Blogit - harmaa talous

Harakka: Harmaan talouden pikkurikolliset ja isot konnat

Timo Harakka — Wed, 15 Jun 2011 17:23:51 +0000

On äärimmäisen harvinaista, että eduskunnassa kaikki puolueet ja kaikki kansanedustajat ovat samaa mieltä jostain asiasta. Tämä historiallinen hetki koettiin 3. helmikuuta.
Veteraanikansanedustaja Pekka Vilkuna (kesk.) totesi, että ”Tästä asiasta eduskunta on yksituumainen kuin 25 millin naula.”

Mikä oli tuo asia?
Eduskunta hyväksyi yksimielisesti harmaan talouden torjuntaohjelman.
Jokainen puhuja piti välttämättömänä, että viiden miljardin euron veroaukko
paikataan – ja että rakennuksilla, ravintoloissa ja kuljetusalalla pelataan
reilua peliä, jossa rehellinenkin yrittäjä voi menestyä.
Neljä kuukautta sitten eduskunnassa jokainen puolue vannoi, että nuo 25
toimenpidettä sisältyvät seuraavaan hallitusohjelmaan, oli hallituksessa
kuka tahansa.

Kuinkas sitten kävikään?
Muutama päivä sitten Voima-lehti julkaisi hallitusneuvotteluista saamansa
muistion, josta käy ilmi, että kokoomus ja RKP yllättäen jarruttavat
harmaan talouden torjuntaa.

Eduskunnan hyväksymä lista ei niille kelvannutkaan. RKP ei halunnut
tiukentaa rangaistuksia eikä lisätä viranomaisten tiedonsaantia. Kokoomus
ei suostunut siihen, että työmailla tarkastetaan kaikkien saavan
asianmukaista palkkaa, tai että ulkomaiset yritykset joutuvat
rekisteröitymään Suomeen.

Näyttää siltä, että kokoomuksen todellista ääntä ei käytetä eduskunnassa,
vaan Elinkeinoelämän keskusliitossa. Se on tutkimusten valossa kummallista,
sillä harmaan talouden pääaloilla yrittäjien valtava enemmistö pitää pimeää
työtä vakavana kilpailun haittana ja esteenä.
Hallitusneuvotteluissa harmaan talouden työryhmää vetävä demarien Jukka
Gustafsson kuitenkin vakuuttaa, että tilanne on nyt parantunut. Tällä
toisella kierroksella eduskunnan yksimielinen tahto otetaan huomioon,
lainaus, tosi hyvin.

Mutta.
Tärkeä osa harmaan talouden torjuntaa on estää sijoittajien veronkierto,
jolla ulkomaiden kautta voidaan välttää osinko- ja myyntivoittojen
verotusta.Valtio menettää joka vuosi 800 miljoonaa euroa, saman verran
kuin mitä se sijoittaa peruskouluihin.

Edellinen hallitus halusi tehdä tämän veronkierron lailliseksi ja toi
eduskuntaanlain nimettömien hallintarekistereiden laajentamiseksi.

Samalla yritysten omistajatiedot piilotettaisiin, mitä varmasti monet
vallanpitäjät toivovatkin. Tällä hetkellä julkiset tiedot ovat johtaneet
vuosien varrella moniin paljastuksiin: Ulf Sundqvistin bisneksistä
tienrakennusyhtiö Destian suhmurointeihin.
Heti vaalien jälkeen tästä hallintarekisteröinnin laajentamisesta
irtisanoutuivat kaikki puolueet – esimerkiksi kuukauden takaisessa MTV3:n
45 minuuttia-ohjelmassa.

Nyt tämä asia on kuitenkin irrotettu Gustafssonin työryhmästä
hallitusneuvotteluiden korkeammalle tasolle – talousryhmään, jossa kokoomus
ja RKP nyt ajavatkin läpi tätä veronkierto- ja salailulakia.
Irvokkaimmillaan harmaata taloutta torjutaan – yksimielisesti - siten,
että tehdään ratsioita pitserioihin ja virolaisten raksamiesten
parakkeihin. Sen sijaan miljoonasijoittajien rikollisuutta torjutaan siten,
että tehdään rikoksista laillisia.
Liituraitakonnilla on helpompaa. Niillä on aina etujensa ajaja
hallituksessa, istuipa siellä kuka tahansa.

Lainaus

Alipalkkaus tulee kalliiksi

Simo Sipola — Mon, 09 May 2011 13:21:40 +0000

Tämänviikkoinen MOT-ohjelma kertoo siitä, mistä rakennusala ei mielellään puhu: suuret rakennusfirmat ja rakennuttajat polkevat hintoja. Ne ostavat työtä sellaisilta ulkomaisilta alihankkijoilta, jotka maksavat alle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Näin ne kilpailuttavat pienet ja keskisuuret kotimaiset rakennusfirmat hengiltä.

Kenen etu tämä on? Ainakin pörssiin listattujen rakennusfirmojen osakkeenomistajat voittavat. Ja jossain kohtaa alihankintaketjua katteet voivat – ainakin tilapäisesti – parantua. Lisäksi kunnan rakennustoimi voi ylpeillä, että se sai urakan halvalla.

Kaikki muut häviävät. Kotimaiset pikkufirmat kilpailevat itsensä henkitoreisiin. Rakennusalan työntekijät rimpuilevat keikkatöiden ja työttömyyskassan välillä tai vaihtavat alaa. Ja verottaja haikailee tilittämättömien alvien, lähdeverojen ja muiden maksujen perään. Niitä jää perimättä satoja miljoonia euroja.

Alipalkkaus ei ole uusi asia. Siitä on viime vuosina tullut maan tapa, ikävä sellainen. Eivätkä suuret rakennusliikkeet edes yritä peitellä sitä, että ne ostavat ulkomaisilta aliurakoitsijoilta työn alihintaan.

Siksi ulkomaisia firmoja on turha syyttää siitä, että ne tulevat ja vievät meidän työpaikkamme. Me teemme sen itse.

Totta kai ulkomaista yrittäjää voi arvostella siitä, että tämä suostuu rakennusliikkeiden ja rakennuttajien kilpalaulantaan. Mutta miksi ei suostuisi? Jos omassa maassa ei löydy töitä ja kun urakoista maksetaan täällä moninkertaisesti paremmin kuin kotipuolessa, ei ole ihme, että esimerkiksi virolainen firma tulee Suomeen kärkkymään töitä. Ammattitaidosta viis. Moni kokeilee kepillä jäätä, sillä ainakin kerran voi mokata. Ja yrittää uudelleen eri nimellä.

Yrityksen perustaminen on Virossa helppoa. Ei tarvita kuin parisataa euroa rekisteröintimaksua varten, posti- ja sähköpostiosoite – sekä tietysti sopivat hinnat. Osakepääoman voi maksaa myöhemmin.

Kun hinta on kohdallaan, täkäläiset rakennuttajat ja pääurakoitsijat ottavat tulijan avosylin vastaan. Tämän viikon MOT tarjoaa tästä vahvan näytön.

Mutta se ei ole reilua peliä, että ulkomainen yritys teettää töitä nälkäpalkalla. Alle kahden euron tuntipalkka ei tuo kunnolla leipää pöytään missään päin Eurooppaa.

Todella likaiseksi peli muuttuu silloin, kun ulkomainen firma jättää velvoitteensa, kuten ennakonpidätykset ja sosiaalivakuutusmaksut maksamatta, vaikka se olisi lain mukaan velvollinen maksamaan ne.

Viranomaiset ovat melko aseettomia näiden firmojen kanssa. Verottaja ei pysty valvomaan tehokkaasti niitä ulkomaisia yrityksiä, joilla ei ole täällä kiinteää toimipaikkaa. Poliisi taas ei pysty puuttumaan kuin räikeimpiin tapauksiin tai sellaisiin, jotka paljastuvat laajan harmaan talouden rikosvyyhden selvittelyssä.

Mikä siis avuksi? Rakennusalan ryhtiliikkeestä ei voi puhua nauramatta. Ala on valitettavasti lähes kauttaaltaan läpimätä, ja maan tapa on juntattu syvälle suurten firmojen toimintaan.

Tarvitaan tiukempi tilaajavastuulaki, lisää valvontaa ja kovempia rangaistuksia. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole. Se on vaikea ja pitkä tie. Mutta jostain ja joskus se on aloitettava.

Lainaus

Konkurssikeinottelun kääntöpuoli

Riikka Kaihovaara — Mon, 16 Nov 2009 08:08:38 +0000

Ohjelmani MOT: Maantierosvot käsittelee kuljetusalan harmaata taloutta. Aloite jutuntekoon tuli kuljetusalan ihmisiltä itseltään. Muutaman vuoden takaisessa kyselyssä kuljetusalan yrittäjät arvioivat, että pimeän työvoiman jälkeen tärkein harmaan talouden ilmenemismuoto alalla on konkurssikeinottelu ja kertakäyttöyritysten hyväksikäyttö.

Löysin jutunteon yhteydessä useita esimerkkejä konkurssilla keinottelusta. Eräässä tapauksessa riihimäkeläinen kuljetusyrittäjä siirsi ennen konkurssia 19 ajoneuvoa vaimonsa nimiin. Vaimo perusti uuden kuljetusyrityksen samana päivänä kuin vanha firma lopetti toimintansa. Konkurssipesän hoitaja suositteli tilien tarkastusta, mutta sitä ei tehty. Konkurssi raukesi, koska pesässä ei ollut varoja sen loppuun saattamiseen. Velkojat jäivät nuolemaan näppejään.

Harmaan talouden perkaamisessa olennaisessa roolissa ovat juuri pesänhoitajat, eli yksityiset asianajotoimistot. Heidän pitäisi pesänselvitystä tehdessään kiinnittää huomiota myös konkurssiin menneen yrittäjän menneisyyteen ja muuhun liiketoimintaan. Näin ei aina tapahdu. Monesti konkurssipesässä ei ole rahaa edes pesänselvittäjän palkkion maksamiseen. Tällöin konkurssi raukeaa, ja mahdolliset epärehellisyydet jäävät pimentoon.

Jos konkursseilla kikkaileva yrittäjä jää viranomaisten haaviin, hänet voidaan määrätä liiketoimintakieltoon. Liiketoimintakieltoon asetettujen määrä on kasvanut viime vuosina huimasti. Vuonna 1998 liiketoimintakiellossa olevia oli vain 30, kun niitä tällä hetkellä on yli 950. Vain osa heistä on kuljetusalan yrittäjiä.

Myös liiketoimintakieltojen valvonta pettää. Rikolliset kierrättävät erilaisia bulvaaneja toimitusjohtajien ja hallituksen puheenjohtajien palleilla. Eräs talousrikoksista tuomittu lahtelainen kuljetusyrittäjä halusi lopettaa yritystoiminnan ja ottaa samalla yhtiöiden varallisuudesta itselleen mahdollisimman paljon joutumatta vastuuseen teoistaan. Tuomiolauselman mukaan hän hankki yrityksensä vastuuhenkilöksi ”työttömän ja baareissa juopotelleen” bulvaanin maksamalla tälle 10 000 euron korvauksen.

Miten tällaiset yrittäjät saataisiin kuriin? Kieltämällä kaikilta konkurssiin menneiltä yrittäjiltä liiketoiminnan harjoittaminen loppuiäksi? Ei. Helppoja ratkaisuja ei ole.

Suurin osa konkurssin tehneistä yrittäjistä kun ajautuu konkurssiin ”rehellisesti”, ilman omaa syytään. Ja kärsii siitä pitkään. Viime syksynä tein perintätoimistoja käsittelevän ohjelman MOT: Rahastusta velkakierteellä. Siinä konkurssin tehnyt kuljetusyrittäjä ”Mäkelä” kertoi oman tarinansa: ”Suomalaisessa yhteiskunnassa leimataan ihminen joka on ajautunut konkurssiin, niin siitä leimataan, siitä tehdään rikollinen automaattisesti, suhtautuminen joka puolella on äärimmäisen negatiivista. Jos sulla on luottotiedot menny, niin meet hakeen puhelinliittymän tänä päivänä niin sä et saa puhelinliittymää. Sulla on kaikki maholliset tiet tukossa, sä et pysty tekeen mitään.”

Mäkelä ei luottotietojen menettämisen takia pystynyt perustamaan uutta yritystä. Pelkillä palkkatuloilla velkojen maksu taas oli mahdotonta (tuskin tosin yrittäjänäkään). Velkakierre oli valmis.

Konkurssi ei saisi olla rangaistus, joka estää kaiken yritystoiminnan. Siksi viranomaiset ja pesänhoitajat ovat vaikean pulman edessä. Miten erottaa rehellisesti konkurssiin mennyt yrittäjä epärehellisestä keinottelijasta?

Riikka Kaihovaara
toimittaja / MOT

Lainaus