Blogit - Miten minusta tuli minä

Ei kukaan voi puhua sillä tavalla

mgustafsson — Thu, 04 Feb 2010 11:31:37 +0000

Heli Laaksonen rakastui tarinoihin ja kieleen jo pikkutyttönä. Lukemaan hän oppi 5-vuotiaana ja lukion jälkeen Laaksonen lähti opiskelemaan Turun yliopistoon suomen kieltä.

Opiskelu jatkui Helsingissä, jossa pääaineeksi oli noussut Helin suuri rakkaus, viron kieli, Sen avulla Heli myös löysi oman kielensä. Laaksonen suomensi viron murteella tehtyjä runoja, ja päätti kokeilla miten teksti eläisi, jos hän ei kääntäisikään sitä yleiskielelle, vaan omalle Vakka-Suomen murteelleen.

”Kokeilin, ja huomasin, ettei mikään ole ikinä ollut niin helppoa. Sanat soljuivat kuin vesi hanhen selästä. Ymmärsin, että jos haluaisin kirjoittaa, niin oma murre olisi ainoa tapa, jolla voisin todella ilmaista itseäni", Heli kertoo, ja tietenkin omalla murteellaan. Minä en yritä kääntää tuota sitaattia Helin kielelle.

Helin kieli on paitsi hänen oma murteensa, myös hänen sisimpänsä ääni. Häntä on arvosteltu siitä, että kuinka hän aina vain jaksaa tuottaa niitä murrejuttujaan. Ei kukaan voi puhua oikeasti sillä tavalla, hänestä on sanottu.

Laaksosen murteenkäytön kritisointi on hyvin outoa. Eihän esimerkiksi muusikoita, tai vaikkapa maalareita arvostella sen perusteella, millaisia instrumentteja he itsensä ilmaisuun käyttävät. Miten minusta tuli minä, Heli Laaksosen henkilökuva uusitaan tiistaina 9.2 Radio Suomessa klo 23 uutisten jälkeen. Ohjelma on myös viikona ajan kuunneltavissa Yle Areenasta.

Lainaus

Turha kadehtia, edes teuvalaisia

Marko Gustafsson — Thu, 28 Jan 2010 14:09:09 +0000

Törmäsin eilen Lauri Tähkään kohdistuviin niin sanottuihin vihasivuihin. Viha syntyy yleensä pelosta ja pelon takana on usein kateus. Pelätään, että jos sillä menee liian hyvin se voi olla minulta pois. ”Tuolla on enemmän kuin minulla ja aivan liian helpolla se on kaiken saanut.”

Kateus kalvaa eniten kadehtijaa

Kateus on ihmistä sisältä ja ulkoa syövä peikko, joka ei koskaan kestä lähempää tarkastelua. Katsotaanpa vaikka Laurin tarinaa, että kannattaako kadehtia.
Vuonna 2000 Lauri Tähkä & Elonkerjuu julkaisi ensimmäisen singlensä, omakustanteena. Levytys- saati markkinointisopimusta ei bändillä ollut. Lauri oli kuitenkin singlen myötä saanut kammettua itsensä valtakunnan radioon lyhyeen haastatteluun.

Helavyön heilahdus

Kollega Tarja Närhi kierrätti Lauria lyhyesti Radio Suomen musiikkitoimituksessa. Muistan tiukasti silmiin katsovan miehen, jolla oli päällään jotain salmiakkikuvioista ja jotkut kummalliset vitjat. Ja heilahtiko lantiolla liivin piilossa hemmetti sentään aito helavyö?

Kollega kiikutti studioon vaihteeksi vähän omaperäisemmän oloisen rocktyöläisen, mutta tuskinpa hänestä, tai hänen bändistään enää kuulisin. Musiikilla yrittäjiä oli, ja on edelleen niin paljon, että hyvä jos yksi kymmenestä jää mieleen, saati saa leipänsä soittamalla.
Ohi mennessään Laurista irtosi Ylen kliiniselle käytävälle jotain ylimääräistä. Se jokin sai katsomaan perään vielä toisenkin kerran. Lauri jätti hissien ja haastattelustudion väliselle kymmenen metrin matkalle jonkinlaisen avoimen innostuksen vanan.
Oli selvää, että tuo pohjalaisväreihin pukeutunut nuorimies oli uskaltanut luvata itselleen, että aikoo yrittää tosissaan. Kovalla työllä ja vaistoihinsa luottaen hän voisi tehdä oikeita asioita ja ne saattaisivat poikia hänelle onnistumisia - enemmän iloa omaan ja muidenkin elämään.

Lauri ei ole syntynyt kulttuurisukuun, eikä hän ole saanut valmista bändiä pääkaupungin ilmaisutaidonlukiosta. Hän ei ole edes käynyt lukiota. Hän on varttunut Etelä-Pohjanmaan Teuvalla ja katsellut koulunsa pihalta tien toisella puolella sateessa kyyhöttäviä palaneen kirkon raunioita.

Ja peruskoulun viimeisellä luokalla hän on miettinyt, ja ehkä jo hiukan toivonutkin, että voisiko hänestä tulla jotain iloisempaa kuin tuo harmaa kivikasa. Vuosien työn jälkeen olemme huomanneet että hänestä todellakin tuli riemullisempi ja eläväisempi kuin keskiverto suomalaisesta ja niinpä hänellekin löytyy maastamme kadehtijoita. Mielestäni kenenkään ei kannattaisi kuluttaa energiaa edes teuvalaisten kadehtimiseen, vaikka heillä Laurinsa onkin. Laurin tarinan voi kuunnella tämän viikon ajan Yle Areenasta, tai lukea seikkaperäisemmin Miten minusta tuli minä –kirjasta.

Lainaus

Tommi Korpela tulee sittenkin

Marko Gustafsson — Wed, 27 Jan 2010 12:49:39 +0000

Aamulla kaira kainalossa pilkille - illalla buutsit jalassa baanalle

Sunnuntaina 24.1 ei tullut Miten minusta tuli minä -ohjelmaa, mutta siitä tuli silti palautetta.

Sain muutaman sähköpostin, jossa ”Mika, Pasi, Tarja ja muutama muu” kertoivat kuulleensa pitkin viikkoa puffeja tulevasta Tommi Korpelan henkilökuvasta ja pettymys oli ollut melkoinen kun ohjelmapaikalla olikin välitetty SM-hiihdot.

Olkaa huoletta, ensi sunnuntaina 31.1. klo 13 uutisten jälkeen Radio Suomen taajuudella Tommi Korpela kertoo miten hänestä on tullut suunnilleen sellainen kuin nykyään on. Ilmaisen asian tarkoituksella epämääräisesti, onhan haastattelusta kulunut jo joitakin viikkoja ja ihminen muuttuu koko ajan.

Tommi Korpela ryhtyi haaveilemaan näyttelijän ammatista vasta armeijan jälkeen. Teini-ikäisenä hän soitti rumpuja, kuunteli 50-luvun musiikkia ja kävi ahkerasti kalassa.

”Aamulla paineltiin parin kaverin kanssa haalareissa ja kairat kainaloissa pilkille Helsingin edustalle. Illalla notkuttiin nahkarotsissa ja buutseissa aseman nurkilla tai Espan puistossa.”, Tommi muistelee.

Teatteriin hän sai ensikosketuksen bändin kautta. Yksi soittokavereista oli töissä teatterikoulun tarpeistoissa ja Tommin bändi sai treenata koululla. ”En todellakaan ajatellut, että minusta tulisi näyttelijä, mutta kun näin joitakin koulun esityksiä, niin kyllähän se teki vaikutuksen nuoreen mieheen.", Tommi toteaa. Hän on siis vieraana Miten minusta tuli minä ohjelmassa Yle Radio Suomessa sunnuntaina klo 13 uutisten jälkeen ja nykyään Radio Suomi uusii Miten minusta tuli minä - ohjelman tiistai-iltaisin klo 23 uutisten jälkeen. Ohjelma on kuultavissa myös viikon ajan Yle Areenasta.

Lainaus

Seitsemän vuoden viive

Marko Gustafsson — Wed, 27 Jan 2010 12:13:37 +0000

Blogini aloituksessa oli vain seitsemän vuoden viive.

Aloitin Miten minusta tuli minä henkilökuvasarjan teon Ylessä melkein päivälleen 7 vuotta sitten. En ollut ehtinyt tehdä montaakaan ohjelmaa, kun Ylen kehityspäällikkö Tuija Aalto tuli ehdottamaan minulle, että ryhtyisin pitämään blogia ohjelman tiimoilta.

Pidin ajatuksesta, ja lupasin pohtia asiaa. Ja muistan kyllä, tosin hyvin huterasti ajatuksen, että ryhtyisin kirjoittamaan. Yhtään merkintää ei syntynyt, mutta aika tosissani olen ollut, sillä Ylen tiedostoista löytyi vuonna 2005 hankkimani blogi -oikeudet.

Olin autuaasti unohtanut asian, mutta viiden vuoden takainen käyntijälkeni huomattiin, kun tiedustelin tänään Tuijalta, että voisinko nyt aloittaa sen blogin pitämisen. Hän muisti seitsemän vuoden takaisen ehdotuksensa ja aikoinaan luvattu blogipaikka järjestyi käden käänteessä.

Mutta miksi vasta nyt?

Kolmesta syystä. Kirjoittaminen tuntuu taas todella mukavalta. Aloitin toimittajan työt parikymmentä vuotta sitten kirjoittavana toimittajana, mutta tv- ja radiotyön myötä tekstin tuottaminen tyrehtyi. Syksyllä 2009 sain valmiiksi Miten minusta tuli minä kirjan

ja vaikka sen tekeminen oli välillä hyvinkin karua puurtamista, niin kirjoittaminen ylipäätään, vaikkei teksti ”ihan briljanttia” olisikaan oli, ja on edelleen aivan jumalattoman kivaa.

Toinen, ja tärkein juttu, jonka muuten ymmärsin kirjan teon myötä entistä paremmin, on sama miksi teen tätä henkilökuvasarjaa.

Tarinat. Ihmisten tositarinoihin ei kyllästy koskaan. Missä on ollut jonkun katkeamispiste, tai oivalluksen hetki? Mikä voima on ajanut mihinkin suuntaan ja millaisia haaveita hänellä on tänä päivänä. Ihmisten rehelliset tarinat ovat aivan loputun aarreaitta! Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun voin toimia niiden välittäjänä radio-ohjelmassa ja hiukan myös tässä blogissa.

Aion käyttää tätä blogia ilmaisualustana sille, mikä ei mahdu radio-ohjelmaan, mutta on muuten julkaisuvapaata, ja mielestäni tärkeää. Kolmas ja puhtaasti itsekäs syy on, että saan tästä pienen henkilökohtaisen norpanavantoni, hengitysreiän omille ajatuksille, ja niiden testaamiselle.

Lainaus