Rock-Suomi a.k.a The Land of Thousand Jääräpääs

Pekka Laine — Tue, 23 Mar 2010 11:53:54 +0000

Kun Terveet kädet -yhtyeen laulaja Veli-Matti ”Läjä” Äijälä istui helmikuun alussa kameran eteen mustalle tuolille ja alkoi vastailla rauhallisella äänellä kysymyksiini, hykertelin mielessäni: ”tämä on mahtavaa. Keskustelen karismaattisen, hauskan ja merkittäviä asioita aikaan saaneen herran kanssa rockista, ja palkka juoksee.”

Sen jälkeen kun käärimme viime vuonna hihat ja aloimme toden teolla vääntää kymmenenosaista Rock-Suomi- dokumenttisarjaa Yle Teemalle, vastaavia täyttymyksen hetkiä on ollut paljon.

Olemme haastatelleet Harri Hakasen kanssa kymmeniä kiinnostavia tekijöitä ja näkijöitä, jotka olivat paikalla kun jotakin olennaista tapahtui suomalaisessa rockissa. Ohjaaja Antti Leino on katsonut kiehtovien persoonallisuuksien ohimarssia monitorin läpi ja miettinyt kertomuksia kuvina.

Kolmistaan olemme käyneet suomalaisen rockin kiharaisia vaiheita läpi ihmetellen, omituisia häkkyröitä piirrellen, tapahtumien ja roolihahmojen painoarvosta kiistellen ja usein sankareitamme suu vaahdossa suitsuttaen.

Marraskuusta alkaen näette, minkälaisia tarinoita olemme keskusteluista, valokuvista, filmipätkistä ja äänitallenteista kokoon kehränneet.

Itse en usko lopullisiin totuuksiin tai viimeisen sanan sanojiin, eikä Rock-Suomi pyri olemaan ensyklopedinen pajatson tyhjennys suomalaisen rockin historiasta. Teemme matkan, sukellamme ja hyppäämme sekaan, pidämme silmät ja korvat auki ja lopuksi kerromme kymmenen tarinaa kymmenestä näkökulmaa kymmenestä tietä menneestä nykyiseen.

Näissä blogeissa me tekijät heitämme välähdyksiä matkan varrelta, pysäytyskuvia työmaalta, ensimmäisiä tuliaisia aarteen metsästyksestä. Tältä välietapilta haluan todeta yhden tärkeän oivalluksen. Itse en tietenkään tätä ajatusta ole keksinyt, mutta koska se on niin monesti ja voimakkaasti lävähtänyt mieleeni Rock-Suomea tehdessä, esitän sen omana havaintonani.

Suomalainen rock on luovien, omapäisten, omaperäisten ja HELVETILLISEN jääräpäisten ihmisten synnyttämää kulttuuria. Puhutaan sitten rautalankateineistä, hard core- punkkareista, progetaitureista, suomirockin ikoneista, naislauluntekijöistä tai hip hoppareista, kaikilla on ollut vastassaan umpiroutaista maata, jyrkkää ylämäkeä, penseätä asennepöheikköä ja sankka epäilijöiden armeija.

Kun Läjä Äijälä kertoi pirullisesti virnistäen talvisista pyörämatkoista pakkasen halki bänditreeneihin tai Tornion poliisin punkkarinpidätysvimmasta, ymmärsin hitusen enemmän Terveiden käsien pyhää raivoa ja vapauden kaipuuta.

Helppoa elämää haluaville ei voi suositella suomalaiseksi rock-artistiksi heittäytymistä. Kestävässä taiteessa on aina ripaus taistelua takana.

Tsekkaa myös:

Tiskinalus-teoksia Nalle Virolaisen sarjakuvista strippari Betty Pagen valokuviin esittelee hc-punkkari Läjä Äijälä.

Lainaus

Joulusikari ja oikeat suomalaiset

laitinen_yle — Wed, 23 Dec 2009 16:56:50 +0000

Kaksi vähän yli parikymppistä nuorta pohdiskeli kuka on oikea suomalainen.
- Ei se mikään suomalainen ole, jos on saanut Suomen kansalaisuuden muutama vuosi sitten, nuori mies sanoi.
- En minäkään ole oikea suomalainen, vaikka olen asunut Suomessa pikku tytöstä saakka, tuumi virheetöntä suomea puhunut nuori nainen.

Istuin joulun alla polttelemassa joulusikariani helsinkiläisen rähjäkapakan tupakkahuoneessa, jossa kuulee mielenkiintoisia elämäntarinoita.

- Kuka sitten mielestänne on oikea suomalainen, puutuin nuorten keskusteluun.
- Sellainen, joka on asunut täällä pitkään ja tuntee itsensä suomalaiseksi, mies vastasi.
- En minä oikein tunne olevani suomalainen, vaikka toisaalta olenkin, nainen pohdiskeli.

Mieleeni tuli vuosikymmenten takainen keskustelu siitä, kuka on oikea kotkalainen. Asuin muutaman vuoden Kotkassa, joka ei hassumpi kaupunki olekaan. Varsinkaan kesällä.

Sen keskustelun tulos oli, että kotkalaisten mielestä oikea kotkalainen on vasta, jos on syntynyt ja kasvanut Kotkassa. Mieluimmin on vielä kotkalaisista vanhemmista.

Toisaalta kyllä kotkalaiset ovat oppineet elämään kaikenlaisten ihmisten kanssa satamakaupungissa. Savolaisten Amerikaksihan Kotkaa sanotaan.

- Mitä se suomalaiseksi itsensä tunteminen sitten on, jatkoin keskustelua.
- No, se on sellainen fiilis, joka tulee siitä kun omaksuu nää suomalaiset tavat ja tottumukset......
- Mutta eikös se ole rikkaus, jos tietää vähän muustakin? On vaikka asunut ulkomailla...
- Onhan se niinkin...., poika tuumi.

Keskustelu ei oikein ottanut jatkuakseen, enkä viitsinyt sitä enää lietsoa. Mietin vain, että vaikeaa tämän yksikulttuurisen Suomen on monikulttuuriseksi muuntua.

Tyydyin maistelemaan viikkosikariani, joita on talvella entistä hankalampi polttaa missään, kiitos sosiaaliministeriön innovatiivisten virkamiesten.

Tuo asuntoani lähinnä olevan rähjäkapakan tupakkahuone on toisaalta mielenkiintoinen paikka. Siellä kuulee kaikenlaisia elämänkohtaloita, yleensä mollivoittoisia. Asiakaskunta on pääasiassa miehiä.

Piippua poltteleva yksinäinen mies kertoi tulleensa kapakkaan, kun televisiosta ei tule kiinnostavia ohjelmia ja kirjoja ei jaksa aina lukea.

Toinen, oikein muistihirmuksi paljastunut, julisti ettei enempää joulu kuin juhannuskaan merkitse hänelle oikeastaan mitään. Yksinäinen mies hänkin.

Porukkaa tuli ja meni ja juttukavereita riitti. Siinä sitä oli niitä suomalaisia, joita poliitikot harvemmin näkevät. Yksinäisiä, enemmän tai vähemmän alkoholisoituneita tallaajia.

Politiikkaa ei juurikaan puhuttu, enkä edes yrittänyt puhua, vaikka olenkin entinen politiikan toimittaja. Sekin vähän mitä puhuttiin, ei sopisi eduskunnassa sanottavaksi. Puhemies antaisi heti huomautuksen.

Joulusikari läheni loppuaan ja tupakkahuoneessä kävijät alkoivat tulla yhä äänekkäämmiksi. Astelin ulos lumisateeseen ja tuuleen ihmetellen, miksi sataa näin paljon lunta ja on pakkasta, jos ilmasto lämpenee.

Ainakin Italiasta vuodenvaihteeksi tulevat ystävämme näkevät nyt valkean joulun Helsingissäkin. Pari vuotta sitten eivät nähneet. Näin nämä kelit vaihtelevat.

Lainaus

Blogit - suomalainen

Rock-Suomi a.k.a The Land of Thousand Jääräpääs

Joulusikari ja oikeat suomalaiset