Blogit - koulu

Unelmien koulukuva alkaa maaliskuussa

Elsa Tolonen — Thu, 23 Jan 2014 13:03:15 +0000

Koulukuvaus on vuoden odotetuin hetki. Silti luokkakuvat ovat aina samanlaisia - tylsiä ja jäykkiä. Mutta ei enää. Unelmien koulukuva -tv-sarja toteuttaa kuudesluokkalaisten hurjimmat toiveet, juuri sellaisen luokkakuvan, josta he ovat aina haaveilleet.

Unelmien koulukuva on 7-osainen realitysarja, jossa seurataan, kuinka oppilaiden omasta ideasta syntyy yhteistyöllä huikea valokuva. Porlammin alakoulun kuudesluokkalaiset haluavat olla ninjoja ja Turenki muuttuu Hollywoodiksi. Hamarin kutoset sulautuvat maisemaan, Viikin normaalikoulun 6B joutuu pyörremyrskyn keskelle.

Valokuvaa on mukana toteuttamassa monien ammattilaisten kanssa rock- ja muotikuviin erikoistunut huippuvalokuvaaja Lars Johnson. Juontajana on Ronja Salmi.

Kahden päivän ajan valta on oppilailla
Ohjelma alkaa, kun Unelmien koulukuvan kuvausryhmä tekee yllätysiskun luokkaan. Oppilaat eivät tiedä etukäteen, että juuri heidän ideansa on valittu ohjelmaan. Aikaa valokuvan suunnittelemiseen ja valmisteluun on vain päivä. Seuraavana aamuna on luokkakuvan kuvaus ja lopputulos esitellään juhlallisesti koko koululle. Haasteena on, miten Lars, Ronja ja oppilaat saavat toteutettua hurjat suunnitelmat näin lyhyessä ajassa. Oppilailta vaaditaan sitkeyttä ja yhteistyötä - eikä ongelmiltakaan aina vältytä.

Sarja on täynnä yllätyksiä. Näyttelijä Mikko Leppilampi opettaa, miten punaisella matolla kävellään, pihaan ajaa vanha amerikkalainen koulubussi tai oppilaat viedään silmät peitettyinä salaiseen paikkaan. Tässä ohjelmassa lehmät lentävät, luokka peittyy ilmapalloihin ja nauru kuuluu pihalle asti.

Kutoset on koulun kingejä!
Kutosluokkalaiset ovat alakoulun kingejä ja heillä on pitkä yhteinen historia takana. Tulevana syksynä yhteinen taival päättyy, kun siirrytään yläkouluun. Nyt kutosilla on näytön paikka, mitä he haluavat Unelmien koulukuvalla kertoa itsestään ja millaisen muiston he jättävät itsestään koululleen. Unelmien koulukuva näyttää, miten yhteistyöllä voi saada aikaa huikeita asioita.

”Mä luulin, että te tuutte tänne vaan ottaan jonku kuvan, mut tää olikin näin hieno juttu” Kerkko, Oulu

Unelmien koulukuva Yle TV2 lauantaisin klo 9, alkaen 22.3.2014

Lisätietoja

Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Tommi Hakko
Tuottaja: Elsa Tolonen elsa.tolonen@yle.fi 040-1909154
Tuotanto: Yle Lapset ja nuoret

Lainaus

Huonon koulumenestymisen syy koulussa?

Milla Kontkanen — Mon, 02 Jul 2012 13:56:25 +0000

Moni muistaa kouluajalta opettajia, jotka osasivat joko kannustaa tai lannistaa.

Oppilaiden heikkoa koulusuoriutumista on tutkittu paljon. Jos koulussa ei menesty, syy nähdään usein oppilaissa. Jyväskylän yliopiston uuden tutkimuksen mukaan ongelmat voivat kuitenkin olla koulun aiheuttamia eli sosiaalisesti tuotettuja.

Erja Kautto-Knape tutki väitöskirjassaan koululaisten negatiivisia kokemuksia, jotka olivat virinneet vuorovaikutustilanteista koulun aikuisten kanssa. Kautto-Knape tarkasteli mikä merkitys negatiivisilla vuorovaikutuskokemuksilla oli oppilaiden koulusuoriutumiselle.

Koulusuoriutuminen ja oppiminen ovat sosiaalisia tapahtumia. Niiden aikaansaamat tunteet vaikuttavat oppimismotivaatioon ja koulusuoriutumiseen.

Tutkimus paljasti, että erityisen haitallisia oppimisen kannalta olivat negatiiviset tunteet, jotka olivat syntyneet oppimisvuorovaikutuksessa. Negatiiviset tunteet lamauttavat oppilaita, mikä saattaa ilmetä häpeämisenä, pelkäämisenä, ärsyyntymisenä tai väistämiskäyttäytymisenä. Koulun aikuiset voivat tuottaa näitä lamaannuttavia kokemuksia häpäisemisellä, pelottelulla, alistamisella, eristämisellä, kiristämisellä tai sillä, että oppilas jätetään avutta tai yksin.

Kautto-Knape on luonut koulusuoriutumisen kielteisen kierteen mallin, joka selittää oppimista ja koulusuoriutumista. Malli kuvaa, miten oppilaan neuroperusteista ja kognitiivista toimintaa voidaan heikentää sosiaalisesti.

”Näyttää siltä, että koulu järjestelmänä epäonnistuu sille asetetussa tehtävässä eikä edistä kaikkien oppilaiden tervettä kasvua, kehitystä ja optimaalista koulusuoriutumista”, sanoo Kautto-Knape.

Tutkimus perustuu vuosina 1999–2001 koottuun etnografiseen aineistoon sekä vuosina 2004–2007 tehtyihin viiden tyttöoppilaan haastatteluun. Tutkimukseen osallistuneista yksikään ei ollut erityisoppilas.

Tutkimuksella voi olla merkitystä esimerkiksi kehitettäessä opettajankoulutusta, täydennyskoulutusta ja opetustyötä.

Lainaus

Hankalien tyyppien ylistys

Timo Harakka — Thu, 14 Jun 2012 08:27:13 +0000

HUOM! Nokian kriisin takia lähetettävä ylimääräinen uutislähetys siirtää tämäniltaisen 10 kirjaa vallasta -jakson esitettäväksi 21.6. Samalla kaikki muutkin jaksot siirtyvät viikolla eteenpäin.

---

George Orwell oli hankala tyyppi. 1930-luvulla, kun Euroopassa – myös Suomessa – innostuttiin fasismista, hän oli palava sosialisti, joka taisteli Francoa vastaan Espanjan sisällissodassa. Mutta sotavuonna 1944, kun Neuvostoliitto oli pelastamassa Eurooppaa, hän kirjoittikin röyhkeän Stalinin vastaisen satiirin. Eläinten vallankumous on vuorossa 10 kirjaa vallasta-sarjassa.

Hankala Orwell oli aina askeleen edellä, eivätkä edes omat osanneet seurata häntä, vähän kuten Erkki Tuomioja puoli vuosisataa myöhemmin. Mutta totuus on aina aikaansa edellä. Tänä päivänä Orwellin eläinsatua luetaan suorastaan Neuvostoliiton historiankirjoituksena. Eläinten vallankumouksen ihanteet rämettyvät, tasa-arvo korvautuu sikojen hirmuvallalla ja henkilökultilla, järjestelmästä tulee julmempi kuin se, joka alkuaan kumottiin.

”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia”, julistaa eläintilan alkuperäinen iskulause. Ajan myötä aate saa lisäpäivityksen: ”Jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”

Siat ovat johtava luokka, keskuskomitea. Sikojen välienselvitellyssä Napoleon – Stalin – syrjäyttää entisen parhaan toverinsa Lumipallon – Trotskin – joka historian uudelleenkirjoituksessa muuttuu sankarista sabotööriksi.

Lev Trotski oli nero, joka lähes yksin organisoi vallankaappauksen lokakuussa 1917. Hänen johtamansa Puna-armeija otti haltuun koko valtavan Venäjän. Christer Pursiaisen viime vuonna julkaisema ansiokas elämäkerta paljastaa, että tasan kymmenessä vuodessa Trotski menetti aivan kaiken. Hänet erotettiin puoluejohdosta ja sitten puolueestakin, ajettiin maanpakoon, jossa bolsevikkien agentti murhasi hänet.

Miten on mahdollista, että keskinkertainen Stalin nujersi huippuälykkään Trotskin? Oikea henkilö vastaamaan on ohjelman vieras, kasvatustieteen professori emeritus ja lahjakkuustutkija Kari Uusikylä:

”Kyllä johtajilla pitää olla riittävästi älyä – mutta eräät tutkijat sanovat, että jos on liikaa älyä, sekään ei ole hyvä, sillä silloin johdettavat tuntevat olevansa aivan eri planeetalla. Mutta lahjakuuskaan ei ole kaikkea. Erittäin tärkeä asia, jos sitä tässä uskaltaa sanoa heittäytymättä tekopyhäksi, on moraali.”

Eikä kyse ole vain Neuvostoliitosta tai Natsi-Saksasta. Politiikan tutkimuksen klassikko, saksalainen Robert Michels julkaisi sata vuotta sitten – siis jo ennen maailmansotia ja Venäjän vallankumousta – pääteoksensa Oligarkian rautainen laki. Michels kiteytti teoriansa virkkeeseen: ”Joka sanoo organisaatio, sanoo harvainvalta.”

Valta keskityy aina eliitille, oli kyseessä puolue, taloyhtiö tai eläintilan kommuuni. Siihen on kolme syytä, joista ensimmäinen on teknis-hallinnollinen. Asiat eivät yksinkertaisesti hoidu muuten kuin pienellä porukalla. Toinen tekijä on psykologinen ja liittyy johtajakarismaan, siihen uskottavuuteen, jota Jutta Urpilaisella ei ensin ollut ollenkaan ja nyt yhtäkkiä yllin kyllin. Ja kolmannekseen ammattimaistunut johtaminen tuottaa ylivoimaiset tiedon ja rahan resurssit, joita on vaikea haastaa.

Vielä enemmän kuin johtajia, Kari Uusikylä pohtii johdettavia. Orwellin maatilalla kansa on tyhmä lammaslauma, joka tekee kaiken mitä käsketään, uskoo kaiken mitä sanotaan ja määrättäessä määkii niin kovaan ääneen, että kaikki kritiikki hukkuu sen alle.

”Minusta olisi kaikkein tärkeintä, että koulussa, alaluokilta lähtien, ihmiset opetettaisiin ajattelemaan omilla aivoillaan, niin että kun tullaan aikuisiksi, pystytään ottamaan kantaa erilaisiin asioihin, eikä olla tuulten vietävissä.”

Kari Uusikylä on löytänyt hyvän johtajan aivan läheltään, tosin vasta tämän kuoltua. Hänen isänsä ei aina jaksanut olla esikuva pojalleen, mutta jäämistöstä löytyneiden rintamakirjeiden ansiosta Kari sai tutustua toisenlaiseen mieheen, joka oli valmis puolustamaan heikkoja myös hierarkista valtaa vastaan.

Vaikeat ihmiset, kriittiset ja itsenäiset ajattelijat, ovat paras tae julmaa joukkohysteriaa vastaan. Kolminkertainen eläköönhuuto hankalille tyypeille.

10 kirjaa vallasta TV1 torstaina 21.6. klo 21:05

Lainaus

Valvonta ontuu nyt Fuengirolassa

Minna Knus-Galán — Mon, 19 Mar 2012 16:29:09 +0000

Suomen valtion tukea nauttivia suomalaisia peruskouluja maailmalla on tällä hetkellä kuusi: Moskova, Pietari, Tallinna, Tartto, Bryssel sekä Fuengirola. Tänä vuonna nämä yksityiset koulut saavat yhteensä yli kolme ja puoli miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Kaksi miljoonaa euroa menee Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun Espanjassa. Summa maksetaan oppilasmäärän mukaan ja Fuengirolassa on eniten oppilaita, melkein 300.

Moskovan koulu on toiminut jo vuodesta 1964, Espanjan Aurinkorannikon koulu täytti viime syksynä 20 vuotta. Suomen valtion rahaa on pumpattu ulkosuomalaisiin kouluihin siis vuosikymmeniä. Sen takia onkin yllättävää, ettei opetusministeriö ole kertaakaan tehnyt omaa tarkastusta yhteenkään ulkosuomalaiseen kouluun näiden vuosien aikana.

Paitsi nyt kun MOT alkoi tehdä ohjelmaa Aurinkorannikon koulun ongelmista. Kun ensimmäisen kerran soitin opetusneuvos Jari Rajaselle hän ei ollut tietoinen Aurinkorannikon koulun ongelmista – joita on ollut jo vuosia. Rajanen ei puhunut tarkastuksesta mitään.

MOT:n kuvausryhmä selvitti Fuengirolan ongelmia. Ilmeni että koulun johto on salaillut homeongelmia, hallituksen rahankäyttö on ollut holtitonta ja järkyttävä työpaikkakiusaaminen on ajanut useita opettajia ja muuta henkilökuntaa sairauslomalle tai jopa takaisin Suomeen.

Matkan jälkeen tehdyssä haastattelussa Rajasta totesi, että ministeriö olikin päättänyt tehdä tarkastuksen Aurinkorannikon kouluun!

Kuitenkin useat Aurinkorannikon koulun vanhemmat ja opettajat ovat vuosien varrella yrittäneet puuttua epäkohtiin kantelemalla ja ottamalla yhteyttä suomalaisiin viranomaisiin, mutta hätähuutoihin ei ole vastattu. Miksi viranomaiset ovat ummistaneet silmänsä niin pitkään?

Mitä tarkastuksen jälkeen tapahtuu koululle, joka on tärkeä sadoille oppilaille ja kymmenille opettajille ja muulle henkilökunnalle?

Miten saadaan pitkään jatkuneen pelon ja salailun ilmapiiri loppumaan? MOT -ohjelmassa esiintyvät ihmiset ovat käyttäneet siviilirohkeuttaan nostamalla esiin epäkohtia omasta pelostaan huolimatta. Toivottavasti mustamaalaaminen paikallisissa suomalaislehdissä loppuu, ja itse ongelmiin päästään käsiksi.

Koulun opetuksella on hyvä maine Espanjassa. Koulua tarvitaan.

Mutta ei ulkomaillakaan saa käyttää suomalaisten veronmaksajien rahoja ihan miten vaan, vaikka valvova viranomainen onkin kaukana.

Koulu tarvitsee avoimuutta. Huhun mukaan koulun hallitus suunnittelee nyt koulun säätiöittämistä. Se ei avoimuutta lisäisi, päinvastoin.

Pienet koululaiset ovat heitteillä

Eve Mantu - kolmasluokkalaisen äiti — Tue, 16 Aug 2011 08:33:21 +0000

Lastenpsykiatri Janna Rantala tietää, että Suomessa arvostetaan reippautta. Mitä reippaampi lapsi, sen parempi. Tästä ihanteesta seuraa ikäviä asioita lasten kannalta. Lapsen voi olla vaikeata kertoa, että hän ei pärjää yksin. Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin soi puoli miljoonaa kertaa vuodessa. Iso osa pienistä soittajista haluaa vaan jutustella jonkun aikuisen kanssa. Äitiä ja isää ei voi häiritä soitteluilla. Pieni koululainen on kotona yksin, ikävystyneenä ja levottomana.

Miksi meillä on tällainen järjestelmä, että pienet koululaiset jätetään heitteille? Miten pärjäävä on 8-10 -vuotias?

Ihan piruuttani aloin ideoida Iltapäiväkonetta lasten "itsenäisen selviämisen tueksi". Vanhuksillehan on jo Menumat, Suomessa kehitetty ruoka-automaatti. Miltäs kuulostaisi Iltismatti, joka juttelisi mukavia ja muistuttelisi välipalasta?

Lainaus

Olen unessa useasti koulupainajaisten riepoteltavana

Eve Mantu — Mon, 30 Aug 2010 11:13:10 +0000

Näen kouluaiheisia painajaisia jatkuvasti. Niissä olen yleensä entisessä opinahjossani ja yritän etsiä oikeaa luokkahuonetta. Unessa tiedän olevani jo ylioppilas, mutta minun on silti mentävä takaisin kouluun. Jotakin suorittamattomia kursseja ja hylättyjä kokeita. Tunnelma on aina ahdistava.

En muistele entistä kouluani Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua lämmöllä. Sain sieltä viisi ällää ja yhden magnan, mutta muuten huonot eväät. Opin epäilemään omia hoksottimiani ja etten ole järin fiksu. Minun kohdallani arvosanatehdas epäonnistui surkeasti. Lukiosta tuli ulos epävarma tyttö, joka ei uskaltanut lähteä akateemiselle uralle epäonnistumisen pelossa.

Meitä on paljon meitä erinomaisin arvosanoin ylioppilaiksi valmennettuja alisuorittajia.

Sykissä ruokittiin myös kilpailuhenkeä, joka sai usein sairaita piirteitä.

Kerran pyysin opettajaa hidastamaan tahtia, koska huomasin ystävieni tuskaiset ilmeet. Opettaja nautti oppilaiden nujertamisesta. Hän käski minua jäämään tunnin jälkeen puhutteluun. Miksi pyysit minua opettamaan hitaammin, eihän sinulla ole vaikeuksia oppimisessa? Etkö ymmärrä, että jos autat heikommin pärjääviä, he tulevat kilpailemaan kanssasi korkeimmista arvosanoista?

Minusta tuollainen ajattelu on sairasta ja lasten kehitykselle vaarallista.

Tuttavapiirissäni on entisiä sykkiläisiä. Koulustamme oli viime keväänä taas ylistävä juttu iltapäivälehdessä. SYK on vuodesta toiseen lukiovertailujen kärjessä. Sähköpostit sinkoilivat meidän ei-niin-haltioituneiden kesken: Luitko sen jutun? Kamalaa mitä se naisopettaja sanoi! "SYK:ssä saa keskittyä itse asiaan, opettamiseen ja opiskeluun. Täällä ei tarvitse olla kenellekään varaäiti tai sosiaalityöntekijä."

Olipa ikävän osuva kuvaus minunkin kouluvuosistani.

Juuri siksi valitsin omalle lapselleni koulun, jonka kantava ajatus on MEILLÄ KASVATETAAN KOKONAISIA IHMISIÄ.

Lainaus

2.7., Vantaan kaupungin ja Curly ry:n medialeiri, Palajärvi

Mikko — Sat, 03 Jul 2010 23:44:27 +0000

Mediabussin kiertueella syntyvät videot ovat muodoltaan hyvin moninaisia, mutta jokaisen videon ytimenä on uutinen tai mielipide. Parhaimmillaan videot vaikuttavat tunnetasolla - naurattavat, suututtavat tai vetävät hiljaiseksi - mutta kaikkia niitä yhdistää tarve välittää katsojalle informaatiota, joko objektiivisuuteen pyrkivää tai avoimen subjektiivista.

Muotopuoli, rakenteen luominen ja tarinankerronta ovat tuntuneet ainakin kesän medialeiriläisiltä sujuvan omalla painollaan - tänään sain Curlyn medialeiriläisiltä suorastaan paraatiesimerkin siitä, miten näytetyn ja kerrotun välisellä ristiriidalla luodaan jännitettä: toimittaja kertoo katsojalle olevansa etsimässä salaisuutta Madonnan pitkään suosioon, ja poistuu - keittiöön!

Mutta sen uutisen tai mielipiteen, juuri sen videon kovan ytimen löytäminen on tuntunut olevan yhtä kivireen vetämistä.

Miten tuon ytimen löytämistä voisi helpottaa, jotta videot olisivat johdonmukaisempia, selkeämpiä ja yhtenäisempiä, kertoisivat jotain uutta ja/tai olennaista nuorten sielunelämästä, tai kiteyttäisivät selkeän mielipiteen jostakin aiheesta, jolla on myös yleistä merkitystä? Miten voisimme vahvistaa nuorten käsikirjoituksia, kuitenkaan syöttämättä heille sisältöä?

Ainakin asettamalla rajoitteita.

Jokaisen videon tulisi mielestäni rakentua yhden peruskysymyksen tai -väitteen ympärille. Jos ryhmän idea on tiivistettävissä yhteen peruskysymykseen, johon video hakee vastausta, videosta tulee todennäköisesti hyvä. Vielä hajallaan olevaa ideaa voi pyrkiä teroittamaan etsimällä aiheesta kysymyksen, johon todella haluaa tietää vastauksen. Miksi urheilua vihataan tai rakastetaan? Mikä on Madonnan pitkän suosion salaisuus? Miksi leirillä ei nukuta? Mitä hyötyä on uimataidosta? Miksi leirin radiossa on "Musta lista"?
Vastaavasti toimiva ja vakuuttava mielipidevideo rakentuu yhden selkeästi esitetyn väitteen ympärille, ja lataa tiskiin (mieluusti tosipohjaiset) perustelut tälle väitteelle.

Toinen rajoite on videon kesto, yksi minuutti. Minuuttiin ei mahdu kuin yksi idea, houkuttelevista mutta usein harhaanjohtavista sivupoluista on pakko karsia. Minuuttiin ei myöskään mahdu rajattomasti kohtauksia, joten olemme tulleet rajanneeksi käsikirjoitukset enimmillään kuuteen kohtaukseen.

Toisaalta toimivaksi keinoksi rajata uutisaiheiden äärettömyyttä ovat osoittautuneet iltauutisista tai vaikka päivän lehdestä tutut uutisgenret kuten kotimaa, politiikka, ulkomaat, kulttuuri, viihde, urheilu jne. Nehän paitsi jakavat sanomalehden siististi niteisiin, jakavat myös yhteistä kaoottista todellisuuttamme siististi sektoreihin. Yhden sektorin sisällä, ja paikkakunnan tai ikäryhmän näkökulmasta katsottuna, uutisaiheita onkin merkittävästi vähemmän. Mitä tulee mieleesi "kotimaasta"? Mitä tarkoittaa "urheilu" paikkakunnallasi? Millaista nuoria koskevaa politiikkaa tehdään kunnassa, kylässä tai koulussa? Miten kansainvälisiä aiheita voisi käsitellä paikallisesti? Usein tällaisten kysymysten heittäminen ilmoille johtaa jo idean poikasiin, jotka saattavat jalostua peruskysymyksiksi tai -väitteiksi asti. On syytä myös muistaa, että vaikka aiheita rajattaisiinkin kankeiden uutisgenrejen mukaan, ei videon tyylilajin suinkaan tarvitse olla uutisten pönöttävä asiallisuus.

Lainaus

Koulun tehtävä?

Tiina Lundell — Mon, 17 May 2010 12:36:45 +0000

Tämän viikon MOT: Vaaralliset lapset pohtii sitä, pitääkö koulun opettamisen ja kasvattamisen lisäksi tarjota oppilaille myös mielenterveyspalveluja.

Mitä tehdä lapselle, joka ei ole enää koulukuntoinen eli ei pärjää edes erityisopetuksen luokassa? Mihin sijoitetaan oppilas, joka jonottaa mielenterveyden ongelmien vuoksi hoitojaksolle pääsyä? Entä missä on lastenpsykiatriselta hoitojaksolta palaavan lapsen paikka?

Vastaus on hyvin usein tavallisessa koulussa, yleisopetuksen luokalla. Kunnissa on myös erilaisia erityis- ja sope-luokkia, mutta ne ovat niin täynnä etteivät läheskään kaikki apua tarvitsevat niille pääse.

Erityisluokilla on puolestaan oppilaita, jotka tarvitsisivat pikemminkin psykiatrista hoitoa ja muuta tukea. Nämä lapset voivat olla turvallisuusriski paitsi muille oppilaille, myös opettajille, kuten MOT:n esimerkkitapaus kertoo.

Ohjelmassa haastatellun lastenpsykiatrin mukaan 10-20 prosenttia lapsista kärsii jonkinasteisista mielenterveyden pulmista, mutta vain muutama prosentti on jollain tavoin hoidon piirissä. Hänen mukaansa mielenterveyspalveluita ei voi viisinkertaistaa, vaan palvelu on saatava kouluihin.

Opettajat ja rehtorit kavahtavat moista ajatusta. Miten hoitaminen onnistuu, kun jo nykyisissäkin tehtävissä, opettamisessa ja kasvattamisessa on täysi työ. Ryhmäkoot ovat suuria ja edelleen on kuntia, joissa opettajia lomautetaan.

Myös oppilashuolto on päästetty retuperälle. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka tutkii parhaillaan, toteutuuko perusopetuslain mukainen oppilashuolto tasavertaisesti eri puolella Suomea.

Oikeuskanslerin selvitysten mukaan koulujen oppilashuollossa ja työturvallisuudessa on puutteita koko maassa. Oppilashuolto ei toimi, koulupsykologeja ei ole läheskään kaikissa kunnissa. Terveydenhoitajat eivät päivystä kouluilla päivittäin, lääkärintarkastuksissa on usean vuoden väli.

Oikeuskansleri on pyytänyt opetusministeriötä esittämään tämän vuoden loppuun mennessä selvityksen siitä, millaista kehitystä oppilashuollossa on tämän vuoden aikana tapahtunut.

Niin että millä eväillä sitä hoitoa kouluissa annetaan? Ja millä eväillä puututaan yhä nuorempien lasten yhä aggressiivisempaan käytökseen? Vaikka tämä lapsijoukko on kooltaan pieni, heidän aiheuttamansa ongelmat heijastuvat koko kouluun ja kaikkien oppilaiden arkeen.

Läheskään kaikissa Suomen kouluissa ei vielä edes tunnusteta väkivaltaisten lasten aiheuttamia ongelmia. On lukuisia kaupunkeja ja kuntia, joissa ei kerätä tilastoa oppilaiden väkivaltaisuuden aiheuttamista uhka- ja vaaratilanteista.

Kaikkialla ei ole edes halua keskustella asiasta. Sain ohjelmaa valmistellessani sähköpostin eräältä yläkoulun opettajalta. Hänen kollegansa oli julkisesti kertonut luokan levottomuudesta ja väkivaltaisesta käytöksestä. Tästä seurasi se, että rehtori raivostui opettajalle ja syytti tätä koulun maineen mustaamisesta. Nykyisin koulut kilpailevat oppilaista, eikä koulun mainetta haluta tahrata kertomalla ikävistä tosiasioista.

Jos asenne on tämä, ei rehtorin päällimmäisenä intressinä ole kannustaa opettajia ilmoittamaan oppilaan väkivaltaisuudesta. Siitä mitä ei ole, ei tarvitse keskustella.

Lainaus

Lisääntyminen on Yhdysvalloissa kallista puuhaa

Maarit Roiha — Wed, 06 Jan 2010 05:57:18 +0000

Rahattoman ei kannata hankkiutua raskaaksi Yhdysvalloissa, sillä lapsen tulo tietää aivan eri luokan menoerää kuin vaikkapa Suomessa. Sairausvakuutus kattaa parhaimmassa tapauksessa suurimman osan neuvola- ja synnytyskuluista, mutta todelliset menot alkavatkin vasta sen jälkeen. Jos hankit lapsia, olet omillasi.

Raskaana olevat naiset eivät jää Yhdysvalloissa useinkaan äitiyslomalle viikkoja ennen synnytystä, vaan töitä painetaan viimeiseen asti. Useimmilla äideillä on oikeus kolmen kuukauden äitiyslomaan, joka voi olla ainakin osittain palkatonta. Parhaimmat työpaikat kustantavat työntekijöilleen muutaman viikon palkallista vanhempainvapaata. Äitiyslomapäivien järjestäminen vaatii usein sumplimista ja neuvottelutaitoja. Tavallisesti äitiyslomaan käytetään kertyneitä vuosiloma- ja sairaslomapäiviä sekä mahdollisia ylityö- tai muita vapaita ja loppu pidetään palkattomana. Osavaltioiden välillä on eroja tässäkin asiassa, ja Kalifornia on ollut edelläkävijä tekemällä kuuden viikon palkallisesta äitiyslomasta lakisääteisen. Eri asia on sitten se, että kaikilla työpaikoilla ei lakeja pilkuntarkasti noudateta. Isyysloma on Yhdysvalloissa yhä harvinaisuus, ja pidempiä, palkattomia hoitovapaita voi pitää vain työnantajan suostumuksella.

Täkäläinen työelämä ei ole toisin sanoen tottunut pitkiin äitiyspoissaoloihin eikä muihinkaan vanhempainlomiin. Tätä kuvastaa sekin, että äidiksi tulevalle ei useinkaan hankita sijaista. Äidin irtisanoutuminen työstä lapsen synnyttyä ei ole sekään harvinaista. Suomeen verrattuna Yhdysvalloissa on huomattavasti enemmän perheitä, joissa vain toinen puoliso käy töissä, ja toinen, yleensä äiti, on jäänyt kotiin hoitamaan lapsia.

(Kuva: Tom Corcoran)

Jos jompi kumpi vanhemmista haluaa hoitaa lapsia kotona, on työssä käyvän parasta tienata hyvin. Lapsilisiä ei ole, eikä valtio tue lapsen kotona hoitamista. Päivähoito on yleisesti ottaen kallista. Päiväkotien hinnat vaihtelevat, mutta monet niistä maksavat tuhansia dollareita kuussa. Päiväkotimaksuista saa sentään verohelpotuksia. Kunnallisia päiväkotejakin on olemassa, mutta ne on tarkoitettu lähinnä kaikkein vähävaraisimpien perheiden lapsille. Pelastus voivat olla lähellä asuvat isovanhemmat. Yksinhuoltajaäideillä on lähes poikkeuksetta tiukkaa.

Rahanmeno jatkuu lapsen kasvaessa. Parhaimmat koulut ovat lähes poikkeuksetta yksityisiä, ja yksityiskoulujen lukukausimaksut ovat yleensä korkeita. Peruskoulusta tulee helposti tuhansien dollarien menoerä vuodessa. Jos julkisella peruskoululla on hyvä maine, ovat sen lähellä sijaitsevien asuntojen hinnat tavallisesti pilvissä, sillä monet lapsiperheet haluavat muuttaa alueelle. Eli vaikka lapset pääsisivätkin hyvään kouluun ilmaiseksi, joutuu asumisesta usein maksamaan tuplasti.

Moni nuori tähtää lukion jälkeen yliopistoon, ja niiden lukukausimaksut liikkuvat usein vähintäänkin tuhansissa dollareissa. Opiskelijoille tarkoitettuja opinto- ja asumistukia ei ole, joten lukukausimaksut ja elinkustannukset on katettava muilla keinoin. Vanhempien säästöt ja lainat ovat opiskelijoiden työnteon ohella usein ainoa rahoitusvaihtoehto. Lahjakkaimmat saavat stipendejä, mutta niitä ei riitä läheskään kaikille tarvitseville.

Monet yhdysvaltalaispariskunnat harkitsevat ja suunnittelevat lasten hankintaa erittäin tarkkaan. Olen törmännyt täällä alempaan keskiluokkaan kuuluviin ihmisiin, jotka ovat sanoneet, ettei heillä yksinkertaisesti ole varaa hankkia lapsia. Toisaalta kyse on pitkälti siitä, mitä haluaa lapsilleen tarjota. Välillä kuitenkin ihmettelen, miten köyhät amerikkalaiset ylipäänsä uskaltavat lisääntyä. Toinen ihmetyksen aiheeni on, ettei vanhempainlomien ja päivähoidon ongelmia nähdä täällä suurempana tasa-arvokysymyksenä. Sitä se kuitenkin on, sillä kohtuuhintaisten vaihtoehtojen vähyydestä kärsivät erityisesti naiset.

Kuuntele Kalifornian Oaklandissa perheineen asuvan Lotta Weckströmin kokemuksia lapsiperheen arjesta Yhdysvalloissa:

Lainaus