Blogit - ympäristö

Mittaa kuinka luonnontilainen ympäristösi on

Heikki Niskanen — Wed, 16 Oct 2013 14:23:20 +0000

Luonnon luvut on menetelmä, jonka avulla voit mitata kuinka toimiva, moninainen ja alkuperäinen on ympäröivä luonto. Testi perustuu asiantuntijoiden, tutkijoiden ja ihmisten subjektiivisiin arvioihin. Luonnon luvuissa on otettu huomioon millainen alue olisi, jos sitä ei olisi ihmisen toimesta muokattu. Testin tulokset ovat suuntaa-antavia ja niiden tarkoitus on auttaa tunnistamaan luonnon moninaisuutta.

Testi aukeaa kokonaisuudessaan tästä

Lainaus

Neljän tähteen illallinen

Kimmo Ohtonen, Toimittaja, Yle Asia — Thu, 21 Mar 2013 07:53:50 +0000

Ruokaa pursuava jääkaappi tuo turvan tunnetta. Jos jotain kävisi, meidän perhe selviäisi omin varoin vielä muutaman päivän. Kaipaamme tuoreita raaka-aineita, niiden rikkoutumattomia muotoja, eheitä värejä. Tuoksuja. Parittomaksi jääneet kuivat käntyt eivät mielly kokkiohjelmien humalluttamia silmiämme. Emme halua tuottaa kanssamme aterioiville pettymystä. Siksi nuo jääkaapin ylijäämät päätyvät lopulta roskiin. Kenties päivittelemme hetken aiheuttamaamme ruokahävikkiä ja lupaamme parantaa tapamme. Pitäisikö meidän muokata suhdettamme uutuuden hohtonsa menettäneisiin elintarvikkeisiin?

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Foodspill-tutkimuksen mukaan keskimäärin jokainen suomalainen heittää vuosittain 23 kiloa ruokaa roskiin. Tästä määrästä noin 40 % olisi vielä syömäkelpoista. Omat hävikkisyntini tuntuvat vahvistavan tämän tutkimuksen lukuja. Auts. Kun mietin kaikkia niitä porkkanoita, perunoita, tomaatteja ja hedelmiä, jotka olen unohtanut ja lopulta hylännyt, mieleni valtaa syyllisyys. Juuri tällaisista pienistä ravintorikkeistä kertyy vuosittain kasapäin ruokahävikkiä.

Tutkimuksia ja tilastoja ruokahävikin määrästä, hinnasta ja vaikutuksesta ympäristöömme on viime vuosien aikana alkanut ilmestyä. Keskustelu käy kiivaana niin kuppiloissa kuin valtiosaleissakin. Mikä on maatalouden ja elintarviketeollisuuden vastuu? Tai valtio? Entäpäs mikä on meidän kuluttajien osa? Kyseessä on hyvin monimutkainen ongelma, johon ei ole yhtä tai kahta ratkaisumallia. Silti tahtotila turhan ruokahävikin vähentämiseen tuntuu nykyään enemmänkin yhdistävän kuin jakavan suomalaisten mielipiteitä. Veikkaan, että jatkossakin ruokahävikistä keskustellaan yhä enemmän ympäristöongelmien yhteydessä – planeettamme räjähdysmäisen väestönkasvun myötä pula luonnonvaroista, niin ruoasta kuin puhtaasta vedestä tulee pahenemaan entisestään, tosin eriarvoisesti.

Pysytään kuitenkin Suomessa. Arvioiden mukaan meillä menee eniten ruokaa hukkaan kotitalouksissa, noin puolet enemmän kuin esimerkiksi kaupoissa.

Useasti perinteisiin perhearvoihin nojaava ruokakulttuurikeskustelu unohtaa, että yhä useampi kotitalous on yhden tai kahden hengen asuttamia. Silti ruokakaupoissa lukuisia tuotteita myydään mega-perhe-pakkauksissa. Joudut helposti ostamaan yli tarpeen, ellet ole valmis maksamaan yksikköä kohden kalliimpaa hintaa. Jotta voit päihittää systeemin, pitää pystyä suunnittelemaan oma toimiva strategia. Tajuan tämän teoriassa. Huolimatta säännöllisistä harjoituksista kauppaan mennessäni unohdan edelleen mitä ruokaa kotoa löytyykään. Lopulta jääkaappimme vihanneslokerossa on 5 kiloa porkkanoita. Ehkä minun pitää vielä opetella hallinnoimaan jääkaappiani hieman paremmin.

Totuus on, että kotitalouksissa ruokahävikkiä tulee kuitenkin aina, enemmän tai vähemmän, riippuen perheen tilanteesta. Ehkä painopisteen tulisikin olla turhan ruokahävikin vähentämisessä? Siinä 40 %:ssa, joka on vielä syömäkelpoista. Voisiko kollektiivista hävikkiämme pienentää omasta jääkaapista käsin, viikko viikolta, vuosi vuodelta?

Koska monet meistä ovat jo täysin kyllästyneitä kokkiohjelmiin, jalostetaan niistä yksi palvelemaan ruokahävikin vähentämismissiotamme. Kerää sinun hävikkipiiriisi kolme sinulle läheistä kotitaloutta. Kotitaloudet voivat olla yhden, kahden tai vaikka kuuden hengen vahvuisia. Tavatkaa kerran kuussa (aikataulun yhteensovittamisen tuoma realiteetti) vuorotellen kunkin perheen luona. Sääntönä on, että kaikki osallistujat tuovat käyttämättömät mutta edelleen syömäkelpoiset einekset tullessaan. Kyseisen illan isäntä/emäntä saa haltuunsa koko einespotin ja pääsee kokkaamaan koko porukalle. Kaikista loihdituista aterioista tehdään reseptit ja ne voisi jakaa yhteisellä reseptisivulla netissä.

Olisi hienoa nähdä, miten joku julkkiskokeista innostuisi tästä Neljän tähteen illallisen eetoksesta. Tosin tärkeintä olisi, että kukin hävikkipiiri pitäisi hauskaa kerran kuussa; tunnelma kattoon, viini virtaamaan ja lopulta porukalla tähteistä nauttimaan. Kenties vuosittainen kotitalouskohtainen ruokahävikkimme lähtisi ilon kautta laskuun. Tähteet ja luovuus valloilleen.

Lainaus

Ei voi elää vain haluamisen maailmassa

Eve Mantu - pehmoeläintarhan yli-intendentti — Thu, 13 Jan 2011 11:20:27 +0000

Roskisnalle pelastautui sekajäteastiasta ja rupesi jäteneuvojaksi. Eve Mantu saa tiistaina 18.1. ympäristökasvatusta todelliselta lelumaailman asiantuntijalta.

Suomalaislapsilla on hirveästi leluja! Ostammeko me aikuiset niitä, koska

a) meillä on huono omatunto,

b) lapset ovat niin taitavia mankumaan ja manipuloimaan,

c) nykyisin nyt vaan pitää olla paljon leluja vai

d) lapset leikkivät niin kivasti leluillaan ja me saamme tehdä omia juttuja?

(Eve Mantu vastaa a, b, c ja d - - - mitenkäs on sinun laitasi, äiti, isi, mummi, kummi?)

Lainaus

Ympäristöaiheinen dokumentaari Home vapaassa levityksessä verkossa

Juha Mehtäläinen — Tue, 18 Aug 2009 11:13:37 +0000

Tämä ei ole enää mikään uusi uutinen, mutta visuaalisesti huikea ympäristöaiheinen elokuva Home on katsottavissa suoraan verkossa tai ladattavissa ilmaiseksi. Elämän synnystä maapallolla alkava elokuva pyrkii selittämään planeettamme biosfäärin herkkyyttä ja vuorovaikutussuhdetta kansantajuisesti ja havainnollistavasti ja päätyy tutkailemaan ihmisen aiheuttamia muutoksia sekä niiden mahdollisia seurauksia.

Kokonaan ilmakuvasta koostuva pitkä dokumentaari on ilmakuvaukseen ja ympäristöteemoihin erikoistuneen Yann Arthus-Bertrandin ohjaama sekä Luc Bessonin tuottama. Se on vapaassa levityksessä verkossa ja kaikki sen muun levityksen tuottama voitto ohjataan suoraan hyväntekeväisyyteen. Elokuvan voi katsoa sen YouTube sivulta HD-resoluutiossa tai ladata koneelleen bittorrent tiedostojakoa käyttäen (torrentin voi hakea Legal Torrents sivustolta).

Kiinnostavaa on että elokuva on julkaistu tekijänoikeusvapaasti, ilmeisesti jonkinlaisen Creative Commons lisenssin alla. Eli sen jakaminen eteenpäin on täysin laillista ja jopa suositeltavaa, niin kauan kuin sisältöä ei muuteta tai rahaa tienata. Kyseessä ei ole siis elokuva joka haluaisi rahastaa ilmastonmuutoksella, vaan vilpittömän oloinen yritys kasvattaa ihmisten tietoisuutta ympäristömme tilasta.

Yli viidessäkymmenessä maassa kuvattu elokuva lumoaa tasaisena virtana kelluvalla kuvamateriaalillaan.
Paikoitellen elokuvan estetiikka on kuitenkin jokseenkin kornia, etenkin musiikin osalta (siitä lähtien kun Hans Zimmer teki yhteistyötä Lisa Gerrardin kanssa Gladiator elokuvan soundtrackilla, on tietynlaisen naisäänen käyttö muodostunut yleiseksi oikotieksi alleviivata elokuvan emotionaalisia virtauksia), eikä lähes läpisävelletty epäröi myöskään plagioida Philip Glassin Qatsi trilogiaan säveltämää musiikkia. Mutta tämä on toisaalta yleistä ja anteeksiannettavaa. Suuren yleisön ympäristötietoisuutta laajentamaan suunnattu elokuva liikkuu myös vääjäämättä tiede- ja propagandaelokuvan mailla, joten en toisaalta halua lähteä sen enempää kritisoimaan sen elokuvallisia heikkouksia.

Suosittelen kaikkia katsomaan sen, jos vain sen kauneudenkin vuoksi.

Home on ensimmäinen minulle vastaan tullut esimerkki YouTube sivuston käyttämisestä pitkän elokuvan jakelun alustana. Tämä on mukava kehityssuunta ja toivottavasti tällaisia tapauksia tulee vastaan jatkossa enemmänkin. Useimmille kun Youtubesta varmasti tulee mieleen päällimmäisenä kotivideolaatuiset lyhyet videoleikkeet. Bittorrent protokollaa käyttävää tiedostonjakoa on käytetty elokuvien lailliseenkin jakeluun jo jonkin aikaa ja Home -elokuvan tapaiselle voittoa tavoittelemattomalle projektille se soveltuu erittäin hyvin.

Lainaus

Pimeän Suomen puolesta

Jukka Lindfors — Fri, 27 Mar 2009 15:28:25 +0000

Jos ekotietoisten työtoverien marmatus rassaa, ota se harjoituksen kannalta.

He yrittävät vain valmentaa sinua tulevaan. Silloin ei nalkuteta, vaan käsketään. Ja se onkin ainoa keino.

Vuoden 1973 energiakriisissä otettiin käskytys käyttöön. Liikenteen kattonopeus rajattiin 80 kilometriin tunnissa ja rallikisat kiellettiin. Huoneistojen lämpötilalle määrättiin ylärajat, eikä lisälämmittimiä saanut käyttää. Mainosvalot sammutettiin yöksi ja moottoritiet pimennettiin. Ja Suomi selviytyi kriisistä.

Energiakriisi vuonna 1973

Säännöstelystä on maassa hyviä kokemuksia aikaisemmiltakin ajoilta. 1940-luvulla kulutus pantiin niin hyvään kuriin, ettei se sanottavammin rasittanut luontoa.

Näistä kokemuksista kannattaisi ehkä ottaa oppia. Miten olisi vaaran vuosina käynyt, mikäli kahvin ja voin jakelu olisi jätetty kansalaisten yhteiskunnallisen omantunnon huomaan?

Sotavuosien jonot

Meidän päivinämme on selvää, ettei esimerkiksi konttoripaperin kulutus voi radikaalisti vähentyä, ennen kuin se kiintiöidään. Jokaiselle 10 arkkia kuukautta kohti, ja sillä on pärjättävä.

Se ei tarkoita, etteikö ihmiseen luotettaisi: jokainenhan voi tykönään päättää, mihin muistioon tuhlaa oman osuutensa. Mutta lisää ei tipu. Eiköhän ala globaali tietoisuus kasvaa.

Kivojen kansainvälisten valonsammutuskampanjoiden sijasta kannattaisi vihdoin ryhtyä tositoimiin: sähkönrajoitusmääräykset voimaan ja koko Suomi määräajoin pimeäksi. Ennen pitkää se on kuitenkin edessä. Ja ellei ilmastonsuojelu tee kipeää, se ei myöskään tehoa.

Lopuksi energia-aiheinen vitsi Ultra-lehdestä vuodelta 1969. Tyttö: Miksi haluat maata koko ajan? Poika: Harjoitusta hautaa varten.

Lainaus

Numerot ratkaisevat

Martti Backman — Thu, 12 Mar 2009 10:31:26 +0000

Toimittamani ohjelma "Turha tie" on saanut paljon palautetta Savonlinnasta, haukkuja ja kehuja. Tyytymättömät ovat moittineet juttua yksisilmäisyydestä ja vaatineet käsittelyltä puolueettomuutta. Tyytyväiset sen sijaan ovat kiittäneet juttua siitä, että se osui maaliinsa. Vaikka sitten yhdellä silmällä tähdättynä.

Puolueettomuus journalismissa on pulmallinen asia. Toimittaja valitsee aina näkökulman, josta hän aihettaan tähtää. Näkökulmaton juttu ei yleensä ole journalismia. Savonlinnan ohitustietä käsitelleessä jutussani otin tutkittavakseni ne keskeiset faktaväittämät, joilla tiehallinto perustelee ohitustien välttämättömyyttä. Kohta kohdalta paljastui, etteivät tiehallinnon numerot pitäneet paikkaansa. Kysymys ei ollut pienistä sävyeroista, vaan tiehallinnon vedätys oli järjestelmällistä.

Kaiken kukkuraksi paljastui, että tällaisten suurhankkeiden vaikutusten arviointia varten luotu tarkistusmekanismi eli YVA-selvitys oli jätetty tekemättä. Tiehallinto on ilmeisesti tottunut siihen, että kukaan ei sen laskelmia tarkista, ja tämä varmistettiin vielä YVA-selvityksestä kieltäytymisellä.

Kuinka käsitellä tasapuolisesti aihetta, jossa yhden osapuolen fakta-arsenaali osoittautuu kestämättömäksi? Olenkin ihmetellyt sitä, että paljastunut tosiasioiden vääristely ei nostanut Savonlinnassa suurempaa kritiikkiä tiehallintoa kohtaan. Sen sijaan arvostelijat suuntaavat suuttumuksensa viestin tuojaan, toimittajaan.

On kai melko ymmärrettävää, että näiden paljastusten jälkeen tiehankkeen kuvaus ei sen kannattajien silmissä näytä erityisen tasapuoliselta. Silti olen mielestäni tuonut kaupunginjohtajan sekä tiejohtajan haastatteluissa esille kaikki olennaiset argumentit, joilla ohitustien tarvetta perustellaan: ruuhkat, turvattomuuden, maankäytön tarpeet, jne.

Joitakin yksityiskohtia en nähnyt tarpeelliseksi ottaa esille. Esimerkiksi tuota Auvisen mäkeä. Meiltä on kysytty, että tuleeko MOT-toimitus porukalla työntämään rekkaa, kun sellainen seuraavan kerran jää liukkaaseen Auvisen mäkeen kiinni.

Vastaus on: emme tule, sillä Auvisen mäen voi raskas liikenne helposti kiertää. Tällä hetkellä liikennemerkki ainoastaan suosittelee mäen ohittamista sataman kautta, mutta merkki voitaisiin muuttaa velvoittavaksi tai säiden mukaan vaihtuvaksi. Sillä tavalla Auvisen mäen ongelma olisi pois päiväjärjestyksestä. Vai eikö sitä halutakaan poistaa, kuten ei Olavinkatua ruuhkauttavaa vasemmalle kääntymistäkään?

Faktat ovat faktoja, tai sitten eivät, mutta silti numeroiden esittely on melko ongelmatonta. Paljon vaikeammin käsiteltäviä kysymyksiä ovat kaupungin miljööseen, sen tunnelmaan, kauneuteen ja viihtyisyyteen liittyvät vaihtoehdot. Silloin on kysymys makuasioista sekä arvoista.

Niiden osalta omat sympatiani kieltämättä asettuivat sellaisten näkemysten puolelle, jotka kyseenalaistavat Suomessa yleisesti vallitsevat yhdyskuntasuunnittelun arvot. Suomi on täynnä esimerkkejä entisistä kauniista kirkonkylistä ja pikkukaupungeista, joiden hallitseva maisemaelementti on TIE, ja sen varrella tai päässä täysi valikoima kauppakeskuksia ja kamahalleja. Savonlinnaa ei ole vielä menetetty, sillä on yhä vaihtoehto.

Lukuisat kirjoittajat Savonlinnasta ovat väittäneet, että valinta olisi jo tehty. Että selvä enemmistö kaupunkilaisista kannattaisi ohikulkutietä.

Mistä te sen tiedätte?

Minä tiedän vain, että 14 vuotta sitten tielaitoksen tekemässä mielipidetutkimuksessa enemmistö savonlinnalaisista vastusti ohikulkutietä. Sen jälkeen mielipidemittausta ei ole uusittu.

Lainaus

Tievalta

Martti Backman — Mon, 09 Mar 2009 09:55:20 +0000

Savonlinnan maalauksellisen keskustan lävitse aiotaan vetää valtatie. Se on hyvä esimerkki siitä, kuinka Suomessa käytetään tievaltaa.

Moni lienee kuullut vanhan tokaisun, että Suomen tielaitos on valtio valtiossa. En ollut arvannutkaan, kuinka lähellä totuutta tuo väite on, ennen kuin tutustuin Savonlinnan ohitustien valmistelun vaiheisiin.

Se isompi valtio on uskonut halukkaasti ja kritiikittä kaikki numerot, joilla tievaltio on todistellut, että pienen savolaiskaupungin ohikulkutie on Suomen kannattavin tieinvestointi, että sen ruuhkautunut liikenne ylittää pian äyräänsä ja että Savonlinnan liikenteessä kuolee nykyisin viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin muilla Suomen vilkkaimmilla valtateillä.

Tievaltio oli kai tottunut siihen, että sen lukuja ei kukaan vaivaudu tarkistamaan.

Savonlinnan yliajotie on Suomen kallein tie ja sellaisena se on luultavasti Suomen tappiollisin tieinvestointi. Tien päissä tai varrella ei ole sellaista suurteollisuutta tai muuta elinkeinotoimintaa, joka ei aivan hyvin pärjäisi ilman niitä muutaman minuutin aikasäästöjä, jotka uuden tien avulla voidaan joissakin oloissa saavuttaa.

Ohikulkutie ei lisää Suomen tai edes seutukuntansa taloudellista kilpailukykyä, vaurautta ja verokertymää. Aikasäästöt kuluvat suurimmaksi osaksi paikallisten ihmisten asiointi- ja vapaa-ajan ajeluun.

Ja millä hinnalla? Savonlinna voisi olla maailmassa ainutlaatuinen saaristokaupunki, luonnonihmeeksi luettavan Saimaan järvisaariston keskuksena. Kaupunki, jossa pikkukaupunki-idylli, ooppera ja muu kulttuuri liittyvät saumattomasti vesistöön ja luonnonmaisemaan.

Sellaisena se voi houkutella matkailijoita kautta koko maailman. Salliessaan massiivisen valtatie-rautatie -yhdistelmän rakentamisen tämän ihanuuden sydämeen, Savonlinnan johto ottaa suuren riskin kaupunkinsa tärkeimmän menestystekijän, matkailuvetovoiman kärsimisestä.

Jättiläishankkeen vaikutukset Savonlinnan ympäristöön olisi tullut selvittää lain mukaisessa YVA-menettelyssä, mutta sellainen ei näköjään koske tievaltiota. Vai olisiko syynä se, että YVA-prosessi olisi vääjäämättä paljastanut hankkeen kohtalokkaat vaikutukset kaupungin kulttuuri- ja luonnonympäristöön?

Myös iso valtio, eli Suomen hallitus käyttää tievaltaa, jota myös silta- ja siltarumpupolitiikaksi kutsutaan. Elvytyshuumassa väylämiljoonia ripotellaan joka puolelle Suomea kuin paniikissa, ilman varmuutta siitä, että investoinnit maksavat itsensä takaisin. Tai tietoa siitä, minkä maalaiset urakoitsijat ja rakentajat tekevät työt.

Huonosti perusteltujen elvytyskohteiden kustantaminen on tuleville veronmaksajapolville katkera urakka. Elvytykseksi tarkoitettu ruiske voikin olla kuoleman suudelma. Kunpa Savonlinnalle ei kävisi niin.

Lainaus

Säteilyturvakeskus mediakriitikkona

Matti Virtanen — Tue, 15 May 2007 14:02:16 +0000

Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen ja Ylen Ulkolinja-ohjelman tuottaja Vesa Toijonen ovat viime päivinä käyneet Helsingin Sanomien mielipidesivulla äkäistä keskustelua 25. huhtikuuta esitetystä Tshernobyl-dokumentista.

Ohjelma on saanut aikaan reipasta keskustelua myös netissä. Tutustumisen arvoinen on ainakin Tiede-lehden keskustelupalsta.

Ulkolinjan ennakkotietoihin sisältyi väite, joka sai Laaksosen näkemään punaista - vai pitäisikö sanoa vihreää? Sen mukaan Tshernobylissä olisi voinut tapahtua toinekin räjähdys, joka "olisi pyyhkinyt Ukrainan kartalta ja muuttanut Euroopan asuinkelvottomaksi moneksi vuodeksi eteenpäin".

Tämä sangen spekulatiivinen väite sisältyi siis ohjelman ennakkotietoihin. Itse ohjelmaa Laaksonen ei ollut edes nähnyt, kun hän kommentoi väitettä alun perin Helsingin Sanomien pyynnöstä. Kyseinen lehtihän tarttuu aina hyvin hanakasti kaikkiin Ylen ohjelmissa oleviin virheisiin, mistä emme ehkä tarpeeksi usein muista kiittää.

Itse ohjelmassa yksi haastateltava puhuu toisen räjähdyksen mahdollisuudesta ja esittää ylimalkaisen (ja selvästi epäuskottavan) arvion Euroopan muuttumisesta asuinkelvottomaksi. Ukrainan tuhoutumisesta ohjelmassa ei ollut mainintaa.

TV-ohjelman tuottajaa ei enää tässä vaiheessa voi syyttää ihan kaikesta. Toijonen on toki itsekin myöntänyt, että tiedote oli yliampuva. Onnettomuustutkinnan parhaiden perinteiden mukaisesti on aina viisaampaa ottaa tapahtuneesta opiksi kuin etsiä syyllisiä, joten tiedotteen laatijaa on turha julkisesti moittia. Toijonen se ei ollut.

Myös MOT:lle on sattunut vuosien varrella ylilyöntejä, joten en puutu tähän asiaan kokemattomuuteni vuoksi enkä todistaakseni oman ohjelmani erinomaisuutta. Tavoitteena on aina oltava mahdollisimman asiallinen ennakkotiedotus. Lehdistössä on tapana sanoa, että otsikon on vastattava jutun sisältöä. Eikä sielläkään aina onnistuta.

Jukka Laaksonen oli sattumalta tämän viikon MOT:n asiantuntijahaastateltavana. On aika vaikea kuvitella, että hän menettäisi malttinsa tiedotusvälineiden pienten virheiden vuoksi.

Laaksonen on nimittäin niin rauhallinen mies, ettei hän hermostu edes köyhdytetyn uraanin kuljetuksista Suomenlahdella, eikä Saksassa ja muualla Länsi-Euroopassa käytävästä keskustelusta, jossa Suomea ehdotellaan EU:n korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusmaaksi.

Ehkä mokomista laivoista ja huhuista ei kannatakaan huolestua. Mutta yhtä lailla tuntuu siltä, että tiedotusvälineiden ylilyönneistä nostetaan ajoittain kohtuutonta meteliä.

Ulkolinja täyttää ensi viikolla 30 vuotta. Se on kunnioitettava ikä ajankohtaisohjelmalle. MOT:n työryhmä onnittelee.

Matti Virtanen
tuottaja

P.S. Myös MOT:ssä oli maanantai-iltana pieni virhe. Professori Keith Baverstock puhui haastattelussa siitä, että uraaniheksafluoridi olisi ympäristöön levitessään nimen omaan kemiallisesti myrkyllinen. Tekstityksessä annettiin kuitenkin ymmärtää, että se olisi vaarallista myös radioaktiivisuutensa vuoksi. Sitä Baverstock ei kuitenkaan sanonut eikä tarkoittanut, ja teksitysvirhe korjattiin tiistain uusintalähetykseen.

(Merkintää korjattu ja täydennetty 17.5. - mv.)

Lainaus