Blogit - koira

Maalaiskoiran virka muuttuu

Päivi Leino — Wed, 05 Jun 2013 11:08:16 +0000

Paavo-collie on paimenkoira. Se yritti kyllä paimentaa aidan yli karkaavia nuoria lampaita, mutta lopulta lampaat jahtasivat sitä. Paavo onkin enemmän kuin rotutoverinsa Lassie muinaisessa TV-sarjassa. Se paimentaa ja suojelee perheen lapsia.

Saavuttuani Ahdin tilalle Sastamalan Lantulaan Paavo-koira oli heti paikalla, kun tervehdin lapsia. Myöhemmin navetan nurkalla kyselin lapsilta tilan eläimistä. Paavo oli tarkkana ja änkesi lasten ja mikrofonin väliin. Vielä kun katselimme yhdessä pihasta löytyneitä kiviä, Paavo arvioi väliintulon parhaaksi. Lempeä mutta määrätietoinen viesti kuuluu: vieras pysyköön kauempana lapsista.

Kierrellessäni ohjelmanteossa kyliä eri puolilla Suomea tapaan lukuisia koiria. Ei nyt joka talossa, mutta ilman muuta suurimmassa osassa niistä, joissa olen käynyt, asuu koira tai koiria. Moni niistä käyskentelee Paavon tapaan vapaana pihamaalla.

Valtavan kokoinen landseer Reino haukkuu kumeasti tulijat Hannusen taiteilijaperheen kodin, vanhan sähkölaitoksen pihalla Riihossa Keuruulla. Muut perheen yhdeksän koiraa ovat pikkuruisia Reinoon verrattuina.

Pystykorvainen Tuikku on saanut kutsumanimensä isäntänsä elinkeinon parista. Se elelee Saimaan rannalla Piojärvellä pontikkatehtaana palvelevan vanhan navetan liepeillä vapaana, kuten sen kumppanikin, eläkepäiviä viettävä islanninhevonen. Samalla kylällä asuvat Kutvosen koirat Hevi ja Rokki osaavat itse avata kotinsa takaoven ja luikkia ulos, jos siellä tapahtuu jotain kiinnostavaa.

Kehä III:n tuntumassa Kirkkonummen Luomassa koirat elävät kaupunkimaisemmin ja kulkevat kytkettyinä. Kotona töitä tekevä Virpi Haavisto saa kaivatun tauon aherrukseensa, kun aivan hiljaa ja kiltisti keittiössä odottava noutaja Charlie vie talutushihnan toisessa päässä Virpin lenkille. Hjördis Nymanin terrieri Alice on tullut kennelistä Ruotsista asti ja hyppää sohvalle istuutuvan emäntänsä syliin.

Koiran asema maaseudulla on muuttunut. Kun se ennen toimitti virkaansa tilalla siinä kuin muukin työväki, nyt siitä on tullut perheenjäsen.

Lainaus

Koirat ja omistajat -samannäköisiä?

Prisma Studio/Jenni Koponen — Sat, 04 May 2013 09:46:22 +0000

Oletko joskus hymyillyt itseksesi kun kadulla tulee vastaan koira ja omistaja, jotka muistuttavat silmiinpistävästi toisiaan? Vaikkapa bulldoggi ja isäntä, jolta löytyy haukkunsa tapaan poskipussit ja pullistuvat silmät.

Koirat ja heidän omistajansa muistuttavat toisiaan, se on todistettu tieteellisestikin. Alun perin Kaliforniassa suoritetussa tutkimuksessa kuvattiin erikseen joukko koiria ja heidän omistajiaan. Sitten testihenkilöitä pyydettiin yhdistämään koirat ja omistajat toisiinsa. Koehenkilöt eivät olleet päässeet paiskaamaan kättä tai tassua kenenkään kuvien ihmisten tai koirien kanssa etukäteen eli heillä ei ollut mitään kontaktia kuvattuihin. Testiryhmäläisille näytettiin yhdellä kertaa kuva koirasta, tämän oikeasta omistajasta ja jonkun toisen karvaturrista.

Rotukoirat liitettiin oikeisiin omistajiinsa sattumanvaraista huomattavasti paremmin. Yli puolet valinnoista osui napakymppiin. Sekarotuiset hurtat sen sijaan tuottivat ongelmia. Syynä on tutkijoiden mukaan se, että jälkimmäiset otetaan perheeseen yleensä impulsiivisesti tai ystävien kautta. Rotukoirat taas valitaan tarkasti rodun persoonan mukaan ja niistä tiedetään, miltä ne tulevat näyttämään täysikasvuisina. Ihmisiä myös vetävät luonnostaan puoleensa eläimet, jotka näyttävät samalta kuin he itse. Kelpuutamme siis parhaiksi ystäviksemme karvaisemmat versiot itsestämme.

Mutta ei siinä vielä kaikki, brittitutkimuksissa on puolestaan paljastunut, että ihmiset ovat taipuvaisia hankkimaan hännänheiluttajia, joiden persoona myös muistuttaa heidän omaansa. Kokeeseen haastateltiin kaksi tuhatta ihmistä. Tuloksista selvisi, että miellyttävät ihmiset haluavat heitellä palloa labradorinnoutajalle, joka on myös tunnettu ystävällisenä rotuna. Ahkerat ja vastuulliset puolestaan kaappaavat lenkkiseuraksi järkeviksi mielletyn bulldoggin, niin teki myös Winston Churchill. Corgien omistajat ovat kaikkein ulospäin suuntautuneinta kastia ja ajokoirien rinnalla viihtyvät rauhalliset ihmiset.

Mutta millaisia ihmisiä sitten ovat ne, jotka lepertelevät chihuahualle ja muille minihauvoille? Ovatko maailman Paris Hiltonit ja muut koiransa käsilaukkuun tunkevat täysiä tolloja? Tulos on ehkä monelle suurempi jymy-yllätys kuin astuminen kadulla höyryävään koirankikkaraan. Lelukoiriksi haukuttujen rekkujen emännät ja isännät ovat yhtä teräviä kuin koiranpennun naskalihampaat. Ja kaiken kukkuraksi vielä luoviakin. Tietysti pikkukoirat ovat pitäneet seuraa muillekin kuin julkkiksille, joiden suurin työ on näyttää hyvältä. Painovoimanlain hoksannut Isaac Newton oli nimittäin myös minikoiran
isäntä. Ehkäpä tiedemiehen välkky hauva jopa haukahti merkitsevästi isännälleen kun kuuluisa omena putosi puusta.

Tämä on Prisma Studion 23.4.2013 esitetyn jakson jutun tekstiversio. Jakso on katsottavana Areenassa:

Prisma Studio Facebookissa:

https://www.facebook.com/prismastudio

Lainaus

Lukukoira Börjelle uskaltaa ujompikin lukea ääneen

Eve Mantu, lukukoirafani — Mon, 29 Apr 2013 09:41:19 +0000

Se on niin söpö ja rauhallinen.

Maltankoira Börje on pieni valkoinen pölyhuisku, jolle lapset lukevat ääneen espoolaisissa kirjastoissa. Osa lapsista jännittää lukemista, koska sen oppiminen on työn ja tuskan takana. Joku viisas keksi, että ihmisen paras ystävä voi tässäkin olla paras. Koiralle lukeminen ei ujostuta yhtään!

- Lukuhetki on aina rauhallinen ja yksityinen tilanne, vain koiran ja lukijan välinen. Siellä ei ole yhtään ylimääräistä korvaparia. Kukin lapsi lukee noin vartin kerrallaan, kertoo Börjen emäntä Raisa Alameri.

Lukukoira Börje on emäntänsä kanssa etäopiskellut lukemisen tukemisen ammattilaiseksi.

Lainaus

Unohtumaton pennunhakureissu vauvan kera

Joona Haarala — Sun, 19 Dec 2010 15:06:59 +0000

Olimme tuttavapariskunnan ja -perheen kanssa risteilyllä. Aamulla lähdettiin ja koko päivä meni isoilla pojilla peuhatessa. Vauvakin pääsi pallomereen hetkeksi ja voi sitä riemua! Koko reissun kruunasi se, että vaimo antoi minun nukkua päiväunet ja jouluruoka oli maittavaa.

Risteilyllä muistelimme vaimon kanssa - näin jälkikäteen ajatellen - uskomatonta koiranhakureissua viime pääsiäisenä. Vauva oli parikuinen, kun menimme Ruotsiin hakemaan perheemme kolmatta siperianhuskya (tällä hetkellä). Isot pojat olivat mummolassa pari päivää, kun haimme koiraa vaimon ja vauvan kanssa.

Ajomatkaa kasvattajan luokse oli vajaa puoli vuorokautta ja vauva vain nukkui autossa. Jostain syystä kaikki poikamme ovat kovasti viihtyneet autossa - eli nukkuneet. Tämä uusin tapaus ei tosin siedä pimeää valveilla ollessaan, mutta muuten menee hyvin.

Koiranhakureissulla tapahtui unohtumaton kommellus, kun koiramme karkasi emonsa kanssa jonnekin ruotsalaiseen korpeen. Siinä minä olin vauvan kanssa pari tuntia kahden ja ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu. Silloin äitiään kaipaavan lapsen hoitaminen ei hymyilyttänyt. Mielessä kävi silloin ajankohtaiset pääsiäisajan kärsimystarinat.

Koira oli jo kolmatta tuntia karussa, kun ilkeänä kelloontuijottajana tein päätöksen, että nyt on ihan oikeasti lähdettävä. Vaimo oli tietenkin suruissaan, kun koiraa ei vielä saatukaan. Kenties tulisimme takaisin tai koira pitäisi hakea lentokentältä. Auton takaluukku oli juuri menossa kiinni, kun se koiramme iloisena loikkeli luoksemme muina koirina.

11-tuntisella matkalla Ruotsin halki oli taas paljon ihmeteltävää. Etenkin Keski-Ruotsin vuoristo-osuus oli upeaa katseltavaa ja tekstiviesteillä sain tuttaviltani tietoa kotikaupunkini jääkiekkojoukkueen edesottamuksista semifinaaleissa.

Vauva nukkui jälleen lähes koko matkan laivasatamaa ja koirakin oli hiljaa. Koira ihmetteli kai kaikkea uutta ja taisi olla pelokaskin. Mutta tämä iloni hiljaisuudesta oli ennen aikainen.

Laivamatkan aikana yöllä ei nukkunut vauva saati koira - minusta puhumattakaan. Seuraavana päivänä oli vielä työpäivä, joten silmät ristissä oltiin. Tarkemmat muisteluni tunnelmasta jätän tässä kertomatta.

Mutta mitäs näistä näin jälkikäteen. Onpa ainakin tarina, jota kertoa vauvalleni sitten, kun hän on iso poika. Kun hän on taas aikuinen, niin tarina pitää kertoa tietenkin hänen lapsilleen, jos sellaisia on tullakseen.

Koirakin osoittautui jälkikäteen oikein hyväksi ja hänellä on vielä sama syntymäpäivä kuin minulla. Tärkeintä on tietenkin se, että koira asuu kavereidensa kanssa ulkona. Husky on kova koira karvastamaan sisällä. Edellisten vauvojen kanssa se on tullut koettua :)

www.antikainen.net/snorovarens/Inali.html

Lainaus

Ruotsinkielinen rotukoira Elmo

Reijo Perälä — Sat, 07 Nov 2009 14:43:06 +0000

Berhandilaiskoira Elmo oli ruotsinkielinen. Se kuului selvästi yläluokkaan ja oli juuriltaan aatelinen.

Näin ainakin ystäväni Hannu uskoi kuolemaansa asti. Niinpä Hannu puhui aina koiralleen ruotsia. ”Ei Elmo suomea ymmärrä. Hän on jaloa sukua. Hänelle pitää puhua ruotsia”, opetti Hannu myös muita perheenjäseniä.

”Elmo. Kom hit! Min lilla Elmo. Vill du äta?” leperteli Hannu vasikkaa suuremmalle, leveäturpaiselle koiralleen keskikouluruotsilla.

Minunkin mielestäni Elmo oli kyllä sympaattinen, mutta käytöstapoja sillä ei ollut. Kerran kyläreissulla ollessani huomasin, että toisesta kengästäni puuttuu pohjallinen.

”Elmo perkele! Oletko sinä syönyt minun kenkäni pohjallisen?!”

”Ei Reijo noin! Puhu Hänelle ystävällisesti ruotsia, niin kyllä Elmo kakkii pohjallisen parin päivän päästä ulos.”

Niin kakki. Aktiivihiilipohjallinen tuli ulostekasan myötä kartanolle kahtena kappaleena.

”Ei muuta kuin pikkasen vesipesua ja uudestaan käyttöön”, lohdutteli Hannu minua ja kiitteli vuolassanaisesti ruotsiksi aatelista Elmoaan hyvästä kakasta.

Terveisiä sinne taivaaseen Hannulle ja Elmolle. Perjantaina oli ruotsalaisuuden päivä. Ruotsinkielisiä ystäviä pitäisi olla kaikilla. Vitsiä voi vääntää kahdella kielellä, oli meidän mottomme.

Jag hoppas, att ni mår bra, Hannu och Elmo!

Koirakoulu

Uskolliset ruskeat silmät

Emo ehtoisa

Lainaus