Suomirockin sensuroimaton historia — arkistot aukeavat

Axa Sorjanen — Mon, 03 Feb 2014 10:32:45 +0000

Tulevan kevään aikana Ylen Elävä arkisto julkaisee kymmeniä haastatteluja suomirockin historian keskeisimmiltä tekijöiltä Rock-Jerrystä Ville Valoon, Kirkasta Juicen kautta Maija Vilkkumaahan. Mukana on myös taustavaikuttajia Otto Donnerista Epe Heleniukseen ja kulttuuripersoonia Mauri Kunnaksesta Arto Melleriin. Luvassa on pitkiä haastatteluja, joista vain pieniä osia on aikaisemmin nähty julkisuudessa. Nyt ne näytetään mitään poistamatta, kaikkine kommelluksineen alkaen siitä kuinka Angela McCoy stailaa Andya haastattelukuntoon tammikuussa 1995.

Ohjasin 1990-luvulla neljä suomirockin historiaa 1950-luvulta vuoteen 2000 käsitellyttä dokumenttisarjaa. Yhteensä tunnin mittaisia osia sarjoissa oli 14. Lisäksi ohjasin samoihin aikoihin muusikoiden vaimoista kertoneen pikkudokumentin sekä täysmittaisen dokumentin Helsingin Elmun Lepakon rakennuksen historiasta.
Näiden päälle tein vielä pari kesäsarjaa erilaisista harrastajataiteilijoista ja kotimaisen iskelmämusiikin kummajaisista.
Pääsosin studiossa kuvattuja haastatteluja kertyi pitkälle yli 150, yhteiskestoltaan yli 200 tuntia.
Paria poikeusta lukuunottamatta kaikki tässä mainitut ohjelmat ja nyt julkaistavat nauhat kuvasi 1990-luvun luottokuvaajani Raino Kuisma. Äänipuomin päässä heilui yleensä joko Mikko Makkonen tai Tuomas Palola, Lepakko-dokkarissa Tuomas Järnefelt.

Nämä kaikki tein Ylen TV1-kanavalle itsenäisen TopEye -yhtiön kautta. Muutama vuosi sitten TopEyen toiminnan loppuessa ostin yhdessä kaikki mainitut työt tuottaneen luottopakkini Lasse Wikmanin kanssa sarjojen materiaaliarkiston. Ajatuksena oli pelastaa poikkeuksellinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas aineisto tuhoutumasta.
Jonkun vuoden istuimme lähes 400 nauhan arkistomme päällä ja ihmettelimme mitä sille pitäisi tehdä.
Hitaasti kypsyi ajatus, että koko materiaali sellaisenaan tulisi saattaa ihmisten katsottavaksi.

Lopulta viime vuoden lopulla tarjosimme puoli pakettiautoa täyttävää nauhaläjäämme Ylen Elävälle arkistolle ja TV-arkistolle. Sopimus syntyi nopeasti, samoin yhteisymmärrys siitä, että koko materiaali on saatettava kaikkien katsottavaksi sellaisenaan, leikkaamattomana, sensuroimattomana ja siistimättömänä. Sen historiallinen merkitys ja todistusvoima on putsaamattomana suurimmillaan.

Ensimmäiset kuusi haastattelua julkaistaan Elävässä arkistossa torstaina 6.2.2014. Silloin katseltavaksi tarjotaan edesmenneiden Kirkan ja Juice Leskisen haastattelut. Lisäksi ensimmäisessä erässä julkaistaan Remun ja Ville Valon haastattelut, sekä veljesten Pantse ja Martti Syrjä erilliset haastattelut, joissa he pohtivat Eppu Normaalin ensimmäistä 15 vuotta omista näkökulmistaan.

Torstain julkaisujen yhteydessä paljastetaan myös lista kaikista haastatteluista ja avataan samalla äänestys. Elävän arkiston katsojat voivat äänestää joka viikko kolme haluamaansa haastattelua, jotka julkaistaan. Sen lisäksi toimitus valitsee kaksi muuta haastateltavaa.

Tässä kuitenkin jo esimakuna yksi pala historiaa:
Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila vieraili Helsingin Elävän musiikin yhdistyksen Elmun Lepakossa 20.10.1999, vain muutamaa viikkoa ennen kuin Lepakko purettiin. Helsingin kaupunki oli myynyt Lepakon tontin Nokialle, jonka piti rakentaa paikalle uusi toimitalo.
Lepakko purettiin, mutta Nokia ei koskaan muuttanut taloon, vaan se myi tontin Ilmariselle.

Lainaus

Eppu Normaali ja suomirockin tulevaisuus

Jukka Haarma — Fri, 27 Nov 2009 10:27:41 +0000

Aikana, jolloin rokkarit ja popparit ovat jo itsestään selviä vieraita Linnan itsenäisyysjuhlissa, ei voida enää pitää yllätyksenä, että Eppu Normaali-yhtyeelle ojennetaan kulttuurielämän Suomi-palkinto.

Kaunista ja viisasta asiassa on se, että palkinnon sai yhtye, kollektiivi eikä yksittäinen taiteilija. Vain Martti Syrjän palkitseminen olisi ollut todella tyhmää, samalla tavalla kuin jos Kolmannesta Naisesta palkittaisiin vain Pauli Hanhiniemi.

Tuossa mielessä palkinnon antajat toteuttivat tyylikkäästi sen ajatuksen, mistä nykyisin niin paljon kulttuuri (ja liike-) elämässä puhutaan: Luovan työn yhä kollektiivisemmasta luonteesta.

Yksittäisiä taitelijanerojahan tässä on jo ylistetty ja palkittu viimeiset parisataa vuotta.

Hauskaa oli toki palkinnonjaon yhteydessä havaita, että Martti Syrjä alkaa pitkine partoineen näyttää yhä enemmän perinteiseltä taiteilijalta kuin rokkarilta.

Ne ajat ovat kuitenkin ohi, jolloin rockihmisten palkitseminen valtiovallan toimesta olisi jotenkin koettu häpeällisenä, jollei jopa osoituksena ’väärällä puolella seisomisesta’.

Tuo aika tuli mieleen kun Ylen tv-uutisten haastattelussa Martti Syrjä sanoi, että kyllähän tämän kaltainen tunnustus tuntuu hienolta kun se tulee viralliselta taholta, lisäten kuitenkin ironian pilke silmissään, että ’taiteilijoinahan me ollaan kaiken tällaisen ylä- ja ulkopuolella’.

Joskus kolmekymmentä vuotta sitten kuka tahansa suomipunkrokkari olisi vastannut vähintäänkin puolitosissaan, että olemme kaikkea tällaista vastaan. (Tai huumorilla: Olemme kaiken tällaisen alapuolella.)

Eppujen Juha Torvinen totesi samassa yhteydessä, että ’hienoa kun meidät palkittiin sellaisena kun me ollaan, ei yhtyettä sellaisena kun sen pitäisi olla’.

En ole ihan varma mitä Juha tuolla tarkoitti, mutta itse tulkitsen tuon niin, että Eput palkittiin Eppuina, yhtyeenä joka on aina kulkenut omaa polkuaan eikä ole pokkuroinut korkean tai minkään muunkaan taiteen tai tahon suuntaan. Eput palkittiin nimenomaan suomalaisuutta ja suomen kieltä vaalivana yhtyeenä eikä yhtyeenä, joka palkitaan ’menestyksestään kansainvälisillä markkinoilla’ tai ’taiteellisesti korkeatasoisesta ja kunnianhimoisesta tuotannostaan’.

Kunnianhimoinen Eppu Normaali on varmasti ollut, mutta tavalla, joka tuppaa usein taide- ja muilta sisäpiireiltä näkemättä. Eputhan kun edustavat vain ’tavallisuutta’.

Ironista tässä Eppujen palkitsemisessa on toisaalta se, että valtiovaltamme on ollut tohkeissaan nimenomaan rockin vientimenestyksistä ja tuonut sitä kautta rockin tavalla tai toisella sekä salonkikelpoiseksi että valtiollisen tuen piiriin.

Hienoa sinänsä, mutta jos tämä maa nyt jotain rockin alueella tarvitsee, niin Eppu Normaalin perinteen jatkajia. Suomalaisia, suomeksi itseään ilmaisevia rockyhtyeitä.
Tuo traditio on katkeamassa ja se on oikeasti ongelma. Koko suomalaisen musiikkialan ja –kulttuurin ongelma.

Englanniksi laulavia ja angloamerikkalaisvaikutteisia suomalaisia rockbändejä, se tiedetään, niitä kyllä riittää. Niiden määrän kasvu on ymmärrettävä, kyse on kulttuurisesta muutoksesta, jota ei voi eikä pidä pysäyttää.

Mutta tuon muutoksen seurauksena meillä on valtava määrä kotimaisia rockyhtyeitä, joiden pääantina tuntuu useasti olevan vain kuulostaa joltakin yhdistelmältä kaikista niistä ulkomaisista artisteista, joita yhtyeen jäsenet ovat tahoillaan kuulleet ja joilta olisi hieno kuulostaa ja jotka mainitaan ikään kuin laadun takeina ja valmiina meriitteinä yhtyeen mediatiedotteissa.

Ikään kuin hyvät aikomukset sekä oikeansuuntaiset ja aikaiset viittaukset riittäisivät. Ollaan rockkoulun hyviä ja kilttejä mallioppilaita.

Kaikki me rockia seuranneet tiedämme, että noilla eväillä ei vielä kovin paljon uutta ja omaperäistä synny.

Ei rockin kehityksen esteenä ole suinkaan aina ymmärtämätön (suuri) yleisö tai isot pahat levy-yhtiöt, jotka puristavat kaiken musiikin samaan kaupalliseen muottiin.

Useassa tapauksessa syypäänä on rock itse.

Kuvitellaan, miltä ’oikean’ rockin pitäisi olla sen sijaan että kuviteltaisiin, mitä se voisi olla.

Ehkä juuri tuota kehitystä Juha Torvinenkin lausunnollaan tarkoitti.

Eppu Normaalin kummisetä ja levypomo Epe Helenius kiteytti suomirockin ongelman kuukausi sitten Musiikki &Median paneelikeskustelussa toteamalla, että ei hänen ongelmansa ole niinkään miten ’breikata’ suomirock-yhtyeitä, vaan ylipäänsä niiden löytäminen kun niitä ei yksinkertaisesti ole!

On hienoa kun palkinnon saannin yhteydessä Eppu Normaali sanoi jatkavansa uraansa. Vielä hienompaa olisi kun Eppu Normaali saisi omaperäisiä seuraajia.

Olen nähnyt suomalaisen rockin tulevaisuuden ja sen nimen pitäisi olla suomirock.

Lainaus

Blogit - Eppu Normaali

Suomirockin sensuroimaton historia — arkistot aukeavat

Eppu Normaali ja suomirockin tulevaisuus