattitaitoinen toimittaja, jonka kunnossa ei ollut mitään vikaa. Ei yrittämisen halussakaan.

Hyvin pian kuitenkin selvisi, että lehtitaloissa oli keksitty ovi, joka aukeni vain ulospäin. Tätä kesti sittemmin vuosikausia, mutta sitähän en voinut tietää.... onneksi.

Nyt Suomessa eletään samankaltaista aikaa, vaikka uhkaavasta työvoimapulasta puhutaan. Toteutuukohan työvoimapula todella laajamittaisesti, vai onko lopulta työpaikkojakin niin vähän, että työvoimaa riittää aivan kohtuullisesti?

Eihän opettajiakaan tulevaisuudessa tarvita ikäluokkien pienentyessä niin paljon kuin nyt. Julkista sektoriakin yritetään supistaa kovalla kädellä. Toisaalta sairaita ja vanhuksia on yhä enemmän suurten ikäluokkien myötä.

Aivan ensiksi aloin tutustua työttömyys- ja sosiaaliturvaa käsittelevään säännösviidakkoon. Oli vähän kuin pakko.

Hyvin pian huomasin, että säännösviidakko tarjosi loistavia jutunaiheita. Se oli ja on edelleenkin kuin Franz Kafkan satiirisista romaaneista. Jutut vain piti saada kaupaksi, työtön freelanceri kun olin.

Vuonna 1992 työttömyysturvajärjestelmä oli nykyistä armeliaampi. Työtön sai olla varsin rauhassa työtön, mutta nykyisin ei yhtä rauhassa. Ongelma vain oli, että järjestelmä passivoi, kuten vieläkin pääosin passivoi, mutta poliitikot ja viranomaiset eivät sitä myöntäneet.

Kun puhuin tästä silloiselle työministeri Ilkka Kanervalle, niin hän torjui kritiikkini:
- Et taida nyt oikein tietää.

- Itse et tiedä, minä elän järjestelmässä ja varmasti tiedän.

Siihen keskustelu loppuikin. Vasta vuosia myöhemmin poliitikot ja hallintobyrokraatit alkoivat vähän kerrassaan tunnustaa sosiaaliturvajärjestelmässämme olevan ns. kannustinloukkuja.

Näitä on vuosien mittaan yritetty purkaa, mutta kohtalaisen huonolla menestyksellä. Työttömyysturva, toimeentulotuki ja monet muut tuet yhdessä muodostavat pirun nyrkin, jota ei ole pystytty aukaisemaan vieläkään.

Työnteko ja itsensä auttaminen ei edelleenkään aina kannata. Hyvä esimerkki näistä kafkamaisista säännöksistä on, että viimesijaisella eli toimeentulotuella olevan ei kannata ottaa lainaa vaikkapa vuokransa maksamiseen. Vippi katsotaan tuloksi ja se vähentää toimeentulotukea.

Itsensä auttaja joutuu vain yhä pahempaan suohon.

Joka tapauksessa kirjoitin näistä säännöskukkasista monta kirpeää juttua. Käänsin siis hassun byrokratian rahaksi. Myöhemmin YLE:stä töitä saatuani hyödynsin tietämystäni monta kertaa sosiaali- ja työvoimaministerien harmiksi Vallan vaiheilla – radio-ohjelmassani.

Miten sitten työttömään työnhakijaan 1990 – luvun alkupuolella suhtauduttiin? Samalla tavalla kuin nykyisinkin. Ei siinä mitään muutosta parempaan ole tapahtunt.
Vanhimmasta päästä ulos, työttömyysputkeen ja eläkkeelle. Putkea tosin yritetään nyt tukkia.

Nuorille työnhakijoille asetettiin ja asetetaan nytkin kohtuuttomia osaamisvaatimuksia. Ikäsyrjintäkin voi yhä hyvin. Nelikymppinen alkaa olla jo vanha, puhumattakaan viisikymppisestä.

Törmäsin myös mielenkiintoiseen työn saannin esteeseen. Olin liian kokenut. En kokeneena toimittajana ja 1988 lopetetun, kotkalaisen Etelä – Suomi – sanomalehden entisenä vastaavana päätoimittajana saanut edes kesätoimittajan paikkaa.

Miksikö en? Kaverini kertoi sisäpiirin tiedon: ei ne nuoremmat pikkupomot halua alaisekseen itseään kokeneempaa.

Eipä tässäkään muutosta ole tapahtunut. Seminaareissa puhutaan yhtä ja käytännössä toimitaan toisin. Samaa koskee tilannetta, kun potkuja aletaan jakaa. Nykyisin niitä tosin pehmennetään ´paketeilla´. Saat lisärahaa, jos lähdet nyt (tai muuten saat joka tapauksessa kohta potkut).

Kymmenkunta kuukautta enemmän tai vähemmän työttömänä freelancerina sinniteltyäni pääsin työllisyyskurssille. Meille työttömille opetettiin kuinka tietokoneella voi tehdä kaikenlaisia julkaisuja. Näin ehkä voisi työllistää itsensä yrittäjänä, meille kerrottiin.

Kurssin toisen päivän jälkeen sain tiedon, että hyvin vaatimaton radio-ohjelmaideani oli YLE:ssä hyväksytty. Jätin kurssin siihen paikkaa, kun sain edes vähän oikean työn syrjästä kiinni.

Desktop publishing – kurssi tuskin olisi kuitenkaan johtanut oikeaan työllistymiseen.

YLE:n syrjästä kiinni pääseminen johti lopulta työsuhteeseen ja päättyi aikanaan eläkkeelle. Silloin, helmikuussa 2009, uusi lama oli jo tulossa.

Hyvät työttömät työnhakijat. Ottakaa nirsoilematta vastaan entiseen verrattuna pienipalkkaisetkin työt, jos vain jotakin saatte. Tekeminen on aina parempi kuin mitään tekemättömyys. Sitä ei koskaan tiedä mihin kaikki elämässä johtaa.

Lainaus

Hullunkuriset poliittiset perheet

laitinen_yle — Fri, 13 Nov 2009 18:01:45 +0000

Kun seuraa nykyisessä taloustilanteessa kotimaisia uutisia, niin tuntuu kuin seuraisi Hullunkurisia perheitä. Siis sitä peliä, jota moni on lapsena pelannut.

Talouden syöksyessä kuin laskettelijat alas Rukan rinteitä (ennen lakkoa), niin lakkouhkia on vähän joka puolella. Palkkaneuvottelut takkuavat. Samaan aikaa myös maan ylin poliittinen johto kinastelee julkisuudessa kuka tiesi ja milloin Afganistanin rauhanturvaajien kotiinpaluun ajasta.

Kukahan muistaisi kiittää henkensä kaupalla olleita ja olevia rauhanturvaajia?

Eduskunnastakaan ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Tosi hullua toimintaa paljastuu jatkuvasti. Eduskunnan urheilukerhon huonon valvonnan takia kavalletuilla varoilla ostaisi Pieksämäeltä jo viisi yksiötä vaikka tukiasunnoiksi. Helsingissä ei saisi kuin puolitoista, kallista on.

Puoluerahoituksen penkominen on kuin avaisi päivä toisensa jälkeen Pandoran lippaan uusine ihmeineen. Veikkaus keksi peliensä mainostajaksi Jokerin, mutta keskusta sai Antti Kaikkosen, jolle Musta Pekka jää käteen jatkuvasti.

Pilven veikot - nuo Finnairin lentäjät - ovat kuin pilvessä. Ei siinä taivaalla olevassa vaan muussa. Yhtiö on syöksykierteessä ja pilotit menevät lakkoon, vaikka yhdellä lentokapteenin palkalla kolme - neljä keskivertopalkansaajaa tekisi iloisesti töitä.

Hullunkuristen perheiden hulluin homma ovat kuntaliitokset. Kuntia yhdistyy, jotta rahat riittäisivät palveluihin ja toiminta tehostuisi. Mutta mitä puolueet ovatkaan sopineet: viiteen vuoteen kuntien palkollisia ei saa irtisanoa yhdistymisen yhteydessä Tehosta siinä sitten toimintaa.

Pieni idea yhdistyneeseen Saloon: pankaa paikkansa menettäneet kunnanjohtajat palvelemaan kuntalaisia vaikka kouluavustajina. Sivussa he voisivat kertoa koululaisille kunnan toiminnasta, jos varsinainen opettaja sairastuu.

Nyt nämä entiset eläkeikää lähestyvät kunnanjohtajat ovat tarpeettomien muistioiden tekijöinä muutosjohtajien nimikkeellä.

Eiköhän tämä riitä nyt ensi alkuun. Lukekaa lehtiä, kuunnelkaa radiota ja katselkaa televisiota. Hullunkurisia perheitä löytyy jatkuvasti, eikä tarvitse edes ottaa EU:n hulluimpia direktiivejä lisäksi.

Lainaus

Vielä huonomminkin voisi olla

laitinen_yle — Thu, 15 Oct 2009 20:12:07 +0000

Kun nuoret toimittajat tekevät kauhistelevia juttuja nykyisistä työttömyysluvuista, niin kannattaisi vilkaista 1990 – luvun synkkiä tilastoja. Työttömyys on vain puolet vuoden 1994 huippuluvuista.

Silloisen laman pohjilla työttömiä oli noin 408 00. Tilastokeskuksen prosentteina se on 16,6.Nyt, elokuussa 2009, työttömiä oli noin 203 000 ja työttömyysprosentti 8,8. Tosin nykylaman pohjaakaan ei ole vielä saavutettu.

Kuva:YLE

Tilastot ovat muuten metkoja. Tilastokeskus tuottaa pienempiä työttömyyslukuja kuin työvoimaviranomaiset. Tutkimusmenetelmät ovat nimittäin erilaiset.

Elokuun työttömien määräkin vaihtelee eri tilastoissa. Työ- ja elinkeinotoimistot ilmoittivat elokuun lopussa 2009 työttömien määräksi 270 000. Tarkasti ottaen ´työttömyyssturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua´ henkilöä.

Eroa Tilastokeskuksen lukuihin on melkein 70 000! Tilastoilla on hauska leikkiä ja politikoida.

Miksi sitten näin on? Tilastokeskuksen sivuilta sekin selviää.

Maissa, joissa työttömyysturvan saanti on sidottu työnvälityksessä kirjoilla oloon, rekistereiden työttömyysluvut ovat usein suuremmat.

Esimerkiksi Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön rekistereissä on runsaasti ns. eläkeputkessa olevia ja työttömyysturvaa saavia henkilöitä, jotka itse ilmoittavat, etteivät he enää aktiivisesti etsi työtä. Rekistereissä heidät luokitellaan työttömiksi.

Sitä vastoin työvoimatutkimuksessa heidät tilastoidaan joko piilotyöttömiksi tai työvoimaan kuulumattomiksi.

Työvoimatutkimuksessa työttömäksi luokittelun edellytyksenä onkin se, että henkilö haluaa ottaa työtä vastaan. Tämä luokittelu perustuu kansainvälisen työjärjestö ILOn suosituksiin.

Toisin sanottuna noin neljäsosa työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen 270 000:sta työttömistä ei ole työllistettävissä, koska he eivät hae töitä tai odottelevat eläkettä työttömyysputkessa. Se on iso määrä.

Suorastaan huvittavaa oli katsella perjantaina 16.10. 2009 YLE TV 1:n A-Talkia. Keskustelussa hallituksen syyksi ja saamattomuudeksi yritettiin vierittää suurin piirtein koko työttömyyden kasvu.

Ei edes elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen uskaltanut sanoa, että älkää nyt pötyä puhuko. Ei minkään maan hallituksella ole avaimia globaalin laman ja tyttömyyden ratkaisemiseksi. Päänsärkyä kyllä voidaan lievittää, mutta ei sairautta yksin hallituksen toimin paranneta.

Oli kuin kaikki keskustelijat olisivat pudonneet avantoon ja alkaneet riidellä kenen syy tämä oli. Sillä menolla henki menee, jos ei pian ala pyrkiä yhteisvoimin avannosta pois.

Tällaisia keskusteluja katsellessa tuli mieleen oma työttömyysaikani vuonna 1992. Silloin firmat keksivät ulko-oven, joka aukesi monta vuotta pääsääntöisesti ulospäin.

Tämä sama ovi on nyt keksitty uudelleen. Saa nähdä kuinka monta vuotta sitä nyt käytetään.

Sekään ei ole muuttunut, että vähänkin ikääntyneempien on edelleen hyvin vaikea saada töitä. Firmat elävät kuvitelmissa, että kokemuksella ei ole paljon merkitystä.

Sen kyllä toisaalta ymmärtää, koska töihin ottajat itse ovat varsin nuoria. Ikäistään vanhempaa ja ammattitaitoisempaa alaista ei hevin palkata.

Mutta mitä tässä eläkeläinen turhaa marisee. Potkuja kun ei tarvitse enää pelätä.

Vai keksitäänköhän säästösyistä sellainenkin laki (säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä), että jos et ole eläkkeellä kunnon kansalainen (normit täyttävä), niin eläke voidaan pienentää tai jopa evätä?

Normit täyttämättömille työttömillehän tällaiset säännökset on jo laadittu.

Lainaus

Matkalipuntarkastajan huono päivä

laitinen_yle — Sun, 22 Feb 2009 15:53:44 +0000

Tämä juttu on kertomus helsinkiläisen lipuntarkastajan huonosta päivästä ja hallintobyrokratiasta oikeusvaltiossamme.

Kaikille muualta tuleville muuten tiedoksi, että nämä Helsingin liikennelaitoksen lipuntarkastajat ovat tosi ärhäkkää porukkaa, joita ei ole huumorilla siunattu.

Liekö palkkaus huono, mutta pääasiassa tarkastajat ovat naisia. Harvoille miehille tämä työ näyttää kelpaavan.

Vuoden 2008 toukokuussa tulin sairaslomallani flunssaisena ja kuumeisena keskustan apteekista. Sisään päästyäni istahdin raitiovaunun ensimmäiselle penkille kaivelemaan taskustani ladattavaa matkakorttiani.

Ei olisi pitänyt ensin istua ja yrittää maksaa vasta sen jälkeen. Raitiovaunuun pelmahtaneet lipuntarkastajat eivät uskoneet, että ei tässä pummilla yritetä matkustaa vaan yksinkertaisesti heikottaa.

Tarkastusmaksu siitä rapsahti, 80 euroa. Sen jälkeen alkoikin mielenkiintoisempi tapahtumasarja kuin Kafkan romaanissa.

Olisi pitänyt todistaa henkilöllisyys, mutta Suomessahan saa kulkea ilman virallista henkilöllisyystodistustakin. Vapaa maa, vapaa kansa.

Pankki- ja luottokortit eivät kelvanneet todistukseksi olemassa olostani (aikanaan pankkikortit olivat kuvallisia, mutta eivät enää) , kuten ei Helsingin liikennelaitoksen oma, vanha kuvallinen matkakorttikaan.

Lipuntarkastajalle ja minulle tuli nyt yhteinen ongelma. Mikähän tyyppi tuokin matkustaja oikein on, mietiskeli lipuntarkastaja? Mitenkähän saisin lipuntarkastajan uskomaan, että minä olen minä?

HKL:n vanhassa, ladattavassa matkakortissani kuvani alla luki Vilho, eikä Matti Laitinen, kuten sanoin olevani.

- Yritätte esiintyä väärällä nimellä!

Ei mennyt läpi selitys, että tietokoneet jostakin syystä poimivat aina automaattisesti ensimmäisen nimeni, joka sattuu olemaan Vilho.

Käytän kutsumanimenä kuitenkin Mattia. Ehkä ei pitäisi, kun Matteja on niin paljon, sotkevat vaikka Matti Vanhaseen.

Matinpäivää on kuitenkin mukava juhlia, sillä 24. helmikuuta sattuu olemaan myös Viron kansallispäivä. Onnea ja menestystä vaan Virolle ja sen kansalle!

No, takaisin ratikkaan ja lipuntarkastuksen byrokratiaan kuin Kafkan romaanista.

Kun kelvollista henkilöllisyystodistusta ei ollut mkana, niin minua pyydettiin kirjoittamaan erilliselle kaavakkeelle nimeni, henkilötunnukseni ja muuta sellaista.

Liikkuvassa raitiovaunussa kirjoitin tunnuksen epäselvästi, syntymäajan ensin väärinkin kuumeisena ja pyysin saada korjata sen. Ei sellaista sallittu.

- Nyt kutsutaan poliisi, lipuntarkastaja päätti.

Niin sitten istuimme raitiovaunussa Pasilaan asti, jossa poliisi oli vastassa. Naispoliisi jututti hetken molempia, ensin lipuntarkastajaa ja sitten minua.

Poliisi uskoi oitis toisen virkamiehen, lipuntarkastajan, version, ei minun. Olin hävinnyt pelin heti kättelyssä. Näinhän usein käy virkamiesten kanssa.

Käteeni iskettiin 640 euron sakkolappu järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. (Aika kova väite!)

Sakkolappuun tuli vielä väärä syntymäaika. Se oli suoraan lipuntarkastajan papereista, koska tarkastaja ei ollut antanut minun korjata huomaamaani virhettä.

Kun lipuntarkastajilla ei ole sakonkirjoitusoikeutta, niin virka-apua on pyydettävä poliisilta. Aika outo järjestelmä oikeusturvan kannalta. Poliisi joutuu asiaa kummemmin tutkimatta ottamaan vastuun sakon kirjoittamisesta.

Tämä juttu ei siis ole Kafkan romaanista, vaikka ehkä siltä kuulostaakin. Tosi – TV:stä voisi ollakin.

Jälkikäteen poliisi vielä soitti, että valitettavasti sakon peruste - järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen – onkin virheellinen. Hän halusi muuttaa sen pelkäksi haitanteoksi.

Voi Kafka, voi Kafka!

Poliisin omaan rekisteriin siis ilmeisesti tuli toinen sakon peruste kuin minulle kirjoitetussa sakkolapussa on vielä tänäkin päivänä. Mielenkiintoinen juttu.

Kun myöhemmin kirjallisesti vastustin sakkoa, niin syyttäjänvirastosta määrättiin tehtäväksi poliisin esitutkinta. Se myös tehtiin ja asia meni syyteharkintaan.

Noin puolta vuotta myöhemmin syyttäjä totesi, että ei ole aihetta syyttää ja tapaus on nyt loppuun käsitelty. Hän oli ensimmäinen virkamies, joka uskoi myös asiakasta.

Pahuksen huono päivä, tuumi varmaan lipuntarkastaja saatuaan päätöksen tiedoksi.

Oikeuden ja kohtuuden aurinko paistaa jälleen, tuumin minä, Helsingin liikennelaitoksen kanta - asiakas.

Kovin monta virkamiestä tämä suhteellisen mitätön tapaus verovaroillamme kuitenkin työllisti. Mutta hyvä näin, laman aikanahan ihmisillä pitää olla töitä ja toimeentuloa.

Nyt alan myös ymmärtää, miksi oikeuslaitoksessa on ruuhkia, päätökset viipyvät ja poliisikin valittaa työvoimapulaa.

Lainaus