Tuulta, hikeä ja maisemia

Anna Tulusto — Mon, 16 Nov 2009 11:04:14 +0000

Valaistus bussissa muuttuu äkkiä. Ikkunan taakse pystytetty kirkas lamppu on kaatunut kovassa tuulessa. Nauhoitamme Kirjamaan lukupiiriä Helsingin Messukeskuksen edustalla syksyllä 2008. Bussin ohi kulkee virtana kirjamessuvieraita. Toimitussihteeri Niina Mäkeläinen nostaa kuvaaja ja valaisija Sakke Kantosalon kanssa kaatuneen lampun pystyyn. Niina jää pitelemään valaisinta. Keskustelu bussin sisällä jatkuu. Jos kääntäisin vähän päätäni, katseemme kohtaisivat Niinan kanssa. Puhumme Maija Vilkkumaan ja Riku Korhosen kanssa siitä, mitä ihmiset surevat Siri Hustvedtin romaanissa Amerikkalainen elegia.

Mennään ajassa taaksepäin, Göteborgiin ja syksyyn 2007. Lukupiiri pidetään Göteborgin kaupunginkirjaston edustalla. Puhumme Susanna Alakosken kirjasta Sikalat. ”Onko tämä tavallinen kertomus lapsuudesta alkoholistiperheessä?” Näen syrjäsilmällä, kun Kirjamaan tekemisessä mukana ollut runoilija Joni Pyysalo pyyhältää lehmuksenvihreä solmio liehuen bussin ohi. (Jonilla on melkein sata solmiota.) ”Loukkasiko Alakosken kirja Ruotsissa asuvia suomalaisia”, kysyn lukupiiriläisiltä. Bussin ikkunan takana on alkaa hiljainen mielenosoitus. Tiibettiläisen munkin kaapuun pukeutunut mies raahaa perässään paksua rautakettinkiä ja Free Tibet -kylttiä. ”Miksi Sikalat sai Ruotsissa yhteiskunnallisen romaanin maineen?”

Syyskuussa 2009 tuulee Raumalla. Lukupiiripaikka on mitä hienoin - Rauman satamassa, tyrskyävän meren äärellä. Kuvaaja Petteri Lappalainen on kiivennyt ohjaaja Tuula Viitaniemen kanssa viereisen viljasiilon katolle, korkealle kuvaamaan satamaa ja bussia lintuperspektiivistä. Tuulan jalat tärisevät pitkään. Puhumme bussissa Herman Melvillen Moby Dickista. Tuuli ravistelee ulkona olevia lamppuja ja välillä joudutaan pitämään taukoja, kun niitä tuetaan ja köytetään. Mutta kun merenkulkuoppilaitoksen opettaja Kirsi Uola ja tuleva merikapteeni Martti Leinonen puhuvat valtavasta valaasta ja samalla hetkellä bussin ikkunan takaa lipuu hiljalleen suuri laiva, tiedän, että juuri tällä paikalla ja tässä hetkessä on syytä puhua tästä kirjasta.

Tuulen riepottelemat lamput bussin ulkopuolella, auringon ja pilvien odottamattomat liikkeet, jotka vaikuttavat valaisuun, yllättävät tapahtumat ikkunan takana, bussin sisätilan kuumuus, joka saa juontajan ja vieraiden meikit leviämään ja hien valumaan kuvaajien silmiin. Lukupiirin nauhoitukset venyvät melkein aina ulkopuolisten seikkojen takia. Mietimme joskus kuvausryhmän kanssa lukupiiriä tehdessä, miksi haluamme tehdä kaiken niin hankalasti. Miksi emme mene steriiliin studioon ja nauhoita keskustelua helposti ja asiallisesti?

Siksi, että paikka, jossa kirjasta puhutaan, luo keskustelulle tunnelmansa ja mielentilansa. Lukupiiripaikat ovat kirjamaalaisten mielenmaisemia. Erääseen Kirjamaan varhaiseen lukupiiriin osallistunut kirjailija Pirjo Hassinen sanoi myös, että oli mukavaa puhua lukemastaan kylki kyljessä toisten kanssa – bussissa on nimittäin myös ahdasta. Kuvaajat istuvat pienillä jakkaroilla hipaisuetäisyydellä lukupiiriläisistä. Lukeminen voi olla hyvin yhteinen kokemus.

Terijoella oli Reidarin vuoro vetää lukupiiriä. Silloin ei kuvattu bussissa, vaan meren rannalla ränsistyneessä huvilassa Villa Golickessa. Reidar, venäjän kääntäjä Jukka Mallinen sekä runoilija Stella Parland puhuivat Stellan isoisän Oscar Parlandin Terijoelle sijoittuvasta romaanista Lumottu tie. Istuin lukupiirin aikana talon yläkerrassa, pienessä kamarissa ja katselin pitsiverhojen läpi tuuliselle Suomenlahdelle. Taas tuulee, ajattelin. Pihalla pihlajaterttu oli kypsyyttään raskas, niin kuin Anna Ahmatova kirjoittaa.

Kirjamaan Terijoki-jakso tulee televisiosta tiistaina 17.11.

> Takaisin Kulttuurikunnon sivulle

Lainaus

Blogit - maisema

Tuulta, hikeä ja maisemia