Blogit - vammaisuus

Voisitko sinä olla kuristajaäiti?

Heidi Tetri — Fri, 06 May 2011 10:31:26 +0000

Viime päivinä, näin sopivasti äitienpäivän alla, ovat mediaa kohisuttaneet lasten pahoinpitelytapaukset. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että äiti tekee tällaista lapselleen? Ja mitä kirjoittelevatkaan asiasta he, joilla ei omia lapsia ole?

Kaikki lähti liikkeelle, kun 20-vuotias äiti rokotuksesta seuranneen kahden päivän itkun päätteeksi kuristi lastaan niin, että tämä meni veltoksi. Pysyvä aivovamma ja sokeushan siitä muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle syntyi.

Ensimmäisenä asiaa Facebookissa jakoivat lapsettomat ihmiset. Kauhisteltiin, miten tuon ikäisellä kakaralla (ilmeisesti äidin fyysiseen ikään viitaten) voi olla edes lapsia. Tai että missä lienee neiti ollut kun peruskoulussa puhuttiin ehkäisystä? Äitiyden taitoja arvosteltiin voimakkaasti.

Äidin teko oli uskomaton ja anteeksiantamaton, mutta näinä tasa-arvon päivinä on syytä kysyä, mikä oli isän osuus asiaan. Onko myös lapsen 29-vuotias isä henkisesti kypsymätön isäksi? Ja eikö ehkäisy kuitenkin ole molempien asia? Mutta eniten kummastuttaa, eikö isällä ollut mahdollisuutta ilmoittaa viranomaisille jo aiemmin, että kaikki ei ole kunnossa. Vauvaa oli ainakin lehtijutun mukaan ensin ravisteltu ja vasta kahden päivän päästä oli tapahtunut kohtalokkaampi kuristaminen.

Alkujärkytyksestä selvittyäni ryhdyin pohtimaan asiaa syvemmin. Nainen kantaa lasta sisällään yhdeksän täyttä kuukautta, siis 280 päivää eli 3/4 vuotta. Itse äitinä tiedän, että tuo aika voi olla hyvinkin rankkaa; sallittujen ruoka-aineiden luettelo on karsittu minimiin, kehostasi on tullut kaikkien yhteinen, tuntemattomilla tädeilläkin on oikeus kosketella pyöristynyttä vatsaasi ja pahimmassa tapauksessa lapsi vielä katkoo kylkiluusi potkuillaan, kuten itselleni kävi. Nämä kuukaudet äiti muodostaa suhdettaan tulevaan lapseensa. Synnytyksestä en edes puhu, mutta hemmetti sentään, ei sen jälkeen kyllä kukaan täysijärkinen lastaan vapaaehtoisesti ja tarkoituksenmukaisesti vahingoita.

KATSO: Äiti älä lyö

Lasten hoitaminen, vaikka vain yhdenkin, on rankkaa. Tämän tapauksen vauva oli monta päivää levoton ja äidillä oli varmasti hätä lapsestaan. Lapsen jatkuva huutaminen, varsinkin jos äiti ei tiedä mikä on hätänä, hermostuttaa ja turhauttaa. Haluat auttaa, mutta et tiedä miten voit sen tehdä. Lapsettomille vertailutilanteeksi: huomaat kaupungilla kaatuneen dementoituneen vanhuksen, joka selittää tarinaa sodasta, etkä tiedä hänen tautidiagnoosiaan. Vanhus itkee talvipakkasessa vähissä vaatteissa vailla henkilöllisyystodistusta eikä hädältään pysty kertomaan nimeään tai kotiaan. Huolesi on kova, mutta et tiedä mitä pitäisi tehdä.

Tilanne vanhuksen kanssa kestäisi oikeasti vain hetken, ennen kuin pelastusviranomaiset olisivat paikalla. Mutta kuvittelepa olevasi tilanteessa montaa päivää, niin kuin tämä äiti vauvansa kanssa joutui olemaan. Miksei siis kukaan auttanut nuorta äitiä tuossa tilanteessa? Olisiko kuristaminen jäänyt tekemättä, jos isä olisi kysynyt sukulaisilta, voisivatko nämä hoitaa muutaman päivän itkuista vauvaa? Mikäli tällä perheellä ei ollut sukulaisia lähettyvillä, olisiko joku ystävä tai hyvänpäiväntuttu voinut tulla avuksi?

Muistakaamme äitejä (ja isejä) ja heidän jaksamistaan ihan ympäri vuoden, ei vain toukokuun toisena sunnuntaina. Ojennetaan auttava käsi aina kun näemme jonkun sitä tarvitsevan ja mikä tärkeämpää, ei arkailla pyytää apua silloin kun sitä tarvitsemme! Ehkä muutaman päivän levolla tämänkin tapauksen äiti olisi jäänyt ilman linnatuomiota ja lapsi vaille aivovauriota.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja jaksamista tärkeässä ja läpi elämän jatkuvassa haastavassa tehtävässä! Ja iloa heille, jotka saavat olla tukemassa tätä tärkeää tehtävää.

KATSO: Ilman palkkaa

Katso mitä kaikkea äitienpäivään liittyvää löytyy Elävästä arkistosta!

KATSO: Synnytyksen jälkeinen masennus

Lainaus

Saako vammainen nainen näkyä?

Eve Mantu - vammaa lähinnä asennepuolella — Tue, 15 Mar 2011 08:42:00 +0000

Invalidiliitto julkaisi pari vuotta sitten eettisen työkirjan, jonka avulla voi pohtia vammaisen elämään liittyviä asioita. Arkipäivän keskellä vastaantuleva hienotunteisuuden kaapuun kätketty syrjintä on vaikea tunnistaa ja siihen on vaikea tarttua.
Kirjaan on myös listattu nuoren vammaisen seksuaaliset oikeudet:
Minulla on…
1. Oikeus tulla kohdelluksi aikuisena;
muut eivät näe minua ikuisesti
lapsena ja ei-seksuaalisena; minua
kuuluu kohdella arvokkaasti ja
kunnioittavasti.
2. Oikeus saada täsmällistä ja
esteettömässä muodossa olevaa
tietoa seksistä, seksuaalisuudesta
ja sukupuolisuudesta.
3.Oikeus olla seksuaalinen, muodostaa
ja päättää seurustelusuhteita;
oikeus ottaa riskejä, jotta voi oppia;
ei ylisuojelua sen vuoksi, ettei tulisi
pettymyksiä tai tunnekuohuja.
4. Oikeus olla olematta yksittäisten
apua antavien työntekijöiden
seksuaalisten asenteiden armoilla;
itsensä toteuttaminen, ei muiden
miellyttäminen; omien valintojen
tekemisen ja oman seksuaalisuuden
ilmentämisen mahdollisuus ilman
ennalta määrättyjä normeja.

5. Oikeus elää inhimillisessä ja
arvokkaassa ympäristössä, ilman
seksuaalista hyväksikäyttöä.

Saako vammainen nainen olla seksuaalinen ja täydessä mielessä aikuinen nainen?

Kuvassa Riitta Skytt flamencohahmossaan "Rikkinäinen nukke".

Lainaus

Kynnys Korvien Välissä -yhdistys eli meidän kesken ihan KKV

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Wed, 10 Mar 2010 15:26:55 +0000

Sanoista tekoihin. Ryhmä on perustettu.

Tervetuloa kuntoutumaan, jos silmissäsi on vammaiskarsastusta tai henkinen liikuntavamma vaivaa.

http://www.facebook.com/?ref=home#!/group.php?gid=384141410347&ref=nf

Lainaus

Kynnys Korvien Välissä ry.

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Tue, 09 Mar 2010 12:26:11 +0000

Hei, olen Eve, vammainen.

Vammani ei näy päälle. En kuolaa enkä kouristele, paitsi salaa korvien välissä. Minä ajattelen mieluusti olevani suvaitsevainen (!) ihminen, jolle esimerkiksi vammaisuus ei ole ongelma. Hah. Se, että kokee olevansa suvaitsevainen on se ongelma. Eihän sellaista tarvitse suvaita, jota ei pidä ongelmallisena.

APUA. Olen asennevammainen, enkä tiedä parannunko. Yritän kyllä kuntoutua. Henkilökohtaisena valmentajanani on jo seitsemän vuoden ajan toiminut Ronja, jolla on kromosomit suloisesti rempallaan. Ronja, jota aristan vähän vieläkin. Ronja, jolle voisin olla paljon rennompi täti.

Lainaus

Upeaa vai noloa?

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Thu, 04 Mar 2010 12:14:52 +0000

www.youtube.com/watch

Lainaus

Meillekö vammainen lapsi?

Joona Haarala — Wed, 10 Feb 2010 14:53:18 +0000

Jos miehenä mitään ymmärrän, niin naisen raskaus on välillä raskasta. On pahoinvointia ja viimeisillä viikoilla liikkuminen voi olla vaikeaa. Odotusajalle ei kaivata mitään lisästressiä.

Kuusi vuotta sitten esikoistamme odottaessa vaimoni raskausaika oli erittäin stressaavaa. Syynä oli niskapoimu-ultra.

Tämä niskapoimu-ultra on tehdään raskausviikolla 13. Samalla, kun katsellaan, miltä lapsi näyttää, vilkaistaan myös, onko sikiöllä turvotusta niskanseudulla.

Niskaturvotuksen mittauksen avulla voi päätellä, onko sikiön kromosomeissa riskejä poikkeavuuteen. Jos turvotus ylittää tietyn millimäärän, kehotetaan äitiä menemään jatkotutkimuksiin, sillä liika turvotus saattaa viitata Down-syndroomaan.

Meillä kävi niin, että lääkäri katsoi meitä vakavasti ja sanoi, että nyt on turvotusta. Meillä olisi kuulemma heti päätettävä, menemmekö jatkotutkimuksiin, eli jonkinlaiseen verikokeeseen ja geenitestiin.

Hyvänen aika! Onko meidän lapsemme vammainen? Tätä mietimme. Päätimme, että mitäs sitten, jos lapsi on vammainen...

Emme menneet jatkotutkimuksiin ja lapsi syntyi terveenä. Myöhemmin saimme selville, että sikiön turvotus oli itse asiassa riskirajoja alhaisempi. Lääkäri piti vain tiukempaa linjaa.

Lapsen synnyttyä mietimme pitkään, että kuinka moni lapsi jää syntymättä, kun seulonta on näin tiheää? Näkyykö täällä Turussa nuoria Down-lapsia?

Meidän perheelle niskapoimutesti herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Perheemme toinen ja tuloillaan oleva kolmas lapsi eivät menneet niskapoimutestiin.

Lainaus