Joku valehtelee

Janne Ikonen, A-talk — Thu, 28 Oct 2010 12:00:48 +0000

Maastohiihdon dopingsaagan käynnissä oleva vaihe pitää sisällään niin selkeät jännityskertomuksen ainekset, ettei vastaavaa usein näe. Ei ihme, että yhden hiihtäjän ja kolmen hiihtopomon syyte on syksyn suurimpia uutisia.

Ensinnäkin meillä on varmuudella moraalinen rikkomus. Koska etenkin Kari-Pekka Kyrön ja Jari Piiraisen tarinat ovat täysin vastakkaiset, tiedetään varmuudella, että joku valehtelee. Tarinoita ei voida sovittaa yhteen, joten vain toinen voi puhua totta – enintään toinen.

Tämän moraalisen rikkomuksen järkyttävyyttä korostaa se, että valehteleminen liittyy urheilumaailmaan, jossa reilu peli ja rehellisyys ovat saavuttaneet myyttiset mittasuhteet – olkoonkin että urheilun reiluus on kyseenalaistettu varsin monesti viime vuosina.

Toisekseen meillä on valehtelijan, siis roiston lisäksi selkeitä uhreja. Kyrön kertomus dopingin laajamittaisesta käytöstä on raskas taakka menneiden vuosien maastohiihtäjille, eikä se helpota nykyistenkään Hiihtoliiton suojattien elämää. Ja kun STT:n toimittaja ja päätoimittaja menettivät työnsä, oli Piirainen puolestaan osallisena. Kumpi sitten valehteleekaan, joku on saanut kärsiä siitä todella raskaasti.

Kolmannekseen, ja ehkä tärkeimpänä, ratkaisu on mahdollinen. Tiettyyn pisteeseen saakka se on jopa tulossa varmuudella, kunhan eri oikeusasteet ovat vuorollaan ehtineet asian käsitellä. Tietenkään oikeuslaitos ei ole erehtymätön, mutta lähtökohtaisesti oletamme, että saamme aikanaan tietää, kenen tarina piti paikkansa ja kuka oli roisto. Roiston myötä meille selviää myös, ketkä olivat tarinan uhreja. Tosin, vaikka roisto jäisikin häviölle, voittajia tuskin löytyy.

Todellisuudessa tässä tarinassa on pelkkiä häviäjiä. Toiset saavat kokemilleen kärsimyksille hieman hyvitystä, siinä kaikki. Tarina saadaan päätökseen, roistoineen ja uhreineen. Vain sankari taitaa jäädä kertomuksesta puuttumaan.

A-talk: Tuomiolla dopingista katsottavissa Yle Areenasta
Vieraina mm. Kari-Pekka Kyrö ja Jari Piirainen

Lainaus

Se oli joku toinen

Jukka Lindfors — Wed, 17 Feb 2010 11:53:39 +0000

Mikäli oikeus toteaa ex-pikajuoksija Markus Pöyhösen syylliseksi dopingrikokseen, asianajajan mielestä häntä ei pitäisi tällöin rangaista. Idea ei ole uusi, mutta syytetyn kannalta aina pätevä.

Asianajajan perustelu - asiakkaan henkinen kärsimys negatiivisesta julkisuudesta - on kuitenkin tylsä ja omaperäisyyden puutetta kiljuva. Se saa Pöyhösen näyttämään säälittävältä luuserilta. Säästyä sakoilta tai ehdolliselta hukkaamalla kaiken mahdollisen coolinsa - kannattaako tällainen hinta todella maksaa?

Parempi - ja juridisesti vähintään yhtä kestävä - idea olisi vaatia, että rankaisemisesta luovuttaisiin kekseliään selityksen vuoksi. Hyvät dopingpuolustelut rikastuttavat kansanperinnettä ja ilahduttavat jälkipolviakin.

Dopingskandaaleja Elävässä arkistossa

Pikajuoksija Denis Mitchell perusteli aikoinaan korkeita testosteronituloksiaan viidellä oluella ja avioseksillä. Jalkapallotähti Romario syytti kaljulääkettä, juoksija Ben Johnson energiajuomaa, hänen kollegansa Dieter Baumann hammastahnaa, pyöräilijä Tyler Hamilton kohdussa kuolleen kaksoisveljensä solujäänteitä.

Mitä mielikuvituksen köyhyyttä Ville Tiisanoja ja Timo Tompuri osoittivatkaan, kun tulli löysi heidän Marbellasta ostamastaan autosta dopingaineita! "Emme tiedä miten ne ovat joutuneet sinne." Sisso.

Mutta on Suomessakin kehitelty lennokkaita teorioita. Jääkiekkomaalivahti Stig Wetzellin kehoon vuonna 1974 mystisesti joutuneen efedriinin lähteeksi arveltiin mm. kasvainta, purukumia ja banaaneja. Viimemainitut olisi tosin pitänyt syödä kuorineen.

Stig Wetzellin efedriinitapaus 1974

Juoksija Martti Vainio kertoi vuonna 1984 saaneensa steroidipiikin vahingossa talonmieskaveriltaan. Käteen osui väärä ruisku. Kertomus sinänsä on välttävää keskitasoa, mutta käsite "talonmies piikitti" jäi pysyväksi osaksi kansallista perimää.

Se muistuttaa hieman puolustusta, jonka Mikko Alatalo esitti vuonna 1979, kun joukko suomalaisia rockmuusikoita asetettiin syytteeseen kannabiksen käytöstä: "Huoneessa kiersi piippu kädestä käteen, luulin sen sisältävän tavallista piipputupakkaa."

Martti Vainio, talonmies ja steroidit

Markus Pöyhönen kertoi poliisille ensin löytäneensä dopingpussin lenkkipolun vierestä. Selitys olisi voinut toimiakin: kun puistikot ovat täynnä kaikenlaisia muitakin piikittäjiä, miksei joku Pöyhösen sporttinen kollegakin voisi kyykistellä pururadan pensaikossa steroideja nappailemassa.

Onnettomuudekseen Pöyhönen muutti kertomustaan turvautuen kuluneeseen "se oli joku toinen" -malliin. Viimeisen tiedon mukaan kyläilemässä käynyt urheilijatuttu jätti kielletyt aineet Pöyhösen asuntoon vuosia sitten. Isäntä kyllä löysi ne, mutta unohti harmillisesti hävittää aineiston.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa siihen, puhuuko Pöyhönen totta vai ei. Hän on epäilty - ja korostan sanaa "epäilty".

Mutta jos ihminen sattuu valehtelemaan, hänen kyllä kannattaa pitää ensimmäisestä valheestaan kiinni loppuun asti. Kun se pettää, voi kokeilla rehellisyyttä. Tietysti vasta sitten.

Muistettakoon, että lennokkaaseen ja mieleenpainuvaan ilmaisuun voi yltää myös puhumalla totta. Keihäänheittäjä Jorma Kinnusen tarina douppauskokeiluista Pauli Nevalan kanssa (Urho Salon kirjassa Urheilija Suomessa) on hyvä esimerkki siitä:

"Kokeilimme hormoneja omin päin eikä elimistö kestänyt. Paino heitteli valtavasti, jopa viisi kiloa päivässä. Hikosi niin että tossut olivat täynnä vettä... Kun lyötiin kuuri päälle, ei ehtinyt öötä sanoa, kun ei pusero sopinut päälle. Kauheata hommaa. Kun yöllä heräsi, silmäkuopat olivat täynnä vettä. Lakanat lainehtivat. Koskaan ei otettu mitään testejä. Maksa-arvot mahtoivat parhaimmillaan olla hirmuiset."

Nevala ja Kinnunen väittelevät urheilupomojen kanssa 1970

Lainaus

Blogit - doping

Joku valehtelee

Se oli joku toinen