Blogit - reindeerspotting

KUMARRUS LEIKKAAJILLE

Iikka Vehkalahti — Sun, 06 Mar 2011 19:49:13 +0000

Elokuvafestivaaleilla kiertävät ohjaajat pokkaamassa palkintoja tai nieleskelemässä pettymystään, jos palkintoja ei tule. Elokuvien leikkaajia kutsutaan paikalle harvoin. Ja kuitenki n juuri dokumenttielokuvissa leikkaaja on äärimmäisen tärkeä: toinen luoja.

Muistan, kuinka aikoinaan opiskeluaikanani tehdessäni ensimmäistä dokumenttiani ( tai tv-ohjelmaa) leikkaajamme Lena Hemming kiperässä kohdassa meni naapurileikkaamoon ja otti roskakorista muutaman metrin kääntöfilmiä – jolle olimme tuotoksemme kuvanneet – ja tyynesti palasi leikkauspöydälle leikaten hienon kohtauksen valmiiksi – naapurileikkaamon roskakorimateriaalista.

Epidemin Elina Kataisella oli tapana sanoa, että hyvä leikkaaja luo elokuvan vaikka mistä materiaalista: ”leikkaaja on elokuvan toinen luoja, Jumala joka voi järjestää todellisuuden uudestaan”. Eli hyvin eri asia kuin mitä on fiktioelokuvassa, jossa käsikirjoitettu tarina on kuitenkin leikkaajan vankila.

Dokumenttiprojektin vuosien aikana olen tullut yhä uudestaan ja uudestaan vakuuttuneksi juuri leikkaajan valinnan tärkeydestä lopulliselle elokuvan muodostumiselle. Olen useamman kerran ihaillut Oscaar-voittaja
Erez Laufertin kykyä rakentaa materiaalista tarina ( vaikka jättämällä mustia aukkoja myöhemmin täytettäväksi) tai monen tanskalaisen leikkaajan taitoa uudestaan ja uudestaan määritellä tasapainoa eri osatekijöiden välillä ( kuten Armadillossa, jossa liikuttiin rough cuteissa aika paljon laidasta toiseen).

Thomas Balmesin Babies elokuvassa oli potentiaalia lähes mestariteokseksi, kunnes maineikas Focus osti oikeudet ja elokuva leikattiin uudelleen suurelle yleisölle. Elokuva on edelleen hyvä, mutta too sweet and nice...

Meillä on Suomessa monta hyvää leikkaajaa, jotka ovat taikoneet materiaalista esille elokuvan ja toisaalta liian monia elokuvia, jotka ovat ajan tai rahan tai ammattitaidon puutteen takia jääneet kesken.

Timo Peltola uurasti ja laittoi suurelta osin kasaan Jarmo Jääsekeläisen Voittajat ja voitetut, joka tulee ulos Dokumenttiprojektissa maaliskuussa. Reindeerspottingin kohtaukset on leikattu hyvin, mutta itse tarinan muodostumiselle Jukka Nykäsen konsultoivan leikkaajan panos oli mitä merkittävin. ( Ensimmäiset versiot leffasta olivat suoraan sanottuna boring...). Riot On! on leikkaajan juhlaa, muistanko oikein 2700 skarvia 75 minuutissa ja toimii.

Nyt leikkauspöydällä oin kaksikin elokuvaa, joiden potentiaali on korkea. Jukka Eggertin Jahdista voi tulla ironinen, hauska ja omalla tavallaan filosofinen elokuva meistä ihmisistä kanijahdissa Helsingissä, jos elokuvan materiaali osataan leikata oikein. Kimmo Koskelan elokuvan Kimmo Pohjosesta on kuvattu todella vahvasti, niin vahvasti, että katsoja haluaa nykyisessä versiossa puolen tunnin jälkeen päästä ulos hengittämään raikasta ilmaa. Jälleen kysymys on leikkauksesta. Elokuvasta voi tulla jättihieno, jos...

Kaipaan masterclasseja, jossa leikkaat kertoisivat työstään ja esittelisivät elokuvan eri leikkausversioita. Olen varma, että niistä oppisi enemmän kuin monen ohjaajan kertomuksista.

Lainaus

Huumeet,sauna, Vesku, Nykänen - ja Rehn ?

Iikka Vehkalahti — Wed, 15 Sep 2010 20:20:00 +0000

Puhelin on soinut pari päivää kummallisesta syystä. Tomittajat haluavat tietää dokumenttielokuvista. Yleensähän on saanut tehdä paljon työtä, jotta niistä ylipäätänsä kiinnostuttaisiin.

Eli moni haluaa tietää Armadillo-elokuvasta ja tavata sen Suomeen tulevaa ohjaajaa.
Dokblog-kirjoitus sai maan päälehden kyselemään Reindeerspottingista ja eettisestä vastuusta.
Uuden Suomen etusivulle nousi ”vaiettu” dokumenttipojekti Matti Nykäsestä. Miesten vuoron Oscar-ehdokkuus ylti uutisiin kaikkiin merkittäviin uutisvälineisiin.

Kekkonen jo sanoi aikoinaan, että asiat eivät välttämättä ole niin kuin ne ovat vaan siten, miten ne näyttävät olevan. Kun Hesari tempaisi Vesku-dokumentin näyttävästi etusivulleen, nousi elokuvan arvo heti monen silmissä.

Niinpä esim. elokuva Matti Nykäsestä on ollut vireillä jo aikaa. Siitä on kerrottu Dokumenttiprojektin verkkosivuilla ja eri tiedotteissakin useita kertoja.Mutta vaietuksi se tulee, koska kukaan toimittaja ei ole siihen tätä ennen - tiedotteista huolimatta - tarttunut.

Kysymys on toisaalta siitä, kuinka hyvin dokumentintekijät, tuottajat, Dokumenttiprojekti ja Yle hoitavat tiedottamistaan omista hankkeistaan. Yleläisen traditioon ei kuulu oman hännän nostaminen. Mutta laajempaakin suhtautumista tiedottamiseen heijastaa se, että usein juuri Ylen uutisissa tai jutuissa jätetään kertomatta esim, että jokin dokumentti elokuva on juuri Ylen ja Dokumenttiprojektin yhteistuotantoa.

Indiepuolen tuottajille kuvaavaa on, että usein jo tuotannon loppuvaiheessa olevasta elokuvasta ei ole olemassa edes kunnon still-kuvaa puhumattakaan trailerista käytettävissä esim. Ylen sivustoilla.

Mutta toinen puoli on, että tietoinen pyrkimys ”populistisiin aiheisiin, jotka jalostetaan laatudokumenttielokuviksi” on myös tuotanut tuloksia. Tätä on tukenut osaltaan Dokumenttiprojekti Goes Cinema hanke, jonka lähtökohtana on, että me kaikki - rahoittajat, tuottajat ja tekijät – ajattelisimme laajempaa yleisöä kuin oma dokumenttiporukka.

Reindeerspotting, Miesten vuoro ja Vesku ovat kaikki menestyneet hyvin myös elokuvateattereissa.Epäilyksen varjossa kirvoitti televisioesityksen jälkeen satoja, jollei tuhansia nettikirjoituksia.
Ja uusia tuotantoja on vireillä.. Elokuvia, joiden takia myös iltapäivälehdistö soittelee jo paljon ennen elokuvien valmistumista.

Eikä yleisönsuosio tee elokuvista laaduttomia. . Kaikki edellämainitut dokumentit ovat todella hyviä elokuvia.

Ja omalta osaltaan ne auraavat kiinnostusta myös ehkä pienemmän yleisön hienoille laatudokumenteille kuten nyt ensi-iltaansa tuleva Varietyn ylistämä Pirjo Honkasalon ITO-Seitti- kilvoittelijan päiväkirja.Oman yleisönsä voi löytää myös elokuvateattereihin tuleva Nokian herätyksen isän maailmanlopun pelosta kertova Sielunpelastajat. Tai ensi viikolla Dokumenttiprojektissa nähtävä ajatuksia herättävä Kongon Akseli.

Mutta varmaankin helpommin julkisuuteen murtautuu mm. Tuntemattoman sotilaan rinnalle syntyvä Tuntematon emäntä tai Bergenissä Pohjoismaisille tv-yhtiöille esiteltävä Olli Rehn- seurantaelokuva ta jos Amadeuksesta syntyy elokuva tai... kts. www.yle.fi/dokumenttiprojekti.

Lainaus

Eettisen vastuun äärellä

Iikka Vehkalahti — Thu, 09 Sep 2010 07:46:02 +0000

Reindeerspotting-elokuvan päähenkilön kuolema oli odotettu vai odottamaton? Onko syytä arvioida elokuvaa ja sen vaikutusta Janin kohtaloon? Mikä on ohjaajan ja levittäjän – kuten Dokumenttiprojekti – vastuu ?

Olen monesti sanonut, että fiktion ja dokumenttielokuvan suurin ero on siinä, että dokumentissa ihmisten elämä ei pääty elokuvan loppuessa. Juuri tämä tekee eettisen vastuun dokumenttiohjaajalle niin keskeiseksi kysymykseksi.

Dokumenttiprojektin tuottajana olen poistanut elokuvien uusintalistalta kolme dokumenttia siksi, että päähenkilöiden elämäntilanne oli muuttunut niin merkittävästi, että dokumenttien näyttäminen uudestaan olisi vaikuttanut haitallisesti heidän elämäänsä. Yksi näistä kolmesta oli nuorisorikollisten elämästä kertova
”Näissä raameissa.” Tampereen Elokuvajuhlien voittaja, Mari Soppelan dokumentti on puolestaan odottanut esittämistään usean vuoden ajan. Syynä ei ollut niinkään elokuvassa mukana olleiden nostama syyteprosessi, vaan yhden elokuvassa mukana olevan henkilön reaktio.

Usean keskustelun ja ulkopuolisen antaman arvion mukaan elokuvan esittämisellä olisi voinut olla kohtalokkaita vaikutuksia hänen mielenterveyteensä. No, tilanne on muuttunut ja palkittu, hieno dokumentti esitettäneen hieman editoituna ensi vuoden lopulla.

Reindeerspottingin toteutusprosessissa esillä oli kolme eettistä kysymystä. Onko elokuva huumemyönteinen vai todellista huumevalistusta ? Kuinka totuudellinen ohjaaja on omasta asemastaan ? Ja ymmärtävätkö elokuvan henkilöt, mihin he ovat suostuneet?

( Steps For The Future-projektissa, jossa päähenkilöt olivat useimmiten HIV/AIDS tartunnan saaneita, päähenkilöille elokuvan mahdollisista seurauksista kerrottiin ulkopuolisten ammattilaisten toimesta. Yleensä dokumenttielokuvatuotannoissa ei tällaista menettelyä käytetä. Janin kohdalla voi kysyä, olisiko pitänyt ?)

Ensimmäisen kysymyksen osalta oma asennoitumiseni oli ( osin Steps For The Future sarjan kokemuksiin perustuen) selvä ja perustelin sitä KHO:lle monisivuisessa lausunnossa ( joka ei hyvin konventionaalisesti ajatteleviin” valistajiin” mitenkään vaikuttanut.) Reindeerspotting on äärimmäisen tärkeä elokuva huumeiden käytöstä ja sen seurauksista.

Elokuvan leikkausprosessia pitkitti se, että pitkään ohjaaja Joonas Neuvonen esiintyi kuin ulkopuolisena dokumenttiohjaajana kertomatta, että oli itse yksi huumeita käyttäneen porukan jäsenistä. Vasta, kun tämä jo ensimmäisestä raakaleikatusta versiosta haistettavissa oleva tosiasia oli tunnustettu, voitiin elokuvan peruspremissit asettaa paikalleen. Ja tämä kysymys oli esimerkiksi allekirjoittaneelle ehkä tärkein
eettinen ja dokumentin totuudellisuuden kysymys.

Elokuvan henkilöiden osalta kysymys oli etäisempi. Eikä vain siksi, että elokuvan kuvaamisesta oli kulunut viisi vuotta vaan myös siksi, että yhteys heihin oli epäsuora – tuotantoyhtiön ja ohjaajan kautta. Elokuvan henkilöiden osaltahan ei ole useinkaan kysymys siitä, ovatko he lupautuneet elokuvaan ja hyväksyvätkö he sen vaikka kuinka monella kirjallisella lapulla, vaan siitä vastuusta, mikä ohjaajan , tuottajan ja levittäjän
on tunnettava ammatillisen kokemuksensa kautta.

Ja tällöin se, että dokumentin ohjaaja on yksi päähenkilöistä – ei ulkopuolinen ”hyväksikäyttäjä” – vaikutti ainakin allekirjoittaneeseen arvioitaessa suhtautumista henkilöiden asemaan elokuvassa. Ohjaaja oli yksi ”heistä” ei yksi ”meistä”, hänellä voi olettaa silloin olevan myös normaalia suurempi hyväksyntä dokumentilleen henkilöiden taholta.

Miten Reindeerspotting sitten vaikutti päähenkilön elämään? Olisiko elokuvan tekemättä jättäminen muuttanut Janin elämän suunnan parempaan ? Mahdollista, mutta pahassa kierteessä hän oli. Olisiko elokuva voinut muuttaa hänen elämäänsä parempaan? Mahdollista, mutta ilmeisesti näin ei tapahtunut.

Enkä tiedä, kuinka moni elokuvan nähneistä välitti, miten Janin elämä sujuu. Voi olla, että ainakin median haaskalinnut tulevat välittämään nyt enemmän, hänen kuolemansa jälkeen.

Lainaus

Ennätysmäärä dokumenttielokuvia teattereissa

Aija Salovaara — Tue, 09 Feb 2010 13:19:50 +0000

Tänä keväänä nähdään huikeat 7 kotimaista dokumenttielokuvaa teattereissa.
Dokumenttiprojekti Goes Cinema-elokuvat:

-Pasi Riialin ja Mikko Peltosen ohjaama, liikuttava Suomea rakentamassa (tuot. Mediatehdas Dakar) Kotkan Kinopalatsissa tällä viikolla. Maanlaajuisessa levityksessä myöhemmin keväällä.
http://www.dakar.fi/suomearakentamassa/

-Nyt jo laajan suosion ja huomion ansainnut Miesten vuoro (Joonas Bergäll ja Mika Hotakainen, Oktober Oy) nähtiin Docpointin avauselokuvana. Suomenlaajuiseen teatterilevitykseen elokuva saadaan 26. maaliskuuta.

-Kolmas kevään DPGC-elokuvista, riipaiseva Reindeerspotting- Pako joulumaasta julkistetaan kotimaiselle yleisölle ensimmäistä kertaa Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa (Tampere Film Festival 10.-14.3.2010). Reindeerspottingin on ohjannut Joonas Neuvonen ja tuottanut Bronson Club. Teatterilevityksessä festareiden jälkeen.

- Ja viimeinen muttei vähäisin: Pirjo Honkasalon Ito/Seitti-kilvoittelijan päiväkirja.

Muut, ehdottomasti näkemisen arvoisia:

Virpi Suutarin Auf wiedersehen finnland (10.2 alkaen), Mika Ronkaisen Freetime machos (12.3 alk.) ja Stadilaista tangoa etsimässä (elokuva Tuomari Nurmiosta, ohj. Tahvo Hirvonen, 19.3 alkaen).

Lainaus

Kotka kosketti- ja muita kotimaisia helmiä

Aija Salovaara — Mon, 25 Jan 2010 22:04:06 +0000

Viikonloppuna juhlittiin Suomea rakentamassa-elokuvan ensi-iltaa (Pasi Riiali ja Mikko Peltonen, Mediatehdas Dakar) Kotkan Merikeskus Vellamossa.

Liikuttavaa oli se, minkälaisella kunnioituksella paikalliset asukkaat, ystävät ja tutut saapuivat Merikeskuksen auditorioon, kuin kirkkoon. Liikuttavaa oli se vieraanvaraisuus, jolla minulle ennestään tuntemattomatkin kotkalaiset kollegat ottivat minut vastaan.
Liikuttavia ovat ne kotkalaiset perheenisät ja äidit, jotka Suomea rakentamassa-elokuvassa raivaavat ja rakentavat maata uudella asuinalueella. Sade ruoskii ja lapset huutavat, mutta suomalainen ei -kele luovuta. Jättiläismäinen kodinkone laahataan sisään taloon omin voimin eikä apua oteta vastaan vaikka naapuri sitä tarjoaa.
Lautojen ja naulojen paukuttelulla niukkasanainen suomalainen isä todistaa perheelle rakkauttaan.
Suomea rakentamassa ensi-ilta oli hyvä tilaisuus tutustua kotkalaiseen elokuvakulttuuriin. Varsinaisia alan tuotantoyhtiöitä Kotkassa on vain yksi, juuri em. mainitun elokuvan tuottanut Mediatehdas Dakar.
Kotkassa toimii Majakka-niminen elokuvakerho, vetäjänä elokuvakriitikko Harri Parikka. Kerho tarjoaa vuosittain 10 elokuvaa syyskaudella, 10 keväällä. Majakan Harri on mukana myös järjestelyissä, jota on pyöritetty Kotkassa jo kuuden vuoden ajan.
Muutama vuosi sitten paikallisessa Kinopalatsissa järjestettiin myös Kotka Goes Dokumentti-tapahtuma kaksikin kertaa, kunnes elokuvayrittäjä vaihtui ja hanke kuivui kasaan.
Tänä vuonna Kotka saa yhden elokuvatapahtuman lisää, kun Kaakkois-Suomen elokuvan läänintaiteilija Marjut Komulainen mm. Kati Lillqvistin kanssa pistää pystyyn Kino Unionin, kahden päivän sarjan työaiheisia elokuvia, dokumentteja ja fiktiota (kts. artikkeli: http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kulttuuriuutiset/2009/10/03/Kino+...).
Läänintaitelija Komulaisen johdolla kotkalaisissa kouluissa on pidetty elokuvatyöpajoja, mm. Lönnrot 2017-tuhat tarinaa Suomesta-aiheisia.

Kotkalainen Suomea rakentamassa on yksi kevään 2010 Dokumenttiprojekti Goes Cinema-elokuvista. Niinkuin se, myös toinen DPGC-elokuva, Miesten vuoro tallentaa liikuttavia tarinoita suomalaisesta elämästä ja sielunmaisemasta. Miesten vuoro on (objektiivisesti) upein kotimainen dokumenttielokuva piiiitkään aikaan. Olen nähnyt elokuvan viisi kertaa, ja joka kerta loppukohtauksen aikana mieleni tekee nousta ylös tekemään kunniaa suomalaiselle Miehelle. En ole meikäläisen jöröjukkakulttuurin ystävä, mutta Miesten vuoro on tehnyt minut armollisemmaksi meidän suomalaisia yksinäisiä miessusia kohtaan.
Ja viimeisin muttei vähäisin kevään DPGC-elokuvista, Reindeerspotting-Pako joulumaasta, näyttää palan karuimmista karuinta pohjolaa, subutex koukussa sekoilevien parikymppisten miesten elämää Rovaniemellä. Lohduttomia haaveita paremmasta tulevaisuudesta, jotka kerta toisensa jälkeen hukkuvat yhteen, ja taas toisen piikkiin tai pilleriin. Elokuvan ohjaaja Joonas Neuvonen pääsi jaloilleen ja sai koostettua kuvaamastaan materiaalista tämän mielenkiintoisen elokuvan.

Lupaan, että kolme edellämainittua elokuvaa koettuaan katsojan sydän on kylläinen.

Lainaus