Blogit - lama

Vänrikki Koskelasta Iiro Viinaseen – valta kriisissä

Timo Harakka — Thu, 05 Jul 2012 06:57:43 +0000

Sodilla ja sotakirjoilla ratsastetaan ja rahastetaan tänä päivänäkin. Ei siis ihme, että muutama vuosi sitten ilmestyi teos nimeltä Tuntematon sotilas ja johtamisen taito.

Kirja esittelee kuusitoista esimies- ja alaistyyppiä sen mukaan, seisooko kahviautomaatilla konttorin Koskela, Lehto vai Hietanen, pyörittääkö palaverin power pointteja Rokka vai Vanhala tai käydäänkö yt-neuvottelut Kariluodon ja Lahtisen välillä.

10 kirjaa vallasta –sarjassa on vuorossa siis Väinö Linnan sotaeepos ja kansalliskirja. Yli puoli vuosisataa Tuntematon sotilas on määritellyt, mitä on suomalaisuus ja millainen on suomalainen – ainakin suomalainen mies.

Ohjelman vieras, valtiovarainministeriö valtiosihteeri Raimo Sailas tunnustaa, että vänrikki Vilho Koskelan eleetön ja oikeudenmukainen johtamistapa on hänenkin ihanteensa. Mutta toisaalta Sailas ja vakiovieras Anna Kortelainen pitävät lempihahmonaan sotamies Vanhalaa, joka on kai kirjailijan omakuva: mies hihittää jatkuvasti, pilailee ja pilkkaa Suur-Suomen sotapropagandaa.

Raimo Sailas muisteleekin, miten Linnan kirja suorastaan räjäytti koulussa opitun ihanteellisen isänmaallisuuden.

Linna toi tilalle uuden suomalaisen standardin: ”Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat”. Terve epäluulo ja purnaaminen kuuluvat asiaan. Suomalainen ihanne on pitää valtaan kriittistä välimatkaa.

Raimo Sailas huomauttaa: ”Se sotilaiden sukupolvi oli ensimmäinen, joka oli viettänyt nuoruutensa tasavaltalaisuuden, yleisen äänioikeuden, työväenliikkeen, torpparivapautuksen aikana. Se näkyy käyttäytymisessä: enää ei oltu alamaisia.”

Hedelmällinen protestihenki tuntuu unohtuneen kaikilta niiltä, jotka nyt haikailevat takaisin selkeitä ja sankarillisia sota-aikoja. Jyrki Katainen vaati eduskunnassa talvisodan henkeä finansskiriisistä selviämiseen. Päättäjän kannalta voisikin olla kätevää, jos voimassa olisivat poikkeustilan pakkokeinot, voisi käyttää autoritääristä ja hierarkista valtaa ja rangaista erimielisiä, jotka eivät kyselemättä tottele.

Mutta talvisodan henkeä ei voi olla ilman talvisotaa. Kuka sitä tahtoo, vähättelee sotaan joutuneiden kärsimystä, niin rintamalla kuin kotirintamalla, viis veisaa tuskasta, kauhusta ja julmasta kuolemasta.

Vaikka sotaa ei voi verrata rauhan ajan kriiseihin, poikkeustilan päätöksenteossa on yhteisiä piirteitä. Ennakoimaton ja raju sokki mullistaa totunnaiset valtasuhteet – niin myös 1990-luvun alun lamassa.

Kriisin hetkellä aloitteen otti valtiovarainministeri Iiro Viinanen ja hänen esikuntansa, etunenässä bujdettipäällikkö Raimo Sailas, joka pakotti läpi kovia päätöksiä, jotka vielä hetki sitten olivat täysin mahdottomia.

”Tuntemattomasta sotilaasta löytää paljon analogisia tilanteita”, Sailas sanoo. ”Kriisissä jonkun täytyy ottaa aloite käsiinsä. Jos sitä ei kenelläkään ole, niin sekasorto siinä tulee ja tappio niskaan.

Illan keskustelussa Raimo Sailas kuvaa avoimesti kriisitilanteen vallankäyttöä, ”kaaosta ja paniikkia”. Silloin muodolliset valtasuhteet eivät välttämättä päde, vaan vallan ottaa se, jolla on tahtoa ja tavoitteita.

Mutta poikkeustila ei pääty, kun kriisi päättyy. Aivan niin kuin sotien jälkeenkin Suomi aloitti puhtaalta pöydältä, uusin johtajin ja uusin reunaehdoin, samoin laman jälkeen poikkeustila jäi voimaan. Lamaa edeltäviä etuuksia ei koskaan palautettu eikä uusiin uskaltauduttu.

Koko yhteiskunta muuttui. Vanhat arvot haudattiin, uudet ideat ja ideologiat astuivat valtaan.

Voi sanoa, että kuten sodan jälkeen opittiin ystäväksi Neuvostoliiton kanssa, laman jälkeen varomme loukkaamasta suuria ja mahtavia markkinavoimia. Ehkä jo lähiaikoina nähdään, onko sekään imperiumi ikuinen.

Sitä ennen tervetuloa torstai-illan antoisaan kirjakeskusteluun.

Lainaus

Matka kodittomaksi voi olla lyhyt

Maarit Roiha — Thu, 18 Feb 2010 02:01:41 +0000

Jotkut heistä kerjäävät muki kädessä kadulla, toiset vaeltavat paikasta toiseen yrittäen löytää töitä. Koko omaisuuttaan mukanaan raahaavat kodittomat ovat tuttu näky Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Vaikka Yhdysvaltain talous osoittaa hitaita elpymisen merkkejä, ovat työttömyysluvut edelleen korkeat. Talouskriisi koettelee etenkin jo ennestään marginaaliryhmiin kuuluvia. Matka vakaasta elämäntilanteesta kodittomaksi voi olla yllättävän lyhyt.

Kodittomien todellista lukumäärää on vaikea arvioida. Kodittomiksi lasketaan yleensä kadulla tai tilapäisissä yömajoissa asuvat. Kodittomuuden uusi piirre on se, että nyt jo yli kolmasosa kodittomista on perheellisiä. Tämä tarkoittaa myös yhä suurempaa alaikäisten kodittomien määrää.

Los Angelesin suurkaupunkialueella asuu kenties jopa sata tuhatta koditonta. New Yorkissa kodittomia on kymmeniä tuhansia. Ongelma näkyy myös esimerkiksi asuinkaupungissani San Franciscossa, jonka kodittomien määrä lasketaan tuhansissa.

Kodittomia näkee päivittäin erityisesti puistoissa ja muilla julkisilla paikoilla. Illalla ja yöllä heihin voi törmätä esimerkiksi vuorokauden ympäri auki olevissa itsepalvelupesuloissa, joista kodittomat etsivät lämmintä yösijaa. Kodittomia auttavat vapaaehtoisjärjestöt ja kirkot raportoivat leipäjonojen pidentyneen ja yömajojen tarpeen lisääntyneen entisestään. Ruoka-apua on huomattavasti helpompi saada kuin löytää sänkypaikka yöksi. Yömajapaikkoja ei yksinkertaisesti riitä läheskään kaikille tarvitseville.

(Kuva: EPA/ARLEEN NG)

Käytännössä Yhdysvalloissa ei ole kovinkaan vaikea päätyä kodittomaksi, jos asiat menevät kunnolla pieleen. Erityisesti työpaikan menettäminen voi suistaa ihmisen todelliseen noidankehään. Jos joudut työttömäksi, et pysty välttämättä enää maksamaan vuokraa tai asuntolainaa. Ja ilman asuntoa on pidemmän päälle lähes mahdotonta käydä töissä.

Työttömien lisäksi erityisesti matalapalkka-aloilla työskentelevillä on suuri riski joutua kodittomiksi. Ylimääräiset menot, esimerkiksi odottamattomat sairaalakulut, voivat romuttaa jo ennestään heikoissa kantimissa olevan talouden hyvinkin nopeasti. Tilannetta tietysti helpottaa, jos on edes jonkin verran säästöjä. Minimipalkasta on kuitenkin vaikea laittaa riittävästi sivuun pahan päivän varalle, ja moni elääkin käytännössä kädestä suuhun. Työttömien ja huonosti tienaavien lisäksi myös psyykkisistä tai päihdeongelmista kärsivät tippuvat helposti yhteiskunnan harvaksi rakennetun suojaverkon läpi.

Surkeimmassa asemassa ovat kotinsa menettäneet lapsiperheet, erityisesti yksinhuoltajat. Perheen talouden romahtaminen ja asunnon menetys heijastuu ennen kaikkea lapsiin. Ilman kotia on vaikea selvitä koulunkäynnistä, ja syrjäytymisen vaara ja todennäköisyys ajautua erilaisiin ongelmiin kasvaa. Kodittomuus on onneksi useimmiten väliaikaista. Tilapäinen kodittomuus kohtaa nykyisessä taloustilanteessa kuitenkin yhä useampaa amerikkalaista.

Lainaus

Vanha lama ei paljon opettanut työttömän kannalta

laitinen_yle — Wed, 27 Jan 2010 18:28:21 +0000

Jos vertaa 1990 – luvun alun lamaa nykyiseen työttömän työnhakijan näkökulmasta, niin eipä paljon ole muuttunut. Nuorten ja ikääntyneitten on edelleen yhtä vaikea päästä työn syrjästä kiinni.

Kovin paljon ei ole tapahtunut periaatteellista muutosta tukijärjestelmissäkään. Ne ovat edelleen osin passivoivia. Itsensä auttajaa lyödään halolla päähän.

Minulla on tästä omakohtaisia käytännön kokemuksia toisin kuin hallintobyrokaateilla ja monilla poliittisilla päättäjillä. Kerrotaan siis miltä asiat näyttivät työttömän työnhakija näkökulmasta ennen ja nyt.

Paperille painettu sanomalehti Uusi Suomi lopetettiin loppuvuodesta 1991. Monenlaiset osaajat joutuivat etsimään uusia töitä aikana, jolloin Suomi aloitti huiman lamasyöksyn.

Olin silloin 47 – vuotiaana ensimmäistä kertaa eläessäni työtön työnhakija. Monipuolisesti kokenut, ammattitaitoinen toimittaja, jonka kunnossa ei ollut mitään vikaa. Ei yrittämisen halussakaan.

Hyvin pian kuitenkin selvisi, että lehtitaloissa oli keksitty ovi, joka aukeni vain ulospäin. Tätä kesti sittemmin vuosikausia, mutta sitähän en voinut tietää.... onneksi.

Nyt Suomessa eletään samankaltaista aikaa, vaikka uhkaavasta työvoimapulasta puhutaan. Toteutuukohan työvoimapula todella laajamittaisesti, vai onko lopulta työpaikkojakin niin vähän, että työvoimaa riittää aivan kohtuullisesti?

Eihän opettajiakaan tulevaisuudessa tarvita ikäluokkien pienentyessä niin paljon kuin nyt. Julkista sektoriakin yritetään supistaa kovalla kädellä. Toisaalta sairaita ja vanhuksia on yhä enemmän suurten ikäluokkien myötä.

Aivan ensiksi aloin tutustua työttömyys- ja sosiaaliturvaa käsittelevään säännösviidakkoon. Oli vähän kuin pakko.

Hyvin pian huomasin, että säännösviidakko tarjosi loistavia jutunaiheita. Se oli ja on edelleenkin kuin Franz Kafkan satiirisista romaaneista. Jutut vain piti saada kaupaksi, työtön freelanceri kun olin.

Vuonna 1992 työttömyysturvajärjestelmä oli nykyistä armeliaampi. Työtön sai olla varsin rauhassa työtön, mutta nykyisin ei yhtä rauhassa. Ongelma vain oli, että järjestelmä passivoi, kuten vieläkin pääosin passivoi, mutta poliitikot ja viranomaiset eivät sitä myöntäneet.

Kun puhuin tästä silloiselle työministeri Ilkka Kanervalle, niin hän torjui kritiikkini:
- Et taida nyt oikein tietää.

- Itse et tiedä, minä elän järjestelmässä ja varmasti tiedän.

Siihen keskustelu loppuikin. Vasta vuosia myöhemmin poliitikot ja hallintobyrokraatit alkoivat vähän kerrassaan tunnustaa sosiaaliturvajärjestelmässämme olevan ns. kannustinloukkuja.

Näitä on vuosien mittaan yritetty purkaa, mutta kohtalaisen huonolla menestyksellä. Työttömyysturva, toimeentulotuki ja monet muut tuet yhdessä muodostavat pirun nyrkin, jota ei ole pystytty aukaisemaan vieläkään.

Työnteko ja itsensä auttaminen ei edelleenkään aina kannata. Hyvä esimerkki näistä kafkamaisista säännöksistä on, että viimesijaisella eli toimeentulotuella olevan ei kannata ottaa lainaa vaikkapa vuokransa maksamiseen. Vippi katsotaan tuloksi ja se vähentää toimeentulotukea.

Itsensä auttaja joutuu vain yhä pahempaan suohon.

Joka tapauksessa kirjoitin näistä säännöskukkasista monta kirpeää juttua. Käänsin siis hassun byrokratian rahaksi. Myöhemmin YLE:stä töitä saatuani hyödynsin tietämystäni monta kertaa sosiaali- ja työvoimaministerien harmiksi Vallan vaiheilla – radio-ohjelmassani.

Miten sitten työttömään työnhakijaan 1990 – luvun alkupuolella suhtauduttiin? Samalla tavalla kuin nykyisinkin. Ei siinä mitään muutosta parempaan ole tapahtunt.
Vanhimmasta päästä ulos, työttömyysputkeen ja eläkkeelle. Putkea tosin yritetään nyt tukkia.

Nuorille työnhakijoille asetettiin ja asetetaan nytkin kohtuuttomia osaamisvaatimuksia. Ikäsyrjintäkin voi yhä hyvin. Nelikymppinen alkaa olla jo vanha, puhumattakaan viisikymppisestä.

Törmäsin myös mielenkiintoiseen työn saannin esteeseen. Olin liian kokenut. En kokeneena toimittajana ja 1988 lopetetun, kotkalaisen Etelä – Suomi – sanomalehden entisenä vastaavana päätoimittajana saanut edes kesätoimittajan paikkaa.

Miksikö en? Kaverini kertoi sisäpiirin tiedon: ei ne nuoremmat pikkupomot halua alaisekseen itseään kokeneempaa.

Eipä tässäkään muutosta ole tapahtunut. Seminaareissa puhutaan yhtä ja käytännössä toimitaan toisin. Samaa koskee tilannetta, kun potkuja aletaan jakaa. Nykyisin niitä tosin pehmennetään ´paketeilla´. Saat lisärahaa, jos lähdet nyt (tai muuten saat joka tapauksessa kohta potkut).

Kymmenkunta kuukautta enemmän tai vähemmän työttömänä freelancerina sinniteltyäni pääsin työllisyyskurssille. Meille työttömille opetettiin kuinka tietokoneella voi tehdä kaikenlaisia julkaisuja. Näin ehkä voisi työllistää itsensä yrittäjänä, meille kerrottiin.

Kurssin toisen päivän jälkeen sain tiedon, että hyvin vaatimaton radio-ohjelmaideani oli YLE:ssä hyväksytty. Jätin kurssin siihen paikkaa, kun sain edes vähän oikean työn syrjästä kiinni.

Desktop publishing – kurssi tuskin olisi kuitenkaan johtanut oikeaan työllistymiseen.

YLE:n syrjästä kiinni pääseminen johti lopulta työsuhteeseen ja päättyi aikanaan eläkkeelle. Silloin, helmikuussa 2009, uusi lama oli jo tulossa.

Hyvät työttömät työnhakijat. Ottakaa nirsoilematta vastaan entiseen verrattuna pienipalkkaisetkin työt, jos vain jotakin saatte. Tekeminen on aina parempi kuin mitään tekemättömyys. Sitä ei koskaan tiedä mihin kaikki elämässä johtaa.

Lainaus

Läski käy Yhdysvalloille yhä kalliimmaksi

Maarit Roiha — Wed, 25 Nov 2009 05:47:28 +0000

Jännään Yhdysvalloissa lentäessäni usein sitä, kenen viereen joudun koneessa istumaan. Toivon aina, ettei vierustoverikseni sattuisi pahasti ylipainoista henkilöä. Lentokoneiden istuimet ovat muutenkin sen verran ahtaat, että puolelleni tahtomattaan höllyvän kanssamatkustajan seura ei houkuttele. Todennäköisyys saada vierustoveriksi iso ihminen on kuitenkin melkoinen, sillä jo kaksi kolmasosaa amerikkalaisista on ylipainoisia ja sairaalloisen lihavien osuus kasvaa koko ajan.

Yhä teollisemmin valmistettua, pitkälle prosessoitua ruokaa pidetään tärkeänä syynä amerikkalaisten lihomiseen. Esimerkiksi lähes kaikkiin pikaruoka-annoksiin on lisätty sokeria, jopa hampurilaissämpylöihin ja pihveihin. Roskaruokaa saa lisäksi kaikkialla, kun taas terveellisiä aterioita tarjoavia ruokapaikkoja on välillä jopa vaikea löytää.

Myös lama lihottaa, sillä epäterveellinen ruoka on terveellistä halvempaa. Edullisimmat kalorit saa ulkona syötäessä lihottavasta pikaruuasta, ja roskaruokateollisuus hyötyykin lamasta. Esimerkiksi McDonald's on parantanut tulostaan, vaikka ravintolabisnes yleisesti ottaen kärsii taantumasta.

Vähäinen liikunta ja erityisesti hyötyliikunnan puute on väärien ruokailutottumusten ohella tärkeä syy amerikkalaisten kilojen kertymiseen. Oma auto on Yhdysvalloissa monessa paikassa suoranainen välttämättömyys, sillä välimatkat ovat usein yksinkertaisesti liian pitkiä ja julkinen liikenne takkuilee. Täkäläinen yhdyskuntasuunnittelu ei myöskään tue hyötyliikuntaa esimerkiksi pyöräteitä rakentamalla.

(Kuva: EPA/Diego Azubel)

Lihavuus käy valtiolle kalliiksi, ja jopa presidentti Obama on ilmoittanut haluavansa laittaa amerikkalaiset laihdutuskuurille. Ylipainoiset kuormittavat terveyspalveluja, sillä he kärsivät normaalipainoisia enemmän esimerkiksi sydän- ja verenpainetaudista sekä kakkostyypin diabeteksestä. Yhdysvallat käyttää jo nyt reilusti toista sataa miljardia dollaria vuodessa lihavuudesta aiheutuvien sairauksien hoitoon. Lasku on tuplaantunut kymmenessä vuodessa ja muodostaa jo lähes kymmenesosan kaikista terveydenhuollon kuluista. Lihavuuteen liittyvien terveysmenojen ennakoidaan yli kaksinkertaistuvan seuraavan vuosikymmenen aikana, jos amerikkalaiset jatkavat ylipainon keräämistä nykyisellä tahdilla.

Ylipainoasioita on puitu myös kongressissa, joka pähkäilee tekeillä olevan terveydenhuoltouudistuksen kanssa. Moni Obaman ajaman uudistuksen vastustaja on sitä mieltä, että yhteiskunnan ei tule maksaa itse aiheutettujen sairauksien hoidosta. Lihavuudesta johtuvat sairaudet on nostettu esiin yhtenä esimerkkinä. Vastakkainasettelu tuntuu kantavan terveydenhuoltokeskustelussa yhteisvastuuajattelua kauemmaksi.

Jo nykytilanteessa monet vakuutusyhtiöt velottavat ylipainoisilta korkeampaa hintaa yksityisesti otetuista sairausvakuutuksista. Vaikeasti liikalihavalle vakuutusta ei aina edes myönnetä. Tilanne on surullinen jo siksikin, että ylipainoiset tarvitsisivat kaiken mahdollisen tuen ongelman selättämiseksi, niin halutessaan.

Ylipainoisten etujärjestö National Association to Advance Fat Acceptance pelkää työnantajien joutuvan maksamaan tulevaisuudessa korkeampia vakuutusmaksuja ylipainoisista työntekijöistään. Normaalipainoisten alennetut sairausvakuutusmaksut voisivat kuitenkin olla lihavien korotettuja maksuja parempi vaihtoehto. Raha tuntuu olevan monelle hyvä porkkana monessa muussakin asiassa, miksei myös painonhallinnassa.

Yhdysvalloissa olisi erittäin helppo lihoa. Omalla kohdallani varoittavien ääriesimerkkien näkeminen lähes päivittäin motivoi yllättävän hyvin linjoista huolehtimiseen.

Klikkaa oheisia linkkejä ja käy kuuntelemassa, mitä floridalaiset ajattelevat ylipainoasioista:

Melisa, opiskelija, Delray Beach

Rob, insinööri, West Palm Beach

Sheila, vaatemyyjä, Boynton Beach

Xiaoming, insinööri, Delray Beach

Lainaus

Halloween piristää aikuisia ja taloutta

Maarit Roiha — Tue, 03 Nov 2009 08:38:02 +0000

Halloween on muuttunut Yhdysvalloissa yhä enemmän aikuisten juhlaksi. Kepposta tai karkkia kyseleviä, pelottavan näköisiä lapsia kävelee Halloweenina edelleen vastaan, mutta lasten lisäksi myös aikuiset panostavat karnevaaliin yhä vahvemmin, erityisesti pukeutumisessa. Muutos on tapahtunut viime vuosina ja näkyy esimerkiksi siinä että aikuiset ostavat yhä suuremman osan myytävistä Halloween-puvuista. Halloween onkin loistava syy pukeutua joksikin mikä et ikinä olisi oikeassa elämässä ja vaan yksinkertaisesti pitää hauskaa!

Katso Flickristä Halloween-aiheisia kuvia.

Katso YouTubesta hyvät arvostelut saaneita Halloween-videoita.

Lamasta huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta Halloween on Yhdysvalloissa kaupan alalla todella merkittävä tapahtuma. Sesongin pääkohderyhmä ovat pari-kolmikymppiset jotka ovat tottuneet viettämään juhlaa lapsesta saakka. National Retail Federationin mukaan erityisesti nuoret, lapsettomat aikuiset käyttävät Halloweeniin vuosi vuodelta enemmän rahaa. Dollareita kuluu erityisesti pukuihin, makeisiin ja koristeisiin. National Retail Federation ennusti Halloweenin alla yhdysvaltalaiskuluttajien käyttävän hassutteluun tänä vuonna vajaat 60 taalaa henkilöä kohti. Halloweenin kokonaismyynnin veikkailtiin yltävän tällä kertaa vajaasta viidestä jopa kuuteen miljardiin dollariin.

Yhdysvalloissa ensimmäiset Halloweenin merkit ilmaantuvat perinteisesti heti alkusyksystä kun keskeisille paikoille ilmestyy väliaikaisia Halloween-kauppoja. Liiketiloja oli tänäkin vuonna runsaasti tyhjillään ja niiden omistajat ovat tyytyväisiä jos saavat vuokralaisen edes kuukaudeksi tai pariksi. Monet ravintolat, kaupat ja muut liikkeet koristelevat Halloweenin alla vähintäänkin kadunpuoleiset ikkunansa.

Moni juhlinnasta kiinnostunut suuntaa Halloweenina bileisiin tai klubille. Baarien, yökerhojen ja muiden menopaikkojen Halloween-tapahtumien määrä kasvaa ja tarjonta monipuolistuu vuosi vuodelta. Myös alkoholiteollisuus ottaa ilmiöstä kaiken irti ja uusia Halloween-drinkkejä lanseerattiin tänäkin vuonna hyvissä ajoin ennen varsinaista h-hetkeä. Halloweenin osuminen lauantaille kasvatti sen bilepotentiaalia entisestään.

Halloween-asun hankinta jäi omalla kohdallani varsinaista juhlaa edeltävään päivään. Enkä ollut ainoa vaateostokset viime tippaan jättänyt! Pukuja ja asiakkaita täpötäynnä olleiden kauppojen koluaminen tuotti lopulta tulosta kun löysin täällä vuodesta toiseen suositun, French maidin eli ranskalaisen sisäkön puvun. Asu oli jopa niin suosittu etten ollut suinkaan bileideni ainoa sisäkkö!

Tänä vuonna monessa paikassa nähtiin useita Michael Jacksoneita. Zombie-aiheiset puvut ja vampyyrit pitivät myös pintansa. Pelkkien pukujen hinnat ovat yleensä paristakymmenestä dollarista ylöspäin. Puku tykötarpeineen lähtee usein vajaalla sadalla dollarilla.

Tämän Halloweenin alla julkista närkästystä aiheuttivat kauppojen hyllyille ilmestyneet, illegal alien -tekstillä varustetut puvut. Yhdysvaltalaiset maahanmuuttajien oikeuksia puolustavat ryhmät kokivat laitonta muukalaista tarkoittavan tekstin loukkaavan maahanmuuttajia. Useat liikkeet vetivätkin puvut myynnistä protestien seurauksena.

Oman Halloweenini kokokohdiksi nousivat loppujen lopuksi vastaani kävelleet kananmunaksi puettu vauva ja lepakkoa muistuttava koira. Halloween onkin oiva keino tulla hyvälle tuulelle ja jopa torjua syysmasennusta. Se onnistuu helposti pelkästään kadulla kävelemällä ja ympärilleen katselemalla!

Lainaus

Lama lähtee tanssien

Ruben Stiller — Wed, 15 Apr 2009 13:44:07 +0000

90-luvun lamasta noustiin pelaamalla jääkiekkoa.

Jääkiekon MM-kulta symbolisoi uutta nousua ja kansallista taistelutahtoa. Kun Ruotsi oli voitettu loppuottelussa, valtakunnassa oli kaikki melkein hyvin.

Nykyisessä taantumassa suomalaisten mentaalihygieniaa hoidetaan tanssimalla. Tanssii tähtien kanssa- ohjelma on saanut elämää suuremman merkityksen.

Olemme nähneet, miten Pirkko Mannola tanssii surun keskellä. Olemme nähneet aidon iloisen afrikkalaisen Wilson Kirwan valoisan olemuksen taantuman synkistämässä maisemassa. Eikä tietenkään pidä unohtaa Kim Heroldia, joka vastaa ohjelman eroottisesta latauksesta.

Kun tähdet tanssivat, paikalla ovat elämä, kuolema ja pärjäämisen eetos. Suomalainen tanssii vaikka kylkiluut murtuneina. Näin teki Pirkko Mannola ja muistutti meitä sisusta, jota mikään ei pysäytä.

Katsojat hiljentyvät suomalaisten perusmyyttien äärelle ja pääsevät vihdoinkin äänestämään viikon putoajasta. Tämä parantaa oloa lomautusten ja irtisanomisten Suomessa.

Kansalainen voi vihdoinkin vaikuttaa johonkin. Äänestäkää tähtiä jatkoon --- ja vahvistakaa näin uskoanne omiin vaikutusmahdollisuuksiinne! Näette tulokset jo saman viikon aikana. Samalla vaikutatte iltapäivälehtien otsikoihin ja suomalaisten julkkisten elämään.

Demokratia toimii sittenkin. Eikö ole mahtavaa?

Lainaus

Myrskyn merkkejä ei huomattu

Matti Virtanen — Mon, 08 Dec 2008 14:02:26 +0000

Islannin suurlähettiläs Hannes Heimisson muistuttaa tänään nähtävässä MOT:ssä, että luottoluokituslaitokset antoivat islantilaisille pankeille hyviä arvosanoja "loppuun asti".

"Lopulla" hän tarkoittaa syys-lokakuun vaihdetta, jolloin Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin vaikutukset tulivat kaikille selväksi. Islannin pankit olivat kuitenkin menettäneet mahdollisuutensa saada uutta lainaa edullisesti jo kauan ennen tämän syksyn dramaattisia viikkoja.

Mutta miten pankki voi menettää luottamuksensa, jos sen luottokelpoisuus on hyvä? Fitch, Moody's, Standard & Poor's ja muutamat muut luokituslaitokset olivat seuranneet tarkkaan Islannin valtiontaloutta sekä pankkien taseita ja kassavirtaa. Eivätkä nekään huomanneet mitään!

Laitokset olivat toki pudottaneet luokituksia hieman ja panneet islantilaisia tarkkailulistoille: "Outlook negative". Se tarkoittaa, että seuraavalla tarkastelukierroksella tulee taas luokituksen pudotus, jos mitään positiivista ei tapahdu.

Islantilaiset pankit olivat kuitenkin pohjimmiltaan terveitä: ne olivat sijoittaneet lainarahansa periaatteessa arvokkaisiin kohteisiin kuten rahoitusalan yhtiöihin ja kivitaloihin. Taseet olivat kunnossa, arvoa oli.

Todellisten rahamaailman asiantuntijoiden keskuudessa tämä ei kuitenkaan riitä. Laina-asiakkaan on pystyttävä maksamaan velkojaan takaisin myös silloin kun tapahtuu jotain odottamatonta, jotain sellaista mitä ei voi pukea taseisiin numeroiksi.

Kun jotain odottamatonta on odotettavissa, osapuolten suojaksi tulee kansainvälinen luottovakuutus eli CDS (Credit Default Swap). Ne ovat johdannaisia eli derivatiiveja, joiden hinta määräytyy sen mukaan miten markkinat arvioivat luotonottajan maksukyvyttömyysriskiä. CDS:n avulla lainan ottaja suojaa itsensä siltä varalta, että hän ei saa kriisitilanteessa rahojaan irti. Lainan antaja puolestaan saa lisäkorvauksen siitä, että hän suostuu ottamaan riskiä. Eli mitä suurempi riski, sitä korkeampi vakuutusmaksu.

CDS-markkinoilla voivat pelata myös ulkopuoliset, jotka eivät itse osallistu lainan ottamiseen tai antamiseen. Heille kysymyksessä on ns. synteettinen arvopaperi, eli suomeksi sanottuna vedonlyönti muiden konkurssien todennäköisyydellä. Maailmanlaajuiset CDS-markkinat ovat valtavat, joidenkin arvioiden mukaan kokonaisarvoltaan jopa 43 000 000 000 000 dollaria.

CDS-vakuutuksen hinta on vakaissa oloissa alle prosentti lainasummasta. Sillä tasolla pysyivät myös islantilaispankkien CDS-marginaalit kesään 2007 saakka. Sen jälkeen epäluottamus alkoi kasvaa niin, että vuoden lopulla hinta kävi kolmessa prosentissa.

Tämän vuoden puolella islantilaispankkien luottovakuutusten hinnat heittelivät holtittomasti, kahden ja peräti 11:n prosentin välillä. Niistä olisi pitänyt huomata, että markkinat eivät luottaneet islantilaisiin pankkeihin. Olisi pitänyt, mutta kun tunnetut luottoluokituslaitoksetkaan eivät menettäneet uskoaan vakavaraisiin islantilaisiin, niin miten sitten tavallinen sijoittaja olisi tajunnut asian?

MOT:n toimitukseen tuli lokakuussa islantilaispankkien romahduksen jälkeen vihainen sähköposti nimettömältä rahoitusalan ammattilaiselta. Hän ihmetteli suomalaisten tiedotusvälineiden kyvyttömyyttä huomata islantilaispankkien CDS-kurssien heilumista. Viestin voinee lainata tähän melkein kokonaan:

”Nykyisen finanssikriisin aikana myös useat suomalaiset islantilaispankkien asiakkaat ovat joutuneet kärsimään em. pankkien luhistumisesta. Periaatteessa ko. pankkien luhistumisen pitäisi johtaa tappioihin myös suomalaisille pankeille, koska kaikki pankit ovat hyvin vahvasti tekemisissä toistensa kanssa. Näin ei kuitenkaan ole käynyt koska suomalaiset pankit ovat osanneet varautua islantilaisten pankkien konkurssiin jo vuoden ajan.

Tämä on periaatteessa hyvin yksinkertaista. Ammattilaisten kesken pankkien luottoriskillä käydään kauppaa CDS-markkinoilla, joilla treidataan (käydään kauppaa) riskittömästä korosta irroitettua bondien (velkakirjojen) riskilisää ja jota käytetään yleisesti suojaamaan positioita ja toisaalta myös ’synteettisinä bondeina’.

Vaikka CDS-markkinaa on voimakkaasti kritisoitu, niin tämä luottomarkkinoiden kuumemittari on käytännössä ollut ongelmien ennustajana aivan toista luokkaa kuin perinteisesti käytetyt luottoluokitukset – tietääkseni maailman kaatuneista pankeista kaikki ovat olleet A-luokkaa, jolloin pikaisen konkurssin pitäisi teoreettisesti olla täysin mahdotonta.

Viime vuoden aikana parikin suomalaista pankinjohtajaa varoitteli islantilaispankkien vaaroista suurin piirtein niin voimakkaasti kuin kilpaileva toimija vain hyvän liiketavan rajoissa voi. Mediassa tämä pääsääntöisesti tuomittiin eikä yksikään median edustaja ottanut asiaa vakavasti ja alkanut tutkimaan asiaa. Kuitenkin, jokaisessa suomalaisessa suuremmassa mediatalossa on varmasti Bloombergin tai Reutersin pääte, josta suurempien yhtiöiden luottoriskijohdannaisten tasot (CDS) pystyisi tarkistamaan koska tahansa ilman erityisasiantuntemusta.

Käytännössä islantilaispankit treidasivat koko viime vuoden tasoilla, jotka matemaattisesti tarkoittivat 80-90%:n konkurssitodennäköisyyttä. Suomalaiset pankit toimivat tietenkin fiksusti ja suojasivat itsensä kun riski konkurssiin kerran oli näin ilmeinen. Mikä tällöin on median vastuu suhteessa suomalaisiin tallettajiin, jotka sijoittivat rahojaan 5,5%:n tuotolla kun vastaava vuoden tuotto CDS:ssä pyöri 15:n ja 20%:n välillä. Eikö yksikään media ymmärtänyt asiaa, vai mistä suomalaisen median vaikenemisessa oli kyse?

Käytännössä median vahtikoiraroolin totaalinen epäonnistuminen on johtanut nyt siis nimenomaan tavallisten suomalaisten talletusasiakkaiden ongelmiin.”

Kiitos nimettömälle kirjoittajalle aiheellisista moitteista. Tästä lähtien CDS-kursseja kannattaa seurata paitsi tiedotusvälineissä, myös suomalaisten kaupunkien rahatoimistoissa. Ehkä Kaupthingiin luottanut Espookin hankkii Bloombergin ja Reutersin päätteet.

Matti Virtanen
Tuottaja, MOT

P.S. Nimetön kirjoittaja päätti viestinsä salaperäisesti: ”CDS-tasoista löytyy tälläkin hetkellä muutamia erittäin läheisesti tavallisia suomalaisia koskettavia oleellisia tietoja.” – MOT-blogi tarjoaa vinkin vapaasti taloustoimitusten käyttöön.

Lainaus

Tarina ahneudesta

Matti Virtanen — Mon, 27 Oct 2008 14:32:01 +0000

Kaksikymmentä vuotta on kulunut Kouri-kaupoista, jotka mullistivat suomalaista talouselämää ja talousjournalismia. Pankkien ympärille muodostuneiden valtapiirien sodanjälkeinen linnarauha oli mennyttä, ja toimittajat joutuivat selittämään tapahtumia kansalle, ilman tarkkoja tietoja siitä mitä todella tapahtui.

Yksi sopan keittäjistä oli pääkokkien apulaisena häärännyt Peter Fryckman. Hän rikastui KOP:n bulvaanina, mutta tarinalla oli perinteinen ahneen loppu. Vai oliko? Onko tarina edes päättynyt?

Fryckman on hiljattain saanut käsiinsä dokumentteja, joiden avulla hän nyt hakee itselleen hyvitystä oikeudesta. Fryckmanin maalitauluna on verottaja, joka on eräiden asiantuntijoiden mukaan tehnyt pahoja virheitä.

Kun Fryckmanin tarinaa kuuntelee, voi helposti päätyä sille kannalle, että oikeusvaltiossa myös useista rikoksista tuomittua ihmistä on kohdeltava oikeudenmukaisesti. Jos Fryckman voittaa juttunsa verottajaa vastaan korkeimmassa oikeudessa, hänen julkisuuskuvansa voi korjaantua huomattavasti.

Dramaturgisesti tilanne on ongelmallinen: klassinen roolitus vaatii tarinaan päähenkilön ympärille konnia eli pahiksia ja sankareita eli hyviksiä. Antiikin ihanteiden mukaisesti näiden hahmojen pitäisi olla lajinsa tyylipuhtaita edustajia.

Peter Fryckman on tämän tarinan päähenkilö, mutta onko hän itse enemmän konna vai sankari? Ehkä kaikkea ei pidä vääntää rautalangasta, vaan aina silloin tällöin me toimittajat voimme luottaa yleisön omaan arvostelukykyyn.

Yhdestä asiasta ei liene erimielisyyttä: Fryckman on mielenkiintoinen tyyppi. Valitettavasti suomalaiset elokuvantekijät eivät ole tajunneet tarttua Kouri-kauppoihin ja niiden jälkiselvittelyyn. Värikkäitä hahmoja ja uskomattomia käänteitä olisi luvassa enemmän kuin monissa taiteilijaelämäkerta-elokuvissa.

Matti Virtanen
tuottaja, MOT

Lainaus