Blogit - toimittajat

Spämmääjästä palvelijaksi - 5 parasta Facebook-vinkkiä ikinä!

Antti Hirvonen — Wed, 07 Mar 2012 08:58:46 +0000

Tiedättekö, miksi en jaksa lukea sanomalehtien, televisiokanavien tai radiokanavien Facebook-sivujen statuspäivityksiä, vaikka olen ne omaan virtaani tilannutkin? Siksi, koska kaikki tuuttaavat niissä omia ylivertaisia nettijuttujaan.

Medioiden pitäisi minusta ajatella Facebook-läsnäoloa toiselta kantilta. Tässä viisi Facebook-vinkkiä toimittajille - ja miksei muillekin - oman tekemisen jalostamiseksi.

1. Avoin haastattelu tai toimitettu keskustelu

Sen sijaan, että Facebook-seinä mielletään julkaisukanavaksi, sen voisi ajatella olevan paikka, jossa toimittajat tekevät työtään. Kun perinteisesti toimittajat haastattelevat asiantuntijansa yleisöltä visusti piilossa joko naamatusten, puhelimitse tai joku jopa sähköpostitse, haastattelun voisi tehdä avoimesti joko omalla tai edustamansa median Facebook-seinällä niin, että myös yleisö voi siihen osallistua.

Parhaimmassa tapauksessa haastattelu muuttuu keskusteluksi, joka alkaa elää omaa elämäänsä. Tästä sisällöstä toimittaja voi halutessaan työstää juttuja ainakin nettiin ja printtilehteen sekä käyttää vähintäänkin pohjamateriaalina tv- ja radiojutun työstämisessä.

Netissä mikään ei toimi ilman lupausta ja sen pitämistä. Jotta avoin haastattelu toimii, se pitää tarjoilla yleisölle oikein ja oikeaan aikaan.

a) Sovi haastateltavan kanssa jo etukäteen, milloin hänen odotetaan olevan Facebook-seinällä läsnä. Vieras voi olla mukana keskustelussa kotoaan tai työpaikaltaan eli häntä ei tarvitse kutsua toimitukseen.

b) Kerro sivusi seuraajille jo hyvissä ajoin, että olette tekemässä sivuillanne avoimen haastattelun. Kerro statuspäivityksessä...
- Kuka asiantuntija on
- Mistä aiheesta häntä haastatellaan/hänen kanssaan keskustellaan
- Mihin aikaan haastattelu tapahtuu (aamut ja myöhäiset illat ovat hyviä)

c) Kun H-hetki koittaa, tee statuspäivitys, jossa aloitat keskustelun

d) Vieras vastaa päivityksen kommenttikentässä

e) Kysy uusi kysymys kommenttikentässä. Voit myös kannustaa yleisöä mukaan keskusteluun.

f) jne.

2. Breaking news –tyyppinen päivitys

Ihmiset, varsinkaan nuoret ihmiset, eivät vietä aikaansa mediatalojen nettisivuilla. He viettävät aikaansa Facebookissa, Habbo Hotellissa, IRC-Galleriassa, Suomi24:ssa, Twitterissä, Google+ssa jne. Jos media haluaa palvella ihmisiä oikein, sen täytyisi mennä sinne missä ihmiset jo ovat. Sinne on vietävä myös uutiset.

Tämä korostuu etenkin isojen uutistapahtumien (isot onnettomuudet/katastrofit) tai muiden merkittävien seurantauutisten (tärkeä tiedotustilaisuus, oikeusistunto) aikana.

Voit toimia esimerkiksi näin:

a) Kun saat tiedon uutisesta, kirjoita ensiksi Facebook-seinällesi lyhyt, muutaman rivin pituinen statuspäivitys, jossa kerrot, mitä on tapahtunut. Samalla annat lupauksen siitä, että olette noteeranneet asian ja seuraatte sitä.

b) Aihetta on hyvä seurata vähintäänkin niin pitkälle, että siitä on oma nettijuttu, jonka linkin voi jakaa ja jossa tilanne summataan - etenkin, jos se on vakiintunut.

c) FB-sivun päivitysvirtaa ei Breaking news –tyyppisen uutisoinnin alkuvaiheessa ole syytä sotkea muilla, aiheeseen kuulumattomilla päivityksillä.

d) Virtaan voi syöttää myös muiden toimijoiden aiheeseen liittyviä hyviä nettisisältöjä.

3. Liveraportointia juttukeikalta - parasta toimittaa kännykällä

Moni toimittaja on silminä ja korvina sellaisissa paikoissa, joihin ei tavallinen ihminen pääse. Miksei siis tarjota tämä kokemus muillekin.

Sen sijaan, että toimittaja valmistelee juttuaan piilossa, juttukeikka ja koko jutunvalmistusprosessi voisi olla avoin - tarina, joka etenee siihen pisteeseen, kun juttu on lehdessä tai tv-juttu ajettu ulos lähetyksessä.

Avoin prosessi ei vain tuo lisäarvoa yleisölle vaan nostaa myös tulevan lehti- tai tv-jutun odotusarvoa.

Tekemistä voi avata esimerkiksi kertomalla...

1. Missä olen?

2. Minne menen?

3. Tältä täällä näyttää (kuvallinen päivitys)

4. Mitä alan tehdä? Onko toiveita?

5. Näin haastateltava hetki sitten sanoi, kun häntä haastattelin

6. Ja lopulta: Tällainen siitä sitten syntyi – valmis juttu jaetaan ja siitä keskustellaan.

4. Toisen mediatalon tai bloggaajan sisällön jakaminen (kuratointi)

Kokeile, miltä tuntuu jakaa kilpailijan uutinen silloin, kun se sen ansaitsee. Voin kertoa, että se tuntuu ihan hyvältä. Toistaiseksi olen kokeillut ainakin Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Uuden Suomen ja Karjalaisen jakamista.

Virrassa voi jakaa myös esimerkiksi poliisin, kunnan tai jonkin muun juuri sinun kohdeyleisöä kiinnostavan nettisisällön – sikäli mikäli olet miettinyt, ketä Facebook-läsnäolollasi olit ajatellut palvella.

Olen sivunnut aihelmaa aiemmissa postauksissani ”Toimittaja, unohda juttukeikat – nyt kuratoidaan!” sekä ”Kumpi on kiinnostavampi – toimittaja vai mediatalo?”

5. Oman nettijutun jakaminen

Toki Facebookiin kannattaa edelleen työntää omiakin juttuja. Jos ja kun haluat yleisön reagoivan päivityksiisi, kirjoita päivitykseen kysymys tai väite. Ihmiset tykkäävät myös kivoista kuvista.

Kun yleisö reagoi päivityksiisi, myös toimituksen on reagoitava osallistumalla itse keskusteluun. Tästä keskustelusta voidaan ammentaa uusia juttuprosesseja.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksella on verkossa useita Facebook-sivuja. Alla niistä muutamia.

Yle Uutiset Suora linja
A-studio: Stream
Yle Uutiset
Yle Urheilu
Yle Ulkomaat
Yle Politiikka
A-studio
Pressiklubi
Yle Aamu-tv
Yle Sää

+ tukku alueellisia sivuja...

Yle Etelä-Karjala
Yle Etelä-Savo
Yle Helsinki
Yle Häme
Yle Kainuu
Yle Keski-Pohjanmaa
Yle Keski-Suomi
Yle Kymenlaakso
Yle Lahti
Yle Lappi
Yle Oulu
Yle Perämeri
Yle Pohjanmaa
Yle Pohjois-Karjala
Yle Satakunta
Yle Savo
Yle Tampere
Yle Turku
Yle Saame

Antti Hirvonen
Sosiaalisen median tuottaja
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta
Twitter: @anttihirvonen
Facebook: facebook.com/anttihirvonenYLE

Lainaus

Voi meitä voideltuja toimittajia

laitinen_yle — Fri, 04 Feb 2011 16:21:22 +0000

Jos järjestettäisiin poliitikkojen ja toimittajien voitelukisa, niin kumpiko puoli voittaisi? En tarkoita näin talvella suksien voitelua vaan, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vastaan otettua vieraanvaraisuutta, ilmaista sitä sun tätä.

Veikkaan kyllä veteraanikansanedustaja Ilkka Kanervan voittavan minut, vaikka hänellä onkin – toistaiseksi - vähän minua lyhyempi työura. Mutta ihan vähäiseksi minunkaan vastaanottamani vieraanvaraisuus ei ole jäänyt runsaan 40:n vuoden työuran (jo päättyneen) aikana.

Kuva: Valtioneuvosto

Mutta kun toimittajiin saa vapaasti yrittää vaikuttaa, toisin kuin virkamiehiin ja nykyisin myös poliitikoihin, niin ei hätäpäivää, käräjäoikeuden ovi ei odota. Toisaalta ovat ajat ja asenteetkin muuttuneet vuosikymmenien aikana.

Vanhan kokemuksen mukaan taloustoimittajat ovat ´vaikutettujen´ kärkijoukkoa, joita toiset toimittajat kateellisena katselevat. Juorutoimittajista en tiedä, mutta hehän näyttävät juoksevan juhlista juhliin uutisia hakiessaan. Raskaaksi sekin ajanmittaan käynee.

Pääasiassa politiikkaa vuosikymmeniä seurattuani, niin suurimman osan ilmaisista lounaista ´ruokajuomineen´ olen saanut poliitikoilta ja erilaisilta etujärjestöiltä. Harmi kun ei ole tullut pidettyä kirjaa kaikista tapahtumista ja varsinkaan ruokalistoista.

Loistavaa aikaa oli 1970 – luku ja vielä seuraavakin. Sitten politiikan toimittajien hyvänä pito alkoi vähitellen hiipua, mutta ei se kokonaan ole loppunut.

Eipä tullut 1970 – luvulla mieleenkään, että voisi olla jotenkin epäsopivaa istahtaa ilmaiseksi valtiovierailulla samaan tilauslentokoneeseen presidentin kanssa. Siinä pressi matkusti siivellä yhdessä ministerien ja virkamieskunnan kanssa veronmaksajien piikkiin. Ruokaa ja juomaakin tarjottiin.

Nykyisin kuulema pressi joutuu pääsääntöisesti maksamaan tällaisilla ja muillakin vastaavankaltaisilla korkean tason vierailumatkoillaa edes jotakin, vaikkapa halvan lentolipun hinnan.

Yhä useammin tiedotusvälineet, ainakin isot, haluavat maksaa itse toimittajiensa matkat. Köyhemmät tiedotusvälineet joko eivät lähde matkaan tai ehkä kiittävät kauniisti, jos joku maksaa ja lähtevät.

Kuinkahan muuten olisi voinut maksaa vaikkapa Neuvostoliiton valtion järjestämän maan sisäisen pressilennon, joka seurasi Urho Kekkosen valtiovierailukonetta?

Nimetään nyt joitakin tunnettuja poliitikkoja, jotka ovat minua ja monta muutakin politiikan toimittajaa ´korruptoineet´ ruoan, juoman, matkustuksen tai saunomisen muodossa.

Aloitetaan huipulta. Presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari valtiovierailuillaan. Tarja Haloseltakin olen jotakin syötävää tainnut saada, mutta kiusallisen terveellistä se on ainakin raavaasta miehestä muistaakseni ollut.

Pääministerit ja varsinkin vähemmän vaikutusvaltaiset ministerit ovat olleet varsin vieraanvaraisia. Kymmenet ovat ne kerrat kun olen istunut valtioneuvoston juhlahuoneistossa,
http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/smolna/fi.jsp

tai Königstedtin kartanossa
http://www.vn.fi/tietoa-valtioneuvostosta/tilat/Konigstedt/fi.jsp

tai pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa
http://www.vnk.fi/ministerio/toimitilat/kesaranta/fi.jsp

tai jossakin muualla. Ensin on kuultu virkamiesten ja poliitikkojen kuivakkaita esitelmiä, jonka jälkeen on päästy pääasiaan, ruokaan, juomaan ja jopa saunaan. Siinä sivussa on keskustelukin vilkastunut.

Poliittiset puolueet ovat olleet myös aktiivisia sanomansa tarjoajia tarjoilun lomassa.
Unohtaa ei sovi myöskään työmarkkinajärjestöjä kuten SAK, työnantajapuolelta Elinkeinoelämän keskusliitto, EK, ja monia muita.

Jos nämä vuosikymmenien vaikutustilaisuudet laskettaisiin yhteen, niin siitä kertyisi mahtava etupaketti. Kumma ettei paino ole noussut enemmän. Kyllä poliitikoilla olisi minussakin ilkkumista, jos he heittäytyisivät nykyisen ilmapiirin mukaisiksi toimittajiksi.

Sitten se peruskysymys: mitenkäs tämä vuosikymmenien vieraanvaraisuus on minun journalismiini vaikuttanut?

Vaikea sanoa, jos itseäni arvioisin, niin olisin jäävi. Ainakin olen oppinut tuntemaan lukemattoman määrän vaikuttajia ja päässyt keskustelemaan heidän kanssaan. Kyllä siitä on ollut journalistin työssä ihan oikeasti hyötyä.

Mikä siitäkin tulisi, jos istuisi vain päätteensä ääressä googlettamassa, tiedotteita ja puheita lukemassa. Välillä sitten soittaisi jonkun ärhäkän puhelun tuntemattomalle päättäjälle, joka ei minuakaan tuntisi. Eipä olisi kovin hyvä keskustelunavaus.

Mutta aika entinen ei enää koskaan palaa. Aika aikaansa kutakin ja kukin parhaan kykynsä mukaan journalistinakin.

P.S.

Tulin juuri yhden lapsenlapsen (pojan) kanssa Helsingin messukeskuksesta moottoripyöränäyttelystä

http://web.finnexpo.fi/Sites1/MP/Sivut/default.aspx

Lähtiessäni kysäisin, että minkäs takia minutkin päästettiin ilmaiseksi sisään pressikortilla, vaikka minulla ei ole aikomustakaan tehdä täältä juttua. Nykyiset YLE Radio Suomen Metsäradion juttuni ovat aika kaukana moottoripyöristä. Mielestäni minut olisi pitänyt ohjata lippukassalle.

Keskustelu messukeskuksen työntekijän kanssa muodostui molemmin puolin mielenkiintoiseksi. Olivat ilahtuneita, kun joskus toimittajakin on sitä mieltä, että perusteettomia etuja ei pitäisi antaa.

Mutta jos joku pyytämättä antaa, niin saahan sen ottaa vastaan, mutta ei saa itse kärttää. Tätä mieltä Journalistiliittokin on.

http://www.journalistiliitto.fi/jasenpalvelut/muut_jasenedut/

Onhan se aika kohtuutonta, että minäkin vielä joskus kepin kanssa kävelevänä, horisevana ukkona saisin pressikortillani samat ´voiteluedut´ kuin aktiivisen työelämän oravanpyörässä sinnittelevät.

Nyt taidan saada paljon vihamiehiä. Kuka nyt ´saavutetuista´ eduista vapaaehtoisesti luopuisi.

Lainaus

Tyssääkö ura perheen perustamiseen

Ari Welling — Thu, 25 Feb 2010 22:17:29 +0000

Kuten Joona jo blogissamme totesikin, keskusteltiin YLE Turun Radiossa tänään isyydestä. Aika lailla huvittuneena kaivoinkin postilaatikostani toimittajien ammattilehden Journalistin, jonka kannessa komeilee vauva. ”Lapsi tuo leivän ja vaivan” otsikoi ammattiaviisimme. Eli on tämä isyys nyt jotenkin tapetilla muuallakin, myös muissa toimituksissa.

Journalistin ”lapselliset toimittajat” –juttuun on haastateltu useita pienten lasten vanhempia, niin isiä kuin äitejäkin. Toinen on luopunut vakipaikastaan ja siirtynyt freelanceriksi, toinen tekee lyhennettyä työviikkoa. Yksi juttua varten haastatelluista vanhemmista toteaa, että ”on tässä lasten myötä saanut haudata urakehityshaaveet”, toinen myöntää, ettei hae kiksejä työelämästä vaan lasten kanssa olemisesta.

Kelpo kooste mielipiteistä niiltä isiltä ja äideiltä, jotka ovat kenties uhranneet hurjimman nousu-uransa, ainakin osittain tai joksikin aikaa. Itsekin uskon kuuluvani tähän porukkaan.

Jäin kuitenkin kaipaamaan samaan juttuun edes yhtä sellaista uraisää tai –äitiä, joista aina kohutaan. Nämäkin jutun ilmeiset mallivanhemmat toteavat jatkuvan syyllisyyden vaivaavan. Syyllisyys siitä, ettei sittenkään pysty antamaan lapsilleen tarpeeksi aikaa. Mitähän tästä kaikesta ajattelevatkaan ne uraohjoukset, jotka senkun porskuttavat - oli sitten kotona iltasadun lukijaa odottamassa pieni lapsi tai ei.

Netti on hieno juttu, sillä olit sitten toimittaja tai et, voit lukea Journalistin artikkelin tästä linkistä. Uskon että juttu herättää ajatuksia, joten suosittelen lukemista.

http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2010/04/artikkelit/kah...

Lainaus